maanantai 30. toukokuuta 2011

Mukava viikonloppu takana!

Lauantaina ratsastelin jälleen viksulla, ja se ratsastuskerta oli IHANA <3 viksu oli aivan älyttömän kivalla tuulella, se oli reipas, kuuliainen ja rento :)
ennen ratsastusta hepat oli taas laitumella syömässä, ja kun olin menossa hakemaan viksua talliin, päättikin ruuna pyörähtää ympäri ja lähti laukkaa laitumen toiseen päähän. ajattelin sitten että kun hevoset vaikutti pirteiltä ja leikkisiltä, maiskutin muutaman kerran ja johan lähti koko lauma pukittaen kiertämään laidunta ympäri. tuli tosi kivaa materiaalia ja kun saan inspiraatiota niin täytyykin tehdä vauhdikas video :)
siinä juostuaan viksu antoi jossain vaiheessa kiinni ja menin laittamaan sen kuntoon. aluksi kiersin pellot ja ravasin sekä laukkasin pitkin ohjin pellonreunaa. tällä kertaa en antanut viksun mennä kovaa, vaan halusin sen laukkaavan rentona. kentällä aloin heti työstämään käynnin ja ravin laatua, eli otin melko lyhyet ohjat ja ja ratsastin pohkeella eteen vauhtia kuitenkaan lisäämättä. Viksulla on ollut ongelmana jalkojen nostaminen ja sen takia ruuna kompastelee helpommin. Tein käynnissä ja ravissa paljon voltteja ja kaarteita että Viksu kuitenkin myös alkoi työstämään itseään edestä takapään lisäksi, vaikka pienten vanhuudenvaivojen vuoksi kunnolla koottuna liikkuminen ei enää sujukkaan niin hyvin. Mutta Viksu olikin erittäin hyvä ja myötäsi niskasta erittäin hyvin :)
Välikäyntien jälkeen tein väistöjä pitkänsivun keskeltä uraa kohti. Viksu väisti tosi hyvin ja siirryin kokeilemaan väistöjä myös ravissa. Aluksi oli hankaluuksia ja poni kiemurteli miten sattui, mutta pyysin vähän eteen ja olin vahvempi pohkeella, jolloin väistöt alkoivat sujumaan paremmin. Laukkasin lopuksi molempiin suuntiin muutaman kierroksen tehden pääty-ympyröitä. Jostain syystä Viksu ei ole laukassa ollut viimeaikoina kovin hyvä, mutta tällä kertaa laukka kuitenkin pyöri suht mukavasti vaikkei kaulasta juuri taipunutkaan.
Menin loppukäynnit pellolla ja laskin Viksun suoraan laitumelle ratsastuksen jälkeen.

Sunnuntaina ratsastin Bohemialla, ja hyppäsin taas kerran :-) Poni on niin mahtava hypätä että voisin tehdä siitä itselleni kokonaan esteratsun !
Kaktu oli mun seurana ja auttamassa esteiden nostamisessa ynnä muussa. Aluksi hyppäsin kolmen esteen sarjaa ihan matalina, sekä lävistäjällä ollutta ristikkoa. Poni vaikutti erittäin pirteältä ja hyppäsi mallikkaasti :) Kaktu nosti vähän esteitä ja tulin aluksi pelkkää sarjaa. Bohemia epäroi aluksi mutta sain sen kunnialla yli kaikista esteistä, tosin välillä pomput oli aika jänisloikkia tai hyppäsi juuresta niin en päässyt kunnolla hyppyihin mukaan. Myös pystyä nostettiin pikkuhiljaa korkeammaksi ja poni hyppäsi sen aina täydellisesti, vaikka tie ei ollutkaan paras mahdollinen. Muutaman kerran Bohemia juoksi sarjan keskimmäisestä esteestä ohi, sillä askeleet eivät osuneet kohdalle, mutta muuten tamma oli aivan älyttömän kiva!

 
Ainiin, jouduimme vaihtaa satulan kesken tuntia, sillä oltiin Kaktun kanssa otettu aluks väärä satula ;D Onneks yks nainen tuli sanomaan siitä ja saatiin sitten Bohemialle oma oikea satula selkään ja hommat jatkui ;) Jännä kyllä ettei väärä satula vaikuttanut ponin liikkumiseen tai hyppyihin millään tapaa.
Alla kooste estetunnista ja muutama stilli :)



SITTEN VIELÄ YKSI ASIA:
Ajattelin että voisin tehdä toivepostauksen, mikäli sellaisia toiveita tulee jotka on mahdollista toteuttaa? :) Laittakaa ihmeessä toiveita tulemaan!

maanantai 23. toukokuuta 2011

Baanausta pellolla!

Sunnuntaina oli erittäin kiva päivä! Mahtava seura, ilma ja hevoset :) Kiitoksia aadalle, annille ja jutalle ;)
Baanailtiin siis pellolla ja lopuksi käytiin vähän loppuverkkaamassa kentällä. Bohemia oli vauhdikkaalla päällä ja en olisi uskonut että semmonen kookas poni pääsisi niin lujaa! Tässä tuli sekin todistetuksi :)

Aluksi ravailtiin pellolla ja verkattiin hevoset niin ravissa kuin laukassa. Sen jälkeen eka Aadan kanssa laukattiin peräkkäin lujaa ja kokeiltiin kuinka riehakkaalla tuulella meidän ratsumme olivat. Molemmat käyttäytyi kuitenkin tosi kiltisti ja siispä tulin toisen kerran yksin. Vauhtia löytyi sillä Bohe ei halunnut tietenkään jäädä yksin! Tulin myös muutaman kerran uudelleen ja lopuksi vielä laukattiin Aadan kanssa vierekkäin :D
Kentällä ratsastin vielä ravissa pyöreälle kaulalle ja Bohemia liikkui tosi kivasti :)

Tässä vielä kuvia ja stillejä päivästä:


 Ps. Videota pitäisi tulla ihan lähiaikoina ;-)

Esteitä ja koulua

Kirjotan tänään kaksi omaa tarinaa, toinen on Viksusta ja toinen Bohemiasta. Näin tarinoista ei tuu liian pitkäveteisiä luettavia :)

 Torstaina ja lauantaina ratsastelin Viksulla. Torstaina hyppäsin Roosan avustuksella ilman satulaa ja oli huisin kivaa! Roosa teetti meille kinkkisiä askelharjoituksia ja tiukkoja kurveja. Viksusta kuoriutui alkutreenin jälkeen oikea estehevonen, joka kuumui ja ratsastajan täytyi pidätellä kunnolla ettei hevonen kaatunut mutkissa tai ratsastaja muksahtanut selästä ;)
Tultiin aluksi korotettua puomia jyrkistä kohdista. Välillä askeleet menivät miten sattuu, mutta kun tuli muutama hyvä pätkä, siirryttiin tulemaan pientä rataa. Alussa Viksulla oli taas pilkettä silmäkulmassa ja muutamaan otteeseen meinasin pudota jekkuilujen takia! Loppua kohden Viksu kuitenkin rupes keskittymään paremmin ja hypytkin onnistui heti ensimmäisellä kerralla :)
Mentiin lopuksi laitumelle ratsastamaan, ja hypättiin yksi maastoestetukki joka on tuotu laitumelle hypittäväksi. Aluksi kävin näyttämässä Viksulle estettä, ettei keksi mitään temppuiluja. Sen jälkeen tulin tukin ensin ravissa, sen jälkeen laukassa. Baanasin myös yhden pitkän sivun muutamaan kertaan :D Lopuksi vähän temppuilin selässä, ja yritin nousta seisomaan pepun päälle. Epätoivosta se oli ja meinasin jo luovuttaa, sillä aina jalka lipes ja kerran tipuinkin kun en kerennyt nappaamaan mistään kiinni! No, lopuksi mut palkittiin ja pääsin kuin pääsinkin seisoma-asentoon!

Lauantaina  menin noin 45 minuuttia kouluratsastusta. Viksu oli rauhallisen ja uneliaan oloinen sillä ilma oli lämmin ja aurinkoinen tuona päivänä. Osasyynä saattoi olla myös se että pari päivää Viksulla on ratsastettu aika rankasti ja perjantai-iltana tallin koko lauma pääsi maistelemaan tuoretta ruohoa laitumelle! Hain siis tallille tultuani Viksun laitumelta ja vein toiseen karsinaan siksi aikaa jotta pystyin siivoamaan Viksun oman karsinan.
Kuntoon laitettuani hyppäsin satulaan ja alkukäyntien aikana Viksu vaikutti tosi jäykältä ja ikäänkuin "hoiperteli" eteenpäin. Vaan kunhan kentälle päästiin verryttelemään niin herra liikkui oikein kivasti ja letkeästi eteenpäin :) Taivuttelin ja asettelin paljon niin volteilla kuin ympyröilläkin. Kun ponny oli kunnolla vertynyt niin alkoi liikettäkin löytymään ja hakeutui mukavasti pyöreälle kaulalle. Ei ehkä niin hyvä kuin yleensä, mutta hyvä kuitenkin! Tehtiin kolmikaarista ja vähän puolipidätteitä + istunnalla tiivistämistä. Lopuksi laukkasin pääty-ympyröitä ja pyrin saamaan Viksua rennoksi edestä, mutta kaikki muu ympärillä tuntui olevan kiinnostavampaa kuin työnteko joten pää pysyi ylhäällä eikä ruuna oikein taipunut niin hyvin kuin olisin halunnut. Muutenkin hirnahduksia tuli tunnin aikana useaan otteeseen!
Loppukäynnit menin pellolla, sen jälkeen vein talliin ja pyyhin sienellä hikisimmät kohdat. Hetkeksi kun lähdin tallikoppiin, alkoi kova hirnuminen perään; "Älkää jättäkö!" :D Vein Viksun sitten ulos ja hetihän täytyi päästä piehtaroimaan itsensä likaiseksi!

maanantai 16. toukokuuta 2011

Viksun ja Bohemian ratsastelua

Tänään kirjoittelen vähän sekä Viksun että Bohemian kuulumisia :)
Eli olin lauantaina Viksulla ratsastamassa ja sunnuntaina sitten kävin Bohemialla.

Lauantaina menin siinä hieman 12 jälkeen pyörällä tallille ja siivottuani karsinan ja ruoat laitettuani kipaisin hakemaan Viksun sisälle. Otin siinä vähän videota kun ruuna haukotteli ensimmäistä kertaa niin että mä näen! Olipa ponny hupsun näköinen <3 Aattelin että tänään on varmaan tulossa työläämpi ratsastuskerta sillä Viksu vaikutti väsyneeltä ja silmät painuivat kiinni vähän väliä.
Ratsastelin noin 45 minuuttia sisältäen alku -ja loppukäynnit pellolla. Aluksi tein samoja harjotuksia kuin Ullan tunnilla viikko sitten, eli istunnalla tiivistämistä ja kun hevonen myötää niskasta, myös ratsastaja rentoutuu. Viksu oli todella hyvä ja reagoi apuihini nopeammin kuin viimeksi. Siirryin työskentelemään ravissa ja pikkuhiljaa Viksu myötäsi niskasta kokoajan paremmin myös ravissa, vaikka mitä nopeampi tahti, sitä vaikeampaa Viksun on myödätä sillä lihakset ei ole enää niin taipuvaiset kuin nuoremmilla ja elastisemmilla hevosilla :) Vaihtelin välillä suuntaa ja otin lisättyä ravia halkaisijalla. Viksu oli oikein kivalla tuulella ja asteli reippaasti eteenpäin.
Laukassa ei ollut niin hyvä kuin viimeviikolla. Askel oli aika nelitahtista ja takamoottori ei toiminut niin hyvin että olisin voinut ottaa pidätteitä etupään kevenemiseksi. Muutama suht hyvä pätkä kuitenkin löytyi ja annoin hetkeksi pitkät ohjat.

Välikäyntien jälkeen siirryin taivuttelemaan pääty-ympyröillä. Alussa Viksu oli mainio ja kevyt edestä takapään myös toimiessa. Mutta sitten tapahtui jotain että Viksu ei enää rentoutunutkaan vaan kulki pää ylhäällä ja oli melko kova suusta vaikka yritin taivutella ja myödätä. En tiedä mitä tapahtui :-/ Tuli sieltä muutama hyvä pätkä muttei ollut ollenkaan niin hyvä kuin alkutunnista.
Viksulla on ollut välillä taas vähän lihasjäykkyyttä, johtuneeko sitten siitä :(:


Sitten Bohemian vuoro!
Sunnuntaina kävin taas ratsastamassa tammalla ja oli mukava tunti. Aluksi hyppäsimme pientä sarjaa jotta poniin saatiin puhtia. Alkuverkassa tultiin puomeja niin ravissa kuin laukassakin. Sen jälkeen siirryttiin hyppäämään sarjan toista estettä viistosti. Bohe hyppäsi esteen useaan otteeseen tosi kivasti, tosin itse en osannut aina laskea askeleita oikein joten osa hypyistä oli ihan epämääräisiä :D
Sitten hypättiin suoraa linjaa. Alku ei alkanut vakuuttavasti sillä Bohemia kielsi sarjan ensimmäiselle esteelle moneen kertaan vaikka kuinka yritin patistella! Mutta mulla ei voimat riittänyt jostain syystä tarpeeksi joten Aada tuli vähän jelppimään juoksutusraipan kanssa :D Johan poni hyppäsi tämän jälkeen oikein kivasti molemmista suunnista!
Sitten siirryimme kouluratsastuksen pariin ja harjoiteltiin kokoamista kaikissa askellajeissa. Aluksi ratsastin pääty-ympyrällä ponin rennoksi pyöreälle kaulalle niin ravissa kuin laukassa. Bohemia alkoi pikkuhiljaa liikkumaan oikein kivasti ja rentoutui. Aada tuli sitten keskelle juoksutusraipan kanssa ja laitettiin poni "tanssimaan", eli niin että bohemia joutui kantamaan jaloillaan itseään oikein kunnolla ja tanssahtelemaan korkein askelin, aivan kuten piaffessa. Tuntui mahtavalta istua kyydissä! Harjoiteltiin myös laukassa vähän samaa, mentiin ihan pienellä ympyrällä koottua laukkaa, melkein kuin laukkapiruettia. Ekaks kerraks sujui ihan kivasti ja tuli muutamia tosi hyviä pätkiä.
Alla on video jonka tein tänään loppuun, se on siis kooste eilisestä päivästä. Toivottavasti pidätte ja kommenttia olisi kiva saada!

torstai 12. toukokuuta 2011

Kuvapostaus

Tänään sain vihdoin kuvaajan kuvaamaan mua ja viksua! kun sain sen uuden videokamerankin, joka vaikuttaa hyvältä ja siinä on hyvä zoomikin :) nyt sitten pääsen tekemään taas youtubeen uusia videoita, kunhan saan vielä vähän enemmän materiaalia.

Tänään käytiin viksun kanssa taas pellolla laukkailemassa ilman satulaa, ja oli mukavaa. Viksulta löytyi taas virtaa vaikka muille jakaa ja ei siellä selässä voi kun nauraa silloin kun ponny yrittää epätoivoisesti saada mut alas pomppimalla eteenpäin :D noo, kyllä mä sitten tipuinkin yhdessä vaiheessa, kun Viksu kiskasi pään alas ja rupesi syömään. Niin isolla voimalla tämmöinen hento tyttö ei oikein mahda mitään ja liukuu kaulaa pitkin maahan! Tästä saatiin ikuistettua videota, ja alla videolta kaapattu kuva.


Tultiin sitten kentälle vielä tekemään hetken töitä. Paljon taivuttelua volteilla ja ympyröillä kaikissa askellajeissa. Viksu liikkui kivasti ja menohaluja löytyi. Laukassa taas muutaman kerran kivasti myötäsi korkeammalla kaulalla, kyllä siitä ryhtiä löytyy kun tarpeeksi yrittää :)

Laukassa alkaa löytymään jo muotoa :)
 
Tässä alla vielä lupaamani kehityskuva. Ylläolevat ravikuvat ovat toukokuussa 2010 otettuja, allaolevat kuvat ovat toukokuulta 2011 otettuja. Tässä siis huomaa kuinka olemme kehittyneet vuoden aikana :)
Kommenttia kaipaisin teiltä rakkaat lukijat! Ja kiitoksia muuten älyttömästi teille kaikille lukijoilleni, joita on yhtäkkiä tupsahtanut jo yli 70!

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

estetunti bohemialla

aattelin että voisin alkaa kirjottaa myös bohemiasta juttuja tänne blogiin! :) että tää on nyt sitten viksun JA bohemian blogi.

tänään hyppäsin bohemialla ensimmäistä kertaa, ja täytyy sanoa että oli huisin kivaa ja poni on aivan mahtava hypätessä! ei mikään helppo ja pieni epävarmuuden poikanen minussa johti siihen että bohemia kielteli jonkin verran.
alkuverkan jälkeen tultiin aluksi ristikoita. heti ensimmäisellä kerralla bohemia kieltäytyi, sillä en ollut tarpeeksi vaativa ja tuonut sitä tarpeeksi reippaasti esteelle. noh, tultiin sitten uudelleen ja nyt hyppy onnistui hyvin :) hypättiin sama este muutamaan otteeseen jonka jälkeen tultiin kyseisen esteen vieressä oleva este joka oli lävistäjällä. tämän bohemia hyppäsi ensimmäisellä kerralla! hypättiin sen jälkeen muutaman kerran esteet peräkkäin.
seuraavaksi oli vuorossa sarja, jonka väliin oli tarkoitus mahtua kaksi askelta. bohemialla on kuulemma tapana kytätä sarjan seuraavaa estettä, mutta tällä kerralla se hyppäsi rehellisesti molempien esteiden yli pienen kannustuksen voimalla. ilmavaraa ponilta löytyy ja vaikka alla olikin aluksi noin 50cm esteitä, tuntui kun hyppäisi paljon korkeampaa!
tulimme nämä kaikki esteet peräkkäin pienenä ratana, ja bohemia hyppäsi kuin vanha tekijä; ei kieltänyt eikä juurikaan kytännyt :) 
vaihdoimme sitten rataa hieman haastavammaksi ja ponikin alkoi epäröidä heti. ensimmäiselle esteellä, joka hypättiin vinottain ja oli sarjan eka este, bohemia kieltäytyi suunnilleen kolme kertaa, kunnes hyppäsi melkein paikoiltaan esteen :D jatkettiin matkaa lävistäjäpystylle ja poni kieltäytyi siinäkin syystä että en ollut antanut tarpeeksi selviä ohjeita että kumpaa estettä täytyy hypätä , sillä esteet olivat ihan vierekkäin. sain ponin seuraavalla kerralla yli ja loppurata sujuikin hyvin :) korkeimmillaan esteet olivat siinä 80cm paikkeilla.

lopuksi tultiin vielä kahdeksikkoa yhdellä esteellä, jonka päällä täytyi vaihtaa laukka. bohemia osasi tämän homman tosi hyvin ja siirryin loppuravailemaan.
tallissa ponny pääsi suihkuun ja sekä minä että ratsu olimme ihan poikki tunnin jälkeen! :D mutta kivaa oli, kiitos aadalle kuvista ja tunnista :)

Koulutunnilla

Ah, ihana kesä on jo iiihan ovella! Eilen oli todella lämmin ilma ja ihana ratsastaa lämpimässä säässä :) Kentän pölinä vähän häiritsi, mutta muuten oli tosi hyvä ratsastaa :)

Tallille pyöräilin jo joskus 12.30, sillä tallilla alkoi kolmelta laiduntalkoot, joista kuitenkin livistin muiden menojeni takia.. D: Tallitöiden jälkeen hain Viksua ennen taas tammavarsan talliin, joka kerran yritti tulla päälle! Taitaa pikkutammalla olla uhmaikä päällä ;) Sitten vasta hain Viksun sisälle ja laitoin ponnyn kuntoon. Pölyä irtosi vaikka kuinka paljon ja joissain kohti karvaa oli märkiä länttejä joita sai hinkata pitkään pois!
Tarkoituksena mulla oli ratsastaa itsenäisesti mutta kuulin että nykyinen 'ratsastuksenopettajani' sekä Hilariuksen omistaja oli tulossa pitämään tuntia Putteponille ja hänen omistajalleen joten ajattelin että noh, minäkin voisin tulla pitkästä aikaa valvovan silmän alle ratsastamaan :)
Niimpä alotimme tunnin aluksi pitkin ohjin ravailulla molempiin suuntiin. Viksu oli reippaan ja kuuliaisen oloinen heti alusta asti. Alkuverryttelyn jälkeen alettiin tekemään istuntaharjoituksia. Pääty-ympyrällä ensiksi käynnissä täytyi istua satulassa kaikki raajat täysin rentoina ja myötäilevinä. Sen jälkeen otettiin hieman ohjia käteen ja tiivistettiin istuntaa ja pidettiin hyvä tuntuma hevosen suuhun.Kun hevonen myötäsi niskasta, samantien myödättiin ohjasta ja rentouduttiin. Tätä harjoitusta teimme hetken aikaa, kunnes hevonen oli herkistynyt kunnolla ja tajunnut jutun idean. Samaa hommaa jatkoimme käynnin jälkeen myös ravissa. Viksulla oli hieman ongelmia myödätä ja rentoutua, sillä ikä alkaa olla jo pieni este, ettei lihakset ole enää niin joustavat kuin nuorempana. Kiitettävästi herra kuitenkin selviytyi pikkuhiljaa, mutta töitä sai tehdä!

Välikäyntien jälkeen palattiin jälleen pääty-ympyrälle ja alettiin taivuttamaan kaulaa kunnolla 'äärirajoille' asti aluksi sisälle päin, sen jälkeen ulospäin. Tämän Viksu osasi oikein mainiosti sillä taivuttelen Viksua joka ratsastuskerralla paljon. Opettajakin kehui että Viksu taipuu todella mukavasti ja yllättävän hienosti :)
Itselläni on kuitenkin petrattavaa käden elastisuuden kanssa, sillä jään opettajan mukaan helposti passiiviseksi kädestä, en siis ole kuitenkaan kova kädellä, mutta saisin vielä hiukan enemmän myödätä kättä hevosen liikkeen mukaan. Tätä harjoittelimme jonkin aikaa ja käden liike alkoi pikkuhiljaa parantua.
Lopuksi laukkasimme vielä molempiin suuntiin ja sain Viksun tosi hyvin rennoksi edestä ja laukkaamaan pyöreää laukkaa vaikka hän oli selvästi jo väsy; tulihan tunnille mittaa jopa 1,5 tuntia!

Ulla (opettaja siis) kehui, että Viksu on yllättävän hyvässä kunnossa! Se ei ole enää pelkkä lihava puskaponi vaan taipuisa ja kivasti liikkuva hevonen :) Näistä sanoista olen ylpeä sillä se on osittain minunkin ansiota, sillä olen treenannut Viksun kanssa koulua tosi paljon talvesta lähtien ja ollaan Viksun kanssa saatu kehuja lisäksi Viksun omistajalta :) Hyvä me!

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

hurjaa kehitystä!

tänään kävin ratsastamassa taas viksulla :) täytyy sanoa, että oli kyllä varmaan paras ratsastus ikinä! kyllä tuli  hevosen selässä muutama onnen ja ilon kyynel, sillä ennen niin pullea [no, onhan se vieläkin.. ;)] suokkiputte muuttui allani kootuksi ja herkäksi ratsuksi! noh, alotetaanpa kuitenkin siitä, kun tulin tallille..

eli koulun jälkeen syötyäni poljin tallille siinä puoli viiden aikoihin. tallilla laitoin ruoat ja tällä kertaa mun ei tarvinnutkaan siivota viksun karsinaa sillä omistaja oli sen epähuomiossa jo siivonnut :D siispä hain ensin viksun tarhakaverin, suokkivarsa karkin, sisälle ja sen jälkeen hain viksun ja laitoin sen tarhojen vieressä olevalle puomille kiinni. kyllä oli hankala sitoa riuhtova hevonen kiinni, joka kokoajan yritti päästä syömään vihreää ruohoa maasta! napsin muutamia kuvia viksusta, ja alla yksi, varmaan parhaiten onnistunut (silti aika epäedustava) kuva ;D

puin viksulle harjauksen jälkeen suitset ja hyppäsin ilman satulaa selkään. aluksi kierrettiin pellolla ja laukattiin muutama mäki ylös. viksulla oli hurjasti energiaa ja oli hyvin lähellä etten muksahtanut alas! viksu nimittäin laukan jälkeen pysähdyttyään kiskasi rajusti päänsä maahan ja rupesi syömään (; mentiin sitten 'alkuverkan' jälkeen kentälle joksikin aikaa tekemään kunnolla töitä.
aluksi tehtiin paljon voltteja kulmissa ja siirtymisiä, jotta sai ponnyn kaulan vetreäksi. pikkuhiljaa alkoi se takapää toimimaan ja kaula pyöristymään käynnissä, joten siirryin työskentelemään ravissa. samoja voltteja tehtiin myös tässä askellajissa ja vaihdettiin suuntaa muutamaan otteeseen. viksu kulki kokoajan pehmeänä ja pyöreänä. laukkasin myös muutaman kierroksen molempiin suuntiin vähän pidemmällä ohjalla, jotta hän sai kunnolla venyttää itseään.
välikäyntien jälkeen mentiin vähän väistöjä ja laukattiin aina pääty-ympyrä. oikeassa kierroksessa viksu kokosi itseään muutaman kerran oikein kunnolla; astui takajaloilla alleen, nosti niskaansa ja selkäänsä. tässä vaiheessa meinasi silmät pullahtaa päästä, sillä en olisi uskonut että viksu pystyy vielä tässä iässä kokoamaan itseään varsinkaan laukassa ! samalla kiukutti ettei mulla ole vielä kameraa jolla olisi ikuistanut tämän hetken!! >:( noh, ensiviikolla sitten lupaan että saan jonkun kuvaamaan meitä!
väistöjen ja laukkojen jälkeen ravailin hetken lyhyellä ohjalla ja pikkuhiljaa löysäsin jotta viksu sai venyttää itseään eteen-alas. loppukäynnit käytiin kävelemässä pellolla.

näin puolentoistavuoden säännöllisen ratsastuksen jälkeen olen alkanut huomaamaan meidän kehityksen! viksu liikkuu minulla nykyään aivan erilailla kuin esimerkiksi alle vuosi sitten. mun pitääkin tehdä joku kehitysvideo meistä tai laittaa ennen - nykyään kuva, kunhan se mun uus kamera nyt tulisi.. :)

maanantai 2. toukokuuta 2011

enää en erotu muista ;)

noniin, nyt oon sitten minäkin aloittanut blogin pitämisen :) moni on kysellyt miksen olen tehnyt blogia, ja vastauksena on aina ollut sama "en tiedä". en ole koskaan ajatellut sen olevan mulle niin tärkeä juttu ja en ole koskaan perehtynyt tarkemmin blogin pitämiseen, saatika lukemiseen. sit kuitenkin ajattelin että no, miksipä ei? mitä pahaa siinä olisi, että edes kokeilisin miltä tuntuu kirjoittaa omia kuulumisiaan. tässä sitä nyt sitten ollaan :)
tunnen itseni kovin jälkeenjääneeksi, sillä kun olen alkanut tutkia youtuben kautta heppatyttöjen blogeja, hirveän monella tuntuu olevan olleen jo pitkään oma blogi ja kaikilla on niin hirmu monta lukijaa! ja kaikki ulkoasut, voi että! aivan mahtavan upeita kaikilla, en varmaan ikinä tule osaamaan tehdä niin kivoja blogeja kuin muilla on :o

oman blogini tarkoituksena on kirjoitella tänne viksun ja mun elämästä, sekä varmaankin bohemiasta voisin kirjoittaa, kunhan tarinamme pääsee kunnolla alkuun :)
torstaina luulisin tulevan ensimmäisen kunnon postauksen, kun olen taas päässyt puuhailemaan viksun kanssa.

see you then!