tiistai 28. kesäkuuta 2011

esteharjoitukset jatkuivat

Ratsastin Bohemiaponin tänäänkin ja jatkettiin hyppytreenejä vielä tämän päivän :) Tämä oli nyt tämmönen kaksipäiväinen "estekurssi" meille molemmille ja olen tosi tyytyväinen poniin! Hienosti tamma pomppi tänäänkin ja meni jopa esteistä ekalla yrityksellä yli, kieltäytyminen tuli kerran vesimatolle, mutta se olikin ihan ymmärrettävää sillä koskaan ennen Bohemia ei ole sitä hypännyt.
Meillä oli semmoinen erikoisestetunti tänään, eli Aada laittoi meille kolme estettä, yksi oli sateenkaaripysty, esteen alla siis kaksi sateenkaaripeloketta, sitten pelkkä vesimatto maassa ja sen molemmin puolin sokeripalat, ja vielä yksi este joka oli harmaa portti. Siirsimme lopuksi kuitenkin vesimaton portin alle, jolloin esteestä tuli entistä hirvittävämpi!
Aloitin verkkaamaan jälleen ravissa pitkin ohjin molempiin suuntiin tehden vähän tempovaihteluja. Poni oli väsyneempi kuin eilen, mutta eilinen tunti olikin tosi rankka. Hienosti tammasta löytyi kuitenkin liikettä niin ravissa kuin laukassakin. Vähän taivuttelinkin verkassa pyöreäksi ja naks vain poni toimi jo alussa kuuliaisesti. Kehitystä meidän välillä SELVÄSTI tullut ;) 

Hypättiin aluksi vesimattoa joka oli keskihalkaisijalla. Poni kieltäytyi ensimmäisen kerran, peruutin muutaman askeleen että poni olisi hypännyt sen siitä, mutta este oli selvästi vielä liian hurja että aluksi täytyi päästä tutkimaan sitä ennenkuin siitä uskalsi hypätä. Kun poni oli nuuhkinut mattoa hetken, peruutin uudelleen ja nyt Bohe hyppäsi hienosti yli :) Tultiin muutaman kerran uudelleen se, sen jälkeen hypättiin sateenkaarieste ja mentiin ekalla yli. Siitä jatkoimme harmaalle portille ja senkin Bohemia hyppäsi todella kivasti.
Nostettiin hieman esteitä eikä ongelmia tullut. Sitten kun vaihdoimme vesimaton harmaan porttiesteen alle ja estettä nostettiin noin 85cm ellei korkeammaksi, niin poni iski liinat kiinni muutaman kerran. Ei sitten millään suostunutkaan enää hyppäämään! Laskettiin estettä hieman ja eikun uusi yritys ja päästiin sen jälkeen taas muitta mutkitta yli :) Lopuksi tultiin vielä esteitä peräkanaa, mutta Aada laski ne noin 50cm että varmasti mennään yli ja niin että sekä ponille että ratsastajalle jäi hyvä mieli.
Loppuverkassa Bohemia oikein työnsi ravissa itseään ja oli erittäin hyvä kädelle. Lopuksi poni pääsi tallissa pesulle!


Jos muuten ihmettelette, miksen tällä kertaa ole laittanut estekoosteita tunneista, niin syynä se, että aion tehdä lähiaikoina Bohemiasta estekoosteen joka sisältää pelkkää estemateriaalia ja sinne laitan näiden kahden estepäivän materiaalit :)

maanantai 27. kesäkuuta 2011

rankkaa estetreeniä

Tänään kerronkin sitten sekä sunnuntaista että tästä maanantain ratsastuksesta Bohemian kanssa :) Molempina päivinä Bohemia on ollut tajuttoman hyvä ja reipas ja herkkä, joten oon erittäin tyytyväinen! Ihankun oltaisiin nyt saatu yhteistyö tosi hyvin pelaamaan ja minäkin opin ratsastamaan Bohemialla paremmin kerta toisensa jälkeen :)

Sunnuntaina menin Bohemialla ilman satulaa koulua. Ilma oli aika lämmin ja olin ollut liikkeessä jo koko aamun/päivän ennenkuin lähdin Bohen luokse, joten voimavarat ei olleet mitenkään parhaat! Siispä ajattelin että voisinkin mennä tänäänkin ilman satulaa, vaikka alunperin piti ratsastella satulalla.
Hain tamman laitumelta ja sitä sai raahata perässä, ei millään olisi halunnut töihin, laitumella syöminen olis ollut paljon hauskempaa! Sain siis repiä ponia useaan otteeseen puskista/heinikoista, sillä kokoajan piti saada syödä! Laitoin tallissa kuntoon, harjasin hyvin ja sitten eikun suitset päähän ja menoksi.
Aluksi käytiin kävelemässä hiekkatiellä, mentiin suht. pitkälle ja sitten käännyttiin pellolle. Verkkasin vähän siellä että saisin poniin liikettä kentällä. Ravasin muutaman kerran ja laukkasin kaksi kertaa yhden suoran pellolla. Bohemia ei oikein syttynyt ja sitä kiinnosti vain laidunkaverit ja hiekkatiellä kävelevä Saara-poni ;)
Mentiin sitten kentälle töihin ja laitoin tamman heti liikkumaan. Mun ei raippaa tarvinnut käyttää kovin paljoa, poni oli oikein reipas ja säpäkkä heti alusta lähtien. Tein paljon taivutteluja ympyröillä ja volteilla sekä temponvaihteluja. Poni rentoutui pikkuhiljaa mukavasti ja oli letkeä. Annoin hetken aikaa kävellä ja käynnin jälkeen löytyikin vauhtia vielä lisää! Yhtäkkiä poni oli erittäin herkkä edestä ja takaa ja sitä oli todella helppo työstää! Koko lopputunnin tamma liikkui kuin unelma, laukassakin eteni hyvää tahtia, ja otin paljon pätkiä joissa poni joutui laukkaamaan ihan hidasta ja lyhyttä laukkaa. Tein muutamia laukkavoltteja, joissa takajalat joutuivat kunnolla käyttöön. Kertaakaan ei tullut edes rikettä että poni olisis siirtynyt raviin, vaan hyvin jaksoi tehdä töitä. Laukkailin sen jälkeen normaalimpaa laukkaa ja siirryin hetkeksi työskentelemään ravissa. Bohemia liikkui toosi hienosti ja oli kaulastaan hyvin joustava ja eteenpäinpyrkivä. Siihen oli hyvä lopettaa ja tyytyväisenä kävin loppukävelemässä hiekkatiellä ja sitten poni pääsi takaisin laitumelle :)

"Hui kuinka pelottava!"

Tänään, eli maanantaina oli sitten estetunnin vuoro. Pariin viikkoon ei oltu hyppäilty joten sekä poni että ratsastaja oli innoissaan tulevasta tunnista (; Kasattiin Aadan kanssa kentälle pieni rata, johon sisältyi liila pystyeste, jonka alla kaksi "sokeripalaa", yksi punainen okseri sekä kaksi sarjaestettä, molemmat pystyjä. Lisäksi keskelle laitettiin semmonen erikoiseste, jossa kahden "sokeripalan" varassa oli harmaa portti. Tämän jälkeen siirryin laittamaan Bohemiaa kuntoon. Laitettiin pitkästä aikaa kunnon estesatula ja siinä olikin tosi hyvä istua :)

Heti alkuverkassa Bohemia oli reipas ja totteli heti pohjetta. Jo heti alussa tamma pyöristyi ja rentoutui ja oli tosi hyvä ratsastaa. Toiveikkaasti lähdin siis hyppäämään. Tultiin ensin kentän keskihalkaisijalla olevaa erikoisestettä, johon poni kuitenkin kieltäytyi ekalla kerralla. Peruutin muutaman askeleen ja tällä kertaa poni hyppäsi hyvin. Tultiin muutaman kerran uudelleen ja joka kerralla poni hyppäsi kiltisti. Sitten hypättiin liilaa pystyestettä, jolle myös tuli stoppi. Bohemialla on tapana kieltäytyä ensin ja sen jälkeen hypätä normaalisti. Tätä yritetään alkaa kitkemään pois että päästäisiin sitten tulevaisuudessa estekilpailuissa radasta läpi :D Ainiin, ettepäs ole vielä kuulleetkaan.. Alan kilpailemaan Bohemialla, kunhan aluksi treenataan kunnolla, estekilpailuissa. Alotamme ihan pienistä luokista ja kun menee hyvin, aletaan hyppäämään kokoajan isompia ratoja. Semmoinen 80cm olisi meidän tavoite :)
Liilan pystyesteen jälkeen hyppäsimme punaista okseria, jolle myös tuli kielto ensimmäisellä kerralla. Tänään oli sellainen päivä että jokaikiselle esteelle täytyi kieltäytyä ensin ja sitten vasta yli! Eikun uusi tie ja uusi yritys, tällä kertaa hyvällä tuloksella :) Jatkettiin okserilta liilalle pystylle ja sen jälkeen hypättiin sarjaa. Sarjan ekalle osalle tuli kielto, mutta sen jälkeen hyppäsi sarjan molemmat esteet puhtaasti ja epäröimättä.(JOS KOKO TEKSTI EI NÄY, KLIKATKAA ALLAOLEVAA "LISÄTIETOJA" -LINKKIÄ, NIIN AVAUTUU LOPUTKIN TEKSTIT TÄSTÄ POSTAUKSESTA :)

lauantai 25. kesäkuuta 2011

energiaa rinnassa! [sis.videopostaus]

 Viksu on ollut nyt viimepäivinä eeerittäin reipas ja pirteä ja iloinen heppa! Pariin päivään on mahtunut mukaan pukittelua, revittelyä, kipeitä sormia, läpimärkiä vaatteita ja paljon hikeä!
Torstaina tein Viksun kanssa maastakäsittelyjuttuja ja lopuksi vielä ratsastin kaikki askellajit läpi. Lauantaina kävin aluksi kiertämässä kaikki pellot ja lopuksi ratsastin koulu kentällä. Mutta eipä mennä vielä lauantaihin, kerron teille ensiksi torstaista :)



Torstaina lähdin puoli kahdelta tallille isäni kanssa, hän lupautui kuvaamaan. Koko aamun oli satanut vettä kuin saavista, välillä enemmän, välillä vähemmän. Lähdettiin just siihen aikaan onneks kun ei satanut paljoa, ehkä vähän tihutteli.
Hain Viksun liukastellen laitumelta sisälle, sillä maa oli erittäin liukas. Laidunten välillä se kävelyalusta on savea, joten voitte vaan kuvitella kuinka liukasta on märkä savi. Selvittiin hengissä talliin ja harjasin Viksun huolellisesti sillä se oli suhteellisen likainen ja märkä. Laitoin sitten suitset päähän ja sidoin ohjat poskihihnan sisään niin ettei ne pääse sotkeutumaan hevosen jalkoihin sitten juoksutusvaiheessa.
Lähdettiin kentälle ja aluksi taluttelin Viksua hetken aikaa kenttää ympäri. Otin juoksutusliinan jossain vaiheessa irti niin että Viksu seurasi mua ilman mitään. Tehtiin muutamia pysähdys -ja peruutusharjoituksia ja paljon käännöksiä. Viksu seurasi kuin koira perässä :) Tässä vaiheessa vettä alkoi taas tulemaan erittäin lujaa ja oltiin jo ihan märkiä vaikka oltiin kentällä oltu vasta kymmenisen minuuttia! Ei kuitenkaan välitetty sateesta vaan jatkettiin hommia. Viksulla tosin oli mennyt vettä korvaan ja käänteli päätä sivuttain tai laski sen tosi matalalle, hevonen kun ei tykkää yhtään jos vettä menee korvaan! No, eihän me ihmisetkään, mut kuitenkin ;D


Hetken aikaa näiden harjoitusten jälkeen otin juoksutusliinan ja raipan käyttöön ja aloin juoksuttaa Viksua ympyrällä. Halusin nyt katsoa miten Viksu laukkaa oikeaan suuntaan. Aluksi tietysti ravuutin sitä muutaman (vauhdikkaan) kierroksen molempiin suuntiin ja sen jälkeen vasta pyysin laukkaamaan. Viksu nosti heti käskystä laukan ja laukkasi erittäin hyvin ja reippaasti. Muutama pukkikin mahtui mukaan! Mutta nyt ei ollut tietoakaan mistään nelitahtisesta laukasta, sen sijaan laukka pyöri tosi hyvin ja oli täysin kolmitahtinen, mitä Viksulta ei hirveän usein näe :) Myös oikea laukka sujui ongelmitta.
Päästin Viksun sitten vapaaksi ja juoksutin ruunaa vapaana kenttää ympäri. Muutaman kerran Viksu revitteli kunnolla ja teki valtavan pukin, tai no, Viksulle se oli valtava enkä ole koskaan nähnyt sen pukittavan niin korkealle! Tätä seurasi muutama laukkaspurtti mutta sitten huomasi että alkoi pojulle tulla vähän väsy ja otin sen kiinni.
Nousin itse vielä selkään ja keskiympyrällä ravailin ja laukkailin eteen-alas. Ravi oli erittäin lennokasta ja täytyi vähän pidätellä ettei tarvitse ravata niin lujaa ;) Liikutuksen jälkeen vein ruunan ratsastaen laitumelle. Tässä vaiheessa sekä minä että hevonen oltiin iiihan litimärkiä, mulla oli ratsastushousut liimautunut ihoa vasten ja keltaset kangaskengät täynnä vettä :(
  
viksun hurrja pukki! klikkaa isommaksi.
------------------------------------------------------------------------------
Tänään eli lauantaina olikin sitten parempi ilma, aamulla ollut vesisade oli jo väistynyt pois ja koko tallireissun ajan oli oikein aurinkoinen ja lämmin ilma :) Hain Viksun laitumelta ja puhdistin ruunan kunnolla harjaa ja häntää myöten. Olisin saksinut Viksun hurjan pitkää häntää hieman lyhyemmäksi mutten kertakaikkiaan löytänyt mistään saksia, joten jouduin tuhoamaan ideani :( Laitoin suitset päähän ja eikun menoksi.
Lähdettiin kiertämään kaikki pellot ilman satulaa ja otin kameran mukaan sillä halusin ottaa teidät lukijatkin mukaan meidän peltolenkillemme ;) 


Viksu oli oikein kiltti puoleenväliin asti, mutta sitten kun lähdettin tulemaan kotiapäin niin Viksuhan muuttui aivan silmissä! Se meni käynnin ja ravin sekoitusta ja heti kun koskinkin ohjiin ottaakseni niitä senttikään lyhyemmäksi niin Viksu lähti ravaamaan/laukkaamaan korvat hörössä. Jouduin ottamaan sitten ihan lyhyet ohjat ja kunnolla pidättämään ohjista, tein myös paljon voltteja sillä Viksu tuntui silti ryöstävän vaikka kiskoinkin ohjista. Päästin Viksun yhdessä vaiheessa laukkaan ja ruunahan lähti kun tykin suusta! Viiletettiin yksi mäki ylös kovaa vauhtia ja Viksulla oli kivaa :) Käveltiin sen jälkeen hetken aikaa kun Viksukin rauhottui ja pystyin antamaan pitkät ohjat. Kun tuli toinen mäki, Viksu lähti taas hurjan kovaa mutten päästänyt sitä täyteen vauhtiin sillä tiedättehän Viksun, se ei keskity jalkoihinsa ja sen seurauksena usein kaatuu, joten suosiolla jouduin keskittymään itse Viksun jalkoihin kun ei herra sitä itse malta tehdä ;) Mäen jälkeen jatkettiinkin sitten laukkaa ihan tallille asti, laidunten kohdalle. Hypättiin yksi oja ja ravattiin laitumenvierusta pitkin, jossa laiduntamassa olleet Rommi ja Putte yhtyivät mukaan ja laukkasivat meidän vierellä!
Tultiin vielä kentälle ratsastamaan koulua. Nyt kun Viksu oli jo vertynyt pellolla, sen kanssa oli oikein kiva työskennellä. Viksu oli reipas, astui hyvin jaloilla ja sitä oli helppo taivutella ja pehmittää edestä. Tehtiin paljon voltteja ja ympyröitä ja Viksu liikkui hetken päästä todella hienosti. Kuitenkaan kun Viksu ei enää ole niin taipuisa ja sillä on suhteellisen paksu kaula, se ei pysty koko tuntia liikkumaan pyöreänä, siispä sitä täytyy kiittää jo siitä että se menee muutamia askelia luotilinjalla kaula pyöreänä. Kokoajan se ei siis liiku niinkuin kuvissa, joita yleensä näytän, mutta laitan ne parhaimmistot missä kaulan asennossa Viksu liikkuisi mikäli jaksaisi kannatella itseään kokoajan :)
Laukka pyöri tänäänkin todella hyvin ja se pääsi taas myötäämään laukassa ja hetkittäin tuli tosi hyviä ja pyöreitä laukkapätkiä. Olin erittäin tyytyväinen ja hymyssäsuin loppuravailin ja vein Viksun sitten laitumelle!

KLIKKAA OHEISESTA LINKISTÄ KATSOAKSESI VIDEOPOSTAUKSEN MAASTOLENKISTÄ

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

löysäilyä ja treeniä

Viikko on vierähtänyt mukavissa merkeissä ja hepat on kaikki liikkunut suhteellisen kivasti :)
Viimelauantaina Viksu oli muuten aikas mukava mutta ihmettelen sen laukkaamista oikeassa kierroksessa. Se ei pyöri yhtään vaan on nelitahtista sähellystä ja välillä mahtuu ristilaukkaakin mukaan :--/ Ajattelin huomenna juoksuttaa ruunaa liinassa ja katsoa miten se laukkaa ilman ratsastajaa. Voi olla että Viksun selkä taas vihottelee vähän eikä ponny uskalla tai pysty käyttää selkäänsä niin hyvin. Tänään kuitenkin kun vähän juoksutin Viksua ja Karkkia laitumella niin hyvin näytti heppa laukkaavan ;) Täytyy vaan nyt treenata kovasti sitä oikeaa laukkaa, niin eiköhän se siitä pikkuhiljaa! Ja pyytäisin mielelläni Ullan pitämään mulle tuntia mutta rahatilanne ei sitä valitettavasti salli joten ainakin jonkun aikaa täytyy tyytyä ratsastelemaan yksin.

Sunnuntaina ratsastin Bohemialla, tällä kertaa menin omatoimisesti sillä Aada oli kisamatkalla. Menin ponilla ilman satulaa edelleen, sillä satulavyön aiheuttamat haavat vatsassa eivät ole vieläkään parantuneet. Mutta mikäs siinä on ilman satulaa mennä, Bohemia toimii yhtä mukavasti silti ja sen selässä on kyllä niin helppo istua leveytensä takia! (--; Ratsastelin ihan perusjuttuja, että saisin ponin pikkuhiljaa avuille ja pyöristymään. Pitkillä sivuilla vähän lisätympää ravia ja lyhyillä sivuilla + pienillä ympyröillä ihan hidasta ravia. Bohemia on kyllä mainio sillä se osaa niin hienosti mennä reippaasti ja kootusti, miten ikinä pyytääkään :) Ratsastin lisäksi pysähdyksiä ja kolmikaarista uraa. Pikkuhiljaa poni alkoi rentoutumaan mutta ensimmäistä kertaa tamma kyttäili vähän muualle eikä oikein jaksanut keskittyä ratsastukseen! En ollut tarpeeksi terävä ja pyytänyt ponilta tarpeeksi, sillä mun luonteeseen kuuluu että jos menen suht. uudella ponilla ihan yksin ilman omistajan valvovaa silmää niin en uskalla yrittää niin kunnolla, olen liian varovainen :D
Laukka oli hetkittäin mukavaa ja pyörivää, välillä taas piti kokoajan olla terävä pohkeen kanssa että tamma jaksoi laukata. Laukan jälkeinen ravi oli aivan mahtavaa ja lennokasta ja poni herkistyi edestä ja liikkui kauniisti pyöreänä. Siihen oli hyvä lopettaa!

Maanantaina oli rennompi päivä, sillä hevoset oli kengitetty aamulla joten kavioiden täytyi rauhassa muotoutua ja "levätä". Menin taas ilman satulaa, aluksi ratsastettiin Aadan kanssa (Aada oli Kurrella) kentällä, itse menin vähän ravi-ja laukkapuomeja Bohen kanssa. Sen jälkeen siirryttiin ratsastamaan viereiselle pellolle, ja minä ja Bohe juuri ja juuri näyttiin korkean heinikon seasta! Laukattiin ja ravailtiin hetken aikaa , Aada ei aluksi meinannut uskaltaa laukata Kurren kanssa mutta mä sain rohkaistua ja kiltistihän Kurrekin laukkasi mitä nyt vähän pomppien ;)
Ratsastuksen jälkeen irtohypytettiin Aadan ja Jutan kanssa shettiksiä. En niistä kerro sen enempää, mutta vauhtia löytyi ja molemmat pikkuponit hyppäsi hienosti! Vietyämme ponit takaisin laitumelle otettiin Aadan kanssa kuvia aluksi Kurresta, sen jälkeen otettiin Bohemia tarhasta ja laitettiin sille pelkät narupäitset päähän, itse hyppäsin selkään ja kävin vielä laukkaamassa pelkällä naruriimulla pellolla. Aada sai hienoja kuvia meistä! :)

Sitten puhun vielä Putesta! Kävin tänään tuupsimassa pikkuponin taas, ja tällä kertaa ratsastin satulalla. Mulla alapohje ja muutenkin jalka heiluu erittäin paljon satulalla ratsastaessa, sillä en saa jalalla tukea ponin kyljistä. Sen takiahan lopetin ponilla käymisen säännöllisesti sillä ratsastus tuntuu todella vaikealta, etenkin näin satulalla mentäessä. En antanut sen tällä kertaa kuitenkaan häiritä vaan keskityin muuhun ratsastukseen. Poni oli heti alkuverkasta lähtien kuuliainen ja reipas, se kuunteli hyvin pohjetta ja ohjaa. Tein ympyröitä ja lisäyksiä ja pikkuhiljaa otin ohjia lyhyemmäksi, aloin työstää hieman pidemmällä ohjalla ponia. Ratsastin voltteja, kolmikaarista ja vaihtelin usein suuntaa. Putte liikkui erittäin kivasti, se oli pehmeä suusta ja kantoi itseään koko tunnin ajan. Otin muutamia ravilisäyksiä, hienosti poni venytti etujalkojaan, ainoastaan kerran rikkoi laukalle, mutta muuten oli tosi hyvä.
Ratsastin ja työskentelin niin pitkään ravissa että laukoissa alkoi ponista mehut loppumaan, jonka takia se ei ollut niin kevyt edestä eikä laukka pyörinyt niin hyvin kuin esimerkiksi viime ratsastuskerralla. Hienoja pätkiä Putte kuitenkin esitti myös laukassa ja muutaman kerran kokosikin hyvin. Laukkojen jälkeen tein vielä käynnissä muutamia väistöjä. Poni on oppinut väistämään nyt paremmin, viime syksynä esimerkiksi väistöt olivat ihme vääntelyä, nyt ruuna meni jopa suorassa! Välillä takapää meinasi unohtua matkasta mutta muuten kaikinpuolin väistöt sujuivat mukavasti.
Tunnin jälkeen poni oli ihan hikinen kaulasta ja satulan + satulavyön kohdilta. Tämä on melko harvinaista että Putte hikoaa ratsastuksen myötä! Nyt kuitenkin tuli tehtyä töitä kunnolla ja poni käytti itseään hyvin, eli saan olla erittäin tyytyväinen, ja niin olenkin! (--;

rakkain poni ikuisesti! <3

torstai 16. kesäkuuta 2011

kavalettitreeniä

Ajattelin tänään taas treenata Viksun kanssa vähän kavalettien ja puomien avulla että Viksu keskittyisi enemmän jalkoihinsa ja nostelisi niitä, niin vältettäisiin niitä kompasteluja/kaatumisia.
Rakensin kolme puomia yhteen kulmaan, toiselle pääty-ympyrälle laitoin puomi-kavaletti -harjoituksen ja toiselle pääty-ympyrälle yhden kavaletin. Tämän jälkeen hain Viksun laitumelta talliin ja harjasin huolellisesti sillä ruuna oli taas piehtaroinut ittensä likaiseksi! Lisäksi kauhistelin sen mahaa kun on taas päässyt poika lisää lihomaan.. :D Ei herranjestas, katsokaa nyt tätä kuvaa tässä alapuolella! Mahaa löytyy niin roikkuvaa sekä edestä katsottuna leveää mallia :D Kuvasta ei välttämättä näy ero niin hyvin kuin mitä omilla silmillä katsottuna.
Satulavyötä en meinannut saada millään kiinni vaikka oli toiselta puolelta ensimmäisessä reiässä. Hetken tapeltuani ponny lopetti onneks pullistamisen ja sain vyön jopa kolmanteen reikään! Siinä samalla sitten puhelin Viksulle että tästä alkaa kunnon treenikuuri että saadaan toi maha pois, sellaiseksi mikä se oli keväällä kun karva kiilsi ja mahakaan ei ollut mikään vallaton :)

Aluksi verkkasin ihan pitkin ohjin ja tein paljon temponvaihteluja ravissa. Viksu liikkui tosi kivasti, se oli reipas ja samalla edestä herkkä ja pyöristyi nopeasti. Vauhtia välillä löytyi liiaksikin ja jouduin hetken ratsastamaan pienellä ympyrällä jotta ravista sain tasaisen ja pyöreän. Laukassa tein samaa, pitkillä sivuilla vähän eteenpäin ja lyhyillä sivuilla kiinni. Mukavastihan ponny alkoi liikkumaan ja annoin sitten kävellä hetken.
Ravissa tultiin seuraavaksi kolmea puomia, jotka oli ensin metrin väleillä, eli Viksu ravasi niiden yli normaalissa temmossa. Sen jälkeen lyhensin välejä pikkuhiljaa niin että Viksu joutui lyhentämään ja nostamaan askeliaan. Tämä on hyvää treeniä Viksunlaiselle hevoselle joka ei keskity tarpeeksi jalkoihinsa eikä niiden nostamiseen.
Puomien jälkeen siirryin työskentelemään kavaletin parissa, joka oli pääty-ympyrällä. Vasemmassa suunnassa oli tosi hyvä, askeleet osuivat aikalailla ja hypyt oli ilmavia. Laukkakin pyöri mallikkaasti. Oikeassa kierroksessa laukka oli ihme räpellystä ja erittäin nelitahtista. Tuntui kuin olisin istunut ex-ravurin laukassa. Hypyt sentään olivat pyöreitä mutta lähestyminen aika surkeaa :D Hetken treenattua tuli hyviäkin lähestymisiä suht kolmitahtisessa laukassa.

Lopuksi tultiin toisessa päädyssä puomi-kavaletti -harjoitusta aluksi oikeassa kierroksessa. Yhtäkkiä tasapainoisesta ja pehmeästä hevosesta tuli ristilaukkaa laukkaava melko kovasuinen ratsu. Laukka oli siis aivan järkyttävää niin videolta katsottuna kuin selästä. Mahtui mukaan myös paljon väärää laukkaa jota Viksu meni yllättävän hyvin vaikka käännös kavaletille oli melko jyrkkä. En meinannut saada Viksua millään laukkaamaan oikeaa laukkaa vaan joko takapää meni ravia tai sitten vasenta laukkaa. Tuli siinä kuitenkin muutama kohtuullinen hyppy oikeassa, tosin nelitahtisessa laukassa.

Vaihdoin suuntaa vasempaan joka tunnetusti on Viksulle helpompi suunta laukkaamiseen. Ilmeisesti tämä ristilaukkavaihe jäi päälle ja aluksi laukkaaminen oli taas aika järkyttävän tuntuista. Vauhtia kuitenkin löytyi ja kun yritin korjata laukkaa oikeaksi ravin kautta, niin Viksu jatkoi laukkaamista vaikka käänsin pienelle ympyrälle. Suutuin vähän ja sain siirrettyä ruunan raviin ja nostin uudelleen laukan. Vihdoin ja viimein sain laukasta pyöreää, kolmitahtista ja reipasta. Estekin sujui tosi hyvin ja askeleet osuivat joka kerralla hyvin. Siirryin hetken päästä loppuraveihin ja taivuttelin oikeassa suunnassa pääty-ympyrällä ja rauhoittelin vauhtia. Viksusta löytyi vieläkin hirveästi virtaa vaikka työskenneltiin paljon ja ruuna oli yltäpäätä hiessä.
Käytiin loppukäynnit pellolla, kierrettiin laitumien ympäri ja tallissa harjasin Viksun huolellisesti, pestä en viitsinyt sillä ulkona oli kuitenkin melko tuulinen ja viileä ilma.
Tässä alla jälleen videokoostetta tämänpäivän treenistä, loppuun laitoin kevennykseksi muutamia mokia :)

tiistai 14. kesäkuuta 2011

pitkä videopostaus! [pikku yllätys]

tässä siis pitkä videopostaus tänne blogiin, tällä kertaa pääosassa ei olekaan bohemia eikä viksu, vaan yllätysyllätys... katsokaa video ;)

http://www.youtube.com/watch?v=Wb4U4dp7bkM

kommentoikaa mitä mieltä olet videosta ja haluatko kenties nähdä lisää videopostauksia !

maanantai 13. kesäkuuta 2011

viimeviikon kuulumisia

Moi kaikki lukijat!
Heti ekaks haluun pyytää anteeksi pienestä päivitystauosta!! mulla on ollut vähän kiireitä tässä ja en oo ehtinyt/muistanut kirjottaa tänne blogiin. mutta nyt kun mulla ei oo oikein mitään tekemistä niin kirjotan teille pitkän postauksen :-)

Viimeviikon maanantaina, eli tasan viikko sitten, kävin Bohemialla ilman satulaa maastossa. Aada tuli mukaan jalan kuvaamaan mua, ja päätettiin ottaa pieni Nuppu-poni mukaan juoksentelemaan :) Se kulkee kiltisti vapaana perässä maastossa välillä pysähtyen syömään ja kun toinen hevonen lähtee ravaamaan/laukkaamaan niin Nuppu juoksee vierellä tai perässä ja tuo vähän extremeä mukaan ;)
Ravattiin ja laukattiin metsäpolkuja ja muutama ylämäki. Bohemia oli aluksi tosi rauhallisella tuulella, mutta kun vähän näpäytti raipalla niin vauhtia riitti! Lämmin ilma söi vähän kaikkien energiaa ja Bohemiakin väsyi melko nopeasti :/
Oltiin maastoilemassa joku 45 minuuttia varmaankin. Poni pääsi maastolenkin jälkeen pesulle ja takaisin laitumelle syömään ja nauttimaan kesästä.
Itse kotiin päästyäni aloin tekemään Bohemiasta videota. Aluksi oli hankaluuksia biisin valinnassa, mutta sit löysin pari kivaa biisiä ja pääsin alottamaan editoinnin. Siinä menikin sitten pari kolme päivää sillä inspiraatio hupeni videon edetessä jonkin verran. Pakotin itteni kuitenkin editoimaan loppuun sillä Youtubessa jotkut  tilaajat ei meinanneet malttaa mieltään! Ihan kiva video siitä loppujenlopuksi tuli. Varmaan suurinosa näistä mun lukijoista on youtubelaisia ja moni jo nähneet kyseisen videon joten en viitsi linkittää videota tänne :)


 Lauantaina ratsastin Viksulla ilman satulaa ja kun ilma oli +30 asteista ellei lämpimämpääkin vielä kahdeksan aikaan illalla, päätin lähteä shortseissa ja topissa pellolle. Kaverini Inka (youtubessa ithinkILYforever) tuli muutamaksi päiväksi kyläilemään meille pitkästä aikaa ja hän saikin kuvata meitä :p Kyllähän mä päästin Inkankin Viksun selkään ja uskaltautui hänkin laukkaamaan yhen mäen Viksulla ;)
Otettiin muutamia kuvia vielä ja käppäiltiin tallille. Pesin Viksun korvantaustat ja selkää sillä ruuna hikosi jonkinverran vaikka suhteellisen rauhallisesti otettiinkin (Viksu tosin kävi välillä hieman kierroksilla ;D).
 Talutin Viksun takaisin laitumelle syömään ja samalla portinavauksella suokkivarsa Karkki ja suokkitamma Viivi tallusteli portista pihalle. Onneksi inka oli mun apuna ja juoksenteli Viivin perässä, ite jäin pyydystämään Karkkia joka ei uskaltanut juosta kauas vaan jäi syömään portin ulkopuolelle. Viivi tosin kiersi tallipihan ja lopulta juoksi talliin ja sieltä Viksun karsinaan, josta saatiin karkulainen sitten kiinni.. :)


Sunnuntaina menin Bohemialla ja hyppäsin tammalla ilman satulaa muutamaa estettä :) Aada huomasin Bohemian vatsan alle tulleen jonkinverran haavoja johtuen satulavyöstä, joten tamma saa pitää "satulalomaa" muutaman viikon eli ratsastus tapahtuu ilman satulaa. Tultiin Inkan kanssa puoli kuudeksi tallille ja käytiin kattelemassa hevosia laitumella samalla kun odotettiin Aadaa ja muutamaa muuta tallillaista. Ratsastettaisiin kaikki samaan aikaan, osa hyppäisi ja osa menisi koulua. Hevoset haettiin vähän ennen seitsemää ja alettiin laittaa hevosia kuntoon. Taivaalla lipui kohtin tallia erittäin tummia ja vihaisennäköisiä pilviä ja mua rupesi jo pelottamaan että kohta saadaan vettä ja salamoita niskaan
Kentällä verkkasin Bohemiaa aluksi pitkin ohjin tehden temponvaihteluja niin ravissa kuin laukassa. Bohemia liikkui heti alusta lähtien tosi kivasti ja oli suht reippaan oloinen. Ratsastin paljon pääty-ympyrällä ja taivuttelin ponia pyöreämmälle kaulalle. Laukassa poni meni oikein hienosti ja rennosti, ravissa ei myödännyt niin hyvin mutta muutamia tosi hyviä pätkiä kuitenkin löytyi :)

Alettiin tulemaan vuoronperään pientä punavalkoista ristikkoa ensiksi ravissa, sen jälkeen laukassa. Bohemia hyppäsi esteen erittäin kivasti, välillä isommalla loikalla, välillä taas pehmeästi. Isot loikat johtuivat kuitenkin vain siitä, että en itse osannut laskea askeleita kunnolla ja pidätin ponia liian aikaisin jolloin se joutui ponnistamaan hieman liian kaukaa. Lopussa tuli kuitenkin tosi hyviä hyppyjä. Tämän jälkeen lyhyen sivun keskellä oli harmaapinkki pystyeste, jota hyppäsin aluksi pienenä ettei Bohemia kyttäisi estettä niin paljon ja pääsisi turvallisesti yli. Poni kieltäytyi ekalla kerralla (tultiin aluksi siis ravissa) mutta sen jälkeen tuli tosi hyvin :) Jalkoja piti koukistaa niin hirveästi sillä estehän olisi voinut vaikka syödä pikku B:n!


 Inka nosti sitten esteen korkeammaksi (noin 80-85cm) ja tultiin este ensiksi epäröiden. Poni kieltäytyi ja käytin raippaa jonkinverran näyttäen että kieltäytyminen ei ole sallittua! Käänsin sitten pienelle voltille, nostin uuden laukan ja hypättiin este tällä kertaa puhtaasti ja hienosti! Kehuin paljon ja tulin muutaman kerran heti perään sillä poni rupesi innostumaan eikä enää kytännyt estettä. Jatkettiin sitten punavalkoiselle esteelle, joka oli nostettu noin 70-80cm pystyesteeksi. Bohemia kieltäytyi ensimmäisellä kerralla, joten käänsin pienelle voltille ja tultiin este uudelleen ja puhtaasti yli! Hyppäsin molemmat esteet uudelleen ja viimeinen hyppy oli erinomainen :) Olin tosi ylpeä ponista! 

Lopuksi ratsastin vielä vähän koulua, poni oli tosi herkkä ja eteenpäinpyrkivä ja liikkui tosi nätisti.
Alla on videokooste meidän hypyistä :)

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

koulutuuppausta

Aada piti tänään mulle ja Bohemialle kunnon tunnin :) Aiheena oli laukanvaihtoja ja kokoamista puomien avulla.
Hain ponin laitumelta ja mulla oli vähän ongelmia saada poni laitumelta pois, sillä otin ponin vahingossa väärästä kohdasta ulos :D Hetken taisteltua sain Bohemian laitumelta ulos ja pikku Nuppukin karkasi (tosin ei kauas) siinä samalla. No, Aada onneks tuli helppimään ja sain kun sainkin ponin talutettua talliin ja Nuppu meni takaisin laitumelle.
 Aluksi verkkasin ravissa ja laukassa Bohemian reippaaksi ja kuuntelemaan pohjetta. Pitkillä sivuilla lisäyksiä ja lyhyellä sivulla otin vähän kiinni. Poni tuntui mukavalta ja tarpeeksi reippaaltakin ratsastaa, joten hyvillä mielin otin ohjat lyhyeksi ja alettiin työstämään ravia puomien avulla. Aada laittoi yhteen kulmaan kolme puomia aluksi normaalille raville sopivaksi, ja tulin muutaman kierroksen niitä. Ekalla kerralla poni kattoi puomeja tyyliin "onks mun siis pakko mahtuu noista väleistä yli?!", ja stoppasi puomien eteen. Käveltiin niistä sitten yli ja sen jälkeen tamma tulikin puomit oikein kivasti. Joka kerta Aada vähän pidensi väliä jotta saatiin Bohemian takajalatkin toimimaan :) Reippaan ravin jälkeen aloin kokoamaan ravia, ja aluksi en ollut tarpeeksi vahva pohkeilla joten Bohemia rikkoi raville joitakin kertoja. Loppuakohden alkoi kuitenkin sujumaan paremmin ja tuli hienoja pätkiä! Ponikin rupesi rentoutumaan edestä.
Vaihdettiin suuntaa ja tulimme samallailla aluksi normaaleilla väleillä, sen jälkeen pitkillä väleillä ja lopuksi ihan pienessä ravissa koottuna. Tähän suuntaan meni myös hyvin ja ehkä hieman mallikkaammin, sillä sain askeleet suhteutettua paremmin.
Aina ei onnistu ;)
 Välikäyntien jälkeen siirryttiin tekemään samaa harjoitusta laukassa. Aloitettiin vasemmassa suunnassa ja muutama kerta aluksi meni suht kivasti. Sen jälkeen rupesin miettimään enemmän niitä askeleita ja poni meni jaloissa sekaisin ja tultiinkin useaan otteeseen ihme raviräpellystä :D Kyllä se sitten pikkuhiljaa rupesi menemään erittäin kivasti ja muutama vika kierros oli erittäin hyvä!
Tämän jälkeen Aada laittoi puomin kentän keskivaiheille sivuttain ja tulin molempiin suuntiin kahdeksikkoa vaihtaen laukan siinä puomin päällä. Oikeasta vasempaan vaihtaminen sujui leikiten, mutta vasemmasta oikeaan ei meinannut onnistua sitten millään! Alussa vaihtoi kyllä etujalat, mutta takajalat jäivät laukkaamaan edelleen samaa kierrosta. Tulin moneen kertaan uudelleen mutta poni ei millään meinannut vaihtaa. Käytin raippaa sitten ihan kunnolla ja ponihan pukitti kerran oikein kunnolla! Sen jälkeen vauhtia riitti mutta vaihtuihan se laukka lopulta :p

Laukkasin lopuksi pääty-ympyrällä ponin pyöreäksi ja tamma liikkui välillä erittäin kivasti. Oikea suunta oli parempi ja laukka pyöri siihen paremmin, samoin ravissa oikeaan kierrokseen Bohemia oli aivan älyttömän hieno ja kunhan vain istuin kyydissä ryhdikkäänä niin poni hoiti hommat kotiin :) Vaihdoin suuntaa ja ravasin pitkin ohjin muutaman kierroksen jonka jälkeen kävin kävelemässä tiellä.
Tallissa poni pääsi suihkuun ja sen jälkeen takaisin laitumelle; Pää alas ja eikun suoraan syömään! (;