perjantai 5. kesäkuuta 2015

kuvapostaus lolasta

Viimein saatte postausta uudesta vuokrahevosestani upeiden kuvien kera :) Riikka Jäntti tuli jälleen ikuistamaan monta hienoa otosta tallillemme ja tässä pitkä rivi teidän katseltavaksenne.



Aloitin tosiaan maalis-huhtikuun vaihteessa vuokraamaan 9 -vuotiasta puoliveritamma Lolaa, jonka kanssa aloittelin ensin pari kertaa kuussa. Nykyään tulee vuokrattua tammaa kerran viikossa ja kokoajan löytyy enemmän nappuloita sekä oivalluksia ratsastaessa.
Kyseessä on sairaslomalta pikkuhiljaa palaillut monitoimihevonen jolla on kisattu kenttää, eli pomminvarma ratsu ja pystyy tekemään monipuolisesti kaikkea :) Kuitenkin pitkän saikun jälkeen liikuttaminen on aloitettu varovasti ja näin kesän alussa omistaja on pikkuhiljaa alkanut ottamaan puomeja mukaan työskentelyyn. Itse keskityn pääasiassa sileällä ratsastamiseen.

Lola on etupainoista tyyppiä ja kulkee mielellään reippaasti kuolaimen takana. Myöskin takaosa on hitaasti lämpenevä ja vielä harjoittelen saamaan isompaa ja energisempää liikettä. Tällä hetkellä keskityn kuitenkin tasapainoiseen, rentoon liikkumiseen ja siihen, ettei nenä laahaa maata vaan muoto pysyisi ryhdikkäänä. Paljon on hiomista ja opeteltavaa ja myöskin Lolan kunto ei ole tällä hetkellä kaikista parhain, joten maistellen mennään pikkuhiljaa tehoja lisäten!











Tällä kuvauskerralla kävimme alkuverkkaamassa pellolla Santran ja Kurren kanssa, jonka jälkeen kävin kentällä ratsastamassa askellajit läpi. Lola oli väsyneen oloinen jo kuntoonlaittaessa ja arvatenkin väsähti nopeasti ravityöskentelyn jälkeen. Siispä laukka jäi aika pintapuoliseksi tällä kerralla ja otin pidemmässä muodossa pari kierrosta laukkaa molempiin suuntiin. 




























Nämä olivat vasta toisia kuvia Lolasta, joten oli mielenkiintoista nähdä kuvia ja videota tämän hetken meiningeistä. Lolalla on käytössä estesatula ja tietenkin sen kanssa tulee laitettua normaalia lyhyemmät jalkkarit ja ette tiedäkään miten paljon mua häiritsee ne näissä kuvissa! Noh, ainakin enskerralla tietää pidentää muutamalla reiällä niin ei ehkä näytä niin tyhmältä siellä selässä (;

Mitäs pidätte Riikan otoksista ja miltä uusi ratsu näyttää?


torstai 4. kesäkuuta 2015

alanya ja ylioppilasjuhlat

Heippa !

Näin hevosaiheisista postauksista poiketen pääsette nyt kurkkaamaan vajaan kuukauden takaisen Turkin reissun tapahtumiin kuvien ja videoiden muodossa :) En ajatellut alkuun julkaista matkastani mitään blogin puolelle, mutta sen verran tuli kivoja kuvia otettua ja videonkin tekaisin joten ajattelin että miksi ei, pääsittehän mukaan myös Thaimaahan viime talvena!

Lomaillessani koulujen loputtua päätettiin kaverini Inkan kanssa lähteä etelän lämpöön äkkilähdöllä ja matkakohteeksi valikoitui Turkin Alanya, kummatkaan kun eivät ole koskaan kyseisessä maassa käyneet ja sinne löytyi halvimmat matkapaketit. 5.toukokuuta lähdimme matkaan ilman minkäänlaisia odotuksia, mutta huippureissuhan siitä loppujen lopuksi tuli!




Pienehköllä budjetilla emme juuri ihmeempiä tehneet. Ensimmäisenä päivänä olimme viiden tunnin veneretkellä ja loppuloma hengailtiin hotellin uima-altaalla, ravintolassa tai kiertelimme Alanyan keskustassa. Kerran tuli kokeiltua myös 45min monipuolinen hieronta sekä fish spa -kalahieronta ja voi että miten se kutitti!












































Parhainta Turkissa oli ehdottomasti turkoosinsininen merivesi, vuoristomaisemat ja ystävälliset ihmiset. Hymyä ja puhetta riitti jokaiselta, ajoittain jopa liikaakin ja etenkin basaarialueella tällaista perussuomalaista ahdisti jatkuva vaatteiden ja kenkien tyrkyttäminen.

Jokatapauksessa tykkäsin todella paljon maasta ja aion varmasti palata sinne vielä uudelleen :) Oletteko te käyneet Alanyassa ja mitä piditte ?








Tähän loppuun vielä muutamat kuvat Adan ja Santran ylppäreistä, onnea vielä molemmille tytöille <3 Otimme myös hevosten kanssa yhteiskuvia, mutta niitä julkaisen myöhemmin kunhan valokuvaaja ne ennättää lähettää :)