torstai 29. maaliskuuta 2012

uusi ulkoasu + maastossa

Noniin, huh, vihdoin ja viimein tämä blogihässäkkä on saatu kuntoon, ja toivon syvästi että kaikki lukijani löytävät jälleen blogiin! Tosiaan osoitteen kanssa oli ongelmia, jonka vuoksi Blogger väitti ettei blogini olisi enää käytössä. Sain asian kuitenkin korjattua ja nyt pitäisi toimia.

Vaihdoin ulkoasunkin hieman keväisempään sekä tein uuden bannerin. Olen ainakin tähän mennessä saanut tästä ihan uusimmasta ulkoasusta pelkkää hyvää kommenttia, toivotaan että suurimmalle osalle 'ei kommentoneille' kelpaa :) Ulkoasu on nyt selkeä ja vaalean värinen, omaan makuun vähän liian väritön. Taustan olisin ehkä halunnut hieman tummemmaksi, mutta olkoon nyt ainakin jonkin aikaa tämän näköinen. Muutamat valittivat liian pienestä tai epäselkeästä fontista, joten vaihdoin sen nyt selkeämmäksi. Toivottavasti jokainen pystyy tätä nyt lukemaan!
Kesälle tulen tekemään jälleen uuden ulkoasun, joten ne, jotka tästä eivät pidä, teidän ei tarvitse kestää tätä ikuisuuksiin (;

Mainitsisin vielä, että kaikkien, joilla tulee jotain kysyttävää, kannattaa käydä vilkaisemassa UKK-välilehti, jonne olen koonnut useiten kysyttyjä kysymyksiä. En jaksaisi jokaiselle vastata tuhannetta kertaa samaa asiaa, joten tämä helpottaisi kovasti :)


Sitten vielä pääasiaan, eli heppailuun!
Kävin eilen, keskiviikkona, ratsastamassa jälleen Viksulla. Ilma oli oikein ihana ja varmaan lämpimin tähänastisista kevätpäivistä, joten lähdettiin maastoon! Kenttä oli aivan kamalassa kunnossa eikä siinä voinut edes kuvitella ratsastavan  joten maasto oli ainoa vaihtoehto, tiet kun ovat jo täälläkin ihan sulaneet :)
Valitettavasti ette saa nyt mitään kunnon materiaalia, ainoastaan ylläolevat tarhakuvat Viksusta nappasin ennen ratsastusta.
Harjatessa karvaa lähti taas ihan hirveästi, kuten kuvasta saatatte huomata! Onneksi sain kuitenkin nyt paljon paremmin karvaa siistittyä ja kesäkarva alkaakin jo näkymään aika selkeästi. Ihanaa :)


Maastossa Viksu oli ihan hirveän pirteä. Olin ilman satulaa ja laittanut nivelsuitset ilman turpahihnaa, sillä ajattelin että eihän Viksu nyt lähde mihinkään viemään. No, väärässä olin, sillä sain ihan todenteolla pidätellä vanhaa herraa ettei rallitettu pitkin hiekkatietä! Alkuun vain naureskelin kyydissä, mutta hymy alkoi hyytymään kun Viksu yritti viedä mua kun märkää rättiä. Kuka kehtaakin väittää ettei vanhassa ruunassa olisi vielä ruutia! ;) Mentiin siis yhtä tietä edestakaisin kokoajan (hah, on siinäkin maasto!). Jouduttiin sitten tekemään ihan kunnolla töitä ja kuunteluharjoituksia. Kaksi askelta käyntiä -> pysähdys, kaksi askelta käyntiä -> pysähdys. Tämän jälkeen ravikäynti-siirtymisiä ja lopuksi laukattiin pieniä pätkiä. Tehtiin myös muutamia takaosakäännöksiä ja vähän väistöjä. 

Huomenna (perjantaina) menen Aadan luo yöksi, ja lauantaina ratsastan Bohemian. Katsotaan, josko siellä kenttä olisi paremmassa kunnossa, muutoin menemme jälleen tiellä. Siihen asti näkemiin!

22 kommenttia:

  1. Tää uus ulkoasu on tosi kiva ja bansku myös! :)

    VastaaPoista
  2. Ihana ulkka ja superkivoja kuvia! :)

    VastaaPoista
  3. ihania kuvia! ja tykkään tästä ulkoasusta tosi paljon :)

    VastaaPoista
  4. Ihana banneri ja kivoja kuvia ♥. Ihanat nuo kuvat tuossa bannerissa :). Ja samoin hienoja nuo kuvat tuoss apostauksessa :) Odottelenkin innolla jo launataista postausta :). Hyvä laatuiset kuvat! :D

    VastaaPoista
  5. aivan ihana ulkka :) aw noi kuvat, nekin ihania! ootko alimman kuvan reunoja muuten muokkaillut..? ja millä x)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin ihan vain drop shadowta ja pienet reunat kuvaan, samoin tuohon "karvakuvaan" :) Tehty Photoshopilla.

      Poista
  6. Tää on just hyvä näi! ei liian väritön eikä mikään tummakaan, tää sopii kevääseen:)

    VastaaPoista
  7. ulkoasu on erittäin hyvä! huomaa että täälläkin on kevät ;)

    VastaaPoista
  8. tykkään tosta ulkoasun vaaleasta väristä sitä on mukava lukea ja se saa blogin näyttää positiivisemmalta :D en tiiä miten mut näin on mun mielestä ;) kevääseen sopii mun mielestä enemmän sellaset kirkkaat värit esim. oranssi ja keltanen (tosin mulla liian värikäs ulkoasu):D

    VastaaPoista
  9. Jes, ihana kuulla että tykkäätte ulkoasusta ! :)

    VastaaPoista
  10. Tää on huippu tää uus ulkoasu <3

    VastaaPoista
  11. Tää on tosikiva tää ulkoasu, mut toi tausta on aika vallottava, et en ny tiiä mite bloggeri toimii mut saako tätä ns. valkosta aluetta vähän leveemmälle vai pilaako se ton bannerin :d

    VastaaPoista
  12. tää ulkoasu on aivan mahtava!! :)

    VastaaPoista
  13. Ihana tää ulkoasu! Tykkisin ehkä viel enemmän, jos noi punaset linkit ois oransseja (':

    VastaaPoista
  14. aivan ihana ulkoasua ja varsinkin nooi kuvat !! (;

    VastaaPoista
  15. Ihana ulkoasu<3 Millä oot muuten tehny ton bannerin?

    VastaaPoista
  16. ihania kuvia! :) ja kyllä tolla vanhalla vaarilla on aina pilke silmäkulmassa :D

    VastaaPoista