Koska ulkonäköpostaukseni tulee myöhässä, päätin olla kiva ja toteuttaa toiseksi eniten ääniä saaneen erikoispostauksen tässä välissä, joka on siis varustepostaus. Kuvautin suunnilleen kaikki varusteet, joita käytän ratsastessa, ja jotka ovat siis ihan ratsastukseen tarkoitettu. En kuvannut muita vaatteita, joita käytän ratsastessa, sillä milloin millonkin käytän toppeja, t-paitoja ja pitkähihaisia tai huppareita. Kokosin kuitenkin kuvia, joissa mulla on eri "kokonaisuuksia" päällä, ja toivottavasti nekin auttavat vähän hahmottamaan kuinka yleensä tallille pukeudun :)
Näin yleisesti ensin tallipukeutumisestani..
En hirveästi katso, mitä päälleni laitan tallille mennessä, enkä ole yhtään varusteratsastajaryhmään kuuluvaa porukkaa. Olen ihminen, joka haluaa pukeutua vaatteisiin, jotka tuntuvat ja näyttävät mukavalta päällä, millään muulla ei ole merkitystä.
Ostan ratsastusvaatteita joskus Prismasta, joskus taas kunnon hevostarvikeliikkeistä. En koskaan katso vaatteen merkkiä, sillä ei ole koskaan mulle mitään merkitystä, oli se sitten ratsastusvaate tai muotivaate. Yritän ostaa aina mahdollisimman halvimman tuotteen, mutta joskus saatan satsata jonkin verran kalliimpaan. Esimerkiksi ratsastussaappaiden haluan olevan ihan kunnolliset.
Välillä haluan katsoa enemmän, mitä laitan tallille, esimerkiksi välillä haluan minun ja Bohemian olevan sävysävyyn ja valitsen kotoa sen väriset vaatteet, millaiset tulen laittamaan Bohemialle. Näin talvisin tosin en ikinä katso onko värit ristiriitaiset vai ei, kunhan on vain molemmilla kunnolla päällä!
Hankin todella harvoin uusia ratsastuvarusteita, ainoastaan silloin, kun vaate menee pieneksi tai se menee rikki. Uusin ratsastusvaatteeni on farkkujen näköiset ratsastushousut, joihin olen ihan rakastunut ja ne on lempparini! Niitä käytän pääosin vain kunnon treeneissä sekä kilpailuissa, muut ovat sitten kotikäytössä sekä silloin, kun ratsastan ilman satulaa.
---------------------------------------------------------------------------------------------
Beiget ratsastushousut, Eurohunter, ostettu Idän Ratsusta vuonna 2009. Nämä ovat kolmannet ratsastushousuni, jotka ostin ihan muuten vain toisten puolipaikkaisten rusehtavien housujen kaveriksi. Ovat olleet oikein pehmeät ja mukavat jalassa, ja tykkään sekä väristä että kuviosta (ei taida kovin hyvin näkyä kuvasta..).
Olivat muutaman vuoden kovassa käytössä, nykyään käytän enemmän ilman satulaa ratsastaessa ja hieman harvemmin.
Tässä ratsastuskuvassa näette vielä ne vanhimmat ratsastushousuni, jotka nykyään olen antanut nuoremmalle serkulleni.
Myin housut pääasiassa sen takia, että olivat ensinnäkin jo aika tiukat (varmaan ostettu vuonna 2006 :D) ja halusin ostaa uudet ratsastushousut tilalle.
--------------------------------------------------------------------------------------------
Lilaharmaaruudulliset ratsastushousut, HorZe, ostettu HorZen liikkeestä muistaakseni vuonna 2010. Tykkään todella paljon ruudullisista ratsastushousuista, en tiedä miksi, joten tykästyin näihin heti ne nähdessäni. No, väri ei ole ihan lempiväreihini kuuluvaa mutta menevät oivallisesti ratsastuskäytössä. Ovat hieman karheammat käyttää kun ylemmät ratsastushousut, sekä ovat lyhytmalliset, eli tarvitsee pitkän sukan jottei lahkeet lähde nousemaan ylöspäin. Housujen paikat ovat ärsyttävän "kovat", etenkin juuri pesusta tullessaan ne tuntuvat aivan kamalalta!
Pidän kuitenkin housuista paljon ja kaikesta huolimatta tykkään niitä käyttää.
---------------------------------------------------------------------------------------
Olen pitkään kuolannut farkkuisia ratsastushousuja, ja olin onnessani löytäessäni sekä kivannäköiset että mukavantuntuiset farkkuhousut. Olen tykännyt todella paljon käyttää näitä, ja pääosin pidän housuja kunnon treeneissä sekä kilpailuissa. Ilman satulaa olen housuja muutaman kerran testannut, mutta ovat todella liukkaat ja testikerralla tietenkin muksahdin selästä :D Siispä soveltuvat satularatsastukseen parhaiten.
-----------------------------------------------------------------------------------------
Kuvassa kaikki ratsastussukkani. Kaikki näistä ovat ahkerasti käytössä, tosin pinkkimustaruskeita (alimmat oikealta) käytän enemmän kylmillä keleillä sillä ovat paksuimmat.
Koskaan en ratsasta ilman ratsastussukkia, pidän sukkia myös saappaita käyttäessäni. Jalat tuntuvat jotenkin "tyhjiltä" ilman niitä!
Koskaan en ratsasta ilman ratsastussukkia, pidän sukkia myös saappaita käyttäessäni. Jalat tuntuvat jotenkin "tyhjiltä" ilman niitä!
Sukkia on ostettu milloin mistäkin, esimerkiksi Prismasta, Hööksistä ja Puuilosta. Harmaat sukat ovat TuffRidersin, muista en tiedä.
---------------------------------------------------------------------------------
Talviratsastushanskat, muistaakseni ostettu Prismasta, tai sitten ihan hevosliikkeestä. Joka tapauksessa toimivat tehtävässään erinomaisesti ja ovat ihanan lämpimät kovilla pakkasilla. Hanskoissa on myös erinomaiset pidot, joten ohjat pysyvät hyvin käsissä ilman liukumista. Suosittelen kaikille :)
--------------------------------------------------------------------------------------
Hööksin nahkasaappaat Hickstead Horsehead, ostettu Hööksistä vuonna 2010.
Rakastan näitä saappaita, ovat ulkonäöllisesti mielestäni todella ihanat sekä tykkään myös niiden muotoilusta. Jalka sopii saappaisiin erinomaisesti, varsinkin nyt kun pohkeeni on hieman kasvanut. Alkuun pohjeosa oli hieman väljä. Nilkka on aika tiukka, muttei purista yhtään, mutta hirveästi kasvuvaraa ei ole.
Harmittavasti olen hävittänyt varren tuen, joten ovat nilkasta hieman taittuneet ja välillä kävellessä kantapään kohta menee vähän ruttuun. Muuten ei ole mitään moitittavaa, toimivat niin este -kuin kouluratsastuksessa.
Rakastan näitä saappaita, ovat ulkonäöllisesti mielestäni todella ihanat sekä tykkään myös niiden muotoilusta. Jalka sopii saappaisiin erinomaisesti, varsinkin nyt kun pohkeeni on hieman kasvanut. Alkuun pohjeosa oli hieman väljä. Nilkka on aika tiukka, muttei purista yhtään, mutta hirveästi kasvuvaraa ei ole.
Harmittavasti olen hävittänyt varren tuen, joten ovat nilkasta hieman taittuneet ja välillä kävellessä kantapään kohta menee vähän ruttuun. Muuten ei ole mitään moitittavaa, toimivat niin este -kuin kouluratsastuksessa.
-------------------------------------------------------------------------------------
Musta Euroliten ratsastuskypärä, ostettu Jokelan Lemmikkitarvikeliikkeestä (pahoittelut, ei omaa kuvaa, kaikki kuitenkin ovat nähneet kuvistani ;). Tykkään mallista, eikä ollut edes hirveän kallis (49€) muistaakseni. On toiminut hyvin ja tykkään tosi paljon :)
-------------------------------------------------------------------------------------
Hinta oli siinä 30€ paikkeilla ja ostin takin samaan aikaan kun farkkuratsastushousut.
-------------------------------------------------------------------------------------
Ratsastusliivi, Eurohunter, ostettu Puuilosta.
Äitini osti tämän summanmutikassa mulle, ja olen kyllä tykännyt liivistä paljon. Väri on oikein kiva ja liivi on muutenkin tosi kiva päällä. Hieman nousee välillä, muuten ei moitittavaa. Käytän liiviä usein syksyisin, kun ilmat alkavat kylmetä.
Äitini osti tämän summanmutikassa mulle, ja olen kyllä tykännyt liivistä paljon. Väri on oikein kiva ja liivi on muutenkin tosi kiva päällä. Hieman nousee välillä, muuten ei moitittavaa. Käytän liiviä usein syksyisin, kun ilmat alkavat kylmetä.
-----------------------------------------------------------------------------------
Kannukset, ostettu Hippodomesta vuonna 2011. Ovat ponikokoa ja käytän ainoastaan kilpailuissa sekä joissain estetreeneissä.
-------------------------------------------------------------------------------------
Näiden ratsastuskamojen lisäksi omistan vielä muutamia ratsastusvarusteita, jotka ovat tällä hetkellä jossain tai ovat jääneet tallille (unohdan helposti tavaroita!). Tässä kuitenkin vielä lopuksi muutama kuva, jossa näette kesä/syysratsastushanskat (ruskeat Eurohunterin), mustat talviratastushanskat (Eurohunter) sekä mustan kiiltävän liivin, jota käytän keväisin.
Toivottavasti postaus miellytti ja saitte tästä jotain irti :) Kommentoikaa ihmeessä, se piristää aina, ja ainiin, kiitos yli 6OO LUKIJALLE!!!