tiistai 5. kesäkuuta 2012

Unelmatallini, unelmakotini

"Astelen rauhallista maantien reunaa pitkin, ilma on lämmin ja aurinkoinen, aivan kuin kesäpäivän kuuluukin olla. Saavun risteykseen, josta oikealle kaartuu pieni, kuitenkin autonmenevä, hiekkatie. Ympärillä näkyy peltoja, jotka ovat juuri täydellisiä ratsastukseen ja pidemmälle katsellessa kauempana kiiltelee joki. Ilmassa leijailee hieman unenomainen tunne, pehmeä ja utuinen. Lähellä olevista puista irtoaa pumpulimaisia siemeniä, jotka leijailevat hiljalleen maahan, aivan kuin lumisade. 


Hiekkatien päätyttyä eteen avautuu kaunis pihapiiri, oikealla viistossa näkyy omenapuita ympäröivä punainen omakotitalo. Siinä on parveke, kuisti ja kaikki. Piha on nurmea ja sinne on istutettu paljon kauniita kukka-asetelmia ja puskia, jotka koristavat upeasti taloa. Huokaisen silkasta ihastuksesta, kuinka kaunista kaikkialla voikaan olla. Katseeni siirtyy hiljalleen suoraan eteen, ja näköpiiriini ilmestyy pieni, kodikkaan näköinen talli. Ikkunoita somistavat valkoiset raamit ja tallin edustalla kasvaa pirteänvärisiä kukkia. Oven vieressä on tyttö harjaamassa ruskeaa, hieman pörröistä hevosta. Hän huomaa minut ja hymyilee iloisesti tervehtien. Kävelen hänen luokseen ja tervehdin takaisin.
- Hei, olen Liisa, mukava tutustua! Oletko uusi täällä?, hän aloittaa.
- No hei, nimeni on Emmi, vastaan varovasti. - Tulin vain sattumalta ja täydestä mielenkiinnosta tänne, olen siis uusi, jos näin voi sanoa.
- Voi kuinka kivaa, itselläni on täällä oma hevonen, joka itseasiassa seisoo tässä vieressäni. Sano moi Röllille!
 Paksun otsatukan alta minua kääntyy katsomaan ystävällisen näköinen silmäpari. Silitän hevosen pehmeää turpaa sen puhaltaen sieraimistaan lämmintä ilmaa aivan kuin toivottaen minut tervetulleeksi tallille.
- Olen lähdössä pian maastoon Röllin kanssa, mutta haluatko että minä vaikka esittelen sinulle tätä paikkaa hieman tarkemmin?, tyttö jatkaa. Vastaan myöntävästi ja astumme sisään talliin. 
- Tallissa on viisi karsinaa, joista kaksi on omistajan hevosten. Me muut olemme vuokralaisia. Omistaja ei ole tänään valitettavasti paikalla, hän on matkalla Ruotsissa, joten me vuokralaiset hoidamme tallia sen aikaa. Saamme siitä onneksi alennusta niin, että tallivuokrasta jätetään pois pieni summa. 

Karsinat ovat kodikkaita, niissä on tummanruskeat ovet ja seinät sekä valkoiset kalterit. Jokaisen karsinan ovessa on koristeellinen kyltti, jossa lukee hevosen tiedot. Oikealla puolella on kaksi karsinaa, ja aivan oven vieressä vesiboksi, vasemmalla puolella käytävää on kolme karsinaa. Jatkamme käytävää eteenpäin ja vasemmalla on pieni rehunurkkaus, jossa laitetaan hevosten ruoat. Nurkkauksessa on ovi, josta pääsee heinävarastoon. Siellä heinät pysyvät kuivana eivätkä pölyty. Suoraan edessä on iso satulahuone, jossa on samassa pieni taukotila, jossa sekä tallilaiset että omistaja voivat viettää aikaa yhdessä. Kaikkialla on kovin siistiä, suitset roikkuvat siistissä rivissä seinällä ja toisella seinällä on hevosten satulat nimikylteillä varustettuna. Lisäksi lähellä huoneen kattorajaa on aseteltu 'aaltoilevasti' kuvia hevosista, kilpailuista, ympäristöstä ja tapahtumista. Taukotilassa on puupöytä, jonka päällä pitsinen pöytäliina. Pöydän vieressä on ikkuna, josta näkee tallin taakse. Tilassa on lisäksi houkuttelevannäköinen sohva ja työtaso, jossa on kahvinkeitin, vedenkeitin, mikroaaltouuni sekä tiskiallas.

Satulahuoneessa on ovi, josta pääsee ulos. Päätämme lähteä tutkimaan tallin pihapiiriä tarkemmin. Astun ovesta ulos ja edessä on kaksi suurta laidunta, joiden vieressä kulkee se samainen joki, jonka näin tullessani tallille. Laitumilla laiduntaa kaikki tallin hevoset lukuunottamatta Rölliä. Oikealla puolella on puiset tarhat, joita on kolme pienempää ja yksi isompi tarha, jossa on omistajan hevosten paikka.
- Tarhoissa on sähköaidat vielä puuaitojen lisäksi, sillä se minun hevoseni on välillä kova karkaamaan! Rölli on suomenpienhevonen, mutta omistaa ponimaisen luonteen. Tuntuu että sillä on kaikenkestävä nahka, sillä se tulee aidasta kun aidasta läpi, Liisa naurahtaa.
Jatkamme matkaa vasemmalle ja tulemme tallin nurkalle. Tallin vieressä on lantala ja taaempana punainen varasto, jossa tytön mukaan säilytetään puutarhavälineitä ja jotain muuta roinaa. Ei siis mitään mielenkiintoista.

Tulemme jälleen tallin edustalle ja Liisa tarkistaa, että Rölli on pysynyt harjauspuomissa. Kyllä, siinä se vielä  nuokkuu lepuuttaen vasenta takastaan. Jatkamme kentälle, jota myöskin ympäröi valkoiset puuaidat. Katson kentän laidalle jossa on värikäs estekalusto.
- Tallin omistaja on esteratsastaja, joten nuo esteet ovat kovassa käytössä. Hän tykkää järjestää silloin tällöin täällä kilpailujakin, jotta hän saa vähän rahaa. Aika hyvin täällä on kisat pyörineet ja osallistujia on ollut kymmenittäin. Onhan tässä lähellä yksi talli, joka omistaa maneesinkin. Siellä pääsemme talvisin ratsastamaan, kun ei tuo kenttä ole kovin hyvässä kunnossa talvisin.
Liisa saa juuri puheensa päätettyä kunnes tallista kuuluu RÄKS. Käännymme katsomaan ja Rölli laukkaa harja hulmuten kentän ohi kohti metsää. 
- EII, se teki sen taas!, Liisa huutaa ja lähtee juoksemaan hevosensa perään. - Tule, Emmi, lähdetään sen perään!

Liisa ei tullut ajatelleeksi, että tuskinpa me saamme hevosta kiinni ilman riimunnarua, joten kipaisen hakemassa tallista narun ja lähden tytön perään. Juoksemme hevosenmentävää pehmeää polkua eteenpäin metsässä ja yritämme seurata parhaan mukaan Röllin liikkeitä. Onneksi metsä ei ole kovin tiheä, joten näemme minne suuntaan Rölli on mennyt.
Pieni polku päättyy ja tulemme eräälle hiekkatielle. Liisan juostessa edeltä katselen samalla ympärille lumoutuneena; kuinka kaunista täälläkin voi olla, ei ihmekkään että Rölli on juossut tänne metsään, nämähän ovat täydelliset maastot! Hiekkatie jatkuu pidemmälle, mutta käännymme jälleen uudelle polulle, josta melkein suoraan avautuu pellot. Ne samat pellot, joissa hevoset laiduntavat. Tarkkailemme ympärille ja huomaamme Röllin seisovan rauhallisesti keskellä peltoa syöden vihreää. Laiduntavat hevoset ovat hännät korkealla, korvat hörössä ja aivan pörheinä.
- Voi että, muut hevoset ovat varmaan luulleet Röllin olevan hirvi! Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun tuo ketale säikyttelee muita hevosia, Liisa kertoo tuohtuneella ja hieman huvittuneella äänensävyllä. - No, ainakin sait nähdä vähän myös tallin maastojakin. Rölli selvästi tahtoi itse olla sinun matkaoppaana. Tuolla kun olisi mennyt vähän pidemmälle, siellä olisi tullut vastaan vielä hiekkakuopat, jossa me yleensä käymme ratsastamassa lenkin..
Haemme hikisen hevosen laitumelta ja talutamme sen takaisin tallin edustalle. Huomaan, että minun täytyy alkaa lähteä talsimaan takaisin kotiinpäin. Hyvästelen Liisan ja Röllin ja lähden kävelemään hiekkatietä pitkin pois hymyillen.
Tällainen olisi unelmatallini. Pieni ja viihtyisä, jossa silloin tällöin tapahtuu. "

34 kommenttia:

  1. Ihana ! ♥ Sä oot taitava kirjoittaja, en ihmettelis jos sä kirjotat vielä joskus kirjan. : D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ei oo kirjan kirjottamiset ihan mun juttu, vaikka pienempänä tykkäsinkin kirjoittaa tarinoita :D

      Poista
  2. Todella siisti ja hyvin kirjoitettu teksti! Tykkäsin ♥

    VastaaPoista
  3. Seurasin tekstiä mielenkiinnolla. Tosi hieno ja siisti teksti! En ihmettele jos kirjottaisitkin kirjan.

    VastaaPoista
  4. aika paljon kyllä muistutti talli tuota samaa tallia missä Bohemia asuu, mutta juu tosi hienosti kirjotettu (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa pihapiiri eikä talli muistuta yhtään Bohemian tallia, se on aiiivan erilainen (;

      Poista
  5. Kuulostaa kivalta paikalta ja oot tosi hyvä kirjoittamaan :)

    VastaaPoista
  6. Tosi hyvin osaat kirjoittaa! Pystyin ihan mielessäni kuvittelemaan tuota paikkaa:)

    VastaaPoista
  7. Oo repesin tuossa "paljon kauniita kukka-asetelmia ja puskia" :D Olen kyllä samaa mieltä sun kanssas tästä unelmatallista. Kirjotat tosi kivaa tekstiä, ja kaiken jaksaa aina lukea loppuun asti :))

    VastaaPoista
  8. Ihanasti kirjotettu. Pääsin ite oikeen mukaan hetkeen ! :) Ihanaa virkistystä normaaleihin postauksiin verrattuna! :) Voi, kumpa itse saisi tollaisen tallin. Ehkä voin sitten tehdä tallistamme tollasen, kun rakennustyöt on aloitettu ja talli valmis. Tästä sain paljon kivoja vinkkejä tulevaan uuteen talliini! :) Vois joskus tehdä samantyyppisen postauksen, mutta en kylläkään kopioi täältä mitään. Lupaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, hauskaa jos sait vinkkejä :) Ja tätä oli kieltämättä tosi kiva ja erilainen tehdä, suosittelen!

      Poista
  9. Olipas ihana postaus!! :) Niin erilainen, osasin kuvitella kaiken päässäni ihanku ite olisin ollu tuol! :D Oot tooosi hyvä kirjottaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että pääsit tekstiin mukaan! Kiitosta :)

      Poista
  10. Onks noi kuvat sun ottamia?:) Tuommoinen talli olisi ihana!(;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kaikki muut paitsi yhden noista (jokikuva) täytyi ettiä netistä :)

      Poista
  11. Sori jos tulee tää kommentti vähän huonoon postaukseen ja paikkaan mutta pitäs sanoo vaa et banneris on tosi kiva! Teetkö muille bannereita ku ite tarvitsisin bannerin? :)

    VastaaPoista
  12. Tää oli luova teksti! Ihanasti osaat kirjottaa ja sussa on oikeasti ainesta satukirjottajaks :D
    Tykkäsin tästä postauksesta ihan hirmuseseti ja toi Rölli muistutti vähän mun ponia xD♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itselläkin tulee ponista vähän entinen hoitoponini mieleen :D

      Poista
  13. koska tulee videopostaus: ) ? esimerkiksi tallilta päivä (:

    sunshine-julia.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy yrittää tehdä lähiaikoina, kun viime videopostauksesta on tosiaan jo aikaa. Aiheet vaan rupee loppumaan, ei oo varmaan niin mielenkiintoista katsoa samantyyppisiä videoita. Täytyy yrittää kehitellä jotain :)

      Poista
    2. Hyss Emmi! Kaikki videopostaukset mitä teet on mielenkiintoisia! jaksamme tietty katsoa ne :3 ja onnea, neljä lukijaa ja tuhat täynnä!! Tuleeko sen kunniaksi joku juttu? arvonta tms? :3

      Poista
    3. Voi kiitos :) Ja herranjestas, katos kun en oo huomannutkaan :o Kyllä sen kunniaksi yritän keksiä jotain kivaa !

      Poista
    4. Onnea myös täältä tuhannen lukijan täyttymisestä :) Oot jokaisen lukijasi ansainnut! :d

      Poista
  14. Haluaisitko kertoo mite saat tosta bannerista "rajattua" mustalla noiden kuvien reunat ?:)

    VastaaPoista
  15. jjeijj OLIN 1000. LUKIJA ! (: ihana postaus ♥

    VastaaPoista