torstai 7. maaliskuuta 2013

kuvia arkistoista + höpinöitä

Välillä sitä selailee tietokoneen uumenista löytyviä kuvia ja tässä yksi päivä selailin hevoskuviani (mitäs muutakaan ;) tylsyyksissäni. Sieltä löytyi paljon sellaisia kuvia, joita olen ottanut ihan blogia varten, mutten ole kuitenkaan koskaan julkaissut koska eivät ole olleetkaan niin kivoja. Päätin sitten, että kokoan nyt näitä "ylijääneitä", ei välttämättä edes niin hyviä, kuvia yhteen postaukseen, jotta nekin pääsevät esille.


Voi että kun tulee ikävä kesää ja niitä kuumia päiviä, kun aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta, hevosten karva kiiltelee auringossa, kärpäset pörräävät ympärillä ja on monipuolisesti mahdollisuuksia tehdä kaviollisten ystäviemme kanssa kaikkea! Kesällä on jotenkin niin huoletonta, stressitaso on nollilla ja elämästä nauttii ihan eri tavalla kuin talvella. Noh, ei se kesä kovin kaukana ole, tälläkin hetkellä ikkunasta ulos katsoessa näyttää jotenkin niin keväiseltä, aurinko paistaa, kuulee lintujen laulun ja tiet ovat täysin sulat.

Tiistaina Viksun kanssa työskentelimme jälleen kouluratsastuksen parissa. Tunnin verran työstin ruunan askellajeissa läpi. Aika yksitoikkoista näin talvisin on tämä ratsastus Viksun osalta, kun kentän keskiosa on täynnä lunta ja vain ura on ratsastuskelpoinen. Ei vanhan, 'matala-askeleisen' hevosen kanssa viitsi ratsastaa hirveän epätasaisella pohjalla, koska silloin Viksu joutuu kuluttumaan energiaansa enemmän eteenpäin porskuttamiseen kuin siihen, että se voisi käyttää itseään sillä oikealla tavalla.
Olen saanut Viksusta taas uutta esille, sieltä eteen-alas pyöreydestä olen saanut nostettua sitä ylöspäin korkeampaan muotoon ja liikettä enemmän eteen. Lisäksi vasemmassa kierroksessa, joka siis on Viksulle aina ollut vaikeampi liikkua pyöreänä, tuntuu että se kulkisi jopa kauniimmin kuin oikeaan kierrokseen. Muutenkin sen vinoutta olen päässyt korjaamaan ja Viksu kulkee todella hyvin suorana. Vitsi kun odotan kevättä kun kenttä saadaan täysin ratsastuskelpoiseksi!

Keskiviikkona ratsastin Viksun lisäksi Puten, jonka kanssa kävin pienellä maastolenkillä. Joudumme kulkemaan aina vajaan kilometrin matkan Vanhaa Hämeentien reunaa pitkin ja voi hyvä jumala että pistää  ärsyttämään varomattomat kuskit. Eilen tuli taas törmättyä useaan otteeseen niihin autoihin, jotka vetävät ihan pokkana ratsukon ohi hidastamatta tuntivauhtiaan edes kilometrillä. Yksikin autoilija oikein painoa kaasupoljinta kohdallamme ivallinen ilme kasvoillaan, onneksi poni ei hätkähtänyt sen kummemmin vaikka jännittyneenä se olikin. Koko matkamme aikana vain yksi reilusta kahdestakymmenestä autoilijasta hidasti vauhtiaan erittäin runsaasti ohi mentäessä. Yksi, vain yksi? On se kumma, ettei täysjärkisiä ja ystävällisiä autoilijoita täältä maasta löydy edes puoliakaan. Itselläni tulee automaattisesti, oli se orava, supikoira, hevonen tai hirvi, hidastettua vauhtia 20-30 kilometrin tuntivauhtiin sellaisen kohdatessani.

Huomisesta lähtien tulenkin hoitamaan ja ratsastamaan Teemun koko ensiviikonkin sunnuntaihin asti, joten hevosrikas viikko on siis tulossa. Toivotaan, että meille tulee oikein kiva viikko ja pääsemme tekemään monipuolisesti kaikkea. Materiaalia yritän myös saada useampana päivänä :)


22 kommenttia:

  1. Ihania kuvia!♥ Itelläkin tuli kova ikävä kesää :c

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia, kumpa kesä tulis kohta! c:

    VastaaPoista
  3. Oi ihana toi keltane loimi! Tiiätkö yhtää et mistä ostettu?

    VastaaPoista
  4. Teemu ja Viksu on kyllä niin söpöjä molemmat! Onko ikävä Bohemiaa? C:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän niitä aikoja on ikävä, mutta itse ponia ei niinkään sillä näen sen aina kun käyn tallilla :)

      Poista
  5. Tuli ikävä kesää! :( mistä oot ostanu sun karvalakin? Tosiaan, täälläkin päin on sellaisia kuskeja, jotka oikein kiihdyttävät vauhtiaan kun näkevät hevosen tiellä.. Sellaiset todellakin pistävät vihaksi enkä yhtään ymmärrä mitä hauskaa siinä on, että pitää varta vasten leikkiä toisten hengellä kun kuitenkin hevonen on arvaamaton eläin! Mutta onneksi sitten löytyy niitä varovaisempiakin tapauksia, joskus vähän liiankin.. Nimittäin toiset oikein pysähtyvät taakse odottamaan ja ainaki mun nuori pv.ruuna ei oikeen kestä sitä ja meinaa aina lähteä jos joku mörkö piinaa takana, joten sekin on välillä hieman ärsyttävää, mutta ei yleistetä kuitenkaan, on niitä hyviä ja fiksujakin kuskeja olemassa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karvalakki on muistaakseni ostettu ihan Prismasta :)

      Se on kyllä totta, että myöskin sellaiset autoilijat, jotka pysähtyvät tai menevät kävelyvauhtia ratsukon ohi, voivat olla myös yhtä pelottavia kun kovaa ohi ajavat autoilijat. Mutta on sekin ehkä parempi että huomioidaan ainakin ratsukko selvästi!

      Poista
  6. Kesäisiin laidunkuviin ainakin rakastuin. <33

    VastaaPoista
  7. onko toi yks becks? se millä menet ilman satulaa ja dyonin loim selässä:)

    VastaaPoista
  8. Ihana postaus! mut tee vaikka videopostaus joku päivä ku ratsastat Teemun?

    ja ne semmoset kuskit on ärsyttäviä jotka ei hidasta ja varsinkinjos on vielä vauva ponilla liikkeellä joka on jo valmiiksi jännittyny kaikesta uudesta -.-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä, voi olla että tulee videopostaus :)

      Poista
  9. Ärsyttää toiaan että autoilijat ajattelee ettei hevosen kohdalla tarvitse hidastaa. Ihan varmasti ainakin puolet enemmän hidastaisi samaisessa tilanteessa, jos vastaan tulisi hirvi ratsukon sijaan. Ihan samalla tavalla se hevonen voi tehdä jotain arvaamatonta, kuin hirvikin...

    VastaaPoista
  10. ihania kuviaaa!! Etenkin toi missä polle makaa ja sie pussaat sitä :D (Y)

    VastaaPoista
  11. Aivan ihana tuo kuva missä laukkaat Viksulla pellolla :D ♥

    VastaaPoista
  12. tosi kiva idea välillä laittaa blogiin muitaki ku niitä täydellisesti onnistuneita kuvia! ei sillä että nää ees ois mitenkään huonoja, mut varmaan tajuut mitä tarkotan :--D

    VastaaPoista
  13. ihania kuvia! :) hei miten sait noi kuvat meneen tolleen vinoon ja ne reunukset/kehykset pois? :o

    VastaaPoista
  14. Kiva kun tuli vaihteeksi tällänen postaus :) Ihania noi kesäkuvat, tulee niin ikävä kesää.. Meilläkin päin on tuommoisia kuskeja jotka ei halua hidastaa tahtia edes vähäsen jos ratsukko kävelee tien vieressä..

    VastaaPoista
  15. musta tuntuu, että noita kuskeja on ihan liikaa täällä! Ite jouduin kerran tilanteeseen jossa mun vuokrahevonen pelkäsi jo valmiiksi vastaantulevaa autoa ja jopa ei-hevosihmisen luulis huomaavaan että kannattaisi hiljentää kun hevonen poukkoilee pystyyn tien sivulla. Mutta ei, kun tää kuski paino vaan kaasua ja alko _tööttäilemään_ siinä kun meni ohi...... No onneks hevonen ei päättäny loikata auton konepellin eteen, oispahan saanu vähän tuoretta hevosenlihaa ja mun aivot siihen kaupanpäälle vaan heppa hyppäs viereiseen ojaan ja selvis luojankiitos satuttamatta jalkojaan. Kihisin kiukusta hetken kun olin selvinny pahimmasta säikähdyksestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, pistää ihan vihastuttamaan puolesta kun kuulee näitä juttuja! :( Hyvä että hevonen oli sen verran fiksu ettei sentään auton eteen hypännyt, muutoin tosiaankin olisi voinut sekä hevos- että ihmishenki mennä.

      Poista