lauantai 4. elokuuta 2012

aurinkoiset terveiset!

Nyt on blogi palaillut reilun viikon mittaiselta kesälomalta, ja itse olen asettunut kotiin mahtavalta Naantalin reissulta ja yrittänyt ottaa vielä jotain irti loppulomasta, ensiviikon torstaina kun se arki taas painaa päälle ja viimeinen vuosi ammattikoulussa alkaa..! Kesäloma tuntui taas hurahtavan ohi tosta noin vaan, ja aina jää fiilis ettei kerennyt toteuttamaan kaikkia asioita, joita kesällä olisi täytynyt tehdä. Tänä kesänä kuitenkin olin suunnitellut juuri sopivasti tekemistä, ja ihme kyllä sain nautittua lomasta juuri niinkuin oli tarkoituksenakin. Ainoana harmina huonot ilmat, suurimmaksi osaksi kesällä kun vain satoi ja satoi ja olemme saaneet nauttia vain muutaman aurinkoisen hellepäivän, ainakin täällä Uusimaalla päin..
Vaikka Viksua elämää ei olekaan lifestyleblogi, ajattelin nyt pienesti kertoa Naantalista ja laittaa muutaman kuvan, sillä mitään muuta erikoista asiaa mulla ei tänään ole, oli vain into päästä kirjoittamaan teille ja kertomaan että olen palannut ;)

Lähdimme siis ystävieni Aadan, Santran ja Jutan kanssa Naantaliin unikeonpäivänä 27.7, ja Naantalissahan juuri tuona päivänä tapahtuu, sillä silloin kaupungissa järjestetään unikeonkestit jossa vuoden unikeko heitetään kello kuusi aamulla mereen. Itse saavuimme paikalle vasta päivällä, jolloin emme nähneet mitään erikoista, paitsi saimme nauttia upeasta illasta satamassa, hyvistä ruoista ja tutustuimmepa uusiin ihmisiinkin. Naantalissa jotenkin kaikki ihmiset ovat niin avoimia ja iloisia ja täysin tuntemattomatkin ihmiset tervehtivät reippaasti, siitä tulee itselleen hyvin tervetullut olo :)
Päivien aikana kävimme uimassa muutaman kerran meressä, vietimme paljon aikaa kaupungilla hengaillessa, kävimme purjehtimassa, rentoutumassa Naantalin kylpylässä ja sukulaisien luona useana päivänä. Jokaisena päivänä oli jotain tekemistä, mutta sopivasti, niin että saimme myöskin vain olla ja nauttia. Viimeisenä päivänä oli erittäin haikea olo, Naantaliin ja niin paljon hyviä muistoja ja ihania ihmisiä, että pakko päästä uudelleen viimeistään ensikesänä!
Oli erikoista tulla kotiin, sillä täällä ei enää tarvinnutkaan liikkua paikasta toiseen vaan on vain kotona ja rentoutuu. Ehkä se onkin ihan hyvä että jaksaa sitten rehkiä koulussa :)

Naantalin upea kirkko ja edessä Nunnalahdeksi kutsuttu uimaranta, jossa kävimme uimassa.
Café Antonion herkullinen suklaakakkupala :)
Sain taas uusia ystäviä <3
Ja kuten lomaan kuuluu, söimme hyvin ;)

Tänään kävin ratsastamassa Bohemian, tuntuu kun ei sitäkään olisi nähnyt pitkään aikaan, oli siis mukava päästä taas tutun ponin selkään. Bohemia lomaili myös Naantalin reissun aikana, se sai vain syödä ja levätä, mikä tekee hyvää myös hevosille. Tai no, ratsastajalle hevosten loma ei välttämättä aina ole ihan mukavaa, sillä ainakin Bohemialle oli jäänyt lomafiilinki päälle ja saimme vähän vääntää kättä kentällä! Bohemia kuulemma oli ollut viimepäivinä vähän hankalampi, joten otin selkään mentyä kunnon asenteen että nytpä mennään eikä meinata. Pyrin saamaan ponin vain herkäksi pohkeelle ja liikkumaan eteen, tein siirtymisiä ja taivuttelin ravissa hyvin molempiin suuntiin. Ei ollut helppoa, ja olin jo muutaman minuutin päästä ihan hiestä märkä! Mutta kuten tavallista, loppua kohden Bohemia parani ja rupesi saamaan takajalkoja alleen etenkin ravissa ja herkistymään myös edestä. Pyörivän laukan saamisessa kesti hieman kauemmin, mutta pienten sovittelujen jälkeen poni oli oikein rento ja laukkasi eteenalas. Ravi parani laukan jälkeen myös paljon ja tunsi selkään kuinka Bohemia ravasi ylös ja eteen, jes, mission complete!

22 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. want a coockie ?

      Poista
    2. fail, se on cookie eikä mikää coockie :D

      Poista
    3. etkö oo kirjotusvriheestä kuullu, "fail"-anonyymi :D

      tosi kiva postaus ja kiva että olit mukava reissu! (:

      Poista
  2. Naantali on paras paikka! :DD

    VastaaPoista
  3. Muuten hyvä postaus, mut unikeonpäivä on 27.7 :DD

    VastaaPoista
  4. Ihanaaaa että tykkäsit naantalista, itse asun siellä! Kumpa oisin nähnyt sut siellä unikeon päivillä!!! :) oisin tullut moikkaamaan sua!!

    VastaaPoista
  5. voi vitsi miten nätti oot, noi sun silmäskin on aivan ihanat♥ tykkään hirmu paljon näistä sun postauksista kun sä kirjotat tarpeeks lyhyesti ja mielenkiintosesti että sun postauksia jaksais lukee vaikka be ois kuin pitkiä!:)
    ps. sä taidat vetää noita lintuja puolees,, lintu-emmi:DDD

    VastaaPoista
  6. voisitsä joskus tehä lifestyle viikon tänne blogiin ??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin, mutta koskaan ei voi sanoa ei koskaan.. :)

      Poista
  7. Hei, kuinka monta kertaa viikossa ratsastat bohemialla? Entä viksulla? Yritin etsiä tähän vastausta UKK:sta enkä hevosten omilta sivuilta, niin siksi kysyin :)

    VastaaPoista
  8. seurusteletsä edelleen?

    VastaaPoista
  9. ootko vähentäny päivii ku enne menit molemmil 2x viikko?

    VastaaPoista
  10. sul on tosi ihanat ja kauniit hiukset ! :)<3

    VastaaPoista
  11. Heei mä näin sut autosta!:Dmä asun naantalis ja ihan lähel tota siltaa!meen aina siit keskustaan;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, se siltakohta oli kyllä kaunis paikka, niin ihanat maisemat!

      Poista
  12. Mä kävin aina monena vuonna peräkkäin Naantalissa (tosin nyt en oo käyny) ja nuo hanhet jää kyllä mieleen !:D

    VastaaPoista