Behind the thoughts -blogin ylläpitäjä Asta pyysi minua kirjoittamaan blogiinsa vierailevana kirjoittajana mietteitä hevosbloggauksesta. Kirjoitinkin aika pitkän tekstin sisällyttäen alkuun myös esittelyä blogistani ja ajattelin, että haluan julkaista sen ihan omassakin blogissa, koska ns. mielipidekirjoituksia olette toivoneet ja tämä on vähän sen tyyppinen. Lukaiskaahan siis mikäli kiinnostaa :)
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Heippa!
Olen 19 vuotias tuusulalainen lähihoitajaksi opiskeleva tyttö nimeltään Emmi. Muutaman vuoden olen ylläpitänyt hevosblogia "Viksua elämää", jossa pääsee seuraamaan aivan tavallista arkea kahden vuokrahevoseni kanssa. Päätähtinä loistavat 24 vuotias suomenhevosruuna Tosi-Viksu sekä 11 vuotias puoliveriruuna Matheo, tutummin Teemu. Käyn ratsastamassa vaihtelevasti 2-5 kertaa viikossa sisällyttäen heppailuun monipuolisesti maastoilua, koulutreeniä ja mielenvirkistykseksi esteratsastusta.
Teemu on koulupainotteinen hevonen, jonka kanssa pääasiassa treenaan sileällä ja maastoilen silloin tällöin. Viksun kanssa pääsen tekemään kaikkea mitä omankin hevosen kanssa, eikä sen jo aika korkea ikä haittaa menoa lainkaan.
Viksua elämää on hyväntuulinen ja rento blogi, jonne pyrin kirjoittamaan muutaman kerran viikossa kertoen hevosarjesta sekä silloin tällöin avaan ovia hieman tallin ulkopuoliseenkin elämään. Blogissani ei suinkaan ole vain pelkkää tekstiä; otan runsaasti kuvia, editoin videoita sekä toteutan erikoispostauksia silloin tällöin. Talliporukkamme kanssa keksimme myös välillä hauskoja videopostausideoita, joten monipuolista katseltavaa riittää!
Aloitin hevosbloggauksen muutama vuosi takaperin täysin mielenkiinnosta bloggaamista kohtaan, sillä samoihin aikoihin etenkin hevosista kertominen päiväkirjamuodossa alkoi yleistymään. Kirjoittaminen on aina ollut vahvuuksiani ja lempiasioitani, joten tekstin tuottaminen ei aiheuta ongelmia. Toinen positiivinen tekijä oli, että valokuvaaminen on lähellä sydäntä ja kävinkin valehtelematta noin joka viikonloppu ratsastuskilpailuissa kuvaamassa hevosia Viksun ja silloisen hoitoponin Puten lisäksi. Kuvia kertyi tuhansia tietokoneelleni, enkä niitä koskaan mihinkään julkaissut (tosin koostin videoita nettiin, joissa ratsastajat tippuvat hevosilta ;). Siispä bloggaaminen sai uuden syyn, että sinne pystyin julkaisemaan myös kuviani tekstin lisäksi.
Blogini sai nopeasti suosiota Youtube-kanavaltani (nimim. 3mmmi), jonne olen editoinut videoita vuodesta 2008 alkaen. Silloisesta tuhannesta tilaajasta osa siirtyi pikkuhiljaa myös blogini lukijaksi ja itselleni tuli hyvä mieli siitä, että huomasin tekstieni kiinnostavan ihmisiä.
Huomasin päivä päivältä bloggaamisen olevan hauskaa puuhaa ja hyödyllinen sivuharrastus. Aloin jossain vaiheessa tekemään erikoispostauksia mieleen putkahdelleista aiheista ja lukijat pitivät niistä enemmän kuin arkisista teksteistä. Videopostaukset yleistyivät ja aloin niiden myötä ottamaan mukaan myös tallikavereita joihinkin videoihin. Kameralle puhuminen ei tuottannut/tuota mitään ongelmia, videopostausten tekeminen oli oikeastaan hauskaa ja pidän siitä edelleen. Välillä kuitenkin ns. vloggaaminen ahdisti, sillä kuka tahansa blogini tietävä pystyi katsomaan videoita, joissa puhun tai teen.
Tästä päästäänkin enemmän aiheeseen millaista on olla hevosbloggari, jolla on tuhansia seuraajia. Nyt kun tarkemmin aloin miettimään, en oikeastaan tiedä miltä se tuntuu, koska nettimaailma on nettimaailma; siinä ei olla sosiaalisessa kanssakäymisessä kenenkään kanssa. Siksi nettiin on paljon helpompaa kirjoittaa ajatuksia, koska et näe ketään etkä pysty juttelemaan face to face. Blogissani on yli 2000 lukijaa, mutta en oikeasti osaa ajatella kuinka suuri luku onkaan. Vain noin kymmenesosa lukijoista kommentoi tekstejäni tai ilmoittaa olemassaolostaan, joten noin suuri määrä ei tunnu miltään. Monet lukijoista ovat vain sivustaseuraajia, jotka lukevat tekstit mutteivät kommentoi niitä mitenkään.
Suosittuja hevosbloggaajia etenkin nuoremmat lukijat pitävät esikuvinaan ja julkkiksina, joten ainakin itselle on bloggaajana tullut fiilis, etten mitä tahansa tahdo ulkopuolisesta elämästä kertoa, ja ylipäätään kerron varovasti elämästäni. Haluan antaa ihmisille ja nuorille lukijoille positiivisen ja terveen esikuvan, koska SOMEssakin puhuttu siitä, kuinka lapset ottavat netissä mallia suosikkihenkilöiltään.
Käyn välillä hevostapahtumissa, kuten HIHS ja Hevosmessut. Suosittuna bloggaajana olen enemmän ihmisten tietoisuudessa ja tämän vuoksi saan pitkiä katseita ja osa lukijoista tulee moikkaamaan. Tässä ehkä eniten huomaa sen, että ihan oikeasti hevosihmiset tunnistavat eri paikkakunnilta ja lukijoita on paljon. En kuitenkaan pistä tunnistamista pahakseni, minusta on piristävää jos joku uskaltautuu juttelemaan tai edes moikkaamaan. Se on aina parempi kuin tuijottava katse, jolloin täytyy epäröidä onko naamassa jotain likaa/vikaa vai onko kyseinen ihminen lukijani!
Tämä tapahtumissa tunnistaminen saattaa osalle olla varjopuoli mikäli ei tosimaailmassa ole sosiaalinen, mutta itse en luokittele sitä negatiiviseksi asiaksi. Muutoinkaan en näe itse bloggaamisessa varjopuolia, tosin se on mainittava, että lukijat toivovat nopeampaa postaustahtia. Se aiheuttaa välillä stressiä, koska olen miellyttämisenhaluinen ihminen mutta samalla hyvin kiireinen; aikaa ei ole kirjoitella kuin kerran pari viikossa jos sitäkään. Vaikka pidänkin blogia täysin vapaaehtoisesti ja se on harrastus, välillä kieltämättä tulee olo, että bloggaus olisi työtä.
Bloggaamisesta on tullut parin vuoden aikana tärkeä osa elämääni ja rakastan laitella uusia kuvia ja kertoilla kuulumisia lukijoilleni! Niitä on myös mukava katsella ja lukea itse vuosien päästä ja huomata ehkä kehitystä ratsastajana. Suosittelen hevos- ja miksei lifestylebloggausta jokaiselle joka haluaa jonkun oheisharrastuksen, kehittää ja ylläpitää kirjoitustaitoa, pitää julkista päiväkirjaa ja saada mahdollisesti uusia tuttavuuksia ja kavereita :)
Haluan vielä tämän postauksen yhteydessä kiittää lämpimästi jokaista lukijaani, olit sitten rekisteröitynyt tai anonyymi :) Vieläkin on niin mukava huomata että postaukseni ja ylipäätänsä blogini kiinnostaa ja osa jaksaa postauksiani kommentoida! Se todella lämmittää mieltä ja te lukijat olette yksi iso osa bloggausta. KIITOS <3
Toi blogin linkki vie bloggerin etusivulle? (:
VastaaPoistawww.ajatustentakana.blogspot.fi
Poista^^Tuossa olisi osoite Behind the thoughts-blogiini, jos kiinnostaa. :)
Joo, linkissä oli virhe!
PoistaMuo jäi kiinnostamaan, että miksi haluat lähihoitajaksi kun niillä on huono palkka ja huonotyö ?
VastaaPoistaJonkunhan sekin työ pitää hoitaa :) mieti jos kukaan ei haluaisi lähihoitajaksi miten vammaisille, vanhuksille jne kävisi ? Lähihoitajan työ on oikeasti erittäin tärkeää ja Emmi sovit siihen mahtavasti :)
Poistamua jäi kyllä häiritsemään että miten lähihoitaja on huono työ :D
PoistaVoi Anonyymi1, sosiaali-ja hoitotyö on yksi tärkeimmistä aloista mitä on :) Rankkaahan se on, etenkin mikäli työskentelee vuodeosastoilla yms ja palkka siihen nähden yllättävänkin matala, mutta luonteeltani olen sosiaalialalle sopiva henkilö ja minusta on todella hienoa, että alalle riittää opiskelijoita, hoitajia kun ei voi olla liikaa.
PoistaSinun blogi on yksi minun lemppareista. Kirjoitat tosi hyvin. Jatka samaan malliin! :) Hyvää joulun odotusta, sinulle sekä Teemulle ja Viksulle.
VastaaPoistaIhana kuulla, kiitos ja joulunodotusta sullekin!
PoistaKiva postaus :)
VastaaPoistaHyvä ja mielenkiintoinen postaus! Sulla on tosi kiva blogi :)
VastaaPoistaVoisitko emmi tehdä joskus jonkun joulukynsituton, kun sulla on niin upeet kynnet? :)
VastaaPoistaJoo! :D
PoistaKatsotaan jos jonkun teen kunhan pukilta saisin uusia kynsituotteita (;
PoistaOot paras Emmi :3 Ja sun blogi on tosi kiva ;)
VastaaPoistamielenkiintoinen postaus :) sun blogi on tosi kiva:D♥
VastaaPoistaTosi kiva ja mielenkiintoinen postaus, jonka jaksoi lukea alusta loppuun kiinnostavan sisällön ja kivojen kuvien vuoksi! :)
VastaaPoistahyvä teksti! :)
VastaaPoistamiksi halusit opiskella lähihoitjaksi ja mikä siinä on parasta?:)
VastaaPoistaTäytyykin tehdä tästä ihan oma postaus kun tuntuu kiinnostavan :)
PoistaOlis kiva jos tekisit postauksen tästä lähihoitajaksi opiskelusta...? (:
VastaaPoistaJoo, näin taidan tehdä kun tuntuu kiinnostavan yllättävän monia :)
PoistaOlipa hyvä postaus, tuli heti sellainen olo että pitää mennä postaamaan omaan blogiin :D Jatka samaan malliin :)
VastaaPoistaHyvää joulua sulle, Viksulle ja Teemulle!
mitä harrastat ratsastuksen ja bloggaamisen lisäksi?
VastaaPoistaSalilla käyntiä, en muuta :)
PoistaOnko sulla instagram?
VastaaPoistaOn (se näkyy tuossa blogin vasemmassa palkissa). Nimimerkki 3mmmmi :)
PoistaTodella mielen kiintoinen postaus!! :) onko lähiaikoina tulossa videota? :D
VastaaPoistaJotain koostevideota kyllä, mutta en ole suunnitellut muita vielä :)
Poista