sunnuntai 2. lokakuuta 2011

koulutuuppausta

Viimepäivinä ollaan nyt keskitytty niin Viksun kuin Bohemiankin kanssa vain kouluratsastukseen ja jätetty esteet pois. Kivaa vaihtelua sekin :) Pollet on liikkunut aikas kivasti ja säät on suosineet. Lokakuulle on paljon kivaa tekemistä, ja mainittakoon yksi, että nyt on varattu liput Horse Show'hon, jonne matkaan sitten  perjantaina 21.10 Aadan ja Jutan kanssa, jee! Mutta nyt asiaan..


Ratsastin siis Viksun taas torstaina tavalliseen tapaan, ja pitkästä aikaa päätin mennä taas ihan satulalla kunnon koulua. Kenttäkin oli sen verran hyvässä kunnossa että siinä uskalsi Viksun kanssa mennä.
Hain Viksun talliin ja tällä kertaa se antoi itsensä laitumelta heti kiinni, jes! Ei tarvinnut juosta perässä tai hakea ruokaa että sen olis saanut kiinni. Varusteet laitettua kiipesin satulaan ja kävin kävelemässä aluksi pellolla. Huomasin myös, että sänkkärit oli myllätty pois harmittavasti, joten ei päästä enää sänkkäreille ratsastamaan. Tuntuu että nyt sänkkärikausi oli tavallista aikasemmin ohi, mut onneksi päästiin kuitenkin ihan mukavasti siellä pellolla ratsastamaan :)
Kentällä ratsastin pääosin pääty-ympyröillä, aluksi pidemmällä ohjalla ja taivuttelin Viksua molempiin suuntiin. Sen jälkeen keräsin kokoajan ohjia enemmän käteen mutta yritin saada kaulan pysymään pyöreänä. Alkuun Viksu oli todella kiva, rento ja liikkui ihan mukavasti, mutta ohjia lyhentäessä ja kokoessa hevosta se alkoi kuumumaan ja muuttui suusta vähän kovaksi. Osasyynä saattoi olla pitkä raippa, jota välillä näpäytin ettei takajalat saa hyytyä. Viksu on sen verran herkkä että pienestä raipan kosketuksesta se jo muuttuu säpäkäksi. Jätin raipan pois ja yritin saada Viksua rentoutumaan ja hidastamaan tahtia, mutta sen mielestä oli paljon kivempaa vain juosta pois avuilta! Otin sit kunnolla kiinni ja päästin ohjat vapaaksi ja menin muutaman kierroksen käyntiä ihan vain sen takia että Viksu tajusi ettei kokoajan tarvitse vain juosta.
Aloin työstämään sitä uudelleen ensin käynnissä ja ravissa molempiin suuntiin ja istuin hyvin rauhallisesti kyydissä. Oikeaan suuntaan Viksu pehmeni ja oli taas hyvä, mutta vasen tuotti ongelmia eikä se oikein taipunut tai myödännyt. Otin vielä muutamat laukat ja siirryin sitten loppuravailemaan.
Aina ei Viksukaan ole sellainen rauhallinen suokkiputte vaan kyllä siltäkin löytyy päiviä jolloin työnteko ei ole kivaa vaan kaikki muu on paljon mielekkäämpää (;
Perjantaina menin Aadalle yöksi suoraan koulun jälkeen, ja melkein heti tallille päästyä lähdettiin kumpikin ratsastamaan. Aada siis Kurrella ja minä Bohemialla. Ilma oli mitä mahtavin, +20 astetta ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta! Tuntui kuin kesä olisi tullut päiväksi takaisin, ja nautinkin ilmasta ja ratsastin ihan t-paidalla. Käytiin aluksi ratsastamassa pitkät alkukäynnit jokitien vartta pitkin, ja sen jälkeen tultiin kentälle ratsastamaan kaikki askellajit läpi. Bohemia oli heti alusta aivan mainio ja liikkui hyvin eteen ja oli joustava. Laukka etenkin sujui todella kivasti ja poni kulki kivasti pakettina ja nautin vain kyydistä. Oikea suunta etenkin oli erittäin hieno niin ravissa kuin laukassakin ja kun olin tyytyväinen, siirryin loppukäynteihin. Jäi mahtava fiilis itselle, sillä nyt ei tarvinnut ratsastaa pitkään saadakseni Bohemian liikkumaan hyvin, vaan se suorastaan tuli automaattisesti jo avuille. Jes :)


Lauantaina sain myös ratsastaa ponin, ja jatkettiin vähän niinkuin siitä mihin eilen jäätiin. Jälleen Bohemia oli alusta asti todella hyvä, tosin ei niin reipas ja aktiivinen kuin perjantaina, mutta kuitenkin. Ratsastin pääosin pääty-ympyrällä ja tein muutamia voltteja saadakseni ponin taipumaan kunnolla. Vähän oli hyytymistä havaittamista mutta pienellä muistutuksella sai taas tammaan liikettä. Bohemia muuttui kokoajan paremmaksi ja paremmaksi ja lopulta istuin vain kyydissä ihan kevyellä ohjalla ja poni oli ryhdikäs, joustava ja ravasi rytmikkäästi eteen. Hymyilin selässä ja olin niiiin iloinen, Bohemia ei varmaan koskaan ole ollut niin hyvä ravissa kuin nyt! Tuntuu että kehityn sen kanssa joka kerta enemmän, ja eihän siihen voi olla kun tyytyväinen :)



Bohemian ratsastettuani kiiruhdin suoraan ratsastamaan Viksun. Mulla oli vähän kiire, joten Viksulla kävin ratsastamassa askellajit läpi kuitenkin huolellisesti että sain sen rennoksi ja hyväksi avuille. Alkuverkan kävin ratsastamassa pellolla, ja siellä jo Viksu tuntui tosi hyvältä ja pehmeältä. Ravasin ja laukkasin pitkät pätkät pitkällä ohjalla ja annoin Viksun mennä aika omaa tahtiaan.
Kentällä aloin tekemään käynnissä ympyröitä ja voltteja, sen jälkeen siirtymisiä ja jatkoin sitten ravaillen ja tehden voltteja. Tuuli oli aika kovaa ja se sai Viksun keskittymään aivan johonkin muuhun, kaikki tuulen kahina yms oli paljon mielenkiintoisempaa kuin työnteko. Sain siis hetken aikaa muistutella että nyt keskitytään töihin eikä mihinkään muuhun. Torstaihin verrattuna Viksu oli kuitenkin paljon parempi nyt kuin silloin, se oli pehmeä ja reipas olematta kuitenkaan tikittävä aikapommi.
Ravin jälkeen tein aluksi laukka-ravi -siirtymisiä, ja muutamat nostot olivat erittäin hyviä. Liike lähti takapäästä ja se nousi heti avut annettua. Viksulle on ollut laukannostoissa ongelmana, että se on nostanut joko väärän laukan tai ristilaukan tai lähtenyt säheltämään jotain omaa. Nyt kuitenkin niistä ei ollut tietoakaan (tosin muutaman kerran nousi väärä laukka..). Keventelin sen sitten pois ja vein talliin. Huomasin että suusta tuli ihan puhdasta vaahtoa eli se siis oli tehnyt kunnolla töitä, hyvähyvä :)

Ja sitten vielä blogiasiaan, eli oon ajatellut että voisin tehdä taas jonkun erikoispostauksen. Ideoita otetaan vastaan, niinkuin aina ;) 

10 kommenttia:

  1. Tuletko perjantaina päivä- vai iltanäytökseen vai koko päiväksi? Jos tuut päivällä ja näen sut siellä nii yritän uskaltautua juttelemaan :DDD

    VastaaPoista
  2. Riina: Oon menossa just siihen iltanäytökseen.. :/ Mut en tiiä tullaanko vähän aikasemmin jo sinne expo-alueelle tai jotain :)

    VastaaPoista
  3. hyvin ootte bohemian kans kehittyny! =)

    VastaaPoista
  4. Bohemian talli esittely samanlainen ku toi viksutallni esittely (---: Tai videopostaus, ne on niiiiin kivoja ! (:: ja viel ku oot niin nätti ja hyvä ratsastaa (--:

    VastaaPoista
  5. vauu ihana kuva oikeesti susta ja viksusta !! oot tositosi nätti ja ratsastat iha hirmu hyvin:)bohemia on tosi sulone ja nää kaikki sun postauksetki on iha mahtavia ! mutmut harmi ku et tuu la horse showhon ku miä meen vaa sillo ois ollu siistii nähä:D mutt tee joku video postaus tai kysymyspostaus :)! tai sellanee bohemia päivä niiku oot tehny viksupäivä videon !

    VastaaPoista
  6. Videopostaus ois tosi kiva :)

    VastaaPoista
  7. kysymyspostaus ois ihan kiva taaaas ja videoki postaus kelpaa yli kaiken ! olis tosi kiva jos tekisitte kaktunkaa yhdes sellasen videopostauksen jos esim ootte samaa aikaan tallil tai jotaiiii :D

    VastaaPoista
  8. Kysymyspostausta oonkin ajatellut jos tekisin sellasen :)
    Varustepostausta en tee, ja videopostaukseen tarviin jonkun aiheen :) ideoita voi laittaa !

    VastaaPoista