leikkauspäiväkirja osa 1 + videopostaus

Noniin, nyt on leikkaus ohi ja paranemisyritys lähtenyt käyntiin. Olen nyt vähän paremmassa kunnossa ja jaksan jo olla tietokoneella ja muutenkin olen pirteempi, joten päätin tulla kirjottamaan teille leikkauspäivästäni.
Aluksi näin ilmoitan, että mikäli teitä joitakin lukijoita ei kiinnosta lukea leikkauksesta ja sen jälkeisestä paranemisesta, kaikki leikkauspäiväkirja- otsikoidut postaukset kannattaa jättää väliin :)

Leikkaus siis suoritettiin 23.1 Helsingissä. Paikanpäällä olin noin 6.50, jolloin mut avustettiin omaan vuoteeseen ja vaihtamaan sairaalavaatteet päälle. Lisäksi sain esilääkityksen, joka tarkoitti siis rauhoittavaa lääkettä, etten panikoisi leikkausta.
Noin 45 minuuttia makoilin sängyllä ja odottelin leikkaussaliin pääsyä. Olin ensimmäisenä jonossa leikkaussaliin, ja olin iloinen ettei mun tarvinnut venailla ihan hirveän kauaa. Kahdeksalta hoitajat sanoivat että nyt lähdetään ja siispä mut kuljetettiin sairaalasängyssä leikkaussaliin.
Kävelin itse sängylle makaamaan ja mulle asetettiin neuloja ja "unitarroja" ympäri kehoa. Sain mustan maskin, johon jouduin hengittämään ja samalla suoneen laitettiin nukutusaine. Muutaman kerran henkäisin ja se oli siinä.

Heräämössä oli jännää. Aloin pikkuhiljaa tokenemaan ja heräilemään, mutta mieleni oli sunnuntaipäivässä, jolloin olin hyppäämässä Bohemialla maneesissa. Katselin heräämössä ympärilleni, mutten voinut tajuta että olin juuri ollut leikattavana, vaan olin 100% varma että oli vielä sunnuntai ja leikkaus olisi edessäpäin. 20 minuutin kuluttua olin kuitenkin sen verran järjissäni että tajusin et nyt olenkin sairaalassa ja mut on juuri leikattu. Kyselin hieman sekavana hoitajalta, kuinka kauan leikkaus kesti, miten sujui ja kuinka kauan olen ollut heräämössä. Sain selville että leikkaus oli kestänyt 2h 40 minuuttia, heräämössä olin ollut 20 minuuttia ja leikkaus sujui onnistuneesti.

Yhden aikaan mut vietiin osastolle lepäämään. Olo oli edelleen tokkurainen ja väsynyt, mutta olosuhteisiin nähden voin hyvin. Vanhemmat olivat koko päivän seuranani ja välillä hoitajat kävivät laittamassa antibiootteja ja muita lääkityksiä suoraan suoneen.
Yöllä en saanut nukutuksi kun alle 4 tuntia. Vihaan sairaaloita niin paljon ja lisäksi mua ällöttävät suunnattomasti muut potilaat. Salissa oli lisäkseni noin viisi muuta potilasta, joista yksi oli kehitysvammanen ja saattoi yhtäkkiä alkaa huutamaan kurkku suorana. Kaksi potilaista oli vanhoja pappoja, jotka kuorsasivat niin kovaa että koko sali kaikui. Samalla toinen heistä huusi epämääräisesti ja puheli unissaan, joten eihän sellaisessa metelissä saa kukaan nukutuksi! Yksi potilaista, joka oli verhon toisella puolella, oli noin reilu 50 vuotias mies, joka piti yövaloa päällä yli yhteen, lisäksi hän puhui yksikseen ja kirosi, kuinka vaikeita lääkepurkkeja on avata..!

Seuraavana päivänä oli lääkärien kierros, jossa lyhyesti kyseltiin vointi ja mitä on tehty ja mitä tuleman pitää. Päivä kului maatessa ja lueskellessa lehtiä. Neljän aikaan lääkärini tuli katsomaan ja kyselemään vointia, sekä kertomaan perusteellisemmin leikkauksesta ja paranemisesta. Pääsisin siis kotiin heti kun vain itse haluan ja saan kyydin, ja noin kuukauden ajan joudun syömään pelkkiä keittoja sekä pehmeää ruokaa. Liikuntaa, jossa tapahtuu tärähdystä (juokseminen yms), täytyy välttää vähintään kuukausi, ihan miten paraneminen vain edistyy. Mulle on asetettu siis ruuveilla kaksi titaanilevyä leukaan, sekä luunkiihdytinainetta, joka edesauttaa oman terveen ja uuden leuan kasvamista. Kun tämä vaihe on saatu "tehtyä", joudun uuteen operaatioon jossa mulle tällä kertaa asennetaan neljä tekohammasta juurrutettuna paikoilleen. Saan siis täydellisen hammasrivistön eikä vuoden päästä huomaa yhtään, että mulle oltaisiin koskaan mitään tehtykään :)

Saa taas olla kiitollinen suomalaisille lääkäreille ja kirurgeille kuinka upeaa työtä he osaavat tehdä. Ei tarvitse pelätä että joutuisi huonoon hoitoon täällä Suomessa, vaan voi olla kokoajan turvallisella mielellä kun tietää että on luotettavissa käsissä. Olen luonteeltani ihminen, joka tarvitsee paljon kannustusta ja rohkaisua että osaan pitää positiivisen mielen yllä, ja lääkäreideni ansiosta osaan myös ottaa tämän leikkauksen positiivisella mielellä ja osaan jopa nauraa itselleni, vaikken tule koskaan enää tuntemaan osaa leuastani. Se vaikeuttaa syömistä sen verran, etten tunne millon ruokaa valuu suupieltä pitkin ja kuinka paljon sotken. Vanhemmat sekä minä itse ollaan saatu isot naurut, kuinka vammaselta osaankaan näyttää syödessäni! Lisäksi tunnen itseni jälleen pieneksi lapseksi, sillä hampaita puuttuu eikä puheesta saa aina täysin selvää.

Tämä kaikki on kuitenkin ohimenevää, ja jo muutaman viikon päästä turvotuksen pitäisi olla poissa ja kasvot palautuneet suht normaalin näköisiksi :) Tällä hetkellä mua voi verrata forever alone -hymiöön, tai perunaan. Kyllä, olen ihan samannäköinen!

Vielä lopuksi julkaisen teille sunnuntaina kuvatun videopostauksen päivästäni. Muistin, etten ole tehnyt pitkiin aikoihin videopostausta ja hyvitykseksi siitä, sekä tästä, etten pääse kirjoittelemaan niin usein blogiin, päätin toteuttaa postauksen. Ja kuten sanoin, postaus on kuvattu _sunnuntaina_, joten puhun että leikkaus on "huomenna". Joka tapauksessa, nauttikaa.. (;