leikkauspäiväkirja osa 3 [videopostauksena]

Heippa!

Tällä kertaa leikkauspäiväkirja videopostauksen muodossa. Enempää en tähän kirjoittele, sillä kaikki oleellinen tieto tulee ilmi videossa, toivottavasti jaksatte kuunnella :)

leikkauspäiväkirja osa 2

Heipsan taas teille :) Huomasin tässä että lukijoita on kertynyt jo hieman yli VIISISATAA (ja ties kuinka moni on anonyyminä lukija?), joten tahdon ihan ensiksi kiittää teitä jokaista siitä että jaksatte lukea kirjoituksiani ja olette kiinnostuneet elämästäni sekä heppaelämästäni :)
Olen saanut paljon monien positiivisten palautteiden rinnalla kommenttia, että voisin päivittää useammin blogiani ja tehdä useammin Youtubeen videoita. Olen kuitenkin aika kiireinen ihminen (lukuunottamatta sairaslomaa, mutta nyt en teekkään muuta kun pääosin istun..) ja omistan muutakin elämää, joten tietokoneella pääsen käymään nykyään harvemmin kuin ennen. Ja kun pääsen koneelle, vietän aikaa korkeintaan muutaman tunnin ja silloinkin teen muita asioita ettei blogiin aina kerkeä kirjoittamaan. Haluan pitää bloggaamisen harrastuksena, johon kirjoittelen aina kun on asiaa, ettei tästä tule pakkopullaa ja kirjoitan vain sen takia koska te haluatte ja odotatte. Sama pätee videoiden tekemiseen, haluan senkin pitää (ainakin vielä) harrastuksena ja tehdä videoita silloin kun itsellä on siihen fiilistä, enkä yritä väkisin tehdä videoita, joihin en ole tyytyväinen, vain sen takia että tilaajani vaativat uusia videoita katseltavaksi. Sillä kaikesta menee maku ajan kanssa ja alkaa kertymään itselle paineita videoiden tekemiseen ja kirjoittamiseen.
Arvostan ihan suunnattomasti sitä, että minulta halutaan ja odotetaan videoita ja kirjoituksia, ja olen siitä kiitollinen koska se juuri saa lisää puhtia tähän tekemiseen! Olen ihminen, joka nauttii huomiosta joten se saa todella hyvän fiiliksen :) Mutta varmasti kuitenkin ymmärsitte pointin, mitä meinaan. Eli yritän pitää nämä asiat kivana tekemisenä enkä pakkopullana :)

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tikit poskessa, ja alkava mustelma? Huomaatte varmaan
lisäksi punoittavan ja kuivan ihon turvotuksen vuoksi :(

Ja sitten itse aiheeseen, eli leikkauspäiväkirjaan..
Paraneminen on sujunut paljon hienommin mitä olisin voinut kuvitella näin ison operaation jälkeen. Kipuja ei ole ollut yhtään missään vaiheessa, vaikka olenkin jo jättänyt pois yhden vahvan kipulääkkeen. Eli elän nyt pelkästään noiden kolmen muun lääkkeen varassa, joista en kyllä tiedä mitä niiden pitäisi auttaa (kipulääkkeitä kai nekin..?) :D
Syöminen on lähtenyt sujumaan hyvin, ja pystyn jo pureskelemaan ruokaa paremmin eikä tarvitse "imeä" sitä. Se vasta ällötävää olikin! Minua oikein rupesi kuvottamaan tilsittyjen/soossattujen ruokien syöminen, sillä ne maistuivat ihan erilaiselle kun kokonaisina. Esimerkiksi kurkut ja tomaatit täytyi (ja no täytyy edelleen) soossata sellaisella härvelillä, samoin muu ruoka täytyi tilsiä. Tunsin itseni edelleen todelliseksi vauvaksi, eikä oloa tehnyt yhtään paremmaksi Pilttien syöminen! En voi käsittää, kuinka suurin osa kavereistani rakastaa pilttiruokia, itseni mielestä ne olivat oudon makuisia eikä tarpeeksi makeita, niinkuin luulin niiden olevan! Muuhun ruokavaliooni kuuluu vielä vajaan kuukauden ajan mehukeitot, keitot, jogurtit, vanukkaat ja viilit. Olen näiden takia laihtunut ainakin kilon ja kaikki lihaksetkin ovat lähteneet sillä en liiku, joten näytän laihemmalta. Kunhan pääsen taas ratsastamaan ja liikkumaan niin enköhän taas "paksuunnu" normaaliksi (;

Turvotus on laskenut melkein kaksinkertaisesti tämän viikon aikana, mutta vielä toinen puoli on selvästi isompi kun toinen. Peilistä katsoessa eroa ei enää huomaa, mutta esimerkiksi web-kameralla katsottaessa ero on vielä selvä. Kuvasta huomaatte posken turvotuksen, ja miettikää, että se on ollut tuosta vielä isompi ja isommalla alueella kaksoisleualla höystettynä! Sain monilta kommenttia joko suoraan tai epäsuoraan, että näytän rumalta, mutta tottahan se olikin. Kyllähän jokaisen ulkonäkö muuttuu karmeammaksi jos toinen puoli naamasta turpoaa! Ei se kuitenkaan silti ihan kivalta tuntunut, ja pysyttelinkin perjantaihin asti kotona piilossa. Rohkaistuin kuitenkin näkemään poikaystävääni, sillä häntä ei haittaa vaikka näyttäisin sotanorsulta, sillä olen kuitenkin se oma itseni ja hän pitää minusta sellaisena kun olen :) Hän vielä rohkaisi mua lähtemään yhteisen kaverimme 18-vuotis bileisiin, ja alkuun vierastinkin aika paljon ja piilottelin koko illan huivini alla. Ketään ei kuitenkaan tuntunut haittaavan muuttunut ulkonäköni ja osasin jopa rentoutua.
Nyt olen pitkästä aikaa taas tyytyväinen ulkonäkööni (jos olen laittautuneempi), mutta kuitenkin sisimmissäni pelkään että entä jos turvotus ei laskekkaan ja jään tämännäköiseksi koko loppuelämäksi?!  Sillä turvonnut alue on todella kovan tuntuinen, eikä pehmeä miten yleensä turvotuksen kuuluisi olla. Eikai sen levyn kuulu noin iso ja paksu olla tuolla suussa? Eikö titaani olekin ohutta, mutta vahvaa metallia? Nämä kysymykset pyörivät päässäni ja pelkään kokoajan, että kontrollissa lääkäri sanoo että "Kyllä, sinulle jää ikuisesti tuollainen kova ja hieman painava leukaluu". Yritän kuitenkin tsempata itseäni että ehkä se onkin kuitenkin vain turvotusta tai nestettä, joka pikkuhiljaa lähtee pois ja tulenkin näyttämään pian ihan täysin normaalilta itseltäni? Olen niin tarkka ulkonäköni suhteen, että haluan kaiken olevan moitteetonta ja jos minulle jää tämännäköinen leuka, en kestä sitä!

Muutama päivä ennen leikkausta, verratkaa
tätä sekä ylempää kuvaa. Turvotusta on vielä
huomattavasti!

Vielä lopuksi tähän lukijaspecial-postaukseen.. Eli olisin siis tekemässä jotain erikoista postausta yli viidensadan lukijan kunniaksi, ja olenkin kehittänyt tuonne yläkulmaan GALLUPIN, johon toivoisin jokaisen lukijan heittävän mielipiteensä siitä, millaisen postauksen haluatte minun tekevän!

leikkauspäiväkirja osa 1 + videopostaus

Noniin, nyt on leikkaus ohi ja paranemisyritys lähtenyt käyntiin. Olen nyt vähän paremmassa kunnossa ja jaksan jo olla tietokoneella ja muutenkin olen pirteempi, joten päätin tulla kirjottamaan teille leikkauspäivästäni.
Aluksi näin ilmoitan, että mikäli teitä joitakin lukijoita ei kiinnosta lukea leikkauksesta ja sen jälkeisestä paranemisesta, kaikki leikkauspäiväkirja- otsikoidut postaukset kannattaa jättää väliin :)

Leikkaus siis suoritettiin 23.1 Helsingissä. Paikanpäällä olin noin 6.50, jolloin mut avustettiin omaan vuoteeseen ja vaihtamaan sairaalavaatteet päälle. Lisäksi sain esilääkityksen, joka tarkoitti siis rauhoittavaa lääkettä, etten panikoisi leikkausta.
Noin 45 minuuttia makoilin sängyllä ja odottelin leikkaussaliin pääsyä. Olin ensimmäisenä jonossa leikkaussaliin, ja olin iloinen ettei mun tarvinnut venailla ihan hirveän kauaa. Kahdeksalta hoitajat sanoivat että nyt lähdetään ja siispä mut kuljetettiin sairaalasängyssä leikkaussaliin.
Kävelin itse sängylle makaamaan ja mulle asetettiin neuloja ja "unitarroja" ympäri kehoa. Sain mustan maskin, johon jouduin hengittämään ja samalla suoneen laitettiin nukutusaine. Muutaman kerran henkäisin ja se oli siinä.

Heräämössä oli jännää. Aloin pikkuhiljaa tokenemaan ja heräilemään, mutta mieleni oli sunnuntaipäivässä, jolloin olin hyppäämässä Bohemialla maneesissa. Katselin heräämössä ympärilleni, mutten voinut tajuta että olin juuri ollut leikattavana, vaan olin 100% varma että oli vielä sunnuntai ja leikkaus olisi edessäpäin. 20 minuutin kuluttua olin kuitenkin sen verran järjissäni että tajusin et nyt olenkin sairaalassa ja mut on juuri leikattu. Kyselin hieman sekavana hoitajalta, kuinka kauan leikkaus kesti, miten sujui ja kuinka kauan olen ollut heräämössä. Sain selville että leikkaus oli kestänyt 2h 40 minuuttia, heräämössä olin ollut 20 minuuttia ja leikkaus sujui onnistuneesti.

Yhden aikaan mut vietiin osastolle lepäämään. Olo oli edelleen tokkurainen ja väsynyt, mutta olosuhteisiin nähden voin hyvin. Vanhemmat olivat koko päivän seuranani ja välillä hoitajat kävivät laittamassa antibiootteja ja muita lääkityksiä suoraan suoneen.
Yöllä en saanut nukutuksi kun alle 4 tuntia. Vihaan sairaaloita niin paljon ja lisäksi mua ällöttävät suunnattomasti muut potilaat. Salissa oli lisäkseni noin viisi muuta potilasta, joista yksi oli kehitysvammanen ja saattoi yhtäkkiä alkaa huutamaan kurkku suorana. Kaksi potilaista oli vanhoja pappoja, jotka kuorsasivat niin kovaa että koko sali kaikui. Samalla toinen heistä huusi epämääräisesti ja puheli unissaan, joten eihän sellaisessa metelissä saa kukaan nukutuksi! Yksi potilaista, joka oli verhon toisella puolella, oli noin reilu 50 vuotias mies, joka piti yövaloa päällä yli yhteen, lisäksi hän puhui yksikseen ja kirosi, kuinka vaikeita lääkepurkkeja on avata..!

Seuraavana päivänä oli lääkärien kierros, jossa lyhyesti kyseltiin vointi ja mitä on tehty ja mitä tuleman pitää. Päivä kului maatessa ja lueskellessa lehtiä. Neljän aikaan lääkärini tuli katsomaan ja kyselemään vointia, sekä kertomaan perusteellisemmin leikkauksesta ja paranemisesta. Pääsisin siis kotiin heti kun vain itse haluan ja saan kyydin, ja noin kuukauden ajan joudun syömään pelkkiä keittoja sekä pehmeää ruokaa. Liikuntaa, jossa tapahtuu tärähdystä (juokseminen yms), täytyy välttää vähintään kuukausi, ihan miten paraneminen vain edistyy. Mulle on asetettu siis ruuveilla kaksi titaanilevyä leukaan, sekä luunkiihdytinainetta, joka edesauttaa oman terveen ja uuden leuan kasvamista. Kun tämä vaihe on saatu "tehtyä", joudun uuteen operaatioon jossa mulle tällä kertaa asennetaan neljä tekohammasta juurrutettuna paikoilleen. Saan siis täydellisen hammasrivistön eikä vuoden päästä huomaa yhtään, että mulle oltaisiin koskaan mitään tehtykään :)

Saa taas olla kiitollinen suomalaisille lääkäreille ja kirurgeille kuinka upeaa työtä he osaavat tehdä. Ei tarvitse pelätä että joutuisi huonoon hoitoon täällä Suomessa, vaan voi olla kokoajan turvallisella mielellä kun tietää että on luotettavissa käsissä. Olen luonteeltani ihminen, joka tarvitsee paljon kannustusta ja rohkaisua että osaan pitää positiivisen mielen yllä, ja lääkäreideni ansiosta osaan myös ottaa tämän leikkauksen positiivisella mielellä ja osaan jopa nauraa itselleni, vaikken tule koskaan enää tuntemaan osaa leuastani. Se vaikeuttaa syömistä sen verran, etten tunne millon ruokaa valuu suupieltä pitkin ja kuinka paljon sotken. Vanhemmat sekä minä itse ollaan saatu isot naurut, kuinka vammaselta osaankaan näyttää syödessäni! Lisäksi tunnen itseni jälleen pieneksi lapseksi, sillä hampaita puuttuu eikä puheesta saa aina täysin selvää.

Tämä kaikki on kuitenkin ohimenevää, ja jo muutaman viikon päästä turvotuksen pitäisi olla poissa ja kasvot palautuneet suht normaalin näköisiksi :) Tällä hetkellä mua voi verrata forever alone -hymiöön, tai perunaan. Kyllä, olen ihan samannäköinen!

Vielä lopuksi julkaisen teille sunnuntaina kuvatun videopostauksen päivästäni. Muistin, etten ole tehnyt pitkiin aikoihin videopostausta ja hyvitykseksi siitä, sekä tästä, etten pääse kirjoittelemaan niin usein blogiin, päätin toteuttaa postauksen. Ja kuten sanoin, postaus on kuvattu _sunnuntaina_, joten puhun että leikkaus on "huomenna". Joka tapauksessa, nauttikaa.. (;