sunnuntai 26. helmikuuta 2012

energinen päivä!

Maailman suurimmat pahoittelut jokaiselle lukijalle, mutta en saa valitettavasti erikoispostausta vieläkään julki (on muutoin valmis) sillä videokamerani on Aadalla lainassa ja siitä syystä en pääse tekemään meikkivideo-osiota postaukseen. Sen takia postaus siirtyy ensiviikonlopulle, jolloin saan kamerani takaisin.

Tänään kävin taas tallilla hoitamassa ja ratsastamassa Bohemian, sillä tein samalla aamutallin.
Bohemialla oli tänään hurjan energinen päivä ja se kyttäili kaikkea mahdollista. Paras oli kun loppukäynneissä otin nenäliinan taskusta ja aloin niistämään, niin ponihan otti hatkat kun niistämisääni oli niin pelottava! Eihän tuollaiselle voi kun nauraa, höpsö tamma!

Alkukäynnit mentiin tiellä ja oli niin kaunis ilma, että annoin poninkin nauttia täysin siemauksin ja laukkasin muutaman kerran tietä pitkin. Jo raveissa poni olisi minä hetkenä hyvänsä voinut räjähtää käsiin, mutta pysyi sievässä paketissa kun vain näytti että nyt keskitytään rauhallisempaan raviin. Vaikka vauhtia ja intoa löytyi, oli poni suusta oikein pehmeä ja kevyt ja taipui todella kivasti.
Tuli laukkojen vuoro, ja voi että sitä vauhdin määrää! Poni oikein tuntui katoavan alta, niin nopea se on! Vaikka oli hieman vahvempaa kuolainta suussa, niin kesti että sain Bohemian kiinni . Monien spurttien ja steppailuiden (ja yhden pukin) jälkeen mentiin kentälle rauhoittumaan ja tekemään vielä hieman sileällä töitä. Siellä tamma jaksoi keskittyä oikein hyvin ja oli todella herkkä ja liikkui automaattisesti pyöreänä. Itse ei tarvinnut kun istua kyydissä ja nauttia.
Laukoissa oli hieman enemmän työstämistä, sillä vaikka poni olikin reipas, piti saada laukka pyörimään kunnolla. Tehtiin lopuksi muutamat vaihdot, mutta hirveästi Bohemia halusi tarjota ristilaukkaa, oli takapää vähän laiskalla tuulella. Sain lopuksi yhden ihan ok- vaihdon ja päätin jättää sikseen. Laukkasin ja ravasin lopuksi ja mentiin pitkät loppukäynnit. Hieno poni!!

Tässä vielä kuvasatoa tältä päivältä, kuvat otti Kaktu.











laukanvaihdon "kiihdytysvaihe" (;
mitähän askellajia tässä mennään :D




Kuten kuvista näkyy, jos jonkinmoista liikettä nähtiin Bohemialta tänään ;D Hauskaa kuitenkin oli molemmilla ja onneksi tuli hyviäkin pätkiä :)

16 kommenttia:

  1. Vauhdikkaan näköistä menoo teillä! Ootte hiieeno pari Bohemian kaa :)

    VastaaPoista
  2. Heeetkinen eiks sul pitäny olla puolen vuoden ratsastustauko? :D Mut ihania kuvia ja ootte tosi hyvä pari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo piti olla alunperin, mutta paraneminen oli lähtenyt sen verran kivasti käyntiin että pikkuhiljaa saan ratsastella jo :) Tosin en hyppää vielä pitkään aikaan enkä mene muulla kun satulalla, sillä ilman satulaa pompottaisi liikaa eikä se ole hyväksi leualle.

      Poista
  3. Juuri mietin tuota samaa, et eikö se puolen vuoden ratsastustauko oo voimassa enää? :D Sulosia kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo piti olla alunperin, mutta paraneminen oli lähtenyt sen verran kivasti käyntiin että pikkuhiljaa saan ratsastella jo :) Tosin en hyppää vielä pitkään aikaan enkä mene muulla kun satulalla, sillä ilman satulaa pompottaisi liikaa eikä se ole hyväksi leualle.

      Poista
  4. Voi kun ensimmäinen kuva oli hieno. ♥ Sun postauksia on aina todella kiva lukea, kirjoitat niin selkeästi ja näin. :---D

    VastaaPoista
  5. En yleensä blogeihin hirveästi kommentoi, mutta nyt on ihan pakko sanoa että ihan mahtavalta näyttää bohemia sun alla, hienompaa paria saa etsiä!!

    VastaaPoista
  6. voooi syvänpeppu o hienoponi!

    VastaaPoista
  7. Sulla on todella kiva blogi. Bohemia ja viksu on kummatkin oikein söpöjä. Onko Aadalla blogia?

    VastaaPoista
  8. oi että, ihan mielettömän kivoja kuvia taas! :) millä kameralla kuvaat ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat on otettu Nikon D40 -järkkärillä, tosin vetelee jo viimeisiään :S :)

      Poista
  9. onko nuo meksikolaiset suitset Futuran vai onko Bohemialla samantapaiset itsellään ?? en ole mitenkään tarkka, mutta ajattelin vaan kysyä. Ne on todella kauniit suiset. !

    VastaaPoista