torstai 4. kesäkuuta 2015

alanya ja ylioppilasjuhlat

Heippa !

Näin hevosaiheisista postauksista poiketen pääsette nyt kurkkaamaan vajaan kuukauden takaisen Turkin reissun tapahtumiin kuvien ja videoiden muodossa :) En ajatellut alkuun julkaista matkastani mitään blogin puolelle, mutta sen verran tuli kivoja kuvia otettua ja videonkin tekaisin joten ajattelin että miksi ei, pääsittehän mukaan myös Thaimaahan viime talvena!

Lomaillessani koulujen loputtua päätettiin kaverini Inkan kanssa lähteä etelän lämpöön äkkilähdöllä ja matkakohteeksi valikoitui Turkin Alanya, kummatkaan kun eivät ole koskaan kyseisessä maassa käyneet ja sinne löytyi halvimmat matkapaketit. 5.toukokuuta lähdimme matkaan ilman minkäänlaisia odotuksia, mutta huippureissuhan siitä loppujen lopuksi tuli!




Pienehköllä budjetilla emme juuri ihmeempiä tehneet. Ensimmäisenä päivänä olimme viiden tunnin veneretkellä ja loppuloma hengailtiin hotellin uima-altaalla, ravintolassa tai kiertelimme Alanyan keskustassa. Kerran tuli kokeiltua myös 45min monipuolinen hieronta sekä fish spa -kalahieronta ja voi että miten se kutitti!












































Parhainta Turkissa oli ehdottomasti turkoosinsininen merivesi, vuoristomaisemat ja ystävälliset ihmiset. Hymyä ja puhetta riitti jokaiselta, ajoittain jopa liikaakin ja etenkin basaarialueella tällaista perussuomalaista ahdisti jatkuva vaatteiden ja kenkien tyrkyttäminen.

Jokatapauksessa tykkäsin todella paljon maasta ja aion varmasti palata sinne vielä uudelleen :) Oletteko te käyneet Alanyassa ja mitä piditte ?








Tähän loppuun vielä muutamat kuvat Adan ja Santran ylppäreistä, onnea vielä molemmille tytöille <3 Otimme myös hevosten kanssa yhteiskuvia, mutta niitä julkaisen myöhemmin kunhan valokuvaaja ne ennättää lähettää :)




5 kommenttia:

  1. Olen monet kerrat Turkin Alanyassa käynyt, nyt elokuussa menossa taas ja jo 10 kerta siellä, ihan paras paikka! <3 Oliko kenties Isabella hotelli missä olitte? :) En hahmottanut missä rannalla oikein olitte, kun noin kivistä :o Itse olemme aina olleet niin, että jos merelle katsoo niin kale-kukkula on vasemmalla puolella siellä on tosi hyvä ranta ja ihan silosta hiekkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Isabellassa olimme :) Oikein mukava ja lämminhenkinen hotelli. Rannalla emme käyneet muuta kuin ottamassa kuvia, mutta kävimme sekä Alanyan keskustassa olevalla rannalla (kivikkoinen) ja siellä Kleopatra-rannalla joka oli se kunnollisempi ranta.

      Poista
  2. Voi kun ootte niin kauniita!!! Turkissa näyttää kyllä ihanalta<3

    VastaaPoista
  3. Kerran olen Alanyassa käynyt ja totesin, että se jääköön niille innoikkaille matkaajille, jotka eivät muualle osaa tai halua suunnata. Olihan siellä miellyttävä ilmasto ja näkemistä, mutta jotenkin se turkkilainen kulttuuri (juurikin basaareissa tyrkyttäminen) ja muuten vaan perään huutelu kadulla sai mut ahdistumaan enkä voinut lomailla täysin rennosti. En kiellä ettenkö lähtisi Turkkiin jos joku vaikka matkaseuraksi joskus pyytää, mutta varta vasten tuskin alan suunnittelemaan lomaa juuri sinne :D

    VastaaPoista
  4. Ei voi olla totta! :D katsoin että tuossa kuudennessa kuvassa jossa on kissa että sillä on kolme jalkaa kun laskin vahingossa hännän mukaan :D

    VastaaPoista