Parin viikon takainen viikonloppu oli yksi odotetuimmista. Luvassa oli aurinkoinen, tekemisentäyteinen ja rento reissu Naantaliin osan tallityttöjen kera :) Matkasta tuli kuin tulikin odotetun arvoinen ja haikein mielin taas lähdettiin pois sunnuntaina, osalla meistä kun jatkui maanantaina arki.
Perjantaina auto starttasi iltapäivällä ja suuntasimme Naantalin kautta Ruisrockiin, jossa fiilistelimme Cheekin, Sannin sekä David Guettan tahtiin. Söimme makkaraperunoita, näimme kavereita ja kiertelimme.. Perus festarimeininkiä siis! Lähdimme väsyneinä mutta onnellisina puoli kahden aikaan yöllä kävelemään autolle ja Naantaliin nukkumaan.
Seuraavana aamuna pakkasimme vähän kimpsuja ja kampsuja laukkuihin ja lähdimme Kustaviin mökille. Luvassa oli rentoa palautumista edellisyön tamppaamisesta ja monen kilometrin kävelystä. Kävimme Santran kanssa viime vuoden tavoin kumiveneellä seilaamassa keskelle merta, otimme aurinkoa, teimme herkullista texmex-salaattia ja juorusimme rantakalliolla ilta-auringon alla.
Palasimme takaisin Naantaliin iltaseitsemän aikaan ja nopeiden päikkäreiden jälkeen lähdimme kuvaamaan toisiamme keskustaan. Kuvia kertyi monta sataa ja oikeastaan kaikki olivat onnistuneita, vaikka alkuun manasimme väsyneinä ettei tänään näytetä hyvältä (;
Sunnuntai kului edelleen leppoisissa tunnelmissa, sillä lähdimme aamupäivästä Nunnalahteen palvomaan aurinkoa. Uskaltauduimme myös uimaan, vaikka vesi olikin aika kylmää.
Päivä kului ja kävimme ennen lähtöämme Hesburgerin kautta moikkaamassa muutamaa kaveria. Vietimme heidän kanssaan aikaa pari tuntia jonka jälkeen auto starttasi kotia kohti. Matka oli aivan mahtava ja kiitos vielä kaikille tytöille seurasta <3
Ja viimein tähän hermoja raastaneeseen videopostaukseen.. Ette arvaakkaan kuinka monesti mulla meni hermot tätä julkaistessa!
Youtube siis poisti alkuperäisestä ja täydellisesti toimineesta videpostauksesta äänet David Guettan uusimman kappaleen vuoksi, tämän jälkeen muokkasin ääniä ja editoin videota monella tapaa eikä siltikään video toiminut normaalisti. Jouduin sitten pätkäisemään tämän kahteen osaan ja muuttamaan kyseisen biisin + säätämään leikkeiden kanssa ja lopputulos on mitä on. Kyllä ärsyttää, sillä nyt äänet taas alkavat muutamissa videoissa uudelleen eikä kaikista selostuksista saa selvää.
Joka tapauksessa toivottavasti saatte jonkinmoista fiilistä reissustamme! :)