tiistai 15. huhtikuuta 2014

puhelinkuvia + ratsastelut

Heh, parhaillaan tulisi tehdä koulutehtäviä Wordillä, mutta tässä sitä sormet syyhyävät ihan muun tekstityökalun parissa O:) Ehkä sitä jaksaa panostaa vähän myöhemmin, kunhan olen ensin saanut tämän blogitekstin valmiiksi.

iPhoneen on kertynyt taas kuukausien saatossa paljon hevoskuvia joita ajattelin taas tyhjennellä tänne blogin puolelle. Kuten olen jo aiemminkin maininnut, näissä puhelinkuvissa on vaan niin erilainen, kiva fiilis! Ne on niin hetkessä taltioituja, yleensä tilannekuvia, joita on hauska muistella.


1. Kyllä huomaa mihin on Viksu itseään rapsuttanut ;) 2. Koiramme Piki ei ollut kovin iloinen Viksun tutustumisyrityksestä 3. Komea poika Eemeli ennen treeniä! 4. Millan pentu oli rohkea tutustumaan isompaan kaveriin

1. Viksu tunnin jälkeen 2. Ensimmäistä kertaa Dimman kanssa, naureskelin ponin viiksille 3. Irtojuoksutusta 4. Juoksutuksen jälkeiset poseeraukset

1. Niin suloinen <3 2. Tyttöjen kanssa iltakävelyllä (ja kuvailulla) 3. Part 2 4. "Saanhan mä herkkuja, saanhan?"

1. Maastoon lähdössä 2. Hiekkakuoppia vallottamassa 3. Viksu havaitsi kädessäni olleen herkun 4. Meriken tamman selässä

1. Don Bernando 2. Ratsastin Viksun kanssa kotipihallemme ja nappasin Pikin syliin, raukka oli ihan peloissaan :3 3. Bertta yllätti kiipeämällä olalle! 4. Ja sade yllätti kesken maastoreissun, not nice..

Tähän vielä parit ratsastelukuulumiset. 

Teemun kanssa treenailtiin hetki koulua kentällä, jonka jälkeen siirryttiin pellolle vähän ravailemaan. Teemu on ollut taas vahvaa poikaa, mutta olen itse yrittänyt pysyä rauhallisena ja vähäeleisenä selässä. Lauantaina Teemu oli kentällä mukavan rauhallinen ja pääasiassa kuuliainen, sen kanssa oli mukava työskennellä vaikkei täydellisesti liikkunutkaan. Hirveän vahva se oli etenkin oikeaan ja vastusteli, kun yritin taivuttaa reilusti oikealle. Muutenkin varsinkin kuvista huomaa miten etupainoisena Teemu kulkee, en yhtään pystynyt/saanut sitä takajaloille, muuten meni pakka ihan sekaisin. Se näyttää vieläkin ihan hirven ja vinttikoiran sekoitukselta, toivottavasti ongelmat pikkuhiljaa ratkeasivat ja herra saisi lihaa luiden ympärille.
Pellolla ravailin hetken aikaa, mutta Teemu meni taas ihan sekaisin ja tarjosi ravilaukkasekoitusta. Jonkin aikaa ravailtuani sain sen kuitenkin ravaamaan joitakin pätkiä niin, että venytti komeasti askeltaan. Tällaista ravia kun se esittäisi myös koulutreenissä ;)











Viksun kanssa kävin maanantaina maastoilemassa ja kuten viimeisestä puhelinkuvasta huomaa, sade yllätti keskenkaiken ja oltiin aivan litimärkinä takaisin tullessa! 
Tänään treenattiin kunnolla koulua ja Viksu oli aika hyvä, muttei paras mahdollinen. Alkutunnin se liikkui mukavan kevyesti ja rentona selästä, mutta loppua kohden ratsastettuani pitkään ilman taukoa, alkoi Viksu väsymään ja protestoi puremalla kuolaimeen ja kirjaimellisesti lopettamalla työnteon. Koin parhaaksi lopetella, sillä Viksu oli kuitenkin kulkenut tarpeeksi kivasti ja saatiin monta tosi hienoa pätkää. Laukka ei ollut tänään täysin hyvä muttei huonoinkaan. 






















Tässä vähän pätkiä Teemusta ja Viksusta, laitoin Viksusta myös söpöjä rapsutusvideoita mukaan (;



P.S Myynnissä käyttämätön Victoria's Secret puhelimenkuori iPhone 4/4S :lle. Ostettu Islannista Victoria's Secret myymälästä. Hinta 40€, yhteydenotot Santralle: santttuli@hotmail.com !


10 kommenttia:

  1. Onko tossa yhessä kuvassa bohemia?eks se ollut myyty :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostiko ne sen takasi?

      Poista
    2. Aada tässä moi ja kyllä, omistajuus on jälleen meillä :) Siskoni ponina.

      Poista
  2. Teemu vaikuttaa todella stressaantuneelta ja jäykältä. Häntä viuhtoo ja kroppa on aivan jännittynyt. Eikä kaulakaan ole yhtään elastinen, ja takamuksen liike näyttää jumiselta.

    Johtuuko tuo vain siitä laihtumisesta?

    Mutta olet hyvä ratsastaja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laihtuminen on hyvin todennäköisesti yhteydessä Teemun stressaamiseen ja jäykkyyteen, sillä on nyt huono aikakausi menossa ja koetamme parhaamme mukaan saada hevosta kuntoon.. :)

      Poista
  3. En vielä katsonut videota (puhelin ei näytä..) mutta kuvista ainakin näyttäisi menevän hyvin! ;)

    VastaaPoista
  4. voi ei! Ihana viksu :D

    VastaaPoista
  5. Minkä ikäisenä aloitit ekan kerran vuokraamisen? Itse olen 15v ja olisin nyt mahdollisesti saamassa ponin vuokralle, mutta se olisi eka vuokraponi ja vähän jänskättää:D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin olla siinä 14-15v iässä myös :) Suosittelen lämpimästi vuokrahevosta jos taitoa löytyy niin, että tietää hevosen hoitamisesta ja mitä kaikkea siihen kuuluu, opit sen kanssa varmasti paljon!

      Poista