keskiviikko 15. helmikuuta 2012

vihdoin hevosen selkään!

Ensiksi hyvää (myöhästynyttä) ystävänpäivää jokaiselle ruudun takana olevalle! 
Pahoittelut, että nyt on taas postaukset viivästyneet, mutta edelleen joudun sanomaan vanhan tutun riimin : ei ole ollut aikaa. Tänään kuitenkin mulla on tässä luppoaikaa jonkin verran, mutta muutaman tunnin kuluttua täytyy lähteä viimeisen kerran oikomishoitohammaslääkärikäynnille, jossa hammaslääkäri katsoo että purukalusto on nyt sellainen kun pitää :)


Mutta tosiaan postauksen pääaiheeseen, eli sunnuntaina kapusin jälleen Bohemian selkään, ja voi että kun tuntui ihanalta tuntea hevosen liikkeet allaan! Mitään parempaa ei voi toivoa :) Alkukäynnit menimme Kaktun & Futuran, Aadan & Kurren sekä Vilman & Nopan kanssa tiellä, jonka jälkeen mentiin kentälle työskentelemään. Itsehän en saa vielä kunnolla ratsastaa, joten ratsastin vain kaikki askellajit läpi ja keskityin että sain Bohemian rennoksi ja kevyeksi alleni. Aluksi tein paljon käynti-ravi-siirtymisiä että poni herää pohjeapuihin. Alussa pää nousi aina raviin siirtyessä, mutta parani kokoajan ja saatiin hienot, tasaiset siirtymiset.
Ravissa työskentelin pääty-ympyröillä ja mentiin hieman lisäyksiä pitkillä sivuilla. Bohemia oli oikein mukava ja pehmeä eikä leukakaan ärsyyntynyt ratsastuksesta yhtään :) Laukkasin lopuksi oikeassa kierroksessa muutaman kierroksen pitkin ohjin. Bohemia oli hieman laiskahko ja sai hieman käskyttää sitä laukkaamaan terävämmin. Ja kun laukka pyöri niin ponikin pyöristyi.

Lopuksi otettiin toisistamme muutamia kuvia ja videoita, tässä muutama julkaisukelpoinen kuva. Sakea lumipyry yllätti ja siksi kuvat ovat hieman epäselviä.









Hui kun tästä postauksesta tuli jotenkin ruma :o Haha, no, ei se mitään!
Meillä tulee Bohemian kanssa 10 kuukautta täyteen 17.päivä, jee! Aika on mennyt kun siivillä ja toivotaan että yhteinen uramme jatkuu yhtä upeana mitä se on tähänkin asti ollut! Jonkinlainen video täytyisi meistä taas väsätä.. :)
Sitten vielä erikoispostauksesta ilmoitusta: teen ensiviikkoon mennessä ulkonäköpostaukseni, se on siis tulossa, älkää huoliko :)


Näkemisiin!

18 kommenttia:

  1. Hyvää myöhäistä ystävänpäivää myös sinne! :) Vitsit sun ratsastus näyttää hienolta! :)

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti toi sun syöpä jutska paranee kokonaan pian. Vai onko parantunut jo kokonaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole syöpä, vaan kasvain :) Ja kokoajan tässä on paraneminen käynnissä, kokonaan parantumiseen menee vielä pitkään.

      Poista
  3. Kiitos samoin! :---D Mut siis tosi kivoja kuvia, ja mukavaa kun pääsit jo ratsastamaan. :3 Aadako ton videon kuvas?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Aada kuvasi :) Kaktu myös ottanut osan kuvista.

      Poista
  4. Milloin on tulossa seuaavaa videopostausta ? On nii kivoja ne videopostaukset :). Ratsastat hyvin :). Ja vielä et ootko tehny bohemiasta yhtään videopostausta tuon alemman lisäksi ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Videopostaus tulee erikoispostauksen yhteydessä (meikkivideo + kynsitutoriaali).
      Ei ole Bohemiasta muita videopostauksia :/

      Poista
  5. hei, tehkää taas joku kerta semmonen yhteisvideopostaus!!
    se oli tosi kiva:))

    VastaaPoista
  6. Uhdessä kuvassa näkuu Kaktu js Futura:)

    VastaaPoista
  7. Siis* Yhdessä kuvassa näkyy Kaktu ja Futura. (osaan kirjottaa).

    VastaaPoista
  8. Onks sulla kuoma kengät jalassa? :D

    VastaaPoista
  9. Oon ties kuinka kauan lukenut sun blogia anonyyminä, mutta vihdoin jaksoin rekisteröityä lukijaksi. Tykkään kovasti sun postauksista ja ootan aina uusia kirjoituksia. Pikaisia paranemisia! (:

    VastaaPoista
  10. Muista olla varovainen jos meet ratsastamaan.

    Taru

    VastaaPoista
  11. http://www.youtube.com/watch?v=B7Jqdo34rJI&feature=related vou, kaktu ja futura ;oo en tiedä kaktun blogia nii en voi sinne mennä mitää laittamaan. voisitko laittaa linkin? :--)

    sulla on aivan ihana blogi, rakastan ! <3 noit vanhoi videoit ja postauksii on ihana katella :) nyt ku nouset hevosen selkää, muista olla super varovainen!! en kestä jos sulle käy jotai D:

    VastaaPoista