torstai 16. kesäkuuta 2011

kavalettitreeniä

Ajattelin tänään taas treenata Viksun kanssa vähän kavalettien ja puomien avulla että Viksu keskittyisi enemmän jalkoihinsa ja nostelisi niitä, niin vältettäisiin niitä kompasteluja/kaatumisia.
Rakensin kolme puomia yhteen kulmaan, toiselle pääty-ympyrälle laitoin puomi-kavaletti -harjoituksen ja toiselle pääty-ympyrälle yhden kavaletin. Tämän jälkeen hain Viksun laitumelta talliin ja harjasin huolellisesti sillä ruuna oli taas piehtaroinut ittensä likaiseksi! Lisäksi kauhistelin sen mahaa kun on taas päässyt poika lisää lihomaan.. :D Ei herranjestas, katsokaa nyt tätä kuvaa tässä alapuolella! Mahaa löytyy niin roikkuvaa sekä edestä katsottuna leveää mallia :D Kuvasta ei välttämättä näy ero niin hyvin kuin mitä omilla silmillä katsottuna.
Satulavyötä en meinannut saada millään kiinni vaikka oli toiselta puolelta ensimmäisessä reiässä. Hetken tapeltuani ponny lopetti onneks pullistamisen ja sain vyön jopa kolmanteen reikään! Siinä samalla sitten puhelin Viksulle että tästä alkaa kunnon treenikuuri että saadaan toi maha pois, sellaiseksi mikä se oli keväällä kun karva kiilsi ja mahakaan ei ollut mikään vallaton :)

Aluksi verkkasin ihan pitkin ohjin ja tein paljon temponvaihteluja ravissa. Viksu liikkui tosi kivasti, se oli reipas ja samalla edestä herkkä ja pyöristyi nopeasti. Vauhtia välillä löytyi liiaksikin ja jouduin hetken ratsastamaan pienellä ympyrällä jotta ravista sain tasaisen ja pyöreän. Laukassa tein samaa, pitkillä sivuilla vähän eteenpäin ja lyhyillä sivuilla kiinni. Mukavastihan ponny alkoi liikkumaan ja annoin sitten kävellä hetken.
Ravissa tultiin seuraavaksi kolmea puomia, jotka oli ensin metrin väleillä, eli Viksu ravasi niiden yli normaalissa temmossa. Sen jälkeen lyhensin välejä pikkuhiljaa niin että Viksu joutui lyhentämään ja nostamaan askeliaan. Tämä on hyvää treeniä Viksunlaiselle hevoselle joka ei keskity tarpeeksi jalkoihinsa eikä niiden nostamiseen.
Puomien jälkeen siirryin työskentelemään kavaletin parissa, joka oli pääty-ympyrällä. Vasemmassa suunnassa oli tosi hyvä, askeleet osuivat aikalailla ja hypyt oli ilmavia. Laukkakin pyöri mallikkaasti. Oikeassa kierroksessa laukka oli ihme räpellystä ja erittäin nelitahtista. Tuntui kuin olisin istunut ex-ravurin laukassa. Hypyt sentään olivat pyöreitä mutta lähestyminen aika surkeaa :D Hetken treenattua tuli hyviäkin lähestymisiä suht kolmitahtisessa laukassa.

Lopuksi tultiin toisessa päädyssä puomi-kavaletti -harjoitusta aluksi oikeassa kierroksessa. Yhtäkkiä tasapainoisesta ja pehmeästä hevosesta tuli ristilaukkaa laukkaava melko kovasuinen ratsu. Laukka oli siis aivan järkyttävää niin videolta katsottuna kuin selästä. Mahtui mukaan myös paljon väärää laukkaa jota Viksu meni yllättävän hyvin vaikka käännös kavaletille oli melko jyrkkä. En meinannut saada Viksua millään laukkaamaan oikeaa laukkaa vaan joko takapää meni ravia tai sitten vasenta laukkaa. Tuli siinä kuitenkin muutama kohtuullinen hyppy oikeassa, tosin nelitahtisessa laukassa.

Vaihdoin suuntaa vasempaan joka tunnetusti on Viksulle helpompi suunta laukkaamiseen. Ilmeisesti tämä ristilaukkavaihe jäi päälle ja aluksi laukkaaminen oli taas aika järkyttävän tuntuista. Vauhtia kuitenkin löytyi ja kun yritin korjata laukkaa oikeaksi ravin kautta, niin Viksu jatkoi laukkaamista vaikka käänsin pienelle ympyrälle. Suutuin vähän ja sain siirrettyä ruunan raviin ja nostin uudelleen laukan. Vihdoin ja viimein sain laukasta pyöreää, kolmitahtista ja reipasta. Estekin sujui tosi hyvin ja askeleet osuivat joka kerralla hyvin. Siirryin hetken päästä loppuraveihin ja taivuttelin oikeassa suunnassa pääty-ympyrällä ja rauhoittelin vauhtia. Viksusta löytyi vieläkin hirveästi virtaa vaikka työskenneltiin paljon ja ruuna oli yltäpäätä hiessä.
Käytiin loppukäynnit pellolla, kierrettiin laitumien ympäri ja tallissa harjasin Viksun huolellisesti, pestä en viitsinyt sillä ulkona oli kuitenkin melko tuulinen ja viileä ilma.
Tässä alla jälleen videokoostetta tämänpäivän treenistä, loppuun laitoin kevennykseksi muutamia mokia :)

2 kommenttia:

  1. Tosi mukava nähdä epäonnistuneita otoksia myös, kaikki yleensä haluavat näyttää aina parhaansa ja näyttää että olisi mennyt täydellisesti, mutta tosi hauska nähdä epäonnistumisiakin, nyt kyllä viksu pääsee mahastaan tällä liikutuksella, ratsastat kyllä tosi hyvin =) vaikka niitä epäonnistumisiakin näkee x) Ja näitä kirjotuksiakin on tosi kiintoisalla mielellä lukea kun kertoo niin tarkasti pikkuasiat =)

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon kommenteista! Tosiaan toisaalta huvitti hirveesti toi Viksun laukkaräpellys että oli pakko lisätä teidänkin katseltavaksi :D
    Kiva kuulla että nää postauksen miellyttää, kommentteja olis kiva saada muiltakin !

    VastaaPoista