Otsikkoa jatkaen, se tuli huomattua eilen ratsastettuani kaksi hevosta pitkästä aikaa. Kyllä voikin hevostelu vetää ihmisen jumiin pienen tauon jälkeen kunnon ratsastamisesta!
Tosiaan torstaina vietin 12,5 tuntia kokonaan pois kotoa ollen päiväkodissa, koulussa ja loppupäivä tallilla. Aamupalan ja klo 12 lounaalla vetelin koko päivän ja en muistakaan milloin viimeksi olisin ollut niin väsynyt sänkyyn kaatuessani. Liikaa on tullut makoiltua kotona Netflixiä katsellen ja herkkuja syöden, aiai..
Ensimmäisenä nousin Teemun selkään ja luvassa oli kouluvalmennus Empun silmän alla. Menin ajoissa jo maneesiin verkkailemaan Teemua, sillä 30 min valmennuksen aikana en saisi muuten mitään irti jos hevosta ei olisi herkistelty valmiiksi. Hieman oli itselläni taas nappulat hukassa, sillä en edes muista milloin viimeksi olisin Teemua kunnolla ratsastanut. Sain sen kuitenkin yllättävän nopeasti rennoksi avuille ja tuntui hyvältä ratsastaa.
Valmennuksessa työstettiin temponvaihteluja laukassa volttien kera. Teemu reagoi aika hitaasti pohkeelle pyytäessäni sitä suurempaan laukkaan, sillä sitä on ratsastettu pitkään lyhyessä laukassa. Siispä molemmat hitaampaan tempoon tottuneina olimme hukassa mutta hetken työstettyä aika hyvä rentous ja pyöreys saatiin säilytettyä.
Isommasta laukasta oli tarkoitus lyhentää ja koota laukkaa pienellä voltilla ja tämä tuotti vasempaan kierrokseen paljon ongelmia. Teemu kuumui, jäykisti niskansa ja kovetti suunsa eikä suostunut pysymään tasaisesti molemmilla ohjilla. Pieniä, nopeita irrotteluja sekä puolipidätteitä ja syvälle satulaan istumista niin Teemu alkoi taas parantua ja saatiin parit ihan kelvolliset laukkavoltit aikaan.
Ravissa perustyöskentelyä pyrkien rennoksi ja pyöreäksi syvään muotoon. Ravi sujuikin tällä kertaa laukkaa paremmin ja tuntui selkään aika hyvältä. Teemu oli vastaanottavainen ja kevyt edestä, ajoittain tosin yritti karkailla alta ja tasaisuus hävisi hetkeksi, pääasiassa ravi kuitenkin oli sujuvaa.
Teemun jälkeen ratsastin vielä valkoisen unelman, toisinsanoen Prinssin (; Hauska monitoimipolle jonka selässä on mukava tehdä töitä vaikkei se helppoa olekaan.
Tein noin 40 minuuttia töitä taivutellen ja pääasiassa vain ratsastaen eteen avoimessa muodossa. Kokoajan halusin ylläpitää reipasta ja aktiivista askellajia jotta jumit aukeaisivat. Prinssi parani kokoajan vertyessään ja pari kertaa lopuksi otin vähän lyhyempään laukkaan.
Ravissa Prinssi tuntui oikein hyvältä ja paremmalta kuin viimeksi, se oli hyvin avuilla, kuuliainen ja rennossa muodossa. Parit avotaivutukset tein pitkillä sivuilla, muutoin ratsastaen ympyröillä. Molemmat oltiin väsyneitä ja loppuravien kautta lopettelimme päivän tyytyväisinä!
 |
| Kaikki kaverikuvat joita yritettiin saada, olivat tällaisia... |