maanantai 31. maaliskuuta 2014

viksua ja puttea

Nyt on luvassa harvinaisempaa herkkua, sillä todella pitkästä aikaa sain mukaani kaverin (Adan) joka räpsi kuvia ja videoita :) Pitkästä aikaa käväisin myös Puten selässä fiilistelemässä.























Viksun kanssa ratsastelin ilman satulaa, koska sillä on satulavyö hangannut vatsan alta pari kohtaa auki (siis niin, että karvat on lähteneet). Mentiin kuitenkin suhteellisen kunnolla ja Viksu toimi tosi kivasti. Se on ollutkin jo pitkään oikein mukava ja ahkera ilman suurempia jumeja. Tein alkuun pitkään takaosakäännöksiä. Adaa pyysin katsomaan ja neuvomaan, koska Viksulle takarit on tosi hankalia eikä sen takajalat meinaa jaksaa työntää. Alkuun takaosa olikin tosi laiska, kunnes Viksu ymmärsi jutun ja paransi suoritustaan. Silti liike jäi liikaa paikoilleen ja videolta katsottuna yritykset näyttävät säälittäviltä mutta jätin asian hautumaan ja siirryin ravailemaan :D

Ravissa perustyöskentelyä tasaisesti ja verryttyään yritin vähän nostaa päätä luotilinjalle. Alku- ja loppuverkan Viksu saa kulkea syvässä muodossa, mutta olen nyt pyrkinyt saamaan nenää ylös työskentelyvaiheessa.
Laukkaa työstettiin aluksi pienellä jumppasarjalla jotta jalat nousee paremmin ylös. Kerran Viksu meni mukkelis makkelis ravissa kun ei taas muistanut nostaa tarpeeksi jalkojaan. Otti siitä kuitenkin opikseen ja laukkajumppiskin parin kerran jälkeen sujui ihan hyvin.
































Viksuilun jälkeen laitettiin Putte kuntoon ja käväisin sillä noin 30min ratsastamassa kevyesti. Myös Putella tärkeää saada nenä ylös ryntäistä ja kantamaan ylälinjalla. Ada onneksi oli siitä sanomassa sillä itse keskityin vain saamaan reipasta ravia aikaan enkä huomioinut liian syvää muotoa. Ada joutui lähtemään kesken ratsastuksen, mutta minä jatkoin vielä muutamien väistöjen parissa. Sain myös askellajeja paljon aktiivisemmaksi loppua kohden ja siihen oli hyvä lopettaa :)






























Loppuun vielä ilmoitusasia koskien yhteistyökumppaniani Zarppu Productsia:

Zarppu Products avaa jälleen ovensa pop-up -liikkeeseen Keravalle! Luvassa upeita tarjouksia nuorekkaista ratsastustuotteista jopa -40%. Liikkeeseen on tullut aivan ihania raikkaita, keväisiä värejä hauskoissa kuoseissa. Tule tekemään laadukkaita löytöjä niin hevosellesi kuin itsellesi ja miksei koirallesikin! 

Aukioloajat: maanantaista perjantaihin 11-18, muina aikoina sovitusti.
Osoite: Torikatu 1, Kerava
Nettikauppaan tästä

Zarppu Productsilla myös myyntipiste 26.-27.4 Keravan Ratsastuskoulun kilpailuissa ja yritys sponsoroi lisäksi 110cm esteluokan. Tervetuloa tutustumaan!


16 kommenttia:

  1. mulla pimeni video 2.07 kohalla :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah joo pimeni ihan "tarkoituksella", sillä olen unohtanut katkaista musiikin mitä ei mulle koskaan vielä ole käynyt! Mutta tosiaan tossa näkyy kyllä kaikki materiaali eiliseltä :)

      Poista
  2. Mullakin video pimeni puolessa välissä :o Mutta kiva postaus ja tosi kiva, kun Viksustakin oli kuvia! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, video pimeni ihan "tarkoituksella", sillä olen unohtanut katkaista musiikin!

      Poista
  3. Ihania kuvia ja kiva postaus! :-)

    VastaaPoista
  4. Hienoja kuvia!:) Pakko kysyä, että onko tuo sun Mountain horsen takki sitä ns. "perusmallia", eli mikä on se crew jacket muistaakseni..? Onko kiva takki ratsastaa, miten paksu? Etsinnässä hyvä ratsastustakki ja tuo on yksi vaihtoehto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kysyit pahan, sillä en yhtään tiedä mikä malli tuo on! Mutta tykkään kovasti sen ulkonäöstä ja ihan normaali takki päällä, vähän mulle lyhyt että joudun sitä vetäisemään alaspäin, mut muuten ei valitettavaa :) Käytän sanotaanko +3 --> keleillä.

      Poista
  5. Ihanaa kun oli kuvia Viksusta! :3
    Se on aina ollut mun suosikki näistä blogin kaviokkaista.

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia ja kiva blogi sulla!:)
    world-with-horses.blogspot.fi

    VastaaPoista
  7. Ihana postaus ! Millä video ohjelmalla teet sun videot ja miten sait hankittua sen :) ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on Pinnacle Studio 12 Ultimate ja olen saanut sen kaveriltani ilmaiseksi. Tiettävästi maksaa normaalisti.

      Poista
    2. Kiitos vastauksestasi !

      Poista