sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

kuvapostaus & videopostaus

Eilen perjantaina sää oli niin kesäinen kun voi, aurinko porotti ja hupparilla tarkeni loistavasti! Ja se kun voi laittaa aurinkolasit päähän vaikuttaa ainakin minuun vielä enemmän positiivisesti (kyllähän niitä voi talvellakin pitää mutta tajusitte varmaan pointin ;).
Päästin Teemun eilen vapaaksi kentälle jotta voi halutessaan purkaa energiaa. Se oli myös ensimmäinen kerta tähän vuoteen kun pääsi kentälle, vasta nyt pohja on saatu käyttökelpoiseksi.
Teemu on ollut koko viikon ihanan rento ja rauhallinen, joten juoksuttaessakin se oli aika laiska ja moneen otteeseen sain juosta perässä. Tosin täytyy olla vain tyytyväinen, yleensä se riehuu niin paljon ettei pysähtymään saa!

Sen enempää kirjoittamatta tässä runsas määrä kuvia. Älkää säikähtäkö Teemun hoikkuutta, syytä laihtumiselle selvitellään. P.S Huomatkaa, että Teemu leijuu aika monissa ravikuvissa x)
















































Tähän loppuun vielä "yllärinä" videopostaus, jossa kerron kuluneen viikon kuulumiset + vähän muutakin :) Äänet taas jäävät videon loppupuolella vähän jälkeen, mutta älkää antako häiritä.

23 kommenttia:

  1. Tuletko sunnuntaina messuille?Mä tuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kattokaa tuo video herranen aika! :D

      Poista
    2. Joo, videolla tosiaan kerron eli lauantaina olisi tarkoitus mennä :)

      Poista
  2. Mistä noi sun farkut on, ihan täydelliset mäki haluun<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos en ihan väärin muista niin Vero Modasta! Tykkään kovasti itsekin :)

      Poista
  3. Tosi tosi kiva kun oli noin paljon kuvia!!:) Toivottavasti Teemun laihuus saadaan selvitettyä ja sitä mukaan taltutettua! Näyttää kyllä tosi laihalta:(

    VastaaPoista
  4. Oletko menossa Tampereen hevosmessuille? :)

    VastaaPoista
  5. Teemu on MINUN mielestä liian laihassa kunnossa, saisi olla vähän enemmän mahaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lueppas postaus uudelleen: "Älkää säikähtäkö Teemun hoikkuutta, syytä laihtumiselle selvitellään. "

      Poista
    2. Juuri näin, tekstissä on kerrottu että asiaa selvitetään :)

      Poista
  6. Kiva postaus ! Ite ainakin tykkäsin tosta höpötysvideosta, ei tarvi lukea ollenkaan :D

    VastaaPoista
  7. Woooow toi 22 kuva on ihan sairaan upee! :o Upee Teemu! :3

    VastaaPoista
  8. Ha, viimisessä kuvassa näyttää niinkö Teemun taka- ja etupää ois ihan eri hevosista :D Mutta riepu, toivottavasti ei mitään vakavaa tuon laihtumisen takana :(

    VastaaPoista
  9. Hui kun Teemu näyttääkin laihalta, mutta silti niin upealta (: hienoja kuvia oot saanu :)

    VastaaPoista
  10. Toivottavasti syy laihtumiselle selviää! En tiedä voisiko kyse olla heinän laadussa siellä, että se menee näin kevättalvella jo tosi huonoon kuntoon. Etelä-Suomessa on ainakin pääosin (näin minulle on kerrottu) paljon huonolaatuisempi heinä kuin esimerkiksi täällä Itä-Suomessa. Tämä on jo 7 blogi pääkaupunkiseudulta, missä luen hevosen laihtuneen ja täällä päin yksikään hevonen ei ole normaalista poikkeava.

    Tarkoitus ei ollut arvostella, ajattelin vain sanoa että kannattaa tehdä heinäanalyysi jos syy olisikin siinä, sehän olisi helppo korjata kuitenkin :) Mäkin oon tulossa messuille, joten ehkä törmätään siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko heinän laadulla olevan osaa laihtumiseen, sillä kukaan tallimme muista yli kymmenestä hevosesta ei ole laihtunut yhtään. Laihtuminen on ihan henkilökohtaista Teemulla, se jättää itse ruokaa syömättä ja sillä on paljon satulaongelmia mikä on todennäköisesti syynä :/ :)

      Poista
  11. Toivottavasti syy laihtumiselle selviää ja saadaan lisää lihaa luitten ympärille :)

    VastaaPoista