sunnuntai 26. toukokuuta 2013

kouluratsastuksen SM -videopostaus

Viikonloppu kului Kirkkonummella Peuramalla, jossa kilpailtiin siis 24-26.5 kouluratsastuksen Suomenmestaruudesta. Olin siellä kannustamassa Team Nybackaa, josta Adalotta ja Jutta olivat mukana skabailemassa. Viikonloppu oli oikein kiva ja aika pitkäkin, koko lauantaipäivä meni iltamyöhään asti kisapaikalla ja sunnuntaina seitsemältä herätys, jotta ennätti vielä katsomaan Adan kür-radan.
Teimme Santran kanssa viikonlopusta videopostauksen, katsokaahan molemmat osat ja nauttikaa ;)











Kuvaajaa en siis saanut Teemulle, mutta kerron lyhyesti näin tekstinä. Ratsastelin siis koulua ihan kunnolla, aluksi menin kentälle siinä toivossa ettei rupeaisi satamaan, sillä uhkaavasti siltä näytti. Hetken aikaa ratsasteltuani Teemua ensinnäkin Teemu ei meinannut millään keskittyä työntekoon, vaan kaikki muu oli mielenkiintoisempaa (okei, oli kova tuuli ja sittenhän se sadekin alkoi). Siirryttiin sitten maneesin puolelle treenaamaan ja heti rupesi työ maistumaan ;)
Paljon jouduin taas ruunaa jumppaamaan, mutta pikkuhiljaa sain sen muokattua todella hyväksi siirtymisten, väistöjen ja temponvaihteluiden jälkeen. Etenkin laukassa se ei ole varmaan koskaan ollut niin hyvä! Teemu kun on vaikea saada lyhyeksi mutta aktiiviseksi, niin nyt se todella oli sitä :)

Viikonloppu oli onnistunut kaikinpuolin ja hyvillä mielin rutistetaan viimeinen opiskeluviikko kasaan ;) Tsemppiä kaikille muillekin viimeiselle kouluviikolle!

49 kommenttia:

  1. voih, eiks ada halunnut että hänestä laitetaan videomatskua radalta? ois ollu mageeta nähä kun huippu on tositoimissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse otin hänen radastaan vain kuvia, sen takia ei ole videomateriaalia :/

      Poista
  2. Tosi kiva videopostaus! Miten Adalla meni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aada oli loppujenlopuksi yhdestoista kür-finaalissa :)

      Poista
  3. Tykkäsin kovasti videopostauksesta! :)

    VastaaPoista
  4. sulla on niin hyviä videopostauksia! tykkään ja paljon :)

    VastaaPoista
  5. Tosi kiva videopostaus (/ -postaukset) :)! Tykkäsin ja tehkää ihmeessä pian uus :D

    VastaaPoista
  6. tää oli tosi kiva ja musat sopi hyvin noihin videoihin ! :)

    VastaaPoista
  7. tehkää vaa lisää piakkoin, näitä on ihana katella :3!

    VastaaPoista
  8. Muistatko yhtään sellaista ratsukkoa kuin Maija Pakarinen ja Vino Nobile? meodän tallilta :) ja toosi kiva postaus!!

    VastaaPoista
  9. ihanii ootte :D repesin pahasti tolle ku olitte autossa "mu on turvavyö päällä eikä me ees liikuta" XDXDDXD

    ponipaivyri.blogspot.com

    VastaaPoista
  10. eka kuvahan on pekko&fanni?

    VastaaPoista
  11. Tykkäsin paljon! Tehkää vaa uus pian:)

    VastaaPoista
  12. Näitä lisää video+teksti=täydellinen postaus:-)

    VastaaPoista
  13. Sun videopostaukset on parhaita!! Ja olette aina niin hyvällä mielellä :)

    VastaaPoista
  14. Tykkäsin tosi paljon! Ootte aina niin ilosia ja hauskoja, lisää vaan tulemaa! :D

    VastaaPoista
  15. Mistä lataat musiikit niin että ne ovat laillisia? Vai lataatko laittomasti kuten muutkin? (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli laittomasti vai onko siellä käyttäjiä joiden musiikkia saa käyttää? (:

      Poista
    2. Laittomasti, kuten melkein kaikki joutuvat latamaan :)

      Poista
    3. Juu, itse kyselen vain sen takia kun yritän etsiä laillisia, koska on ruettu seuraamaan näitä laittomia lataajia : s

      Poista
  16. Seurusteleko vielä sen Henkan(?) kanssa? Eksyin lukemaan sun UKK ja leikkauskertomuksia ja siellä puhuttiin Henkasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole seurustellut hänen kanssaan vajaaseen vuoteen :)

      Poista
  17. Joo lisää videoita!:)

    VastaaPoista
  18. IHANA VIDEOPOSTAAAUS OOT NIIN KAUNISKIN JA IHANA POSTAUS LISÄÄ VIDEOITA!! :)<3

    VastaaPoista
  19. aww söpöt masse ja teemu! :) masse on ottanu teemun suosikikseen ja on siitä mustasukkainen vesalle! :'D

    VastaaPoista
  20. Mikä biisi soi tossa ekassa videossa kohdasta 2.39 eteenpäin´?:)

    VastaaPoista
  21. jälleen kerran saitte hymyn huulille ja vedet valumaan silmistä kun oli nii mahtava videopostaus, kiitos paljon!! :)

    VastaaPoista
  22. Ihana tuo uusi banneri :) Totta kai halutaan lisää videota! ^^ Miten Aadalla meni se kurr? Onko Aadalla blogia?

    VastaaPoista
  23. Oli kyllä taas niin hyvät videopostaukset, tykkäsin kovasti ! :D Ja uusi banneri on ihan älyttömän ihana. :)

    VastaaPoista
  24. Tykkäsin tosi paljon kattoo videopostausta ja toivoisin että niitä olisi jatkossakin tämän tyylisiä et koko päivästä videoo jne.

    VastaaPoista
  25. puuttuuko sulta hampaita alhaalta oikealta? näyttää siltä kun puhut, pisti vain silmään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä puuttuu leuassa olleen kasvaimen takia joka jouduttiin leikkaamaan niin, että hampaitakin jouduttiin poistamaan.

      Poista
  26. Mikä biisi soi ekassa videopostauksessa 5:00 eteenpäin ? :))

    VastaaPoista
  27. mikä biisi tokassa videossa taustalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on mun kaverin miksaama biisi Eminemin biisistä :)

      Poista
  28. Onko sulla joku tossa vasemmassa leuka kohassa, kun puhut niin se suu kääntyy tonne oikeelle? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mulle on tehty leukaleikkaus ja toiselta puolelta puuttuu hampaita, joten suu menee puhuessa vinoon :/ inhottavaa ja näyttää mielestäni tyhmältä, mutta ei vaan voi mitään..!

      Poista