Alla minuutin kooste vuoteni 2013 hetkistä :)
tiistai 31. joulukuuta 2013
maanantai 30. joulukuuta 2013
parhaimmat kuvat 2013
En tiedä muistatteko viime vuoden marraskuussa tehdyn postauksen, johon kokosin vuoden 2012 parhaimmat kuvat. Jos ette, niin pääsette katsomaan postauksen tästä. Joka tapauksessa halusin tehdä myös kuluneesta vuodesta samanlaisen kuvapostauksen, koska ensinnäkin rakastan kuvapostauksien tekemistä, ja toisekseen on kiva myöhemmin selailla vuosien aikana otettuja onnistuneita kuvia rakkaista kauramoottoreista! Oli kovin vaikea valita joistain kuukausista vain yksi hyvä, koska on tullut otettua niin paljon ihania ja monipuolisia kuvia etenkin Teemusta. Harmittaa, että Viksun kuvaaminen jää aina niin vähälle, mutta sen kanssa saa niin harvoin kuvaajaa enkä usein jaksa kuvailla pelkkää hevosta.
Mitäs te pidätte kuvista, mikä on suosikkinne? :)
 |
| Tämä on muistaakseni toinen yhteinen, joka tapauksessa ensimmäisiä kuvia Teemun kanssa. Jotenkin juuri tämä kuva on jäänyt mieleeni tammikuulta. Olin niin iloinen kun Teemu oli saapunut Keravalle ja pääsin aloittamaan sen liikuttamisen! |
 |
| Voiko tähän oikein mitään sanoa.. Ehdottomasti helmikuun söpöin kuva ja yksi söpöimmistä Viksun kuvista! Muut helmikuun kuvat olivat maneesiratsastuskuvia, joten tämä oli helppo valinta. |
 |
| Rakastan tätä kuvaa. Jotenkin niin kaunis ja Teemu on ylvään näköinen! Halusin tehdä tästä mustavalkokuvan, se näytti paljon paremmalta ja "tunnelmallisemmalta" kuin värillisenä. |
 |
| Tämä kuva on esiintynyt blogissa jo muutaman kerran aikaisemmin. Mitään muita huhtikuun kuvia ei oikein ollut, ja tämä on lempikuvani ratsastuskuvista. Muistan tämän tunnin hyvin, kun Teemu liikkui ensimmäistä kertaa rehellisesti ja kauniisti peräänannossa ja istuntanikin oli hyvä! |
 |
| Toukokuulta oli hyvin vaikea valita paras kuva, niin paljon ihania kuvia eri tilanteista oli otettu. Tämä jotenkin nousi parhaimmaksi, tää on sellainen kiva kaverikuva. Teemulla sekä minulla on iloinen katse! |
 |
| Oi että, tämä hetki takaisin nyt heti! Tämä kesäinen laukkakuva on otettu puoli yhdeksän aikaan illalla helteisenä päivänä. Meillä oli Teemun kanssa hurjan kivaa ja Ada onnistui ottamaan monta kivaa kuvaa tästä illasta. Tämän valitsin sen vauhdikkuuden ja värien vuoksi, Teemulla on myöskin hyvä laukka-asento. |
 |
| Tässä heinäkuun kuvassa on jotenkin runollinen tunnelma. Yksi kaikkien aikojen lemppariyhteiskuvista Viksun kanssa. Värit ja pellon korkea heinikko tekee kuvasta tuplasti nätimmän. |
 |
| Elokuulta löytyi jostain syystä todella vähän kuvia. Melkein ainoat kuvat on otettu juuri tältä ratsastuskerralta, jolloin Teemu oli ihan hullu ja otimme laukkaskabaa Adan ja Becksin kanssa. Tämä oli paras ratsastuskuva. |
 |
| Syyskuulta ei myöskään ollut juuri mitään kuvia. Valitsin sitten tämmöisen rauhallisen laidunkuvan Viksusta. Pidän kovasti taustasta ja Viksun lämpimänruskea sävy sopii siihen täydellisesti. |
 |
| Ihana kaverikuva Teemusta ja Kurresta! Tämä kuvauspäivä oli onnistunut ja saatiin hirveästi hyviä kuvia hevosten kanssa ja ilman. Tässä on kuitenkin sitä jotain; lämmin tunnelma hevosten kesken :) |
 |
| Marraskuulta ei ollut muita kuvia kun nämä tuoreet Eemeli-kuvat. Tästä kuvasta pidin eniten kaikista otetuista yhteiskuvista, joten se valikoitui marraskuun parhaimmaksi. |
 |
| Joulukuussa on tullut kuvailtua todella vähän, koska sää on mitä on, mutta tämä viikonloppu kun lunta satoi runsaasti, otimme pari yhteiskuvaa Teemun kanssa. En meinannut osata valita parasta, mutta päädyin lopulta tähän, jossa molemmat katsovat samaan suuntaan ja nuo leijailevat lumihiutaleet jotenkin sopivat kuvaan todella kivasti. Hyväntuulinen, talvinen kaverikuva! |
Vuosi 2013 on kaikenkaikkiaan ollut tapahtumarikas ja onnistunut hevosrintamalla. Paljon on saanut tehdä hevosten kanssa niin kouluratsastuksesta kiitolaukkaan maastossa, erilaisten hevosten kokeilua, islanninhevosvaellusta kuin muutamia maastoesteitä! Olen oppinut vuoden aikana niin paljon ratsastamisesta lisää etten osaa edes itse ymmärtää. Katsoessani vuosi sitten kuvattuja pätkiä tulee välillä niin facepalm-fiilis, kun ratsastusasento on ollut huono tai muuten vain näyttänyt kamalalta eikä ole osannut vaatia hevoselta niin paljon kuin esimerkiksi nyt. Mutta elämä on oppimista täynnä ja joka vuosi kehittyy lisää. Vielä kun löytäisi hevosen, jonka kanssa voisi tehdä kaikkea monipuolisesti ja pääsisi kilpailemaankin.. Nykyään niin harva antaa hevosen monipuoliseen käyttöön vuokraajalle, mikä on harmi tällaiselle jolla ei ole pientäkään mahdollisuutta hankkia hevosta/ylläpitohevosta rahan vuoksi! Mutta niinhän sitä sanotaan että koskaan ei saa sanoa ei koskaan, unelmissa on hyvä elää.. :)
lauantai 28. joulukuuta 2013
erikoispostaus; lähihoitajaopintoni
Heippa,
toivottavasti kaikkien joulu sujui mukavasti ja saitte haluamianne lahjoja :) Itse pääsin kuin pääsinkin viettämään valkoisen joulun mummolassa, kyllä se lumi vaan heti tekee joulufiiliksen! Sain tarpeellisia lahjoja, enkä mitään "turhaa", kuten joka vuosi olen saanut. Hyvä juttu siis (;
Ajattelin tulla postaamaan teille jutun lähihoitajaopinnoistani, jotka tuntuvat kiinnostavan aika monia. Siispä luvassa onkin ihan oma postaus tästä aiheesta, sillä sellaista pyysitte ja jotta saisitte nyt tietää, miksi alalle hain.
Lähihoitajan työ mielletään liiankin usein (kuten myös eräs anonyymi) huonoksi, raadolliseksi ja huonopalkkaiseksi työksi. Kyllä, se on totta että useimpien lähihoitajien peruspalkka on alhainen, kun miettii kuinka rankkaa, väsyttävää ja sitovaa työ on. Lähihoitajasta tuleekin ainakin itselleni mieleen terveyskeskuksien vuodeosastojen "väsyneet" hoitajat jotka ovat kyllästyneet työntekoonsa, mutta todellisuudessa lähihoitaja-termi sisältää kattavan ja mielenkiintoisen osa-alueen: voit työskennellä terveyskeskuksien lisäksi mm. päiväkodeissa, vanhainkodeissa, kotihoidossa, hammaslääkäreissä, vammaisten parissa, kuntoutuksessa sekä mielenterveys- ja päihdehoitajana. Erikoistumisia löytyy vaikka kuinka paljon, joten lähihoitaja ei automaattisesti tarkoita vanhusten pesemistä päivästä toiseen.
Lähihoitajan työkö huonoa työtä? Sosiaali-ja terveysalan työntekijät ovat yksiä tärkeimpiä henkilöitä, jotka huolehtivat kansalaisten hyvinvoinnista niin henkisellä kuin fyysisellä tasolla. Vanhukset saavat hyvää hoitoa päivästä toiseen vanhainkodeissa kun omasta terveydestä huolehtiminen ei enää onnistu, lapset ja kehitysvammaiset pääsevät hoitajien hyvään huomaan vanhempien ollessa töissä, mielenterveysongelmaiset saavat apua elämän vaikeisiin tilanteisiin..... lista voi jatkua vaikka kuinka pitkälle.
Tämä onkin yksi suurimmista tekijöistä, minkä vuoksi hain alalle; pääsen työskentelmään ihmisten parissa päivästä toiseen ja suurimpana tekijänä tulee se, että voin auttaa. Olen pienestä asti ollut hyväsydäminen ja empaattinen ihminen, joka rakastaa sitä tunnetta kun on saanut auttaa jotakuta omalla toiminnallaan. Siitä ei voi kun tulla hyvä mieli. Lähihoitajana pääsen tekemään juuri sellaista työtä johon sovellun; vaihtelevuutta on paljon ja olen vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Mediakoulussa ollessani istuin joka päivä tietokoneella ja no, suunnilleen hiljaa, keskittyen vain siihen mitä ruudussa tapahtuu. Se alkoi tuntumaan todella tylsältä ja ahdisti, kun ideat loppuivat kesken. Lähihoitajana ei tarvitse olla paikallaan, nimenomaan silloin on toimittava kokoajan. Päiväkodissa ollessani työharjottelussa olin kokoajan liikkeessä ja päivät kuluivat erittäin nopeasti.
Kun kerroin hakeneeni lähihoitajaksi, tuntui todella moni ilahtuneen uutisesta ja sanoneen, että sovellun alalle loistavasti. Sain paljon paremman ja jotenkin ymmärtäväisemmän vastaanoton kun silloin, kun kerroin hakeneeni media-assistentiksi. Kai se tietty sosiaalisuus jota lähihoitajana tarvitsee, paistaa minusta läpi.
Pääsin lähihoitajakouluun kahden päivän "varoitusajalla". Soitin extempore Keuda Tuusulan kouluun, että onko paikkoja ylioppilaspohjaiselle lähihoitajatutkinnolle. Paikkoja löytyi ja kerrottiin, että vaaditaan soveltuvuuskokeen läpäiseminen ennen kouluun pääsyä. Sain sovittua koepäivän seuraavalle päivälle, ja niinpä menin täysin tietämättömänä Helsinkiin soveltuvuuskokeisiin. Testi kesti pari tuntia ja siihen sisältyi paperitehtävien lisäksi haastattelu.
Päivä kului ja seuraavana päivänä tuli soitto koululta, että olen läpäissyt kokeen. Pääsisin istuutumaan amiksen penkkiin jo seuraavana päivänä; mitäh? Kaikki tapahtui niin nopeasti etten oikein ehtinyt mitään tajutakkaan.
Olen ollut koulussa nyt neljä kuukautta ja opintoihin on sisältynyt jo yksi työharjoittelu. Harjoittelujakso tuli tehdä päiväkodissa, ja rakastuin täysin kyseiseen työhön; tätä voisin tehdä tulevaisuudessa! Lasten kanssa oli niin piristävää ja kun olen aina ollut lapsenmielinen, oli helppoa leikkiä ja viettää aikaa niiden kanssa. Päivät ja ylipäätään koko 5 viikkoa kului hyvin nopeasti ja ehdin niin kiintyä moniin lapsiin ja ihanaan henkilökuntaan, että muutama kyynel vierähti jouduttuani lähtemään päiväkodista.
Päiväkotijakson jälkeen alkoi hoito -ja huolenpitojakso, jossa harjoitellaan työskentelyä terveyskeskuksissa, vanhainkodeissa ja kotihoidossa. Jakso on paljon vaativampi kuin aikaisempi, opittavaa tulee joka päivä hirveästi niin teoriassa kuin käytännössä. Mittaamme luokkakavereilta verensokereita ja -paineita, piikitämme ihon alle ja lihakseen, opettelemme syöttämään, pesemään hampaat, pesemään potilas ja vaihtamaan sairaalasängyn lakanat oikeaoppisesti jne..
Täytyy sanoa suoraan, ettei tämä ole ihan se mun juttu, mutta olen avoimella asenteella liikenteessä enkä kehitä ennakkoluuloja mistään. Haluan katsoa jokaisen työharjoittelun mielenkiinnolla läpi ja päättää keväällä, mikä tuntuu mieluisimmalta. Keväällä on siis päätettävä, minne haluaa suuntautua toisena opintovuotena; lapsiin ja nuoriin, hoitoon & huolenpitoon vai kuntouttavaan hoitotyöhön. Kiirettä pitää, mutta olen tykännyt olla koulussa ja menen sinne ihan mielelläni joka päivä. Haluan vain saada paperit nopeasti käteen ja päästä kunnolla töihin!
Palaten vielä lähihoitajan palkkaan; ennen ajattelin että tärkeämpää on raha kuin se, mitä tekee, mutta näin vanhempana ja viisaampana täytyy todeta, että kyllä se mieluisampi työ on tärkeämpää kuin raha. No, jokaisella on tästä oma mielipiteensä ja joillekin raha on tärkeämpi tekijä; se on täysin ok! Itse kuitenkin haluan elämässäni nauttia siitä mitä teen ja tienata rahaa sen verran kun alalla saan. Kyllä lähihoitajanpalkalla elää ihan hyvin. Aina on myös pidettävä mielessä se, että alalta voi kouluttautua ylemmäksi. En minäkään aio jäädä vain lähihoitajaksi; sitten kun tiedän mihin haluan suuntautua, aion opiskella lisää ja edistyä, tällöin yleensä palkkakin muuttuu. Tällä hetkellä kuitenkin se palkka on pieni asia, tärkeintä on ylipäätään saada töitä.
En olisi vielä puoli vuottakaan sitten voinut kuvitella, että nyt opiskelen lähihoitajaksi. Media-assistenttina ollessani olin ihan varma, että tulen tulevaisuudessa olemaan valokuvaaja, editoija tai jokin vastaava. Aina ei kuitenkaan mene kaikki suunnitelmien mukaan. Media-alalla on oltava niin superhyvä mikäli haluaa pärjätä ja saada tarpeeksi rahaa itsensä elättämiseen, että minä en siihen pysty. Voin sanoa, etten ole tarpeeksi hyvä luovalla alalla mitä tulisi olla saadakseni hyvän työn. Se vaatisi myös järjettömästi panostamista, motivaatiota ja halua opiskella, mutta minulta tämä kaikki uupui opintojen myötä. Päätin, että vain huvin vuoksi valokuvaan ja editoin videoita kotona, kykenen hyvin siihen ja se riittää minulle.
En tiedä mikä sai pääni kääntymään kesän aikana, miksi lähdin lähihoitajaksi? Se oli aikanaan viimeisin vaihtoehto, mihin olisin hakenut yhteishaussa. Kaikki hoitajantyö ällötti minua, halusin tehdä mitä tahansa muuta paitsi sitä. Vihasin nuorempana sairaaloita, sairaalasarjoja ja välttelin niitä viimeiseen asti. Kuitenkin jouduttuani väkipakolla aloittamaan säännöllisen käymisen sairaalassa leuassa olleen kasvaimen vuoksi, minun oli totuttava ajatukseen, nieltävä pelkoni ja oltava rohkea. Huomasin pikkuhiljaa, että vaikka kasvain leuassa olikin järkyttävä asia, sairaalat ja hoitajat eivät olleet inhottavia. Sain todella hyvää hoitoa ja kaikki lääkärit sekä osastonhoitajat olivat ystävällisiä ja avoimia. Käsitykseni muuttui täysin ja nykyään menen aina enemmän kuin mielelläni sairaalaympäristöön.
Luulen tämän olevan yksi vaikuttavimmista tekijöistä alan vaihtoon. Ei siis jotain huonoa ettei hyvääkin; kasvain leuassa avasi minulle ovet uuteen, jännittävään elämään ja kertoi, että se mikä saattoi olla pahin painajainen ennen, vaihtui yhdeksi parhaimmaksi kokemukseksi elämässäni. Olkaa siis rohkeita ja avoimia kaikelle mitä teette älkääkä koskaan sanoko ei koskaan :) !
toivottavasti kaikkien joulu sujui mukavasti ja saitte haluamianne lahjoja :) Itse pääsin kuin pääsinkin viettämään valkoisen joulun mummolassa, kyllä se lumi vaan heti tekee joulufiiliksen! Sain tarpeellisia lahjoja, enkä mitään "turhaa", kuten joka vuosi olen saanut. Hyvä juttu siis (;
Ajattelin tulla postaamaan teille jutun lähihoitajaopinnoistani, jotka tuntuvat kiinnostavan aika monia. Siispä luvassa onkin ihan oma postaus tästä aiheesta, sillä sellaista pyysitte ja jotta saisitte nyt tietää, miksi alalle hain.
Lähihoitajan työ mielletään liiankin usein (kuten myös eräs anonyymi) huonoksi, raadolliseksi ja huonopalkkaiseksi työksi. Kyllä, se on totta että useimpien lähihoitajien peruspalkka on alhainen, kun miettii kuinka rankkaa, väsyttävää ja sitovaa työ on. Lähihoitajasta tuleekin ainakin itselleni mieleen terveyskeskuksien vuodeosastojen "väsyneet" hoitajat jotka ovat kyllästyneet työntekoonsa, mutta todellisuudessa lähihoitaja-termi sisältää kattavan ja mielenkiintoisen osa-alueen: voit työskennellä terveyskeskuksien lisäksi mm. päiväkodeissa, vanhainkodeissa, kotihoidossa, hammaslääkäreissä, vammaisten parissa, kuntoutuksessa sekä mielenterveys- ja päihdehoitajana. Erikoistumisia löytyy vaikka kuinka paljon, joten lähihoitaja ei automaattisesti tarkoita vanhusten pesemistä päivästä toiseen.Lähihoitajan työkö huonoa työtä? Sosiaali-ja terveysalan työntekijät ovat yksiä tärkeimpiä henkilöitä, jotka huolehtivat kansalaisten hyvinvoinnista niin henkisellä kuin fyysisellä tasolla. Vanhukset saavat hyvää hoitoa päivästä toiseen vanhainkodeissa kun omasta terveydestä huolehtiminen ei enää onnistu, lapset ja kehitysvammaiset pääsevät hoitajien hyvään huomaan vanhempien ollessa töissä, mielenterveysongelmaiset saavat apua elämän vaikeisiin tilanteisiin..... lista voi jatkua vaikka kuinka pitkälle.
Tämä onkin yksi suurimmista tekijöistä, minkä vuoksi hain alalle; pääsen työskentelmään ihmisten parissa päivästä toiseen ja suurimpana tekijänä tulee se, että voin auttaa. Olen pienestä asti ollut hyväsydäminen ja empaattinen ihminen, joka rakastaa sitä tunnetta kun on saanut auttaa jotakuta omalla toiminnallaan. Siitä ei voi kun tulla hyvä mieli. Lähihoitajana pääsen tekemään juuri sellaista työtä johon sovellun; vaihtelevuutta on paljon ja olen vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Mediakoulussa ollessani istuin joka päivä tietokoneella ja no, suunnilleen hiljaa, keskittyen vain siihen mitä ruudussa tapahtuu. Se alkoi tuntumaan todella tylsältä ja ahdisti, kun ideat loppuivat kesken. Lähihoitajana ei tarvitse olla paikallaan, nimenomaan silloin on toimittava kokoajan. Päiväkodissa ollessani työharjottelussa olin kokoajan liikkeessä ja päivät kuluivat erittäin nopeasti.Kun kerroin hakeneeni lähihoitajaksi, tuntui todella moni ilahtuneen uutisesta ja sanoneen, että sovellun alalle loistavasti. Sain paljon paremman ja jotenkin ymmärtäväisemmän vastaanoton kun silloin, kun kerroin hakeneeni media-assistentiksi. Kai se tietty sosiaalisuus jota lähihoitajana tarvitsee, paistaa minusta läpi.
Pääsin lähihoitajakouluun kahden päivän "varoitusajalla". Soitin extempore Keuda Tuusulan kouluun, että onko paikkoja ylioppilaspohjaiselle lähihoitajatutkinnolle. Paikkoja löytyi ja kerrottiin, että vaaditaan soveltuvuuskokeen läpäiseminen ennen kouluun pääsyä. Sain sovittua koepäivän seuraavalle päivälle, ja niinpä menin täysin tietämättömänä Helsinkiin soveltuvuuskokeisiin. Testi kesti pari tuntia ja siihen sisältyi paperitehtävien lisäksi haastattelu.
Päivä kului ja seuraavana päivänä tuli soitto koululta, että olen läpäissyt kokeen. Pääsisin istuutumaan amiksen penkkiin jo seuraavana päivänä; mitäh? Kaikki tapahtui niin nopeasti etten oikein ehtinyt mitään tajutakkaan.
Olen ollut koulussa nyt neljä kuukautta ja opintoihin on sisältynyt jo yksi työharjoittelu. Harjoittelujakso tuli tehdä päiväkodissa, ja rakastuin täysin kyseiseen työhön; tätä voisin tehdä tulevaisuudessa! Lasten kanssa oli niin piristävää ja kun olen aina ollut lapsenmielinen, oli helppoa leikkiä ja viettää aikaa niiden kanssa. Päivät ja ylipäätään koko 5 viikkoa kului hyvin nopeasti ja ehdin niin kiintyä moniin lapsiin ja ihanaan henkilökuntaan, että muutama kyynel vierähti jouduttuani lähtemään päiväkodista.Päiväkotijakson jälkeen alkoi hoito -ja huolenpitojakso, jossa harjoitellaan työskentelyä terveyskeskuksissa, vanhainkodeissa ja kotihoidossa. Jakso on paljon vaativampi kuin aikaisempi, opittavaa tulee joka päivä hirveästi niin teoriassa kuin käytännössä. Mittaamme luokkakavereilta verensokereita ja -paineita, piikitämme ihon alle ja lihakseen, opettelemme syöttämään, pesemään hampaat, pesemään potilas ja vaihtamaan sairaalasängyn lakanat oikeaoppisesti jne..
Täytyy sanoa suoraan, ettei tämä ole ihan se mun juttu, mutta olen avoimella asenteella liikenteessä enkä kehitä ennakkoluuloja mistään. Haluan katsoa jokaisen työharjoittelun mielenkiinnolla läpi ja päättää keväällä, mikä tuntuu mieluisimmalta. Keväällä on siis päätettävä, minne haluaa suuntautua toisena opintovuotena; lapsiin ja nuoriin, hoitoon & huolenpitoon vai kuntouttavaan hoitotyöhön. Kiirettä pitää, mutta olen tykännyt olla koulussa ja menen sinne ihan mielelläni joka päivä. Haluan vain saada paperit nopeasti käteen ja päästä kunnolla töihin!
Palaten vielä lähihoitajan palkkaan; ennen ajattelin että tärkeämpää on raha kuin se, mitä tekee, mutta näin vanhempana ja viisaampana täytyy todeta, että kyllä se mieluisampi työ on tärkeämpää kuin raha. No, jokaisella on tästä oma mielipiteensä ja joillekin raha on tärkeämpi tekijä; se on täysin ok! Itse kuitenkin haluan elämässäni nauttia siitä mitä teen ja tienata rahaa sen verran kun alalla saan. Kyllä lähihoitajanpalkalla elää ihan hyvin. Aina on myös pidettävä mielessä se, että alalta voi kouluttautua ylemmäksi. En minäkään aio jäädä vain lähihoitajaksi; sitten kun tiedän mihin haluan suuntautua, aion opiskella lisää ja edistyä, tällöin yleensä palkkakin muuttuu. Tällä hetkellä kuitenkin se palkka on pieni asia, tärkeintä on ylipäätään saada töitä.
En olisi vielä puoli vuottakaan sitten voinut kuvitella, että nyt opiskelen lähihoitajaksi. Media-assistenttina ollessani olin ihan varma, että tulen tulevaisuudessa olemaan valokuvaaja, editoija tai jokin vastaava. Aina ei kuitenkaan mene kaikki suunnitelmien mukaan. Media-alalla on oltava niin superhyvä mikäli haluaa pärjätä ja saada tarpeeksi rahaa itsensä elättämiseen, että minä en siihen pysty. Voin sanoa, etten ole tarpeeksi hyvä luovalla alalla mitä tulisi olla saadakseni hyvän työn. Se vaatisi myös järjettömästi panostamista, motivaatiota ja halua opiskella, mutta minulta tämä kaikki uupui opintojen myötä. Päätin, että vain huvin vuoksi valokuvaan ja editoin videoita kotona, kykenen hyvin siihen ja se riittää minulle.
En tiedä mikä sai pääni kääntymään kesän aikana, miksi lähdin lähihoitajaksi? Se oli aikanaan viimeisin vaihtoehto, mihin olisin hakenut yhteishaussa. Kaikki hoitajantyö ällötti minua, halusin tehdä mitä tahansa muuta paitsi sitä. Vihasin nuorempana sairaaloita, sairaalasarjoja ja välttelin niitä viimeiseen asti. Kuitenkin jouduttuani väkipakolla aloittamaan säännöllisen käymisen sairaalassa leuassa olleen kasvaimen vuoksi, minun oli totuttava ajatukseen, nieltävä pelkoni ja oltava rohkea. Huomasin pikkuhiljaa, että vaikka kasvain leuassa olikin järkyttävä asia, sairaalat ja hoitajat eivät olleet inhottavia. Sain todella hyvää hoitoa ja kaikki lääkärit sekä osastonhoitajat olivat ystävällisiä ja avoimia. Käsitykseni muuttui täysin ja nykyään menen aina enemmän kuin mielelläni sairaalaympäristöön.Luulen tämän olevan yksi vaikuttavimmista tekijöistä alan vaihtoon. Ei siis jotain huonoa ettei hyvääkin; kasvain leuassa avasi minulle ovet uuteen, jännittävään elämään ja kertoi, että se mikä saattoi olla pahin painajainen ennen, vaihtui yhdeksi parhaimmaksi kokemukseksi elämässäni. Olkaa siis rohkeita ja avoimia kaikelle mitä teette älkääkä koskaan sanoko ei koskaan :) !
never. say. never.
torstai 19. joulukuuta 2013
ajatuksia hevosbloggaamisesta
Behind the thoughts -blogin ylläpitäjä Asta pyysi minua kirjoittamaan blogiinsa vierailevana kirjoittajana mietteitä hevosbloggauksesta. Kirjoitinkin aika pitkän tekstin sisällyttäen alkuun myös esittelyä blogistani ja ajattelin, että haluan julkaista sen ihan omassakin blogissa, koska ns. mielipidekirjoituksia olette toivoneet ja tämä on vähän sen tyyppinen. Lukaiskaahan siis mikäli kiinnostaa :)
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Heippa!
Olen 19 vuotias tuusulalainen lähihoitajaksi opiskeleva tyttö nimeltään Emmi. Muutaman vuoden olen ylläpitänyt hevosblogia "Viksua elämää", jossa pääsee seuraamaan aivan tavallista arkea kahden vuokrahevoseni kanssa. Päätähtinä loistavat 24 vuotias suomenhevosruuna Tosi-Viksu sekä 11 vuotias puoliveriruuna Matheo, tutummin Teemu. Käyn ratsastamassa vaihtelevasti 2-5 kertaa viikossa sisällyttäen heppailuun monipuolisesti maastoilua, koulutreeniä ja mielenvirkistykseksi esteratsastusta.
Teemu on koulupainotteinen hevonen, jonka kanssa pääasiassa treenaan sileällä ja maastoilen silloin tällöin. Viksun kanssa pääsen tekemään kaikkea mitä omankin hevosen kanssa, eikä sen jo aika korkea ikä haittaa menoa lainkaan.
Viksua elämää on hyväntuulinen ja rento blogi, jonne pyrin kirjoittamaan muutaman kerran viikossa kertoen hevosarjesta sekä silloin tällöin avaan ovia hieman tallin ulkopuoliseenkin elämään. Blogissani ei suinkaan ole vain pelkkää tekstiä; otan runsaasti kuvia, editoin videoita sekä toteutan erikoispostauksia silloin tällöin. Talliporukkamme kanssa keksimme myös välillä hauskoja videopostausideoita, joten monipuolista katseltavaa riittää!
Aloitin hevosbloggauksen muutama vuosi takaperin täysin mielenkiinnosta bloggaamista kohtaan, sillä samoihin aikoihin etenkin hevosista kertominen päiväkirjamuodossa alkoi yleistymään. Kirjoittaminen on aina ollut vahvuuksiani ja lempiasioitani, joten tekstin tuottaminen ei aiheuta ongelmia. Toinen positiivinen tekijä oli, että valokuvaaminen on lähellä sydäntä ja kävinkin valehtelematta noin joka viikonloppu ratsastuskilpailuissa kuvaamassa hevosia Viksun ja silloisen hoitoponin Puten lisäksi. Kuvia kertyi tuhansia tietokoneelleni, enkä niitä koskaan mihinkään julkaissut (tosin koostin videoita nettiin, joissa ratsastajat tippuvat hevosilta ;). Siispä bloggaaminen sai uuden syyn, että sinne pystyin julkaisemaan myös kuviani tekstin lisäksi.
Blogini sai nopeasti suosiota Youtube-kanavaltani (nimim. 3mmmi), jonne olen editoinut videoita vuodesta 2008 alkaen. Silloisesta tuhannesta tilaajasta osa siirtyi pikkuhiljaa myös blogini lukijaksi ja itselleni tuli hyvä mieli siitä, että huomasin tekstieni kiinnostavan ihmisiä.
Huomasin päivä päivältä bloggaamisen olevan hauskaa puuhaa ja hyödyllinen sivuharrastus. Aloin jossain vaiheessa tekemään erikoispostauksia mieleen putkahdelleista aiheista ja lukijat pitivät niistä enemmän kuin arkisista teksteistä. Videopostaukset yleistyivät ja aloin niiden myötä ottamaan mukaan myös tallikavereita joihinkin videoihin. Kameralle puhuminen ei tuottannut/tuota mitään ongelmia, videopostausten tekeminen oli oikeastaan hauskaa ja pidän siitä edelleen. Välillä kuitenkin ns. vloggaaminen ahdisti, sillä kuka tahansa blogini tietävä pystyi katsomaan videoita, joissa puhun tai teen.
Tästä päästäänkin enemmän aiheeseen millaista on olla hevosbloggari, jolla on tuhansia seuraajia. Nyt kun tarkemmin aloin miettimään, en oikeastaan tiedä miltä se tuntuu, koska nettimaailma on nettimaailma; siinä ei olla sosiaalisessa kanssakäymisessä kenenkään kanssa. Siksi nettiin on paljon helpompaa kirjoittaa ajatuksia, koska et näe ketään etkä pysty juttelemaan face to face. Blogissani on yli 2000 lukijaa, mutta en oikeasti osaa ajatella kuinka suuri luku onkaan. Vain noin kymmenesosa lukijoista kommentoi tekstejäni tai ilmoittaa olemassaolostaan, joten noin suuri määrä ei tunnu miltään. Monet lukijoista ovat vain sivustaseuraajia, jotka lukevat tekstit mutteivät kommentoi niitä mitenkään.
Suosittuja hevosbloggaajia etenkin nuoremmat lukijat pitävät esikuvinaan ja julkkiksina, joten ainakin itselle on bloggaajana tullut fiilis, etten mitä tahansa tahdo ulkopuolisesta elämästä kertoa, ja ylipäätään kerron varovasti elämästäni. Haluan antaa ihmisille ja nuorille lukijoille positiivisen ja terveen esikuvan, koska SOMEssakin puhuttu siitä, kuinka lapset ottavat netissä mallia suosikkihenkilöiltään.
Käyn välillä hevostapahtumissa, kuten HIHS ja Hevosmessut. Suosittuna bloggaajana olen enemmän ihmisten tietoisuudessa ja tämän vuoksi saan pitkiä katseita ja osa lukijoista tulee moikkaamaan. Tässä ehkä eniten huomaa sen, että ihan oikeasti hevosihmiset tunnistavat eri paikkakunnilta ja lukijoita on paljon. En kuitenkaan pistä tunnistamista pahakseni, minusta on piristävää jos joku uskaltautuu juttelemaan tai edes moikkaamaan. Se on aina parempi kuin tuijottava katse, jolloin täytyy epäröidä onko naamassa jotain likaa/vikaa vai onko kyseinen ihminen lukijani!
Tämä tapahtumissa tunnistaminen saattaa osalle olla varjopuoli mikäli ei tosimaailmassa ole sosiaalinen, mutta itse en luokittele sitä negatiiviseksi asiaksi. Muutoinkaan en näe itse bloggaamisessa varjopuolia, tosin se on mainittava, että lukijat toivovat nopeampaa postaustahtia. Se aiheuttaa välillä stressiä, koska olen miellyttämisenhaluinen ihminen mutta samalla hyvin kiireinen; aikaa ei ole kirjoitella kuin kerran pari viikossa jos sitäkään. Vaikka pidänkin blogia täysin vapaaehtoisesti ja se on harrastus, välillä kieltämättä tulee olo, että bloggaus olisi työtä.
Bloggaamisesta on tullut parin vuoden aikana tärkeä osa elämääni ja rakastan laitella uusia kuvia ja kertoilla kuulumisia lukijoilleni! Niitä on myös mukava katsella ja lukea itse vuosien päästä ja huomata ehkä kehitystä ratsastajana. Suosittelen hevos- ja miksei lifestylebloggausta jokaiselle joka haluaa jonkun oheisharrastuksen, kehittää ja ylläpitää kirjoitustaitoa, pitää julkista päiväkirjaa ja saada mahdollisesti uusia tuttavuuksia ja kavereita :)
Haluan vielä tämän postauksen yhteydessä kiittää lämpimästi jokaista lukijaani, olit sitten rekisteröitynyt tai anonyymi :) Vieläkin on niin mukava huomata että postaukseni ja ylipäätänsä blogini kiinnostaa ja osa jaksaa postauksiani kommentoida! Se todella lämmittää mieltä ja te lukijat olette yksi iso osa bloggausta. KIITOS <3
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Heippa!
Olen 19 vuotias tuusulalainen lähihoitajaksi opiskeleva tyttö nimeltään Emmi. Muutaman vuoden olen ylläpitänyt hevosblogia "Viksua elämää", jossa pääsee seuraamaan aivan tavallista arkea kahden vuokrahevoseni kanssa. Päätähtinä loistavat 24 vuotias suomenhevosruuna Tosi-Viksu sekä 11 vuotias puoliveriruuna Matheo, tutummin Teemu. Käyn ratsastamassa vaihtelevasti 2-5 kertaa viikossa sisällyttäen heppailuun monipuolisesti maastoilua, koulutreeniä ja mielenvirkistykseksi esteratsastusta.Teemu on koulupainotteinen hevonen, jonka kanssa pääasiassa treenaan sileällä ja maastoilen silloin tällöin. Viksun kanssa pääsen tekemään kaikkea mitä omankin hevosen kanssa, eikä sen jo aika korkea ikä haittaa menoa lainkaan.
Viksua elämää on hyväntuulinen ja rento blogi, jonne pyrin kirjoittamaan muutaman kerran viikossa kertoen hevosarjesta sekä silloin tällöin avaan ovia hieman tallin ulkopuoliseenkin elämään. Blogissani ei suinkaan ole vain pelkkää tekstiä; otan runsaasti kuvia, editoin videoita sekä toteutan erikoispostauksia silloin tällöin. Talliporukkamme kanssa keksimme myös välillä hauskoja videopostausideoita, joten monipuolista katseltavaa riittää!
Aloitin hevosbloggauksen muutama vuosi takaperin täysin mielenkiinnosta bloggaamista kohtaan, sillä samoihin aikoihin etenkin hevosista kertominen päiväkirjamuodossa alkoi yleistymään. Kirjoittaminen on aina ollut vahvuuksiani ja lempiasioitani, joten tekstin tuottaminen ei aiheuta ongelmia. Toinen positiivinen tekijä oli, että valokuvaaminen on lähellä sydäntä ja kävinkin valehtelematta noin joka viikonloppu ratsastuskilpailuissa kuvaamassa hevosia Viksun ja silloisen hoitoponin Puten lisäksi. Kuvia kertyi tuhansia tietokoneelleni, enkä niitä koskaan mihinkään julkaissut (tosin koostin videoita nettiin, joissa ratsastajat tippuvat hevosilta ;). Siispä bloggaaminen sai uuden syyn, että sinne pystyin julkaisemaan myös kuviani tekstin lisäksi.
Blogini sai nopeasti suosiota Youtube-kanavaltani (nimim. 3mmmi), jonne olen editoinut videoita vuodesta 2008 alkaen. Silloisesta tuhannesta tilaajasta osa siirtyi pikkuhiljaa myös blogini lukijaksi ja itselleni tuli hyvä mieli siitä, että huomasin tekstieni kiinnostavan ihmisiä.Huomasin päivä päivältä bloggaamisen olevan hauskaa puuhaa ja hyödyllinen sivuharrastus. Aloin jossain vaiheessa tekemään erikoispostauksia mieleen putkahdelleista aiheista ja lukijat pitivät niistä enemmän kuin arkisista teksteistä. Videopostaukset yleistyivät ja aloin niiden myötä ottamaan mukaan myös tallikavereita joihinkin videoihin. Kameralle puhuminen ei tuottannut/tuota mitään ongelmia, videopostausten tekeminen oli oikeastaan hauskaa ja pidän siitä edelleen. Välillä kuitenkin ns. vloggaaminen ahdisti, sillä kuka tahansa blogini tietävä pystyi katsomaan videoita, joissa puhun tai teen.
Tästä päästäänkin enemmän aiheeseen millaista on olla hevosbloggari, jolla on tuhansia seuraajia. Nyt kun tarkemmin aloin miettimään, en oikeastaan tiedä miltä se tuntuu, koska nettimaailma on nettimaailma; siinä ei olla sosiaalisessa kanssakäymisessä kenenkään kanssa. Siksi nettiin on paljon helpompaa kirjoittaa ajatuksia, koska et näe ketään etkä pysty juttelemaan face to face. Blogissani on yli 2000 lukijaa, mutta en oikeasti osaa ajatella kuinka suuri luku onkaan. Vain noin kymmenesosa lukijoista kommentoi tekstejäni tai ilmoittaa olemassaolostaan, joten noin suuri määrä ei tunnu miltään. Monet lukijoista ovat vain sivustaseuraajia, jotka lukevat tekstit mutteivät kommentoi niitä mitenkään.
Suosittuja hevosbloggaajia etenkin nuoremmat lukijat pitävät esikuvinaan ja julkkiksina, joten ainakin itselle on bloggaajana tullut fiilis, etten mitä tahansa tahdo ulkopuolisesta elämästä kertoa, ja ylipäätään kerron varovasti elämästäni. Haluan antaa ihmisille ja nuorille lukijoille positiivisen ja terveen esikuvan, koska SOMEssakin puhuttu siitä, kuinka lapset ottavat netissä mallia suosikkihenkilöiltään.Käyn välillä hevostapahtumissa, kuten HIHS ja Hevosmessut. Suosittuna bloggaajana olen enemmän ihmisten tietoisuudessa ja tämän vuoksi saan pitkiä katseita ja osa lukijoista tulee moikkaamaan. Tässä ehkä eniten huomaa sen, että ihan oikeasti hevosihmiset tunnistavat eri paikkakunnilta ja lukijoita on paljon. En kuitenkaan pistä tunnistamista pahakseni, minusta on piristävää jos joku uskaltautuu juttelemaan tai edes moikkaamaan. Se on aina parempi kuin tuijottava katse, jolloin täytyy epäröidä onko naamassa jotain likaa/vikaa vai onko kyseinen ihminen lukijani!
Tämä tapahtumissa tunnistaminen saattaa osalle olla varjopuoli mikäli ei tosimaailmassa ole sosiaalinen, mutta itse en luokittele sitä negatiiviseksi asiaksi. Muutoinkaan en näe itse bloggaamisessa varjopuolia, tosin se on mainittava, että lukijat toivovat nopeampaa postaustahtia. Se aiheuttaa välillä stressiä, koska olen miellyttämisenhaluinen ihminen mutta samalla hyvin kiireinen; aikaa ei ole kirjoitella kuin kerran pari viikossa jos sitäkään. Vaikka pidänkin blogia täysin vapaaehtoisesti ja se on harrastus, välillä kieltämättä tulee olo, että bloggaus olisi työtä.Bloggaamisesta on tullut parin vuoden aikana tärkeä osa elämääni ja rakastan laitella uusia kuvia ja kertoilla kuulumisia lukijoilleni! Niitä on myös mukava katsella ja lukea itse vuosien päästä ja huomata ehkä kehitystä ratsastajana. Suosittelen hevos- ja miksei lifestylebloggausta jokaiselle joka haluaa jonkun oheisharrastuksen, kehittää ja ylläpitää kirjoitustaitoa, pitää julkista päiväkirjaa ja saada mahdollisesti uusia tuttavuuksia ja kavereita :)
Haluan vielä tämän postauksen yhteydessä kiittää lämpimästi jokaista lukijaani, olit sitten rekisteröitynyt tai anonyymi :) Vieläkin on niin mukava huomata että postaukseni ja ylipäätänsä blogini kiinnostaa ja osa jaksaa postauksiani kommentoida! Se todella lämmittää mieltä ja te lukijat olette yksi iso osa bloggausta. KIITOS <3
maanantai 16. joulukuuta 2013
joulufiiliksiä
Joulu kolkuttelee jo ovella, enää yksi kouluviikko ja muutaman viikon pituinen vapaus koittaa, ihanaa! Olen sataprosenttinen jouluihminen ja juuri se, joka ihmisten mielestä on stressaavaa ja ärsyttävää (lahjojen osto, joulumusiikit, jouluruuhkat) tekevät minulle joulufiiliksen. Rakastan sitä, kun postilaatikkoon kolahtelee joulumainoksia ja lahjaideoita, kaupungit koristelevat katuja, ihmisiä on ostoksilla normaalia enemmän ja joululaulut soivat. Okei, ehkä se saattaa vaikuttaa stressittömyyteen, etten juuri osta joululahjoja kenellekään. Perheenjäsenet ja poikaystävä ovat tietysti eri juttu, heille pyrin ostamaan aina lahjan. Joulun odotusta lisää myös jokavuotinen perinne lähteä viettämään joulua Savoon mummin luokse. Siellä viimeistään tulee joulufiilis, kun tuvassa tuoksuu mummin valmistamat herkkuruoat, joulukoristeita on laiteltu pitkin taloa ja tietysti se kaikkein tärkein, joulukuusi, seisoo olohuoneessa.
Tänävuonna lähdemme Savoon 23.joulukuuta ja olemme reissussa neljä päivää. Normaali joulurutiinimme on, että vietämme rentoa aikaa perheen, mummin ja serkkujen kanssa, syömme jouluruoan, käymme saunassa, avaamme lahjat ja katsomme televisiota. Lisäksi reissulla käymme vierailemassa toisen ukkini luona, joka asuu parinkymmenen kilometrin päässä mummolasta. Hyvin perinteinen joulu siis meillä, mutta jokavuosi lähden innokkaana matkaan! Millainen on teidän joulu tänä vuonna ja onko muita sataprosenttisia jouluihmisiä?
Tässä joulupostauksessa ajattelin vastailla "jouluhaasteeseen" eli 24 joulukysymykseen. Ohessa myös kuvituksena viikko sitten otettuja talvisia kuvia Teemun kanssa kun lumi saapui viimein eteläänkin (nyt jo kaikki oikeastaan sulaneet pois).
Tänävuonna lähdemme Savoon 23.joulukuuta ja olemme reissussa neljä päivää. Normaali joulurutiinimme on, että vietämme rentoa aikaa perheen, mummin ja serkkujen kanssa, syömme jouluruoan, käymme saunassa, avaamme lahjat ja katsomme televisiota. Lisäksi reissulla käymme vierailemassa toisen ukkini luona, joka asuu parinkymmenen kilometrin päässä mummolasta. Hyvin perinteinen joulu siis meillä, mutta jokavuosi lähden innokkaana matkaan! Millainen on teidän joulu tänä vuonna ja onko muita sataprosenttisia jouluihmisiä?
Tässä joulupostauksessa ajattelin vastailla "jouluhaasteeseen" eli 24 joulukysymykseen. Ohessa myös kuvituksena viikko sitten otettuja talvisia kuvia Teemun kanssa kun lumi saapui viimein eteläänkin (nyt jo kaikki oikeastaan sulaneet pois).
Parasta joulussa?
Omassa joulussani on parasta juurikin tuo jokavuotinen mummolaan meno, ilman sitä ei ole aitoa joulua. Lisäksi näin lapsenmielisenä lahjojen avaaminen on vaan ihan parasta ;)
Joulumusiikkisi?
Vaikka jouluihminen olen, en omatoimisesti kuuntele joulumusiikkia. Kuitenkin kaikki joulubiisit menevät hyvin, mutta etenkin Suvi Teräsniskan Tulkoon Joulu on vaan niin kaunis!
Tykkäätkö katsella jouluelokuvia? Millaisia?
Tykkään! Jouluelokuvat on ihania, kun niissä on jotenkin lämmin tunnelma. Parhaiten on jäänyt mieleen The Gritch, jossa Jim Carrey näyttelee sitä vihreää örkkiä (;
Jouluherkkusi?
Muita ei tule mieleen kun suklaa ja joulutortut. Niitä syön jokavuosi ja PALJON. Tänä joulukuuna en ole kuitenkaan syönyt juuri yhtään mitään jouluherkkuja kuntosalipanostamisen vuoksi.
Mitä ehdottomasti pitää olla jouluaterialla?
Henkilökohtaisesti vihaan jouluruokaa lukuunottamatta joulukinkkua, joka ei sekään kuulu lempiruokiini. Kuitenkin perinteinen jouluateria kuuluu jouluun, eli kaikki ne laatikot, kinkut, rosollit ja joulupuuro. Ilman jouluruokaa ei ole joulua!
Koska joulukoristeet pääsevät kotiasi koristamaan?
Joulukuun alkupuolella laitellaan kotiimme muutamia joulukoristeita.
Onko sinulla jokin joululahjatoive?
Tänä vuonna on ollut enemmän toiveita kuin esimerkiksi viimevuonna. Toivoin paljon kynsituotteita, kasvohoidon, hiuskihartimen ja näitä perus lämpimiä sukkia ja lapasia, lahjakortteja yms.. En nykyään toivo mitään isoa tai kallista, koska meillä menee sen verran rahaa elämiseen ja autoihin yms, joten en tahdo rasittaa vanhempien lompakkoa millään ylimääräisellä "isolla". Olisihan sitä vaikka mitä ihanaa ja kallista mitä haluaisin, mutta ne aion sitten ansaita omilla töistä hankituilla rahoillani :)
Mikä on ärsyttävin joululaulu?
En muista kappaleen nimeä, mutta siinä laulaa mies joka toistaa paljon sitä samaa "merry christmas" -tyyppistä lausetta. Lisäksi Mariah Careyn All i Want for Christmas is You on ärsyttävä ja olen niin kyllästynyt siihen!
Joulu kotona vai jossain muualla?
Jossain muualla; mummolassa.
Itsetehdyt lahjat vai kaupasta ostetut?
Jotenkin en ole koskaan perustanut itsetehdyistä lahjoista, niin karulta kun se kuullostaakin. Olen sellainen materialisti joka haluaa mieluiten kaupasta ostettuja tuotteita. Mutta täysi respekti niille, jotka tekevät itse lahjoja, se on ihana ele :)
Laitatko ulkovaloja pimeyttä koristamaan?
No itsehän en niitä jouluvaloja osaa laittaa, sen hoitaa aina kodin miespuolinen väki, mutta ehdottomasti talvella täytyy olla paljon jouluvaloja! Meillä on aina pihalla tuijassa ja muutamissa kukkalaatikoissa jouluvalot sekä ikkunoissa joulukynttelikköjä.
Joulu oman perheen kanssa vai isommalla porukalla?
Tykkään, jos perheen lisäksi on muita sukulaisia viettämässä joulua. Meillä on joka vuosi joulu niin, että serkkutytöt ja heidän vanhemmat ovat jouluaaton kanssamme.
Paras saamasi joululahja?
Pienenä kaikki Barbiet olivat ihan parasta, mutta joku joulu sain pitkään haluamani Nikon D40 -järkkärin. Se oli todella ihana lahja!
Kamalin saamasi joululahja?
En ole muistaakseni koskaan saanut mitään kamalaa, mutta kaikki sellaiset lahjat joilla en yksinkertaisesti tee mitään, eivät ole niin kivoja.
Kuvaile unelmien joulusi?
Ensinnäkin lunta olisi paljon ja joulun olisimme siis mummolassa. Päiväohjelma voisi olla seuraava: Aamulla heräisi yhdeksän/kymmenen aikaan, lähtisi joulumaastoon lähellä olevalle tallille, tulisi takaisin mummille ja syötäisiin joulupuuro. Yhdessäoloa siihen asti, että kävisimme saunassa jonka jälkeen olisi jouluaterian vuoro ja siitä myöhemmin lahjojen avaaminen, yhdessäoloa, telkkarin katsomista ja jouluherkkujen syömistä. Aika perinteinen joulu siis :)
Oletko jo tehnyt jouluvalmisteluja?
Emme tee oikeastaan muita jouluvalmisteluja kuin joululahjojen osto ja talon koristelu joulukoristeilla, sillä olemme joulut aina pois kotoa.
Paras joulujuoma?
Glögi, tottakai!
Oikea kuusi, tekokuusi vai ei kuusta ollenkaan?
Tottakai kuusi pitää olla ja aito sellainen. Siitä täytyy lähteä kuusentuoksu ja havunneulasia tippua lattialle kuten aina.. ;)
Käykö teillä joulupukki?
Muutamia vuosia sitten kävi aina joku sukulainen/perheenjäsen vuorotellen, ja saimme nauraa kun ei pukki aina muistanut vuorosanoja ;) Mutta ei kukaan ns. virallinen pukki käy.
Paras joulumuistosi lapsuudesta?
Niitä on niin paljon ettei kaikkea millään muista. Jokainen joulu oli lapsena aivan ihana ja odotin lahjojen avaamista kuin kuuta nousevaa. Joskus taisimme käydä joulun alla rekiajelulla ukkipuoleni tutun suomenhevosella, se oli kivaa ja erilaista.
Laittaudutko aattona hienoksi vai hölläiletkö rennosti yöpuvussa?
En koskaan jouluisin laittaudu mitenkään, vaan nimenomaan näytän hirveältä ja olen rennoissa vaatteissa. En ole koskaan ajatellutkaan laittautuvani hienoksi jouluaattona, en yhtään katso ulkonäköäni silloin.
Peruna-, porkkana-, bataatti-, vai lanttulaatikko?
Kuten aiemmin jo mainitsin, en tykkää yhtään jouluruoasta, joten helppo valinta: ei mikään näistä. Hyi!
Paras joulusuklaa?
Joka joulu syömme hirveästi suklaakonvehteja rasioista, joten ne ovat muodostuneet perinteeksi ja joulusuklaaksi. Olen kova suklaan ystävä ja kaikki maut menevät, mutta kyllä se Joulusuklaa- niminen suklaalevy on paras!
Joulutortut- vai piparit?
Molemmat ovat oikein hyviä, mutta kallistun enemmän joulutorttujen puoleen.
------------------------------------------------------------------------------------------------
Toivottavasti jaksoitte tämän postauksen lukea, ja ylipäätänsä piditte tästä joulupostauksesta. Tuli fiilis kirjoittaa vähän jouluisia juttuja ja tietysti jakaa nämä viikko sitten otetut yhteiskuvat :) Tämän vuoden puolella tarkoitus tulla ainakin yksi postaus, mutta tottakai pyrin kirjoittelemaan enemmän ennen vuodenvaihtumista. Katsotaan jos kerkeän päivittämään jonkun postauksen ennen joulua, mutta mikäli en, niin:
tiistai 10. joulukuuta 2013
Zarppu Products joulukauppa
Zarppu Productsin joulukauppa on nimensä mukaisesti ja ensisijaisesti joulukuun ajan auki Keravan Torikatu 1:ssä. Liike on avoinna jokaisena viikonpäivänä (arkisin klo 12-18, viikonloppuisin 12-16). Liikkeessä kaikki satulahuovat tällä hetkellä -15% alennuksessa sekä osa Subscriben vaatteista -30%! Tarjouksia siis löytyy paljon, ja tarjoukset voimassa vain joulukaupassa.
Muutama lukija harmitteli sitä ettei pääse avajaisiin paikalle mutta olisi kiinnostunut tietämään ja näkemään millainen kauppa on. Tässä postauksessa pääsette kurkkaamaan joulukauppaan ja myytäviin tuotteisiin kuvien muodossa. Kaikkea en tänne blogiin kuvannut, joten muunlaisiakin tuotteita kaupasta löytyy (;
 |
| Liike sijaitsee siis osoitteessa Torikatu 1, 04200 Kerava. Liikkeen näyteikkuna on laitettu ihanan jouluiseksi ja se näkyy kauas! Moni ohikulkija kiinnitti huomion tähän uuteen liiketilaan, joka on ollut pitkään tätä aikaisemmin tyhjillään. |
 |
| Seinille on laitettu esille suitsia, Equestin kauniita satulahuopia, Subscriben huppareita kolmessa eri värissä sekä Cavalorin rehuja. Zarppu Products myy siis vaatteiden ja hevostarvikkeiden lisäksi Cavalor rehu-, rehulisä- ja hoitosarjatuotteita. |
 |
| Vain joulukaupassa on myytävänä erilaisia koruja rannekoruista korvakoruihin ja nilkkakoruihin. Korut ovat käsintehtyjä. Etualalla lisäksi blingbling-hevosletitysnauhoja, jotka käyvät moitteettomasti myös sormuksina tai korkokenkien korkojen somistajana. |
 |
| Rannekoruja sekä joulukuusenkoristeluun pieniä, itsetehtyjä tonttuja. |
 |
| Liikkeestä löytyy alennusrekkejä, joissa paljon Subscriben vaatteita alennetuin hinnoin. |
 |
| Runsas määrä erivärisiä -ja kuosisia satulahuopia ja fleeceloimia. Kuvan oikeassa reunassa hieman näkyvillä satulavöitä sekä iso valikoima erivärisiä riimuja. |
 |
| Cavalor-rehujen ja hoitotuotteiden nurkkaus ja ihania Subscriben ja Chriwen womanly -toppatakkeja. |
 |
| Lisää blingblingiä saatavilla niin otsapannoissa kuin Chriwenin pipoissa (; |
 |
| Tarjoiluja unohtamatta.. Avajaispäivänä oli tarjolla niin glögiä, pipareita, kinkkupiirakkaa, pullaa, sipsiä ja suklaata! |
 |
| Päädyin myös itse sovittamaan muutamia mieleisiä toppatakkeja. Tässä kuvassa päällä Chriwen Womanly -toppatakki. |
 |
| Tämä Subscriben Liz-talvitakki on vaan niin ihanan erilainen! Erittäin lämmin päällä ja kyllä kiinnittää huomion :) |
 |
| Emmi ja Saara palveluksessanne ! |
Mikäli kiinnostuit jostain tuotteesta, osoitteessa www.zpverkkokauppa.com löytyvät kaikki tuoteselosteet ja -hinnat!
Mainitsemisen arvoinen asia vielä kaikille lukijoille sekä Zarppu Productsin Facebook-sivusta tykkääville;
ZARPPU PRODUCTS JÄRJESTÄÄ JOULUKUUN KUNNIAKSI UUDEN KILPAILUN KAIKKIEN TYKKÄÄJIEN KESKEN, KUN TYKKÄYKSIÄ ON 700 TÄYNNÄ!
Facebook-sivulle pääset >tästä< .
Postaus toteutettu yhteistyönä Zarppu Productsin kanssa.
sunnuntai 8. joulukuuta 2013
operaatio "Teemu rennoksi"
Pitkästä aikaa luvassa kunnon päivittelyä Teemusta kuvien ja tekstin muodossa, kun tällä viikolla kävin sekä perjantaina että lauantaina sen liikuttamassa.
Perjantaina Teemulla täytyi olla kevyempi ja rennompi päivä, joten päätin pitkästä aikaa laittaa karvasatulan selkään ja mennä taivuttelemaan Teemun läpi kaikissa askellajeissa. Karvasatula on kuitenkin siitä vähän huono, että pohkeenpaikalla satulavyön kiinnityskohta painaa ikävästi, joten jalkani menee väärään asentoon (liian taakse) yrittäessäni väistää vyönkohtaa.
Teemulla on edelleenkin järjetön määrä energiaa eikä malta aina keskittyä ja rentoutua kun selkään menee, joten perjantaina otin asenteen että nyt haluan Teemun tulevan kunnolla läpi niskasta ja kunnioittavan apujani. Ratsastin sen puolituntisen pienehköllä ympyrällä ja keskityin vain siihen, että Teemu rentoutuu selästä ja niskasta hyvin pienessä ja hitaassa liikkeessä. Alkuun se tapansa mukaan halusi kokoajan siirtyä raviin tai laukkaan, koska käveleminen on ruunan mielestä todella tylsää! Taivuttelin sitä heti reilusti sisään jos yritti steppailla ja otin kerralla kunnon pidätteen kertoen, että nyt kuunnellaan minua eikä yritetä juosta karkuun. Tämähän toimi ja pikkuhiljaa Teemu osasi relata ja rauhoittua ja "tipahti" avuille. Selässä oli heti huomattavasti helpompi istua ja sain rentoutettua jalkani polvesta alaspäin, ne kun jäävät helposti lukkoon.
Tässä pari havainnointikuvaa:
Lauantaina jatkoimme perjantaisesta, tällä kertaa vain nostimme Teemun niskaa ylemmäs. Teemu oli alkuverryttelyssä todella kiva, tuli heti hyvin läpi selästä ja niskasta ja kuunteli pidätteitä. Perjantainen ratsastus vaikutti siis positiivisesti.
Aloitimme ravivolteilla pääty-ympyrällä ja keskityimme siihen, että Teemu liikkuu suorassa molemmilla ohjilla. Se fuskaa heittämällä takapäätään ulospäin ja jättämällä ulkolavan pois. Pari kertaa jouduin ottamaan vahvemmat pidätteet, sillä Teemu oli aika vahva ja etupainoinen eikä tohtinut kunnella kääntävää apua. Kuitenkin mitä enemmän taas tehtiin, sen paremmaksi Teemu muuttui.
Laukassa työstettiin pienessä ja lyhyessä askellajissa niskaa korkeimmaksi kohdaksi ja tehtiin muutamia avotaivutuksia. Sain istua raskaasti ristiselälle ja nostaa kättä ylemmäs huolehtien kuitenkin ettei Teemu karkaa luotiviivalta. Hyvin se kuunteli istuntaa, mutta välillä jäi ns. laukkaamaan paikallaan ja heittäytyi avuilta tyhjäksi.
Laukkojen jälkeen työstettiin vielä ravia ja mentiin muutamia raviväistöjä. Tällä hetkellä maneesiin oli jo tullut aika paljon muita ratsukoita, joka vaikutti Teemun rentouteen. Se muuttui loppua kohden hyvin vahvaksi ja kokoajan tuntui, että se vetää mua satulasta pois. Oli kovin hankalaa yrittää istua syvälle satulaan ja samalla huolehtia että hevonen on tasapainoisesti avuilla ja rentona. Väistöt Teemu teki hyvin ja mukisematta, ne on sille helppo juttu. Loppuraveissa päästettyäni ohjia pidemmäksi Teemusta tuli taas oikein kiva ja kevyt. Se on niin jännä miten se tuntuu huokaavan helpotuksesta kun päästää sen rennoksi eikä vaadi hirveästi. Laukkasin ja ravasin pari kierrosta ihan pitkin ohjin niin, että molemmille jää kiva fiilis.
Perjantaina Teemulla täytyi olla kevyempi ja rennompi päivä, joten päätin pitkästä aikaa laittaa karvasatulan selkään ja mennä taivuttelemaan Teemun läpi kaikissa askellajeissa. Karvasatula on kuitenkin siitä vähän huono, että pohkeenpaikalla satulavyön kiinnityskohta painaa ikävästi, joten jalkani menee väärään asentoon (liian taakse) yrittäessäni väistää vyönkohtaa.
Teemulla on edelleenkin järjetön määrä energiaa eikä malta aina keskittyä ja rentoutua kun selkään menee, joten perjantaina otin asenteen että nyt haluan Teemun tulevan kunnolla läpi niskasta ja kunnioittavan apujani. Ratsastin sen puolituntisen pienehköllä ympyrällä ja keskityin vain siihen, että Teemu rentoutuu selästä ja niskasta hyvin pienessä ja hitaassa liikkeessä. Alkuun se tapansa mukaan halusi kokoajan siirtyä raviin tai laukkaan, koska käveleminen on ruunan mielestä todella tylsää! Taivuttelin sitä heti reilusti sisään jos yritti steppailla ja otin kerralla kunnon pidätteen kertoen, että nyt kuunnellaan minua eikä yritetä juosta karkuun. Tämähän toimi ja pikkuhiljaa Teemu osasi relata ja rauhoittua ja "tipahti" avuille. Selässä oli heti huomattavasti helpompi istua ja sain rentoutettua jalkani polvesta alaspäin, ne kun jäävät helposti lukkoon.
Tässä pari havainnointikuvaa:
 |
| Teemu on jännittynyt niskasta ja selästä -> vaikuttaa ratsastajaan negatiivisesti; koko vartalo jännittynyt |
 |
| Tässä Teemu on rentoutunut niskasta ja selästään ja annan sille tilaa isompaan raviin ja kaulan venyttämiseen. Jalkani on rennosti. |
Aloitimme ravivolteilla pääty-ympyrällä ja keskityimme siihen, että Teemu liikkuu suorassa molemmilla ohjilla. Se fuskaa heittämällä takapäätään ulospäin ja jättämällä ulkolavan pois. Pari kertaa jouduin ottamaan vahvemmat pidätteet, sillä Teemu oli aika vahva ja etupainoinen eikä tohtinut kunnella kääntävää apua. Kuitenkin mitä enemmän taas tehtiin, sen paremmaksi Teemu muuttui.
Laukassa työstettiin pienessä ja lyhyessä askellajissa niskaa korkeimmaksi kohdaksi ja tehtiin muutamia avotaivutuksia. Sain istua raskaasti ristiselälle ja nostaa kättä ylemmäs huolehtien kuitenkin ettei Teemu karkaa luotiviivalta. Hyvin se kuunteli istuntaa, mutta välillä jäi ns. laukkaamaan paikallaan ja heittäytyi avuilta tyhjäksi.
Laukkojen jälkeen työstettiin vielä ravia ja mentiin muutamia raviväistöjä. Tällä hetkellä maneesiin oli jo tullut aika paljon muita ratsukoita, joka vaikutti Teemun rentouteen. Se muuttui loppua kohden hyvin vahvaksi ja kokoajan tuntui, että se vetää mua satulasta pois. Oli kovin hankalaa yrittää istua syvälle satulaan ja samalla huolehtia että hevonen on tasapainoisesti avuilla ja rentona. Väistöt Teemu teki hyvin ja mukisematta, ne on sille helppo juttu. Loppuraveissa päästettyäni ohjia pidemmäksi Teemusta tuli taas oikein kiva ja kevyt. Se on niin jännä miten se tuntuu huokaavan helpotuksesta kun päästää sen rennoksi eikä vaadi hirveästi. Laukkasin ja ravasin pari kierrosta ihan pitkin ohjin niin, että molemmille jää kiva fiilis.
 |
| Näissä kuvissa tarkkasilmäisimmät varmasti huomaavat, että istuntani on liian edessä enkä ole syvällä satulassa. |
Oli tosi mukava ratsastaa pitkästä aikaa valvovan silmän alla ja saada ohjeita parempaan ratsastukseen. Teemu ei ollut lauantain tunnilla paras mahdollinen kuten kuvista ja videoista huomaa, mutta aina ei voikaan onnistua. Huomasimme lukkiutuvan polven lisäksi, että istun vähän vinossa oikealle. Syyn ymmärsin heti, sillä Teemu on paljon helpompi ratsastaa oikeaan suuntaan, joten taivun tietämättäni enemmän oikealle.
Tällä hetkellä ratsastus tuntuu jotenkin niin vaikealta ja etten osaa enkä vaadi tarpeeksi ja ikäänkuin aloittaisin uudelleen ihan vain siitä perusasiasta, että Teemu on rento ja pyöreä. Teemu on samalla niin ihanan vaikea ja opettavainen, mutta välillä toivoisin sen olevan helppo ja kaikentekevä hevonen (no, onneksi on Viksu jonka kanssa voi heittää aivot narikkaan ;). Huonoina päivinä käyn katsomassa noin vuosi sitten otettuja kuvia Teemusta, jolloin menomme näytti täysin erilaiselta. Olen oppinut Teemusta ihan järjettömän paljon, joten pääasiassa hyvin tyytyväinen tässä täytyy olla :) Keep going me!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)