Hevostäyteiset viikonloput jatkuvat, ja myös tänä viikonloppuna olen ratsastanut Teemun lisäksi vielä kahdella muulla hevosella. Liikuntaa ja ulkoilua on siis oikein kivasti tullut enkä valita! Olen kyllä niin kiitollinen kavereilleni, kun saan ratsastella heidänkin hevosillaan, tämähän oikeasti tuntuu että omistaisi melkeinpä oman hevosen kun ratsastaa saa niin paljon! Kyllähän se tallilla ravaaminen on rankkaa puuhaa kun vetää täysillä joka päivä, nytkin kirjoitan tätä postausta silmät ristissä vaikkei kello näytäkään kun "vasta" 22.00.
Voisin kertoa ensiksi perjantaista, jolloin pääsin kokeilemaan Viivin kenttäruunaa Massea, joka tämäkin Teemun tapaan on isokokoinen ruunikkoruuna. Pitkään on täytynyt Massea päästä ratsastamaan, mutta koskaan ei ole sen kummemmin asiaa otettu puheeksi. Viivin sairastuttua tulikin hyvä mahdollisuus päästä ruunan selkään ja eilen se koitti.
Alkuun olin, kuten monetta kertaa toistan, liian kiltti uudelle hevoselle ja yritin nätisti vähän käännellä ja taivutella hevosta. Tämän tapauksen kanssa kuitenkin vaaditaan kunnon asennetta, päättäväisyyttä ja hyviä hermoja. Hetken ratsasteltuani Massen kulkiessa pää pilvissä ja "hähää, enpäs teekkään" -ilme naamallaan, otin päättäväisen asenteen ja käskin kunnolla eteen ja pyysin taipumaan rehellisesti molempiin suuntiin. Kappas vain, tämä 'vihainen' asenteeni toimi ja Massehan rupesikin pelittämään oikein kivasti. Se herkistyi suusta ja kyljistä ja tukeutui hyvin kuolaimelle. Täytyi vain olla tarkkana selässä eikä jäädä yhtään matkustamaan, muutoin Masse lopetti käyttämästä itseään millään lailla. En tehnyt kummemmin muuta, kunhan vain sain sen perusteellisesti läpi kaikissa askellajeissa.
Alkuvaikeuksista huolimatta olin oikein tyytyväinen ruunaan ja kyllä siitä loppujenlopuksi pidin. Juuri tällaiset vaikeat tapaukset, joista täytyy vain kaivaa ne oikeat narut mistä vetää, opettavat ja saavat voittajafiiliksen. Koskaan ei saa olla se luovuttaja joka antaa hevosen luistaa työnteosta, vaan päättäväisesti ottaa asenteen "ja nythän minä saan tämän hevosen liikkumaan". Tämä on viimeaikoina tullut huomattua niin Teemun, kuin nyt tämän Massen kanssa. Työvoitto!

Viikonloppuna oli tarkoitus ratsastaa Teemu molempina päivinä, samoin kuin Roosan hevonen Colorado.
Lauantaina sovittiin tyttöjen kanssa yhdeksi meno tallille, sillä oli kylmä, mutta erittäin kaunis aurinkoinen sää, joten ajateltiin ottaa muutamia kuvia hevosten kanssa. Teemusta huomasi, että sillä oli pidetty perjantaina vapaapäivä, sillä tuntui olevan erittäin pirtsakalla tuulella eikä meinannut malttaa pysyä paikoillaan, ja kun annoin sen kävellä, niin tarjosi pienenpientä ravia!
Mentiin sitten maneesiin töihin, ja laitoin ruunan heti liikkumaan aktiivisesti laukassa. Kuten suurilla hevosilla tavallista, Teemu oli hieman jäykkä ja alkuun vähän vahva edestä, sain siis kunnolla tehdä töitä että taipui rehellisesti molempiin suuntiin. Vasen kierros on Teemulle selvästi hankalampi ja on siihen suuntaan kovempi kädelle. Paljon vaan jumppaa ja teräviä apuja, niin vertyi.
Alkuverkan ja pienen kävelytauon jälkeen työstin laukkaa uudelleen, mutta lyhyemmällä kaulalla ja hieman kootummin. Aluksi en meinannut saada laukkaa tarpeeksi aktiiviseksi ja hevosta kevenemään, mutta laukanvaihtoja ja paljon ympyröitä tehtäessä Teemu rupesi olemaan todella kevyt kädelle ja laukka pyöri omatoimisesti.
Ravissa oli alkuun taas hieman hakemista aktiivisen ja pyöreän ravin kanssa, mutta nopeasti Teemu alkoi työskennellä tosi kivasti ja rennosti. Kun mukavuusfiilis oltiin saavutettu, tein muutamia raviväistöjä keskihalkaisijalta sekä paljon lisättyä ravia. Tässä vaiheessa tapahtui jotain kummallista, nimittäin selkääni alkoi sattua aivan älyttömästi ravin aikana, että henki ihan salpaantui muutamaan otteeseen. Tästä huolimatta jatkoin sinnikkäästi loppuun ja ratsastelin Teemun eteenalas sekä ravissa että laukassa. Harmitti, että jouduin keskeyttämään ratsastuksen juuri kun olin saanut ruunan älyttömän hyväksi!

Alkutunnista muutamia kuvia:
Teemun jälkeen oli tarkoituksena ratsastaa Colorado, tutummin Lore, mutta kovan selkäkivun takia jouduin jättämään ratsastuksen välistä, sillä jo käveleminen sattui todella paljon. Päädyin siis aluksi kävelemään ilman satulaa Lorella ja taivutellen sitä käynnissä, jonka jälkeen juoksutin liinassa loppuajan.
Pahuksen selän takia joudun siis jättämään huomiset ratsastukset välistä, ja mahdollisesti koko ensiviikon mikäli selkäkipu ei pahene. Syyksi epäilen entistä vuokraponiani Puttea, joka pari vuotta sitten heitti mut kovasta vauhdista suoraan selälleen maahan jolloin sisimmät selkälihakset vauroituivat pitkäksi aikaa. En pystynyt moneen viikkoon nousemaan hevosen selkään, mikä tietenkin harmitti suunnattomasti. Luulen, että Teemun suuressa ravissa ilman satulaa istuminen laukaisi jälleen tuon vanhan selkävaivan, voi olla että taiteilin selässä jotenkin kummallisesti ettei lihakset siitä tykänneet. Joka tapauksessa vammautunut nyt olen ja yritän lepäillä ja saada selkäni kuntoon.....!
Loppuun vielä pieni videokooste perjantailta ja lauantailta, ensimmäiset kaksi videota ovat Massen loppuravailusta ja Teemun pätkät lauantain alkutunnista, kun kuvaaja joutui lähtemään kotiin eikä niistä parhaista paloista tullut videota.
Teemu näyttää niin hienolta, saat sen kulkemaan niin hienon näköisesti ! Tiiän, että netin kautta on hankalaa selittää näitä asoita mitä tuun kysymään ja kaikki hevoset ei toimi samalla tavalla, mutta tarvitsisin kovasti vinkkejä. 1. Miten hevosen saa ratsastettua peräänantoon, niin että se liikkuu oikein päin rehellisesti? Ja miten saan sen pysymään peräänannossa niin ettei se kokoajan nostele päätä? 2.miten laukanvaihdot tehään? 3. Kun ottaa vuokrahepan mikä on kaiken a ja o? (kerro vinkkejä miten vuokraheppaa tulisi käsitellä jne. Jos viitsit)
VastaaPoistaKiitos :)
Poista1. Peräänannossa liikkuva hevonen on pehmeä kättä vasten ja tukeutuu kuolaimeen, käyttää selkäänsä ja ravaa takajaloista lähtien aktiivisesti, eli käyttää koko kroppaansa liikkuessaan. Oikein liikkuva ja rehellisesti peräänannossa oleva hevonen ei nostele päätään vaan menon tulisi olla tasaista.
Heti alkutunnista hevosen täytyisi liikkua reippaasti eteen, se on kaiken A ja O, et voi lähteä työstämään laiskasti liikkuvaa hevosta. Pikkuhiljaa taivuttelet hyvin molempiin suuntiin ja pidät tasaisen tuntuman hevosen suuhun, teet voltteja ja ympyröitä jotta hevonen vertyy ja taipuu. Pikkuhiljaa hevonen rentoutuu ja osaa itse hakea peräänantoon. Tätä asiaa on kovin vaikea selittää netin kautta, kuten ymmärsitkin, mutta yksinkertaisesti ratsastamalla hevonen kyllä hakee itse oikeaan muotoon.
2. Laukanvaihdossa hevosen täytyy olla suorana, hieman asettuneena vaihdettavaan suuntaan. Puolipidätteellä ja vaihtamalla omien jalkojen paikkaa hevosen kuuluisi vaihtaa laukka. Tässäkin on tärkeää että hevonen laukkaa aktiivisesti ja on hyvin hallinnassa ja kuuntelee.
3. Vuokrauspäivänä huolehdit hevosesta kun omastasi, eli tarkistat hevosen kunnon, varusteiden kunnon, hoidat sen hyvin ja huolehdit liikutuksesta. Mahdollisesti vuokraehtoon kuuluu myös hevosen karsinan siivous ja ruokinta, mutta nämä ovat vuokraajan ja omistajan välisiä päätöksiä, jokainen tekee eri tavalla. Ei tähän sen kummemmin osaa vastata, tärkeintä että hevonen on hyvissä käsissä kanssasi :)
kivasti meette, ja hienoja kuvia :)
VastaaPoistaSairaan hieno banneri! Millä oot tehny? ;)
VastaaPoistaIhania nuo kuvatkin ja Teemu menee ihan sika hyvin! :)
Tämä lukee UKK- välilehdellä ;) Kiitos!
Poistavau ratsastat upeesti ! harmi toi selkäkipu :/
VastaaPoistaMiksi tolla Teemulla käytetään aina gramaaneja? :)
VastaaPoistaHevonen taitava ja vaativa ratsastaa, joten alkuun parempi työstää niiden kanssa, jotta saa rehellisesti työskenneltyä ja oppii tietämään ratsun säädöt :) Nämäkin omistajan ja vuokraajan väliiä asioita , joita ei täällä niin kuuluisi ihmetellä. Kyllä kaikella on tarkoituksensa :)
PoistaJuurikin näin kuten toinen anonyymi vastasi :)
PoistaOnko peräänanto ja muoto sama asia? Hienolta näyttää teidän meno ja toivottavasti selkä paranee!:)
VastaaPoistaei todellakaan
PoistaEivät ole sama asia, muodossa liikkuva hevonen on kyllä kaula kaarella, muttei peräänannossa eikä liiku oikein.
Poistavitsi osaat ratsastaa hyvin!=) toivottavasti sun selkäs paranee pian!
VastaaPoistaihana teemu! ja toivepostauksii jos teet nii joku videokooste vanhoista videoista:)
VastaaPoistahitsi ton selän kanssa. :( ite oon tippunu lonkka ja polvi edellä ja molemmat paikat oikkuilee edelleen..
VastaaPoistaUpeeta menoa, olet tosi taitava ratsastaja. :) En edes pysty kuvitella, kuinka upealta menonne näyttää sitten kun olet jo jonkin aikaa Teemua ratsastellut.:D
VastaaPoistaIkävää, että selkä sanoi itsensä nyt irti. Toivottavasti saat selän pian kuntoon ja pääset jatkamaan hevostelua normaalisti!
Kivoja kuvia, miten hevosen saa muotoon??
VastaaPoistaOonks mä vaan tyhmä, mut miks en löydä sua youtubesta enää?
VastaaPoistahttp://www.youtube.com/3mmmi
VastaaPoistaälä ota ittees tai suutu, mut huomasin että tossa missä meet Massen kanssa loppu raveja, niin sun käsi on aika rauhaton, ja vieläku sulla on aika pitkät ohjat (ymmärrän loppuravit eteenalas) nii tavallaa veivaat, siis en tarkota että olisit kovakätinen ,mutta veivaat, mitä en oo ennen huomannu ku meet esim bohella tai jollain muuulla. Teemun kanssa laukassakin veivaat hevosen päätä puolelta toiselle. Tai voi olla myös että se itekseen heiluttelee päätä puolelta toisella sormien liikutuksesta (niitäkin on) mutta älä missään nimessä suutu tai ota ittees, halusin vain sanoa ku jäi häiritteen. Mutta kivan näköstä menoa, ja outo katsoa sua hepan selässä ku kauan aikaa tottunu näkee sut poniratsastajana :) tsemii jatkoon :)
VastaaPoistaja vielä tuohon edelliseen, että voi toki olla että olen väärässä, mutta tulipahan sanottua :)
PoistaItse en nähnyt kovin suuriliikkeistä "veivaamista", mutta jos tarkoitat edestakasliikettä kädellä, se johtuu ihan siitä, että halusin hevosen taipuvan kaulastaan, ja kun hevonen myötäsi suustaan, työnsin kättä eteenpäin. Masse on vaativa hevonen ja sen kanssa täytyy käyttää näkyvämpiä liikkeitä, mikä saattaa näyttää tosi oudolta ja rumalta, kun olette tottuneet katsomaan hiljaisempaa ratsastusta Bohemialla, joka toimi pienillä avuilla :/ :)
PoistaTeemun kanssa on sama juttu, iso hevonen vaatii oikeasti todella paljon kättä sekä jalkaa jotta sen saa avuille läpi. Videot on otettu alkutunnista jolloin juuri taivuttelin ja irrottelin Teemua. Se on aina alkutunnista hyvin jäykkä ja vaatii suuria apuja ratsastajalta. Kun hevonen rentoutuu ja jaksaa kantaa itseään, pystyy selässä istumaan ja toimimaan pienemmillä avuilla :)
okei, no hyvä että tuli selväksi mulle:) Aattelinki että tuohon on joku syy, tai että olen väärässä :)
PoistaOletko joutunut korjauttamaan noita sun saappaita vai onko ne pysyneet ehjänä kokoajan mitä ovat olleet sulla?
VastaaPoistaKerran olen joutunut vaihtamaan vetoketjun toisesta saappaasta, muutoin ovat pysyneet ehjinä :)
Poista