Suurimmat pahoittelut epäaktiivisesta kirjottelustani tänne blogiin :( Bohemia on nyt liikuntatauolla ja pienellä lomalla (nimeltämainitsemattomasta syystä) joten sillä en ole käynyt nyt ratsastamassa kunhan ilman satulaa käyntiä. Viksun kanssa olen työskennellyt ihan normaalisti, mut en oo viittinyt kirjotella tänne koska en oo mitään kummallista senkään kanssa tehnyt (kenttä on ollut huonona) ja ei olis mitään kivoja kuvia/videoita tekstin täytteenä :-/ No, tänään hyppäsin Viksun kanssa ja otin jonkinverran videoita, joten ajattelin että tänään voisin vihdoin kirjottaa ja laittaa sitten piristykseksi videota ja joitakin still-kuvia :)
Mutta nyt kirjotan ensiksi siis viimeviikon perjantaista lähtien. En torstaina kerennyt käymään tallilla joten vaihdoin päivän siis poikkeuksellisesti perjantaihin. Viksun vuokrapäiviä on onneksi helppo vaihdella, koska se on melkein aina vapaana eikä omistakaan sillä tietääkseni kovin paljoa ratsastele. Siispä kävin perjantaina tallilla, ja kävin tällä kertaa hieman illemmalla jolloin just oli pimeämpi ja kova tuuli. Sehän tietysti vaikutti jonkin verran heppoihin ja Viksukin oli aika täpinöissään ja vauhdikkaalla tuulella :) Kävin aluksi pellolla ratsastamassa, pääosin vähän verkkaamassa sitä. Viksu oli erittäin reipas ja pienestä pohkeen hipaisusta se nosti melkeinpä laukan. Oli siis erittäin herkällä tuulella ja olis halunnut mennä vain kokoajan kovaa! Jouduin siis pidättämään sitä aikalailla etten itsekkään tippuisi kyydistä.
Kävin sitten vielä kentällä ratsastamassa hetken aikaa tehden paljon ympyröitä ja voltteja. Kenttä oli kuitenkin niin huono, märkä ja liukas etten siinä uskaltanut Viksulla kunnolla mennä. Sen verran vain että sain sen liikkumaan ryhdikkäästi eteenpäin. Ja liikkuihan se, erittäin hienosti! Liike oli pitkää ja tuli takajaloista lähtien :)
Lauantaina ratsastin ihan samallailla kuin perjantainakin, eli ilman satulaa ja aluksi pellolla, sen jälkeen kentällä. Tosin nyt ratsastin hieman 'tunnollisemmin' kentällä, tein voltteja, ympyröitä, siirtymisiä ja laukkaympyröitä ja väistöjä. Viksu oli jälleen kerran todella hieno ja käytti itseään tosi kivasti. Laukannostot oli myös hyviä, mut laukkaympyrät tuotti herralle ongelmia ja laukka muuttui nelitahtiseksi. Muuten olin kuitenkin siihen todella tyytyväinen (: Eiköhän tällä treenillä saa sitä kesämassua pikkuhiljaa pienennettyä... ;)
Tänään, torstaina, hyppäsin Viksulla. En edes muista milloin viimeksi olisin sen kanssa kunnolla hypännyt, joten oli aikakin :) Kentän pohja oli vieläpä ihan täydellinen hyppäämiseen ja ilma muutenkin todella hieno, lukuunottamatta puuskaista tuulta ja kylmää ilmaa! Tallille pyöräillessäkin poljin miltei paikoillani kun ei edes eteenpäin meinannut päästä, haha :D
Laitoin viisi ravipuomia toiselle pitkälle sivulle, toiselle laitoin kaksi estettä ja yhden kokorataleikkaa-lävistäjälle. Verkkasin Viksua ravipuomeilla sekä taivuttelin sitä. Vauhtia löytyi jo omasta takaa joten mun ei tarvinnut ratsastaa sitä eteen ollenkaan, päinvastoin jarrutella välillä. Viksu vaikutti todella mukavalta, mutta selvästi siltä löytyi pilkettä silmäkulmasta..
Aloin sit pikkuhiljaa hyppäämään kaikkia esteitä ihan matalina, ja hyvin ne sujui. Viksu oli tarkka jaloista ja se imi esteille paremmin kuin hyvin. Nostin sit muutamia esteitä hieman, mutta ne ei tuottaneet herralle minkäänlaisia ongelmia. Vauhtia silti löytyi aivan älyttömästi ja ratsastajan epätoivoisista yrityksistä huolimatta se pääsi mua kuskaamaan muutamaan otteeseen! Jouduin välillä sitten pysäyttämään sen ja kertaamaan että kukas se vauhdin määrääjä olikaan.
Laitoin lopuksi yhdelle esteistä vanhan tyhjän Pringels-uimapatjan roikkumaan puomin päälle, ja herranjestas kuinka Viksu sitä pelkäsi !! Hän oli aivan varma että ohut punainen matto syö pienen hevosparan! Hetken aikaa siinä totuttelin Viksua tuohon pelottavaan esineeseen, mutta eihän se millään meinannut edelleenkään tajuta ettei se syö ketään (; Muutaman kerran päästiin ihan lähelle, ja kun ohjasin Viksun sitten laukassa esteelle niin muutama kielto siinä tuli. Pelleilyä se oli jo Viksulta ja siispä vähän suutuin sille ja muistutin raipalla. Sen jälkeen se hyppäsi esteen tosi kivasti, tosin hieman varuillaan mutta kuitenkin :)
Hyppäsin lopuksi vielä pientä rataa ja kun olin tyytyväinen, siirryin loppuravailemaan. Viksu oli erittäin hieno, ja siitä irtosi tosi upeaa liikettä! Alla muutamia klippejä tunnista.
Sitten vielä taas blogiasioihin, eli ajattelin että jos saisin tarpeeksi kysymyksiä kasaan, voisin koota taas videopostauksen. Jos siis vaan teillä on kysymyksiä :) En oikein keksi muita erikoispostauksia mitä voisin tehdä, joten tää tuli ekana mieleen :) Mutta JOS teillä tulee parempia ehdotuksia niin kipinkapin niitä antamaan!!
söpön näkösiä noi kieltelyt :DD
VastaaPoistaihana postaus ! :) Mul olis sellanen kysymys että miten sä oikeein kuvaat nää videot? Jollain kolmijalalla vai miten :)
VastaaPoistaVideopostauksen aihe voisi olla myös maastoilu,talli tai tallista edes viltsun tai bohemian karsina,tarha,kaappi/hyllyt ja siinä voisi kertoa myös mitä kaikkea molemmat hevoset omistavat.. :)
VastaaPoistamä haluisin tietää sellasta että kuinka pitkä sä oot? (:
VastaaPoistavideopostauksen aihe vois myös olla viksun kanssa normipäivä, joku sen tapanen on ollut, mut se oli NIIN kiva, että.(: tai sit pidemmältä ajalta tai bohemian kanssa.
VastaaPoistaai että sä ratsastat hyvin ! ;oo ♥
VastaaPoistaminkä ikänen oot muuten? ja oot hyvä ratsataa :)
VastaaPoistaAnonyymi1 : Kiitoksia, mutta en nyt mitenkään erityisen hyvin ;D
VastaaPoistaAnonyymi2: Oon vielä 16, parinviikonpäästä 17 v :)
Ihana! Miten kuvata nää?
VastaaPoistaIinuskaa: Jos meinaat miten kuvaan noi klipit itse, niin käytän jalustaa :)
VastaaPoista