Muoto ja peräänanto

Viimepäivinä blogiini on tullut muutamilta ihmisiltä kovasti kyselyjä, kuinka hevonen ratsastetaan peräänantoon, mikä ero on muodossa ja peräänannossa liikkuvalla hevosella ja mitä muoto tarkoittaa. Ajattelin vaihtelun vuoksi kirjoittaa ihan postauksen kyseisestä aiheesta, jotta jokaiselle ketä asia kiinnostaa, selkiintyy asia paremmin. Nämähän ovat asioita mitä on tietyllä tapaa vaikea kertoa ja selittää puhumalla, sillä tärkeintä on itse oppia tuntemaan hevosen oikea liikkuminen ja kuinka tämä rento, hyvä fiilis siellä selässä oikein saavutetaan.

Peräänannon merkitys
Nykypäivänä ratsastus koetaan jo enemmänkin suorituksena kuin kivana ja huolettomana harrastuksena. Ratsastuskouluissa kokeneemmat katsovat nuorempien ja aloittelijoiden ratsastusta nenänvartta pitkin ja löytävät paljon huomautettavaa niin ratsastusasennosta kuin apujenkäytöstä sekä oikeastaan ihan mistä tahansa. Sana peräänanto leviää tallilla ja sitä kuulee yhä nuorempien ja nuorempien ratsastajien suusta. "Saitsä Pollen tänään peräänantoon?" Tätä spekuloidaan tyttöjen kesken pitkään, ja jos joku ei ole syystä tai toisesta, tai ihan vain kokemattomuudestaan, saanut poniaan peräänantoon, on se nolo juttu ja ratsastaja on todella huono.
"Mun on pakko saada tää poni peräänantoon tai mua haukutaan" , on ajatus, mikä varmasti pyörii tai on pyörinyt monien tuntilaisten mielessä. Ratsastus muuttuu suorittamiseksi eikä kehuja tule kavereilta mikäli se ponin kaula ei kaartunutkaan.

Peräänantohan tarkoittaa hevosen liikkumista rentona, joka lähtee koko kropasta. Liike on tasaista ja eteenpäinpyrkivää, niska on hevosen korkeimpana kohtana. Takajalat astuvat pitkälle rungon alle ja suu vaahtoaa valkoisena. Ohjastuntuma on pehmeä ja kevyt ja hevosen on turvallista tukeutua kuolaimeen.
Tältä suurinpiirtein näyttää peräänannossa kulkeva hevonen.
Se, ettei hevonen kulje heti oikein, ei ole vakava asia. Peräänantoon ei hevosta saada 'tosta noin vaan', se tulee ajan kanssa ja kun hevosen kanssa yhteistyö sujuu. Aloittelijoiden ja kokemattomien ei tarvitse keskittyä kyseiseen asiaan tai stressata siitä, on okei että poni kulkee pää ylhäällä eikä ravaa selkäänsä käyttäen. Ennenkaikkea keskitytään siihen, että poni kuuntelee terävästi ratsastajan apuja ja tekee sen, mitä siltä käsketään. Kun perusasiat ovat kunnossa ja ratsastaja osaa itse käskeä hevosta töihin, voidaan pikkuhiljaa keskittyä hakemaan hevosta oikeanlaiseen työskentelymuotoon. Peräänanto on asia, jonka kanssa ei kannata eikä täydy kiirehtiä.

Muodon ja peräänannon ero
Etenkin nuorempia hevosihmisiä kiinnostaa, mikä ero on peräänannolla ja muodolla. Mistä tietää että hevonen oikeasti on peräänannossa ja työskentelee oikein?
Kuten ylempänä kuvailin peräänannossa liikkuvaa hevosta, se on rento ja tasainen ja selässä on helppo istua. Kokeneemmat osaavat tuntea selkään, että hevonen ravaa käyttäen takajalkojaan hyvin rungon alla ja liike on voimakkaampi ja askel pidempi.
Muodossa hevonen on kirjaimellisesti pyöreässä muodossa kaulastaan, mutta siihen koko asia jääkin. Hevonen tällä tavoin saattaa luistaa kunnollisesta liikkumisesta ja huijata ratsastajaa pyöristämällä kaulaansa. Monet etenkin nuoremmat ratsastajat saattavat olla aivan innoissaan, jos hevonen kulkee kaula kaarella ja ajattelevat että jes, tämä on nyt peräänannossa, mutta todellisuudessa se ei ole yhtään sen ihmeellisempi juttu kun jos hevonen pitää päätään ylhäällä. Se ei kaulan pyöreydestä huolimatta ravaa koko kropastaan eikä työstä itseään millään tavalla.
On myös hevosia, jotka pakoilevat kuolaintuntumaa juurikin pyöristämällä kaulaansa ja turpa osoittaa ryntäitä kohti. Tämä on erittäin paha liikkumistapa joka treenaa hevosta väärin. Tuntuman pakoilemiseen on aina jokin syy, oli se sitten hevosen omakeksimä keino luistaa työnteosta tai sitä on joskus satutettu niin, että kipu on tuntunut suussa.

Tässä Bohemia ei ole lähellekkään peräänannossa. Poni painaa kädelle jolloin ratsastajan istunta kärsii ja menee helposti etupainoiseksi. Takapää ei työskentele vaan enemmänkin laahaa perässä. Hevonen ei ravaa tahdikkaasti ja reippaasti vaan laiskottelee.

Tässä Bohemia kulkee peräänannossa ja kokoaa raviaan. Huomaa, että niska on korkeimpana kohtana ja hevosen pää on luotiviivalla (suoraan alaspäin). Hevonen on kevyt suusta jolloin ohjasote kevenee ja ratsastaja pystyy istumaan syvälle satulaan. Liike lähtee takajaloista ja takajalka astuu runsaasti rungon alle. (Huom: ponilla ei ole kuvassa suu auki, vaan sillä on tapana leikkiä ylähuulen kanssa ja kuvanottohetkellä se on juuri sattunut leikkimään huulillaan!)

Lisätty ravi (kuva googlesta)

Peräänantoon ratsastus
On erilaisia keinoja, joilla hevosta voi työstää peräänantoon, ja kuten ihmisetkin, jokainen hevonen on erilainen liikutettava ja se on saatettu opettaa eri tavalla työskentelemään kun toiset. Pääpiirteittäin kaikki lähtee ratsastajasta itsestään, täytyy omata suhteellisen hyvän tasapainon sekä tasaiset ja pehmeät avut. Kun hevonen kokee ratsastajan kaveriksi ja mukavaksi selässä, on sen paljon helpompi rentoutua ja liikkua tyytyväisenä. Yhteinen sävel löytyy ja ratsastus on harmonista.
    Olen ratsastanut monilla erilaisilla ja erityyppisillä hevosilla, niin siroilla kuin kookkailla, massiivisilla, suurilla, pienillä, lyhytkaulaisilla ja pitkäkaulaisilla. On hevosia jotka pyrkivät itse eteen ja joita saa jarrutella, ovat herkkiä suusta ja reagoivat pienenpieneen apuun, sekä on niitä, jotka saa kunnolla käskeä eteen ja avut joutuvat olla suuria jotta ne vaikuttavat hevoseen.
    Aloitan itse ratsastamalla ensin hevosen hyvin eteen, se on peräänannon perusta, sillä et voi lähteä työstämään  hitaasti ja laiskasti liikkuvaa hevosta. Pikkuhiljaa houkutellaan hevonen ohjastuntumalle puolipidätteillä sekä taivutuksilla. Kun hevonen vastaa pidätteeseen myötäämällä niskasta, samanaikaisesti myös ratsastajan täytyy rentouttaa käsi jotta hevonen saa tilaa liikkua. Taivuttamalla hevosen läpi molempiin suuntiin yhtä hyvin, sen saa paremmin suoraksi alleen. Vain puoliksi ratsastettu hevonen helposti lähtee ryntäämään lapa edellä varsinkin volteilla, eikä hevonen ole tällöin täysin hallinnassa. Siksi molempiin suuntiin ratsastaminen on hyvin tärkeää.
     Hyvin vertynyt ja taivuteltu hevonen yleensä kevenee ja herkistyy itse ja peräänanto rupee tulemaan itsestään. Kokoajan on kuitenkin huolehdittava, että hevonen ravaa omalla moottorillaan eikä jää laiskottelemaan. On monia asioita, joihin täytyy kiinnittää samanaikaisesti huomiota, ja se on edelleen itsellenikin hyvin vaikeaa. Täytyy muistaa pitää katse edessä ja seurata ympäristöä, täytyy muistaa nojata hieman taakse, pitää kantapäät alhaalla, nyrkit suorassa ja pysyä rentona mutta jämptinä. Hevosen täytyy reagoida apuihin ja olla kokoajan aktiivinen. Ei kuullosta helpolta, eikä se sitä olekaan. Siksi peräänanto ei voikaan tapahtua heti samalla sekunnilla. On kuitenkin mahtava tunne, kun saavuttaa yhteisen sävelen ja huomaa, kun hevonen työskentelee oikein. Oma ratsastus helpottuu ja paranee huomattavasti kun selässä ei pompi eikä kädet joudu kannattelemaan hevosta, eikä kokoajan täydy antaa pohjetta saadakseen hevosta pysymään liikkeessä.

On monia huonoja tapoja ratsastaa hevonen niinsanotusti väkisin muotoon. Tästä en sen enempää mainitse, sillä mielestäni asiassa ei ole mitään kerrottavaa, väärinratsastus on aina väärinratsastus eikä sitä haluta opettaa kenellekään. Näihin huonoihin ratsastustapoihin lukeutuu mm. rollkur, josta monet varmasti jo tietävät. Siinä hevonen juuri aikaisemminmainitusti pakoilee kuolaintuntumaa, tai se on vedetty apuohjilla virkkuukoukun muotoon.

Rollkur. Hevonen on luotilinjan takana, turpa kohti ryntäitä. (kuva googlesta)

Hevonen on luotilinjalla ja työskentelee oikein. (kuva googlesta)

Tästä päästäänkin asiaan nimeltä apuohjat, jotka oikeinkäytettynä auttavat etenkin nuoria hevosia hakeutumaan peräänantoon ja saamaan oikeanlaista muotoa. Tämä on hevospiireissä hyvin kiistelty aihe, apuohjilla on kannattajia mutta myös vastustajia. Toisten mielestä apuohjat ovat aivan väärä tapa kouluttaa hevosta ja ne pitäisi hävittää kokonaan, joidenkin mielestä ne ovat hyvä keino auttaa ratsastajaa mikäli hevonen on esimerkiksi haastava tai heittelee päätään. Lisäksi apuohjia saatetaan käyttää juoksuttaessa hevosta. Vaikkei ratsastaja olisikaan selässä, hevosen halutaan silti työskentelevän koko kropasta ja liikkuvan pyöreässä muodossa.

Oma mielipiteeni apuohjiin on myönteinen ja mulle on okei, että niitä käytetään. Ne ovat oikein käytettynä hyvä apu niin ratsastajalle kuin hevosellekin, eivätkä satuta tai auta hevosta liikkumaan väärin. Itsellä ei ole kovinkaan paljoa kokemusta mistään apuohjista, sillä en ole ratsastettavilla hevosillani niitä tarvinnut missään tilanteessa. Nyt kuitenkin uudella ratsulla Teemulla, kuten monet ovat jo varmaan havainneet, käytetään apuohjia nimeltä gramaanit. Syy, minkä takia niitä kyseisellä hevosella käytetään, on omistajan ja meidän välinen asia, mutta siihenkin on järkevä tarkoitus eikä asia välttämättä kuulu ulkopuolisille. Lyhyesti sanottuna ne kuitenkin auttavat sekä hevosta että ratsastajaa.

Toivottavasti asiasta kiinnostuneet jaksoivat lukea tämän analyysin ja saivat avarrettua asiaa edes vähäsen :) En kertonut jokaisesta asiasta täysin tarkasti vaan pääpiirteittäin, että asia selkiytyy ja sen pääpointti tuli selville. Voi olla, että tästä jotkut saattavat saada jotain kipinää ja osa kirjoittamastani saattaa vaikuttaa toisen mielestä väärältä. Tässä olen kuitenkin maininnut asioita, jotka löytyvät ihan hevostietokirjoista, googlettamalla ja ovat asioita joita on opetettu niin ratsastuskouluissa, teoriassa ja käytännössä ja valvovan silmän alla. Jos joku löysi jotain virheitä, voitte niistä mainita ja korjata, en itsekään ole todellakaan vielä niin hyvä ratsastaja että kaikkea tietäisin joten epäkohtia saattaakin tekstistä löytyä. Ratsastus on laji, joka on ikuista oppimista eikä koskaan kukaan ole täysin valmis ja täydellinen!
Kommentoikaa myös, oliko hieman erilainen postaus hyvä juttu ja haluatteko kenties joskus lukea uudelleen tämäntyylisiä pohdintoja blogissani :)

hevonen = ystävä <3