Arki alkoi tällä viikolla ja sen on taas huomannut blogini aktiivisuudessa; ei ole jaksamusta kirjoitella työharjoittelupäivien jälkeen ja väsyttää kokoajan. Thaimaasta tultua olen ollut todella väsynyt jo aikaisin ja välillä katselen kelloa että milloin sitä on hyvä aika mennä jo nukkumaan! Toivottavasti pikkuhiljaa lisääntyvä valon määrä saa minutkin normalisoitumaan ja jaksan taas paremmin.
Tajusin tässä pari päivää sitten, että tässä kuussa olen hoitanut Teemua jo kaksi vuotta. Aika kuluu kuin siivillä! Olen tekemässä erikseen postausta meidän kahden vuoden yhteiselosta, joten tässä postauksessa en avaa enempää asiaa. Sen sijaan ajattelin päivittää tuoreita kuvia Teemusta, kun kaverini Inka oli pitkästä aikaa mukana tallilla ja räpsi meistä kuvia :)
Tallissa kuntoonlaittoseurana meillä oli Inkan suloinen westiepentu Myy! Teemu rakastaa kaikkea pehmeää, joten myös tästä pallerosta se oli alkuun kovin kiinnostunut.
Aloittelin käyntitaivutteluilla ja rauhoittamalla käynnin tahtia, sillä Teemu on niin kovin kiireinen kävelijä ja yrittää karata istunnan alta. Sain sen kuitenkin mukavasti pikkuhiljaa pehmeäksi, kuuliaiseksi ja käyntiaskelia pidemmiksi, jolloin oli hyvä siirtyä laukkaan.
Laukassa keskityin samaan kuin käynnissä eli kiireettömään, rentoon mutta matkaavoittavaan laukkaan. Teemulla on tapana jäädä ns. laukkaamaan paikalleen jos sillä on kimblevickit suussa ja sitä se teki jonkin verran myös tällä kerralla. Aika hyvin sain sitä kuitenkin ratsastettua rennoksi ja isompaan laukkaan ja ainakin selkään laukka tuntui aika hyvältä.
Laukkatyöskentelyn jälkeen kävimme vielä ottamassa muutamat ravit pellolla, jossa kuitenkin täytyi olla vähän varovainen muutamien liukkaampien kohtien vuoksi. Teemu pysyi pääasiassa kuuliaisena ja ravasi isoin askelin, mutta normaalit pomppimiset ja laukkayritykset mahtuivat myös mukaan. Kuitenkin kun olin sen jo maneesissa ratsastanut läpi niin ravia oli paljon helpompi ratsastaa pellolla.
Tyytyväisinä poseerasimme vielä söpösti kameralle ja minä tapojeni mukaan leikin lentsikkaa. Teemu on välillä aika arvaamaton eikä aina anna heilutella käsiä selässä, mutta tällä kertaa se oli ihanan rauhallinen ettei välittänyt selässä heilumisesta yhtään :)
Palataan erikoispostauksen merkeissä!
Teilläkin vuosipäivä tulossa! Mulla tulee ens viikolla vuosi tällä nykyisellä tallilla :)
VastaaPoistaIhana tuo viimeinen kuva! Samanlainen kuin mitä susta ja Viksusta on! :)
VastaaPoistaKiva postaus! Tiputko sää koskaan? xD
VastaaPoistaKyllä sitä joskus tulee tiputtua, mutta viime putoamisesta taitaa olla vajaa vuosi! Teemulta en ole koskaan vielä pudonnut *kop kop* (;
PoistaVoi nää sun lentsikkakuvat on ihan parhautta :-D
VastaaPoistaSiis miksi ihmeessä Teemulla oli kimblewickit suussa? Aina sillä tuntuu olevan gramaanit tai jotkut vahvemmat kuolaimet. Ja kaikki normaalit ihmiset ratsastavat kovilla kuolaimilla kevyemmällä kädellä, mutta sinä ratsastat yhtä ronskisti kun nivelillä. Kimblewick tuo aikamoisen paineen niskaan, kuvista huomaa että hevonen kulkee paketissa kuolaimen paineen takia.
VastaaPoistaJos et ole blogiani sen tarkemmin lukenut, voin valaista sen verran että gramaaneilla ratsastusta harrastan enää todella harvoin ja nivelillä ratsastan joka ikinen kerta ellen lähde pellolle ratsastamaan (siellä Teemu on hyvin vahva ja painava kädelle jolloin kimblevick auttaa hevosta reagoimaan pidätteisiin paremmin). Tiedäthän että blogissani kerron aikas harvoista ratsastuskerroista ja jos satun menemään kimblevickeillä, se ei tarkoita että tekisin niin joka kerta :) Tämän enempää en jaksa edes sinua valaista, asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia.
PoistaOnko muilla tallilaisilla esim. Aadalla santralla ja jutalla blogeja tai youtube käyttäjiä?
VastaaPoistaJutalla on blogi "Don Bernando" mutta youtubekäyttäjiä ei ole kenelläkään.
Poista