Ensin kuitenkin kerron lyhyesti, mitä Teemun kanssa olen näinä muutamana päivänä tehnyt. Tiistaina ratsastin Teemun ihan sileällä tehden alkuun muutamia väistöjä ja takareita, jotta saataisiin takapää aktiiviseksi ja hevonen hyvin kuulolle. Tämän jälkeen laukassa työskentelyä aluksi pääty-ympyröillä. Teemu oli kyllä reipas, mutta laukka ei pyörinyt haluamallani tavalla, jolloin rupesin tekemään paljon temponvaihteluja maneesia ympäri. Pitkillä sivuilla aina suurta laukkaa ja lyhyet sivut kokosin laukkaa ryhdikkäämmäksi. Tällä tavoin Teemu notkistui ja herkistyi ja laukkakin pyöri paremmin.
Olen nyt keskittynyt omien jalkojeni rentouteen ja pyrkinyt käyttämään pohjetta kerran kunnolla sen verran, että hevonen reagoi apuun, jonka jälkeen jättänyt pohkeen hiljaa paikalleen. Teemu ei onneksi ole sellainen kokoajan eteenpäinkäskettävä malli, vaikkakin vaatii muistuttelua vähän väliä. Lisäksi ylävartaloani olen saanut muutettua sen verran, että pidän itseni paremmin ryhdissä vatsalihaksillani enkä nojaa niin paljon taakse kuin ennen. Vatsalihakset kyllä kiittävät ja tuntuu, että olisi salilla käynyt ;)
Kun laukat oli laukattu ja olin tyytyväinen, työskentelin vielä ravissa ja pyrin saamaan isoa, matkaavoittavaa liikettä, jotta hevosen jokainen lihas tekee töitä. Teemu oli hirmu mukava ja liikkui kauniisti.
Massella ratsastin siis vielä Teemun jälkeen, vaikkei alun perin ollut tarkoituksena. Massen omistajan kanssa keskustelimme, kuinka samantyylisiä nämä kaksi isoa kaveria ovatkaan. Nyt kun olen Teemun kanssa tehnyt usein ja paljon töitä ja oppinut ohjaamaan suurta hevosta hyvin, osaan paljon paremmin ratsastaa kaikenlaisilla ja -tyylisillä hevosilla. Teemu kun ei ole mistään helpoimmasta päästä, niin se juuri opettaa parhaiten. Massekin liikkui allani edelliskertaa paljon paremmin ja itselle jäi hyvä mieli :)
Tässä koostevideota viime kerroista Teemun kanssa:
Eilen tosiaan sitten nousin pienemmän ratsun selkään ja voi sitä huojentavaa oloa kun on jo itse niin tottunut suuriliikkeiseen hevoseen, jonka kanssa täytyy käyttää suurempia apuja. Bohemia tuntui jotenkin älyttömän helpolta ja kevyeltä ja toimi todella hienosti alusta lähtien. Ennen hyppyjä verkkasin ponin molemmissa suunnissa ja herkistelin pohkeelle ja ohjalle.
Aloitettiin hyppäämällä pari kertaa molemmat esteet matalina ja rauhallisessa, mutta aktiivisessa temmossa. Bohemia on selvästi lopettanut esteille ryntäämisen ja kuuntelee pidätteitä oikein hyvin. Tulee niin hyvä mieli kun huomaa, että poni nykyään nauttii esteistä ja hyppää mielellään, silloin joskus kun se oli tammalle niin hirvittävän suuri kynnys ylittää edes pieni kavaletti.
Hypättyäni molemmissa suunnissa pari kertaa, nostettiin esteet 80cm seutuville ja ylitettiin ne muutaman kerran. Bohemia hyppäsi oikein hienosti, itsellä oli alkuun vain hieman ongelmia askeleiden sovittamisessa.
Puolet tunnista ratsastin Bohemiaa vielä sileällä sekä ravissa että laukassa tehden kokoamisia ja muutamia avoja. Poni oli kuuliainen, aktiivinen ja kantoi itseään todella hyvin :)
Bohemian jälkeen ratsastin Teemulla ilman satulaa ja ilman gramaaneja. Aluksi sai taas tehdä hirveän paljon töitä jotta Teemun sai hyväksi avuille ja rentouttamaan itsensä. Kokoajan kuitenkin saan sen toimimaan apuohjitta paremmin ja nopeammin. Tärkeintä on vain olla itse päättäväinen ja nopea antamaan apuja, niin Teemunkin saa paremmin töihin.
Vastailkaahan blogin vasemmassa laidassa olevaan gallupiin, haluan tällä kertaa tietää mikä blogissani oikeastaan on parasta :) Kiitos!!
Kiva postaus taas :) Mulle tuli jostainsyystä hymy huulille kun näin otsikosta että ratsastin Bohemialla. :D :)
VastaaPoistakiva postaus! :) ja tosi kiva kun bohemiastakin on aina välillä juttua täällä :)
VastaaPoistaKiva postaus! Hyviä videoita ja ratsastat tooosi hyvin :)
VastaaPoistaIhana toi Bohemian huuli. :D
VastaaPoistaVitsit miten hieno Bohemia! Kiitos vielä liikutuksesta, kummallakin näytti olevan kivaa :)
VastaaPoistaootte kyl bohimian kaa tosi upeita! ja teemunki :))
VastaaPoistaTosi kiva postaus! Ja meette kyllä varsinkin Bohemian kanssa tosi hyvin :))
VastaaPoistaeikö teemun satulassa oo jalustimia? :)
VastaaPoistaKarvasatulassa ei ole, kyllä siihen saisi mutta itse tykkään mennä ilman :)
PoistaTosi kiva postaus ja näin sut muuten HorseFairisa :)
VastaaPoistaIhan kauhean ikävä on Bohkua ja varsinki näitä teijän tekemisiä:( Pakko sanoa, että kun tuli vaihdos Teemuun niin petyin kauheasti. Sen kanssa on aina niin tasapaksua, mutta Boheemian kanssa teit kaikkea!
VastaaPoistaKiva on silti blogi, mutta suurempi lukemisen into hävisi ponin lähdön myötä..
Se on kyllä totta, että ne monipuoliset tekemiset ovat jääneet pois, Teemun kanssa kun ei voi hirveästi muuta mennä kuin koulua :/ Mutta onneksi pääsen Bohemian selkään silloin tällöin niin kyllä siitäkin tulee ilokseksi juttuja :)
PoistaHei kiitti vaan! ei ois tarvinnu laittaa noita meijä sekoiluja nettiin xD hävettää!
VastaaPoistapuspus ;)
PoistaNauroin tolle alulle :DD
VastaaPoistaRatsastat tosi hyvin molemmilla hevosilla :)
hyvin meet ja työntelet ostoskärryjä bohemian kaa .. D:D:
VastaaPoistaJoo, tykkään työnnellä sekä ostoskärryjä että ajella mopolla (;
PoistaMiksi tolla teemulla ei ole satulaa? varmaan on muutkin kysyny mut en oo huomannu lukee kommentteja :D
VastaaPoistaKyllä Teemulla on satuloita, mutta selkäongelmien vuoksi olen ratsastanut ilman. Homma on kuitenkin hoidossa. Ja vastaan tähän samaan; ei Bohemia ole epäpuhdas, välillä jos kosketin raipalla tai pohkeella voimakkaammin niin saattoi "tahdittaa" takasillaan.
PoistaJa en varmaks mee sanomaa ku heiluva kuva mut näyttäs tos bohemia videossa ajoittai et oikee takajalka epäpuhdas?
VastaaPoistaÄää toi sun tukka on niin ihana<3 :D
VastaaPoistaIso hymy nousi huulille kun näki että oot päässyt Bohemian selkään taas! :)
VastaaPoistakiva postaus! :) ratsastat tosi hyvin ja kiva nähä sut taas bohemian selässä! :) teemun kanssa ootte kehittyny tosi paljon! jos pystyt vaan vastaamaan tään mut onko roosa muuttanu loren kans tolle samalle tallille? ku jos oon ymmärtäny et ne asu jollaki toisella tallilla aiemmin?=)
VastaaPoistaKiitos! Kyllä, ne ovat samalla tallilla :)
PoistaMoi Emmi!
VastaaPoistamuistan joskus katsoneeni youtubesta sellaisen "sketsivideon" jossa esiinnyitte sinä, ada ja kaktu (ellen aivan väärin muista). Olen yrittänyt kyseistä videota etsiä, mutta en ole löytänyt. Voisiko mahdllisesti kertoa videon nimen/ laittaa sen osoitteen tähän?
Kiitos!
Olen piilottanut kyseisen videon julkiselta katsomiselta, mutta tässä linkki yksityiseen: http://www.youtube.com/watch?v=AxDD0jPsJhM
PoistaBlogi on kyllä yhtä edellistä kommentoijaa kompaten muuttunut Teemun tultua kuvioihin. Mutta omasta mielestäni blogi on silti kiinnostava ja aivan ihana!! Onneksi pääset Bohemiaa silti vielä toisinaan ratsastamaan. Teemun kanssa olet hienosti kehittynyt.
VastaaPoistaMiten molemmin puolisen luottamuksen saa hevosen kanssa? Mitä olisi hyvä tehdä ja mitä taas ei?
En ole kauaa ollut hevosten parissa, mutta blogisi innoittamana viime vuonna kesällä aloitin ratsastamaan, mukava harrastus! :)
Kiva kuulla että blogi miellyttää edelleen vaikkei Bohemia täysin kuvioissa olekaan :)
PoistaEn osaa oikein vastata tuohon luottamuskysymykseen, luottamushan rakennetaan pikkuhiljaa ja se kasvaa, mitä enemmän vietät aikaa hevosen kanssa.
Eikö voi alkaa kirjoittaan vuokrahevosestaan blogia ellei oo pyytänyt omistajalta lupaa? Miten kysyit omistajilta saatko kirjottaa Viksusta tai Teemusta blogiin?
VastaaPoistaKohteliasta on aina kysyä lupa blogin kirjoittamiseen, mikäli kyseessä ei ole oma hevonen. Olen ihan vain kasvotusten kysynyt, onko mahdollista kirjoittaa hevosesta blogiin.
PoistaOijoi karvasatulaa:3 ihana toi Jutan ja Roosan alku!:'D ja meet tosi nätisti ja hyvi Bohella!!:)
VastaaPoistaOletko ihan itse omilla rahoillas ostanu noi ponit? :D
VastaaPoistaEivät ole omia :)
PoistaMulla ois nyt tämmönen juttu mikä liittyy ehkä vähän tohon kyselyyn. Sun blogi on hyvä ja silleen, mutta sitten jos alat selaileen vanhempia postauksia sinne kesään päin niin siellä on paljon enemmän kaikkea kiinnostavaa. Ennen sun blogi oli ihan paras ja silleen, mutta nykyään en edes kovin monesti käy katsomassa blogiasi. Ehkä se kumminkin jostuu myös vähän siitä, että on talvi niin ei voi esim kuvailla niin paljoa. Ja silloin kesällä kuvasitte kaikkea höpötys videoita ja ne oli hauskoja :D Ymmärrän toki, että et enää ole niinkään lapsi ja sua ei varmaan kauheena huvita tehä sellasia, mutta toivoisin, että tästä blogista tulis pian taas se sama ihana vanha viksua elämää blogi! <3 :)
VastaaPoistaHarmi kuulla ettei blogini enää ole sua niin paljon miellyttänyt. Se on totta, että talvi vaikuttaa, mutta monien mielestä Bohemiasta siirryttyäni tämä ei ole ollut niin monipuolinen, vaikkakin Teemun kanssa pystyn tekemään kaikkea samaa, mitä Bohemiankin kanssa, lukuunottamatta hyppäämistä :)
PoistaMitä niihin tyttöjen kanssa tehtyihin videopostauksiin tulee, niitä ei juurikaan enää tule, kun ehkä silloin tällöin. Kulissimateriaaliakaan ei ole vielä sen verran että uuden videon pystyisin tekemään. Lisäksi olen nykyään tarkempi, mitä blogiin laitan eivätkä kaikki nämä kaveritkaan enää halua näkyä videoissa :s
JOO YMMÄRRÄN KYLLÄ HYVIN :) (olen siis tuo anonyymi)
PoistaJa siis kyllähän mua sun blogi kiinnostaa, liiottelin ehkä vähän :D
PoistaMinusta tämä on juuri mahtava blogi, eikä Teemun tulo tähän haitannut ollenkaan, sillä onhan Viksu vielä täällä ja Teemu hiukan keventää tätä. Ihana bostaus ja ihana Bohemia!(:
VastaaPoistaLisää juttua Viksusta!
VastaaPoista