Olen saanut paljon monien positiivisten palautteiden rinnalla kommenttia, että voisin päivittää useammin blogiani ja tehdä useammin Youtubeen videoita. Olen kuitenkin aika kiireinen ihminen (lukuunottamatta sairaslomaa, mutta nyt en teekkään muuta kun pääosin istun..) ja omistan muutakin elämää, joten tietokoneella pääsen käymään nykyään harvemmin kuin ennen. Ja kun pääsen koneelle, vietän aikaa korkeintaan muutaman tunnin ja silloinkin teen muita asioita ettei blogiin aina kerkeä kirjoittamaan. Haluan pitää bloggaamisen harrastuksena, johon kirjoittelen aina kun on asiaa, ettei tästä tule pakkopullaa ja kirjoitan vain sen takia koska te haluatte ja odotatte. Sama pätee videoiden tekemiseen, haluan senkin pitää (ainakin vielä) harrastuksena ja tehdä videoita silloin kun itsellä on siihen fiilistä, enkä yritä väkisin tehdä videoita, joihin en ole tyytyväinen, vain sen takia että tilaajani vaativat uusia videoita katseltavaksi. Sillä kaikesta menee maku ajan kanssa ja alkaa kertymään itselle paineita videoiden tekemiseen ja kirjoittamiseen.
Arvostan ihan suunnattomasti sitä, että minulta halutaan ja odotetaan videoita ja kirjoituksia, ja olen siitä kiitollinen koska se juuri saa lisää puhtia tähän tekemiseen! Olen ihminen, joka nauttii huomiosta joten se saa todella hyvän fiiliksen :) Mutta varmasti kuitenkin ymmärsitte pointin, mitä meinaan. Eli yritän pitää nämä asiat kivana tekemisenä enkä pakkopullana :)
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Tikit poskessa, ja alkava mustelma? Huomaatte varmaan lisäksi punoittavan ja kuivan ihon turvotuksen vuoksi :( |
Paraneminen on sujunut paljon hienommin mitä olisin voinut kuvitella näin ison operaation jälkeen. Kipuja ei ole ollut yhtään missään vaiheessa, vaikka olenkin jo jättänyt pois yhden vahvan kipulääkkeen. Eli elän nyt pelkästään noiden kolmen muun lääkkeen varassa, joista en kyllä tiedä mitä niiden pitäisi auttaa (kipulääkkeitä kai nekin..?) :D
Syöminen on lähtenyt sujumaan hyvin, ja pystyn jo pureskelemaan ruokaa paremmin eikä tarvitse "imeä" sitä. Se vasta ällötävää olikin! Minua oikein rupesi kuvottamaan tilsittyjen/soossattujen ruokien syöminen, sillä ne maistuivat ihan erilaiselle kun kokonaisina. Esimerkiksi kurkut ja tomaatit täytyi (ja no täytyy edelleen) soossata sellaisella härvelillä, samoin muu ruoka täytyi tilsiä. Tunsin itseni edelleen todelliseksi vauvaksi, eikä oloa tehnyt yhtään paremmaksi Pilttien syöminen! En voi käsittää, kuinka suurin osa kavereistani rakastaa pilttiruokia, itseni mielestä ne olivat oudon makuisia eikä tarpeeksi makeita, niinkuin luulin niiden olevan! Muuhun ruokavaliooni kuuluu vielä vajaan kuukauden ajan mehukeitot, keitot, jogurtit, vanukkaat ja viilit. Olen näiden takia laihtunut ainakin kilon ja kaikki lihaksetkin ovat lähteneet sillä en liiku, joten näytän laihemmalta. Kunhan pääsen taas ratsastamaan ja liikkumaan niin enköhän taas "paksuunnu" normaaliksi (;
Turvotus on laskenut melkein kaksinkertaisesti tämän viikon aikana, mutta vielä toinen puoli on selvästi isompi kun toinen. Peilistä katsoessa eroa ei enää huomaa, mutta esimerkiksi web-kameralla katsottaessa ero on vielä selvä. Kuvasta huomaatte posken turvotuksen, ja miettikää, että se on ollut tuosta vielä isompi ja isommalla alueella kaksoisleualla höystettynä! Sain monilta kommenttia joko suoraan tai epäsuoraan, että näytän rumalta, mutta tottahan se olikin. Kyllähän jokaisen ulkonäkö muuttuu karmeammaksi jos toinen puoli naamasta turpoaa! Ei se kuitenkaan silti ihan kivalta tuntunut, ja pysyttelinkin perjantaihin asti kotona piilossa. Rohkaistuin kuitenkin näkemään poikaystävääni, sillä häntä ei haittaa vaikka näyttäisin sotanorsulta, sillä olen kuitenkin se oma itseni ja hän pitää minusta sellaisena kun olen :) Hän vielä rohkaisi mua lähtemään yhteisen kaverimme 18-vuotis bileisiin, ja alkuun vierastinkin aika paljon ja piilottelin koko illan huivini alla. Ketään ei kuitenkaan tuntunut haittaavan muuttunut ulkonäköni ja osasin jopa rentoutua.
Nyt olen pitkästä aikaa taas tyytyväinen ulkonäkööni (jos olen laittautuneempi), mutta kuitenkin sisimmissäni pelkään että entä jos turvotus ei laskekkaan ja jään tämännäköiseksi koko loppuelämäksi?! Sillä turvonnut alue on todella kovan tuntuinen, eikä pehmeä miten yleensä turvotuksen kuuluisi olla. Eikai sen levyn kuulu noin iso ja paksu olla tuolla suussa? Eikö titaani olekin ohutta, mutta vahvaa metallia? Nämä kysymykset pyörivät päässäni ja pelkään kokoajan, että kontrollissa lääkäri sanoo että "Kyllä, sinulle jää ikuisesti tuollainen kova ja hieman painava leukaluu". Yritän kuitenkin tsempata itseäni että ehkä se onkin kuitenkin vain turvotusta tai nestettä, joka pikkuhiljaa lähtee pois ja tulenkin näyttämään pian ihan täysin normaalilta itseltäni? Olen niin tarkka ulkonäköni suhteen, että haluan kaiken olevan moitteetonta ja jos minulle jää tämännäköinen leuka, en kestä sitä!
Muutama päivä ennen leikkausta, verratkaa tätä sekä ylempää kuvaa. Turvotusta on vielä huomattavasti! |
Mulla ainakin kun leikattiin viisaudenhampaat pois niin turpos poski kanssa aika samannäköseks ja turvotus oli kovaa :-D Kyllä se siitä ajan kanssa lähti, mutta kyllä vähän nolotti mennä kouluun sellasen näkösenä.
VastaaPoistaMun mielestä voisit tehdä useamman noista, mua ainaki kiinnostais 'kuinka huolehdin ulkonäöstä' 'millaisena pidät itseäsi ratsastajana' ja tuo koira postaus :))
VastaaPoistatsepmmiä paranemiseen!
mulla oli tollanen samanlainen leikkaus viimevuonna multa leikattiin suusta poskenalueelta hyvälaatuinen kasvain tai joku vaurioitunut ontelo pois ja samalla revittiin viisaudenhampaat pois. naama oli sen jälkeen kyllä niin turvonnut!! olin kotona reilu 2vko kun en saanut enkä oikeen edes kehdannut sen pahemmin lähteä ulos,mäkin laihduin tuona aikana varmaan lähemmäs 10kiloa, söin vain noita samoja sun luettelemia ruokia kuukauden ajan! heh se ihana tunne sillon ku pystyi syömään jo kunnolla kunnon ruokia! xD kannattaa varautua siihen että sulla voi vielä tiekkienpoiston jälkeen leikkuasalue tulehtua ja naama turvota uudelleen, mulle kävi noin kaksi kertaa (tikit oli jo poistettu ja en ollut syönyt mitään mitä en olisi saanut) naama turposi yht äkkkiä ja nousi pikkanen kuume, kävin lääkärisä ja sain uudet vahvat lääkkeet ja toisella kerralla lääkärissä leikkausalue putsattiin .. :D kylmä muuten auttaa todella paljon jos pidät esim kylmäpussia poskella, nopeuttaa tuvotuksen laskemista! ;) älä huoli kyllä se turvotus siitä lähtee vaikka siltä ei nyt tuntuisikaan, vie vaan aikaa! :) miten ihemeessä oot muuten nyt jo ollut jossain bileissä ja ulkona? :D kannattaa ihan oikeesti parennella kotona kunnolla se poski/leikkausalue kuntooon :)
VastaaPoistaIhana kuulla että löytyy kohtalotovereita samantyylisestä leikkauksesta :) Toivotaan kuitenkin ettei mulla turpoa naama uudelleen tai tulehdu, olen kuitenkin pitänyt hyvää huolta hygieniasta sekä joka aamu ja ilta purskutellut desinfioivalla aineella suun :) mutta ikinähän sitä ei tiedä.. Ja kylmäpussia olen, kuten sanoit, pitänyt ja on se kyllä selvästi auttanut!
PoistaJa tosta bileasiasta, en ollut itse bilettämässä vaan istuin koko neljä tuntia sohvalla rauhallisesti enkä edes jutellut hirveästi, mutta oli pakko päästä hieman ihmisten ilmoille piristymään, sillä rupeaa kyllästyttää tämä kotona istuminen :D Ja ulkona olen käynyt ihan lyhyitä aikoja vain happihyppelyllä, en ole muuten liikkunut :)
Jees, tsemppii sulle vielä !! Ja ois just hauska kuulla miten sä meikaat/laitat hiuksii jne normisti ! :) Ooot niin nätti nii ois mukava kuulla jotain jos sul on jotain omii kikkoja jne ! :)
VastaaPoistajeps, sanon samaa ku muutki anonyymit, kyllä se turvotus siitä laskee :) mun isosiskollaki poistettiin viisaudenhampaita ja naama/leuka oli turvonnu aika kauanki, mut kyllä se siitä paranee entiselleen :)
VastaaPoistaOot tosi kaunis! :) Ja noi kaikki erikoispostausaiheet olivat tosi kivoja!
VastaaPoistaminunkii mielestä noi kaikki ois kivoja! ;) ja tsemppiä! :)
VastaaPoistaoot kyllä tosi kaunis :) mustakin nuo kaikki erikoispostaukset olis kivoja ! :) tsemppiä vielä paranemiseen !
VastaaPoistaTein itse kanssa nyt blogin vihdoinkin ja pääsen tänne kommentoinmaan " ei anonyyminä" :D. Jaksamista paranemiseen! Oon lukenu sun blogia jonkin aikaa ja kattellu myös sun videoita. Oot tosi taitava tekemään videoita ja tää sun blogi on tosi hyvä. Sitä on kiva lukea ja odotan aina innolla uusia postauksia. :)
VastaaPoistaParane pian! :) Ja jos kiinnostaa niin vierailkaapa munkin blogissa, se kaipaisi lukijoita :)
Anteeksi Emmi mainostus.
no ei tuo poski nyt niiin kauhee oo =D ja kyllä se turvotus laskee ajan myötä (kokemusta turvotuksesta!) :) tsemppiä paranemiseeen! ja kaikki tos gallupissa on kivoja mut sun koirista haluisin kuulla enemmän jos se ei nyt ''voita'' niin toivoisin sitä mutta teet jos haluat ja on intoa =) ei siihen maailma kaadu mut se olis kiva =)
VastaaPoistaTodennäköisesti tulen tekemään jossain vaiheessa noista kaikki postaukset, mutta näin ihan lähiaikoina toteutan kaikista eniten ääniä saaneen postausidean :)
PoistaSiitä se paraneminen on lähtenyt :) Kyllä tuo turvotus laskee varmasti piankin ;)) Ja hei tsemppiä paranemiseen! ((: Ja hei muute, oot tosi nätti ja sulla on todella hyvät videot youtubess ;)
VastaaPoistaVoin kokemuksesta sanoa (itsellänikin titaania leuassa :D) että turvotus saattaa kestää parikin kuukautta! Itse sain omat titaanilevyt hevosenpotkusta leukaan ja leuka katkesi ja murtui kahdeksasta kohtaa ja hampaita lähti ainakin 3 ja paloja useammasta! itselläni myös osa leuasta joka ei tunne mitään! ja vaikka aluksi tuntuu että ruoka valuu pitkin naamaa (mullakin valu aluks tosi paljon) nii nyt kun operaatiosta on noin 9kk niin TODELLA harvoin valuu ruokaa suupielistä! Ja itse pelkäsin myös että turvotus ei ikinä laske ja että tuun näyttämään aina kauheelta epämuodotuneelta pottunaamalta! Mutta kyllä se turvotus laski ja näytän taas ihan omalta itseltäni! Tsemppiä paranemiseen ja älä huoli, tulet takaisin omaksi kauniiksi itseksesi! =)
VastaaPoistaVoiei Carita, et tiedäkkään miten helpottavaa oli kuulla että sultakin löytyy titaanilevyt!! Iso kivi vierähti niskoilta :)
PoistaRuoan valuminen on nykyään mullakin jo todella vähäistä, ruoka ei valu suupielistä enää juuri ollenkaan, niin hyvin olen siihen jo tottunut :) Ja mahtava kuulla että mustakin tulee vielä jossain vaiheessa taas normaalinnäköinen, tää vaan tuntuu hurjalta koska osa leuasta on vielä kivikova! Olen hakemassa vaan malliksi (taidat itsekin tehä jonkinlaista mallintyötä?:) ja pelkään että hakuajan umpeutuessa leuka on vielä turvonnut enkä voikaan hakea! Mutt kaikki ajallaan.. (;
Ja se leuka voi olla kova möllykkä tosiaan lähes koko sen ajan kun siinä on turvotusta! aavistus nestettä siihen saattaa loppuelämäks jäädä (Mutta älä huoli, niin vähäistä että kukaan ei sitä huomaa, mullakin ihan aavistus jääny leuka paksummaks todella pieneltä alueelta toiseen puoleen verrattuna!
PoistaJa sit kans yks juttu tähän kun osa leuasta ei tunne mitään! Sullakin varmaan toi tunnoton alue vaikuttaa myös alahuuleen? Todennäkösesti ilmeet (kuten hymyily muuttuu toiselta puolelta erilaiseksi, eli toinen puoli jää ns. vähän laiskaksi, mutta hyvä uutinen on se että tätäkin voi oppia hallitsemaan!!! peilin eteen vaan illistelemään ja vääntämään naaman molempia puolia samanlaisiksi! Tätä ei välttämät sulla tapahdu mutta jos käy niinku mulla niin sit nää ilmevinkit on ihan hyviä toivottavasti =D Varsinki jos jotain mallinhommia meinaat rupee tekemään nii opettele näitä ilmeitä peilin edessä että saat molemmat puolet suusta näyttämään samalta =) Mullakin tää on niin pientä että kukaan ei sitä huomaa kuulemma, mutta itse huomaan ja mua se ärsytti niin rupesin opettelemaan tota naamanvääntelyä :D
Kyllä, mulla on puol alahuulta tunnottomana, sekä sitten puolet leuasta. Mutt lääkäri sanoi että saattaa olla että tunto saattaa jollain tapaa palautua vielä takaisin ajan kanssa, mahdollisuus kuitenkin aika pieni :) Ja itellä ei onneksi oo (en ole ainakaan huomannut..) noita hymyongelmia, hyvin toimii molemmat puolet ja näyttävät samalta :) Tosin koska puolet hampaista puuttuu myös tuosta edestä, huuli menee hieman sisäänpäin ja on sen takia epäsopusuhtasen näköinen, mut normalisoituu kyllä sitten kun saan ne tekarit siihen!
PoistaMullakin on tunto palautunut osittain leukaan! Aluksi oli tosi iso osa joka ei tutnenut yhtään mitän, nykyään vaan pieni osa alahuulta ja ien suun sisäpuolesta tunnoton! Mullakin oli ennuste huono että tunto voisi palautua, koska mun hermo oli mennyt niin riekaleiksi että se oli toderlla vaikea edes korjata! Mutta jos sua jossain vaiheessa alkaa kutitella leukaa sillain jännästi (musta tutnu siltä että jotkut pikkutontut juoksentelee leuassa :D) niin SE on hyvä merkki! hermoparantumiset tuntuvat todella kummallisilta ja välillä nauroin ihan ääneen kun se kutitti niin paljon ja rapsuttaminen vain pahensi asiaa :D sitten se kohta voi myöskin kipeytyä sen jälkeen niin että kun siihen koskee tulee vähän sellasta samanlaista säteilyä kun löisit kyynerpään hermon johonkin terävään eli AUTS! mutta tämäkin on hyvä merkki mutta jos kivut jatkuvat yli 8kk niin silloin alkaa huolestua ja voi joutua saamaan hermostoon vaikuttavan lääkkeen joka vie kivut pois, näin ainakin minulle sanottiin mutta ONNEKSI kivut hävisivät koska lääke joka vaikuttaa hermostoon ei voi olla missään määrin terveellinen! Ja sitten jos se tunto palautuu niin sekin jää sellaiseksi kummalliseksi (varmaan omakohtaista jokaisella) mutta mulla ainakin tuntuu vähän sellasena pienenä kutinana siinä :D Mutta nuoren ihmisen keho on vaan niin paljon kehittyvämpi että jopa todella pahat hermovauriot kuten mulla voi palautua ! vaikka ei tietenkään ihan ennalleen! Mutta kaikki on mahdollista!
PoistaTsemppiä vielä paranemiseen ja kiva kuulla että vinkeistä oli apua! =)
Kuule, mulla tapahtuu _kokoajan_ tota todella ärsyttävää pientä kutinaa ja tuntuu tosiaan että jotain pieniä pörrösiä palleroita kipittelis pitkin leukaa :D Ja se tunne, kun siihen kutittaa ja kun yrittää rapsuttaa niin ei auta..!!
PoistaMulta tosiaan lähti tunto sen takia, että multa jouduttiin jotenkin "katkasemaan" hermoja sillä kasvain oli edennyt myös niiden ympärille ja hermoja olis ollut mahoton pelastaa :(
Mitään kipuja ei onneksi oo ollut ja toivotaan ettei tulekaan :)
Ja vielä tälläinen protip näin talvella! Suojaa pakkasella kunnolla ne kohdat missä titaanilevyt on!!! Se on TODELLA kivuliasta kun titaanilevyt jäätyy ja ihoon voi tulla todella pahan näköisiä paleltumajälkiä! Että kaulahuivi kunnolla leuan eteen! Varsinkin ratsastaessa mulla joskus leuka kohmettuu niin pahasti että tuntuu että suu ei enää mene kiinni (kun ratsastan aina suu auki :D)
VastaaPoistaKiitos paljon tiedosta, näin lääkärikin neuvoi että leikattu kohta kannattaa pitää suojassa näin pakkasilla. Hurjaa kuulla ett titaanilevy voi tuolta ienten uumenista jäätyä, mut nyt tietää että jos tulee jotain kipua niin ei ole hengenvaarallista :)
PoistaOlis mahtava keskustella lisää tästä aiheesta, ett tässä muutama kysymys ihan itseni rauhoittamisen vuoksi sulle, mikäli aikaa vastailla.. (;
Kuinka kauan sulla pidettiin ratsastuskieltoa ja muun liikunnan kieltoa?
Oliks sulla minkäännäkösiä vaikeuksia suun avaamisessa täysin auki, vai saitko jo heti suun avattua? Itellä ei vieläkään aukea kokonaan (en tosin ole väkisin yrittänyt mut mitä kokeilumielessä) ja pelottaa etten koskaan saa enää esim. hampurilaista kokonaisena suuhun, haha :D (mäkkäri<3)
Sullekkin vissiin niiden kolmen hampaan tilalle laitettu tekohampaat? Jos laitettiin, niin kuinka niiden laittaminen ja paraneminen sujui?
No siis mulla oli niinku pakollista ratsastuskieltoa vaan perjaatteessa VAAN 3vk mut mä olin jo viikon jälkeen hevosen selässä! Omaan hevoseen luotan ehkä vähän liikaa ettei se mua linkoa alas :D Mutta oikeestaan ihmettelen itsekin että miten lääkäri perjaatteessa päästi niin vähällä.. Mutta sanoi kyllä että kovaa tärähtelyä sun muuta vältettävä ainakin 2kk.. (lääkäri ei tosiaan tainnu tietää kuinka tärähtelevää tää ratsastus on:D).. Ja aluksi suun avaaminen oli TODELLA vaikeeta.. koska mulla meni leuka tollai suht keskeltä edestä katki ja metallilevyt oli siinä ja tuntuivat todella kankeilta ja kummallisilta! Jonkun 2kk jälkeen alkoi tuntua vähän normaalimmalta kun leuka alkoi olla vähän enemmän luutunut! mutta toinen protip: JUMPPAA LEUKAA! availe suuta niin isoks kun saat (niin ettet tunne kipua, tai ettei tunnu että leuka lähtee sijoiltaan :D) Koska esim mun kirurgi ihan ihmettelee miten hyvin saankin mun leuan auki nykyään! se aukee yhtä isoks jättikidaks kun aina ennenkin ja tosiaan hamppari mahtuu ihan huoletta kokonaan suuhun mutta tähän hampparivaiheeseen voi mennä joku 4-6kk ;D Mutta tosiaan sellanen suun jumppaaminen auttaa ihan hirveesti! ainakin mua autto!
PoistaMulla siis irtos yks hammas kokonaan juurineen tosta katkeamiskohasta ja sitten yksi ylähammas silleen että noin puol milliä jäi näkyviin eli katkes vähä niinku keskeltä.. ja sitten yks takahammas pirstoutui sellaisiks ihme liuskoiks! Ja jokaselle tehtiin eri operaatio :D Toi juurineen lähtenyt korvataan implantilla sittenku oon 20 eli parin vuoden päästä mutta siihen asti saan olla ilman hammasta siinä (hammas on kulmahammas alhaalta, joten ei vaikuta radikaalisti syömiseen) sitten se ylähammas tapettiin eli juurihoidettiin useampaan otteeseen ja siinä oli yli 6kk sellainen nysä suojahammas juurihoitojen ajan ja nyt marraskuussa siihen tehtin ns lopullinen kruunu. Ennen kun sekin vaihdetaan 20 vuotiaana implanttiin! Ja sitten se viimeinen pirstoutunut takahammas, siitä irrotettiin irronneet palat eli noin puolet hampaasta ja hammaslääkäri korvas puuttuvat osat jollain täyteaineella koska juuri oli terve ja ehjä ei juurihoitoa tarvinnut tehdä! Nyt enää implantteja odotellessa!
toivottavasti näistä oli jotain apua =)
Todellakin oli apua ja helpottavaa kuulla, kiitos ett jaksoit kirjotella :) !
PoistaTäytyykin tästä yrittää jumppailla tota leukaa aikalailla, huomasin just että aukeaa taas hieman enemmän kun eilen (;
Ratsastustaukoa toinen kirurgeista antoi jopa puolvuotta, mutta tuskin ihan niin pitkälle kuitenkaan tarvitsee :) Toinen lääkäri antoi taukoa kuukauden verran, ja korkeintaan siihen asti jaksan olla ratsastamatta! Munkin noi vuokrakopukat senverran rauhallisia ettei sieltä tulla ihan heti alas :)
Mut kiitos ihan superpaljon vielä sulle vinkeistä ja tsemppauksista! Näillä jaksetaan.. :)
tosi kiva että oot parantunu noinkin hyvin! Äläkä pelkää ei susta saa rumaa edes toi turvonnut leuka. Tsemppiä vielä paranemiseen, kyllä se turvotus siitä ajan kanssa laskee! :)
VastaaPoistaEt sä nyt niin kamalalta rumalta näytä. Aluks en huomannut ollenkaan tuossa webbikuvassa mitään epätavallista, mutta kun tarkkaan katsoin, niin huomasin kyllä tuon toisen posken olevan hieman paksumpi kuin toinen. Pikaisia paranemisia sulle, Emmi!
VastaaPoistaVitsi Emmi oot kyl nätti vaikka toinen poski onkin ihan turvonnu! :D Mutta paranemiasia! (:
VastaaPoistaVitsi oon kaunis Emmi! Olen seurannut blogiasi kauan jo anonyyminä ja päätin että joku päivä teen tilin jotta pystyn seuraamaan paremmin. Luen myös iitunponiblogi.blogspot.com blogia. Te kaikki lukijat jotka luette tämän tekstin alkakaa lukea kyseistä blogia jotta sinne tulisi lukijoita. :) Kiitos :)
VastaaPoistaKiitos teille kaikille, ja hyvä jos ei ulkopuolisen silmään näytä toi turvotus kamalalta :D
VastaaPoistaSulla on ihan sika kiva tää blogi :) Kirjotat kivasti ja sun jutut oikeesti on kiinnostavia!
VastaaPoistaOot muute älyttömän nätti eikä munkaan mielestä toi turvotus mikää kammottava ole, hyvä että huomaa edes. Joka tapauksessa pikaisia paranemisia sinne !
Sit viel yks kysymys, että kun et saa nyt ratsastaa vähään aikaan, niin aiotko tehä Viksun ja Bohemian kanssa jotain maastakäsin-juttuja ? :)
Kiitos!
PoistaTuskin teen kummankaan kanssa mitään maastakäsin, en ole vielä päättänyt. Ajattelin että pidän nyt ihan kunnolla taukoa tämän ajan ainakin Viksusta, Bohemian luona tulen käymään jonkinverran mutta silloinkin pääasiassa moikkaamassa tallikavereita :)
Mitä sulle on käynyt :O Yritin lukee taaksepäin, mut en löytänyt mistään vastausta. Kannattaa hakee malliks, koska oot tosi nätti!! :)
VastaaPoistahttp://viksujaemmi.blogspot.com/2012/01/viimein-kunnon-talvi-asiaa.html
PoistaTuolta löytyy kun vaan jaksat lukea :)
aattelin nyt kysästä sulta että tiedätkö miten ne implantti hampaat laitetaan? itse joudun kanssa varmaa vähän samantapaiseen toiminpiteeseen jossainvaiheessa... mua jotenki hirvittää ajatus siitä että mulle "istutetaan" hammas suuhun!! entä miltä susta tuntuu?
VastaaPoistaEnsiksi sulle laitetaan tekojuuret ikeniin, ja vähän ajan päästä juurrutetaan ne implantit kiinni. Itseäni ei ällötä ajatus vieraista hampaista suussani, mielelläni otan uudet hampaat kun kuljen toinen puoli ilman hampaita loppuelämäni ;D
Poista