torstai 12. kesäkuuta 2014

otoksia teemusta

Viime sunnuntaina käväisin Teemun luona pitkästä aikaa ja kylläpä sen läheisyys tuntui hyvältä :') Vaikkei se autakaan pääsemään surun yli, on ihanaa tietää että mulla on edes Teemu.
Otimme Adan kanssa ilta-auringossa Teemusta ja minusta kuvia, mutta tähän postaukseen pääsivät vain yksittäiskuvat Teemusta. Mulla oli sen verran rumat vaatteet että omaan silmään ne pilasivat kaikki kuvat, mutta Teemu sen sijaan osoitti jälleen kansikuvapojan aineksia ;)

Mistä kuvasta pidätte eniten?
(kuva 5 oma lempparini)

1.
2.
3.
4.
5.
6.
7. b&w -versio

8.
9.

Mulla on jäänyt todella paljon peruskuulumisia kertomatta kuvien kera, sillä ennen Viksun kuolemaa en ollut kerennyt päivittämään blogia yhtään. Lyhyesti kerrottuna olen ratsastanut Dimmalla pari kertaa, Viksulla menin sekä koulua että esteitä ja Teemua olen liikuttanut jonkin verran. Näistä kaikista kerroista löytyy vähän materiaalia ja katsotaan mitä niistä julkaisen seuraavassa postauksessa.

Blogin kohtaloa olen myös vähän miettinyt. Missään nimessä en blogia ole lopettamassa, mutta mietteet nimen muuttamisesta ja postaussisällöistä on pyörineet mielessä. Teemua kun kuitenkin käyn sen verran harvoin ja jokaiselta kerralta en saa materiaalia, täytyy miettiä miten blogi pysyy kasassa vähäisine postauksineen.
Tein gallupin vasempaan reunaan ihan sitä varten, että saan teidän mielipiteen blogin nimen vaihtumisesta/pysymisestä. Käykäähän painamassa oma mielipiteenne, ei vie kauan aikaa :) EDIT: Näkyykö kenelläkään gallupin tuloksia, mulla näyttää ettei kukaan ole painanut mitään. Jos jollakin näkyy, voisiko ilmoittaa kommenttina määrät? :)

 Olisiko teillä jotain ideoita tai toivomuksia blogin jatkumisen suhteen, mitä haluaisitte täällä nähdä Teemun lisäksi?

40 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niinhän se on, mutta siihen on syynsä eikä tässä tapauksessa Teemua ole helppo saada täyteen lihaan.

      Poista
  2. Mielestäni tämä blogi voisi kertoa heppailuista ja sinun omasta elämästäsi :) Ja minä ainakin kannatan blogin jatkamista vaikka taukoja olisikin :) !

    VastaaPoista
  3. teemu näyttää aika laihalta näissä kuvissa :o? kivoja kuvia, mutta mielestäni kontrastia ei tarvisi säätä nuin paljon, lempparini oli 3 ja 9 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halusin muokkailla kuvia tarkoituksella vähän enemmän eikä varmasti miellytä kaikkia, kiva kuitenkin jos pidit kuvista :)

      Poista
  4. Mielestäni sinun pitäää ehdottomasti jatkaaa tätä blogia, olet tosi hyvä bloggaaja:) ja olisi kiva jos blogissa kertoisit heppailujen lisäksi myös lifestyle juttuja sekä muuta sinun elämästäsi:)!

    VastaaPoista
  5. 1 ja 5 on hienoimmat! Upeita kuvia kyllä kaikki, Teemu on komea hevonen!

    Mun mielestä sun täytyy ehdottomasti jatkaa bloggaamista, vaikkakin vain vähäisemmällä postaustahdilla. Sun postauksia on aina mukava lukea! :)

    VastaaPoista
  6. Komeita kuvia hienosta Teemusta! ♥
    Teemun lisäksi olisi kiva lukea ainakin välillä vähän lifestyle-tyyppisiä postauksia, jos vaan itse tykkäät/jaksat sellaisia kirjoittaa. ;)

    VastaaPoista
  7. olisi kiva nähdä sun elämää sekä hevosia :)

    VastaaPoista
  8. Oot mun yks parhaimmista bloggajista! Älä lopeta. Mutta voisit kirjoitella vaikka lifestyle postauksia jne. Ja tietenkin aina hevostelusta sen kanssa.Teiän talliporukka on tosi kiva:)

    VastaaPoista
  9. 5. kuva oli ehdoton lemppari! :)
    Jakselemisia vielä kerran! olitte viksun kanssa niin hieno pari ja jotenkin kuvista ja videoistakin tuli esille teidän luottamus.

    VastaaPoista
  10. Toivottavasti jatkat bloggailua! Oot tosi mukavan olonen tyttö ja sulla on ihana tyyli kirjoittaa. On aina niin kiva huomata, kun oot taas postannut :) Ihan lifestyle postauksista heppailupostauksiin olisi tosi kiva sulta jatkossakin lukea.

    VastaaPoista
  11. Mun mielestä tää sun blogin nimi on niiin hieno, että ei kannattais vaihtaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai siis tarkoitan tota "viksua elämää"

      Poista
  12. Ihanaa että haluat vielä blogata koska oot mun LEMPPARI!!❤️ Mietin että voisit varmaan pitää blogia pystyssä jos tänne tulisi hevos asioistasi silloin kun sinulla on materiaalia ja silloin kun sinulla ei ole ratsastuksesta materiaalia niin voisit laittaa lifestyle juttuja..

    VastaaPoista
  13. Ompas Teemu ihana. Minkä ikäinen se on?

    VastaaPoista
  14. Viimeinen on hienoin! (:

    VastaaPoista
  15. Voi, Teemu on niin komea äijä <3 Onneksi sulla on Teemu. :)

    VastaaPoista
  16. ei näy tulokset mutta nimi voisi pysyä ihan hyvin näin :)

    VastaaPoista
  17. mulla näyttää et kukaan ei ois painanu? Tosi hienoja kuvia, 9 on mun lemppari :)

    VastaaPoista
  18. Miksi Teemun naama on tuollainen "harmaa" osittain :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillä on ihottumaa jota kovasti yritetään saada pois mutta on vaikea poistattaa :/

      Poista
  19. Upeita kuvia kaikki, vaikea valita parasta :D Mulla ei oo ainakaan toiminut moneen viikkoon kyselyt :(

    VastaaPoista
  20. Upeita kuvia kaikki !:o♥ Lemppareita tuli monta mut eise mitää :) Ne olikii sit 1 5 8 & 9 :D
    Mun mielestä nimen vois vaihtaa ja tänne vois tulla myös lifestyle juttuja sillonku ei oo hevosmateriaalii ja sillee!(: Kyselyt ei näytä toimivan muissakaa blogeissa..

    VastaaPoista
  21. Oikee kansipoika ;) Vaikka rakkaan menettämisen jälkeen tuntuu vaikealta jatkaa eteempäin mutta kun yksi ovi sulkeutuu toinen avautuu.Vaikka tämä blogi olisin pääaiheisesti hevosblogi,voisithan sinä kokeilla tehdä lifestyle aiheisia postauksia?Kunhan teet sitä mistä itse pidät! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että heppaharrastus jatkuu positiivisissa merkeissä ja löydän ehkä Teemun rinnalle uuden ratsun :)
      Täytyy miettiä lifestylepostauksia, vaikka hyvin vieraalta ajatukselta tuntuu.

      Poista
  22. 9 ja 5 on ihanimpia. Äänestin mutta mulla näkyy että vastauksia ois 0 :o Älä vaiha Blogin nimeä se on hyvä Viksua elämää nimellä. Oisit voinu jättää sen Viksu osion sinne vasemalle reunalle kertonut siellä vain että Viksua ei ole enää olemassa. Ompa Teemu komea poika :) Voimia sulle Emmi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi :)
      Mietin pitkään juurikin tuota Tosi-Viksu -sivua että pidänkö vai poistanko, mutta päätin kuitenkin sen poistaa koska se ei tule esiintymään blogissa enää enkä halua "ylimääräisiä" sivuja (vaikka tosi pahalta tuntui poistaa kys. sivu :( )

      Poista
  23. Minulla näkyy, ettei kukaan olisi vastannut kyselyyn. Mutta minusta tuo on vähän hankala kysymys:D Toisaalta Viksu ei enää esiinny blogissa, joten nimi ei ns. liity enää blogin sisältöön. Viksu kuitenkin oli päätähtenä ja blogin ensimmäisessä postauksessakin lukee "oman blogini tarkoituksena on kirjoitella tänne viksun ja mun elämästä, sekä varmaankin bohemiasta voisin kirjoittaa, kunhan tarinamme pääsee kunnolla alkuun" eli tavallaan Viksu sai tämän blogin jaloilleen ja nimen pitäminen samana kertoisi tavallaan mistä blogi sai alkunsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, mietin itse myös samaa että Viksu kun on toiminut alusta lähtien blogin 'maskottina', voisi nimi pysyä Viksun muistoksi samana. :)

      Poista
  24. Kyselyt ei näytä toimivan muissakaan blogeissa :)

    VastaaPoista
  25. Toi ei nyt toimi, mutta mun mielestä olisi tosi kiva jos tää nimi pysyis samana ns. Viksun muistoksi ja kertoo miten tää blogi lähti käyntiin.

    VastaaPoista
  26. Tykkäsin 9 kuvasta :) Kummasta pidäy enemmän Teemusta vai Dimmasta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kysymykset on aika turhia, koska kaikki hevoset ovat omalla tavallaan kivoja. Kuitenkin Teemun kanssa olen pidempään tehnyt hommia, joten siitä on tullut tärkeämpi :)

      Poista
  27. Tykkäsin ehkä eniten 3 kuvasta, mutta kaikki oli kyllä tosi hyviä! :)

    VastaaPoista
  28. Mielestäni 8 oli ihanin. Minkä rotuinen Teemu on, se näyttää todella ihanalta! Älä missään nimessä lopeta blogia! Olet parhain bloggaaja, minkä olen ikinä nähnyt ja kirjoitat selvää, mukavaa tekstiä, ja kuvat, ne ovat joskus niin ihania että henkeä salpaa! Mielestäni voisit kirjoittaa heppailuista silloin, kun haluttaa, mutta pitäisin myös lifestyle postauksista! Kiitos ihanasta blogista ja hyvää kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teemu on puoliverinen jossa on täysiverisen verta :) Kiitos ihanasta kommentista, hyvää kesää myös sinne!

      Poista
  29. Jatka blogia ehdottomasti! Nimeäkään ei kannata murehtia, sillä se on hyvä ja ainutlaatuinen nimi, joka on edesmenneen päätähden mukainen. Viksu oli tärkeä sinulle ja hieno hevonen ja minusta olisi vain plussaa jos blogi kantaisi jatkossakin tuon herran aikaansaamaa nimeä, sillä on jo oma tarinansa ja suurin osa lukijoista tietää sen! :)

    VastaaPoista