perjantai 5. kesäkuuta 2015

kuvapostaus lolasta

Viimein saatte postausta uudesta vuokrahevosestani upeiden kuvien kera :) Riikka Jäntti tuli jälleen ikuistamaan monta hienoa otosta tallillemme ja tässä pitkä rivi teidän katseltavaksenne.



Aloitin tosiaan maalis-huhtikuun vaihteessa vuokraamaan 9 -vuotiasta puoliveritamma Lolaa, jonka kanssa aloittelin ensin pari kertaa kuussa. Nykyään tulee vuokrattua tammaa kerran viikossa ja kokoajan löytyy enemmän nappuloita sekä oivalluksia ratsastaessa.
Kyseessä on sairaslomalta pikkuhiljaa palaillut monitoimihevonen jolla on kisattu kenttää, eli pomminvarma ratsu ja pystyy tekemään monipuolisesti kaikkea :) Kuitenkin pitkän saikun jälkeen liikuttaminen on aloitettu varovasti ja näin kesän alussa omistaja on pikkuhiljaa alkanut ottamaan puomeja mukaan työskentelyyn. Itse keskityn pääasiassa sileällä ratsastamiseen.

Lola on etupainoista tyyppiä ja kulkee mielellään reippaasti kuolaimen takana. Myöskin takaosa on hitaasti lämpenevä ja vielä harjoittelen saamaan isompaa ja energisempää liikettä. Tällä hetkellä keskityn kuitenkin tasapainoiseen, rentoon liikkumiseen ja siihen, ettei nenä laahaa maata vaan muoto pysyisi ryhdikkäänä. Paljon on hiomista ja opeteltavaa ja myöskin Lolan kunto ei ole tällä hetkellä kaikista parhain, joten maistellen mennään pikkuhiljaa tehoja lisäten!











Tällä kuvauskerralla kävimme alkuverkkaamassa pellolla Santran ja Kurren kanssa, jonka jälkeen kävin kentällä ratsastamassa askellajit läpi. Lola oli väsyneen oloinen jo kuntoonlaittaessa ja arvatenkin väsähti nopeasti ravityöskentelyn jälkeen. Siispä laukka jäi aika pintapuoliseksi tällä kerralla ja otin pidemmässä muodossa pari kierrosta laukkaa molempiin suuntiin. 




























Nämä olivat vasta toisia kuvia Lolasta, joten oli mielenkiintoista nähdä kuvia ja videota tämän hetken meiningeistä. Lolalla on käytössä estesatula ja tietenkin sen kanssa tulee laitettua normaalia lyhyemmät jalkkarit ja ette tiedäkään miten paljon mua häiritsee ne näissä kuvissa! Noh, ainakin enskerralla tietää pidentää muutamalla reiällä niin ei ehkä näytä niin tyhmältä siellä selässä (;

Mitäs pidätte Riikan otoksista ja miltä uusi ratsu näyttää?


13 kommenttia:

  1. Aivan ihania nämä kuvat *.* Lola on niin sulosen värinen!

    VastaaPoista
  2. Todella hienoja, kesäisiä kuvia! Varsinkin tuo kolmas kuva ylhäältäpäin on jotenkin niin kivan näköinen kuva :D

    VastaaPoista
  3. On kyllä tosi kivannäkönen heppa! Mielenkiinnolla jään seuraamaan teidän yhteistyötä :)

    VastaaPoista
  4. Hienoja kuvia ja on kyllä kivan nökäinen hevonen! :D

    VastaaPoista
  5. Voi vitsi, tosi upeen näkönen hevonen!! Ihania kuviakin, etenkin nuo pellolla otetut. Mielenkiinnolla jään seuraamaan teidän menoa! :)

    VastaaPoista
  6. Vau, onpas nätti tuo Lola, teistä tulee vielä tosi hienoja yhdessä! ps. kuvat ovat ihanan kesäisiä! :)

    VastaaPoista
  7. on kyllä nätti tamma kieltämättä! :o
    nyt on ihan pakko kysyä, että mistä ja minkä merkkiset sun saappaat on? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on Hööksistä ostettu varmaan viisi vuotta sitten, merkkiä en valitettavasti muista ! Katsoin Hööksin sivuilta jos olisi löytynyt mutta eivät ole enää ilmeisesti myynnissä,

      Poista
  8. Hienoja kuvia, hieno ulkoasu ja hyvin menette Lolan kanssa!

    olipakerranhevonen.blogspot.fi

    VastaaPoista
  9. Tosi kiva blogi sulla ja oot kivan ilonen tyyppi :) olis mukava tutustua :)

    VastaaPoista
  10. Apua.. Mistä sitä aloittaisi. Nohh olen saeuraillut sua tosi pitkään lähinnä youtubessa. Oot oikeesti ihan huippu hyvä ratsastaja, ja oot mun esikuvani! Sulla on tosi kiva blogi ja tykkään sun ratsastuksesta, iha sama minkälainen hevonen/poni tulee sua vastaan, saat sen näyttämään hyvälle! Jatka samaan malliin

    VastaaPoista
  11. Näyttää hyvältä Emmi! Odotan kyllä innolla seuraavaa postausta Lolasta :)

    VastaaPoista