maanantai 30. joulukuuta 2013

parhaimmat kuvat 2013

En tiedä muistatteko viime vuoden marraskuussa tehdyn postauksen, johon kokosin vuoden 2012 parhaimmat kuvat. Jos ette, niin pääsette katsomaan postauksen tästä. Joka tapauksessa halusin tehdä myös kuluneesta vuodesta samanlaisen kuvapostauksen, koska ensinnäkin rakastan kuvapostauksien tekemistä, ja toisekseen on kiva myöhemmin selailla vuosien aikana otettuja onnistuneita kuvia rakkaista kauramoottoreista! Oli kovin vaikea valita joistain kuukausista vain yksi hyvä, koska on tullut otettua niin paljon ihania ja monipuolisia kuvia etenkin Teemusta. Harmittaa, että Viksun kuvaaminen jää aina niin vähälle, mutta sen kanssa saa niin harvoin kuvaajaa enkä usein jaksa kuvailla pelkkää hevosta.

Mitäs te pidätte kuvista, mikä on suosikkinne? :)

Tämä on muistaakseni toinen yhteinen, joka tapauksessa ensimmäisiä kuvia Teemun kanssa. Jotenkin juuri tämä kuva on jäänyt mieleeni tammikuulta. Olin niin iloinen kun Teemu oli saapunut Keravalle ja pääsin aloittamaan sen liikuttamisen!

Voiko tähän oikein mitään sanoa.. Ehdottomasti helmikuun söpöin kuva ja yksi söpöimmistä Viksun kuvista! Muut helmikuun kuvat olivat maneesiratsastuskuvia, joten tämä oli helppo valinta.

Rakastan tätä kuvaa. Jotenkin niin kaunis ja Teemu on ylvään näköinen! Halusin tehdä tästä mustavalkokuvan, se näytti paljon paremmalta ja "tunnelmallisemmalta" kuin värillisenä.

Tämä kuva on esiintynyt blogissa jo muutaman kerran aikaisemmin. Mitään muita huhtikuun kuvia ei oikein ollut, ja tämä on lempikuvani ratsastuskuvista. Muistan tämän tunnin hyvin, kun Teemu liikkui ensimmäistä kertaa rehellisesti ja kauniisti peräänannossa ja istuntanikin oli hyvä!

Toukokuulta oli hyvin vaikea valita paras kuva, niin paljon ihania kuvia eri tilanteista oli otettu. Tämä jotenkin nousi parhaimmaksi, tää on sellainen kiva kaverikuva. Teemulla sekä minulla on iloinen katse!

Oi että, tämä hetki takaisin nyt heti! Tämä kesäinen laukkakuva on otettu puoli yhdeksän aikaan illalla helteisenä päivänä. Meillä oli Teemun kanssa hurjan kivaa ja Ada onnistui ottamaan monta kivaa kuvaa tästä illasta. Tämän valitsin sen vauhdikkuuden ja värien vuoksi, Teemulla on myöskin hyvä laukka-asento.

Tässä heinäkuun kuvassa on jotenkin runollinen tunnelma. Yksi kaikkien aikojen lemppariyhteiskuvista Viksun kanssa. Värit ja pellon korkea heinikko tekee kuvasta tuplasti nätimmän.
Elokuulta löytyi jostain syystä todella vähän kuvia. Melkein ainoat kuvat on otettu juuri tältä ratsastuskerralta, jolloin Teemu oli ihan hullu ja otimme laukkaskabaa Adan ja Becksin kanssa. Tämä oli paras ratsastuskuva.
Syyskuulta ei myöskään ollut juuri mitään kuvia. Valitsin sitten tämmöisen rauhallisen laidunkuvan Viksusta. Pidän kovasti taustasta ja Viksun lämpimänruskea sävy sopii siihen täydellisesti.

Ihana kaverikuva Teemusta ja Kurresta! Tämä kuvauspäivä oli onnistunut ja saatiin hirveästi hyviä kuvia hevosten kanssa ja ilman. Tässä on kuitenkin sitä jotain; lämmin tunnelma hevosten kesken :)

Marraskuulta ei ollut muita kuvia kun nämä tuoreet Eemeli-kuvat. Tästä kuvasta pidin eniten kaikista otetuista yhteiskuvista, joten se valikoitui marraskuun parhaimmaksi.
Joulukuussa on tullut kuvailtua todella vähän, koska sää on mitä on, mutta tämä viikonloppu kun lunta satoi runsaasti, otimme pari yhteiskuvaa Teemun kanssa. En meinannut osata valita parasta, mutta päädyin lopulta tähän, jossa molemmat katsovat samaan suuntaan ja nuo leijailevat lumihiutaleet jotenkin sopivat kuvaan todella kivasti. Hyväntuulinen, talvinen kaverikuva!

Vuosi 2013 on kaikenkaikkiaan ollut tapahtumarikas ja onnistunut hevosrintamalla. Paljon on saanut tehdä hevosten kanssa niin kouluratsastuksesta kiitolaukkaan maastossa, erilaisten hevosten kokeilua, islanninhevosvaellusta kuin muutamia maastoesteitä! Olen oppinut vuoden aikana niin paljon ratsastamisesta lisää etten osaa edes itse ymmärtää. Katsoessani vuosi sitten kuvattuja pätkiä tulee välillä niin facepalm-fiilis, kun ratsastusasento on ollut huono tai muuten vain näyttänyt kamalalta eikä ole osannut vaatia hevoselta niin paljon kuin esimerkiksi nyt. Mutta elämä on oppimista täynnä ja joka vuosi kehittyy lisää. Vielä kun löytäisi hevosen, jonka kanssa voisi tehdä kaikkea monipuolisesti ja pääsisi kilpailemaankin.. Nykyään niin harva antaa hevosen monipuoliseen käyttöön vuokraajalle, mikä on harmi tällaiselle jolla ei ole pientäkään mahdollisuutta hankkia hevosta/ylläpitohevosta rahan vuoksi! Mutta niinhän sitä sanotaan että koskaan ei saa sanoa ei koskaan, unelmissa on hyvä elää.. :)

29 kommenttia:

  1. Tykkäsin eniten heinäkuun viksu - kuvasta =)

    VastaaPoista
  2. Aivan mahtavia kuvia! Itse tykkään eniten varmaan helmikuun, toukokuun, kesäkuun, syyskuun ja lokakuun kuvista. :)

    VastaaPoista
  3. Kaikki tosi hyviä kuvia! Mun suosikit on varmaan Kurren ja Teemun kuva, helmikuun ja kesäkuun kuvat!

    VastaaPoista
  4. Tosi hienoja kuvia kaikki!:) oma lempparini oli ehkä tuo kesäkuun kuva kun sä ja Teemu laukkaatte!:)

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia!:) Tykkäsin varsinkin kesäkuun ja heinäkuun kuvista:)

    VastaaPoista
  6. syyskuun kuva oli mun mielestä paras :-)

    VastaaPoista
  7. Tuo loppu on niin totta, itsellänikin meni kaksi vuotta ennen hyvän vuokrahevosen löytymistä, mutta hyvää kannatti odottaa. :)

    VastaaPoista
  8. Kaikki niin ihania ja laadukkaita kuvia! :)

    VastaaPoista
  9. Lokakuun kuva oli ehdoton suosikki! :3

    VastaaPoista
  10. Voi apua kun Viksu on niin suloisen karvainen ympäri vuoden :)

    VastaaPoista
  11. hienoja kuvia!:) lempparini ovat helmikuu ja kesäkuu :)

    VastaaPoista
  12. Helmikuun kuva ehdottomasti söpöin! :D

    VastaaPoista
  13. Hienoja kuvia kaikki, mutta kesäinen laukkakuva oli ehdottomasti mun suosikki :) Ihana tunnelma!

    VastaaPoista
  14. Aivan upeita kuvia kaikki, mutta jotenkin vielä ylitse muiden pidän helmi-ja lokakuun kuvista!♥

    VastaaPoista
  15. ihania kuvia ja jokasessa kuvassa oli tosi ihana tunnelma :) ja ihana toi uudistunut banneri!

    VastaaPoista
  16. Ihania nuo kaikki kuvat! :) haluaisitko tehdä joskus sellaisen postauksen missä neuvot vähän kameran manuaaliasetuksia, esim. millä asetuksilla kuvaat maneesissa ja talvella, kun valaistus on vaativa etenkin liikkuvia hevosia kuvatessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut, että kamerallani tulee parhaimpia kuvia ihan sport-asetuksella, silloin pysäyttää kuvan parhaiten, siispä en kuvaile oikeastaan koskaan manuaalina.. Joten tuskin tulen tekemään sen aiheen postausta :/

      Poista
  17. ihana tuo lokakuu :) ja joulukuu myös

    VastaaPoista
  18. aivan ihania kuvia! tiekkö mitä! näin sut tänään jumbossa! oli ihan sairaa kivaa nähä joku bloggaaja jonka blogii on jo lukenu useamman vuoden. en viittiny tulla moikkaan suo kun siin vieres oli sun kavereita

    www.sparkleanddust.blogspot.fi

    VastaaPoista
  19. Mun mielest Maaliskuun kuva oli aivan ihana!

    VastaaPoista
  20. Upeita kuvia! Lainasin ideaasi blogissani, sillä pidin tästä postauksesta kovasti. Toivottavasti asia on ok :) -http://tiimityoskentelya.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tällaisia postauksia ovat monetkin tehneet joten tee ihan vapaasti:)

      Poista
  21. Ihania kuvia kaikki,en osaa valita parasta!:)
    world-with-horses.blogspot.fi

    VastaaPoista
  22. Parhaat oli helmi-kesä ja joulukuun kuvat!

    VastaaPoista
  23. kaikki oli hienoja, mutta lokakuun kuva oli jotenkin maaginen ja mieleen jäävä

    VastaaPoista
  24. helmikuu ja heinäkuu

    VastaaPoista
  25. toukokuu oli paras! ja ihana vihreä tausta :)

    VastaaPoista