Täällä ilmoittautuu taas laiska ja innoton bloggaaja joka ei ole jaksanut tehdä nyt mitään blogin eteen. Kokoaikainen väsymys painaa päälle ja saan potkia todenteolla itseäni liikkeelle etten vain makaisi kotona työharjoittelun lisäksi (sinnekin niin epäinnolla menen) :( Siispä olen ajatellut laittavani Viksua elämää -blogin tauolle siksi aikaa että saan jostain taas energiaboostin synkän talven varalle.
Väsymyksestä huolimatta olen käynyt ratsastamassa muutamia kertoja sekä Teemulla että Prinssillä. Hepat ovat liikkuneet tosi kivasti nyt ja olen kokenut monta onnistumisen tunnetta!
Viimeviikon perjantaina ratsastin Teemulla Adan valvoman silmän alla ja Teemu oli torstaista valmennusta parempi. Kuitenkin selkeästi huomaa takaosan huonon lihaksiston, jolloin Teemu ei jaksa kantaa itseään täysin rehellisesti takaosasta lähtien. Se on vielä vahva ja painava edestä siitä huolimatta, että toimii muuten suht kivasti ja kuuntelee apuja. Kokoajan kuitenkin parempaan suuntaan ollaan menossa ja Teemu on pikkuhiljaa saanut massaa luiden ympärille.
Treenattiin tosiaan rentoa ja pehmeää muotoa rauhallisissa ja hitaissa askellajeissa. Ensin laukassa ympyröitä ja voltteja runsaasti taivutellen ja asetellen. Teemu kuunteli kivasti jo alusta alkaen ja rentoutuikin aika nopeasti etuosasta. Vasta kun tämä rentous, pyöreys ja keskittyminen saavutetaan, aletaan laittamaan enemmän painetta takaosalle kuitenkin niin että paketti pysyy kasassa.
Harmittaa että istuntani on olkapäiden suunnalta vähän huonontunut vahvan hevosen ratsastamisen myötä. Huomaan tämän ihan arjessakin istuessani, että olkapäät meinaavat helposti painua lysyyn. Pitkä tauko salitreenaamisesta varmasti vaikuttaa myös asiaan, tällä hetkellä lihaskuntoni on aika heikossa jamassa ja se heijastuu heti ratsastukseenkin. Ei vaan tällä hetkellä kiinnostus ja jaksaminen riitä punttien nosteluun :(
Prinssin liikutin eilen Teemun perään ja tällä kertaa treenattiin kankien kanssa. Voi että miten kivalta tuntui ratsastaa höyhenenkevyellä ja niin miellyttämisenhaluisella hevosella, Teemun jälkeen tuntui että satulassa voi vain istua hiljaa tekemättä suurinpiirtein yhtään mitään..!
Tehtiin perusratsastus hieman tempoa ja hevosen ryhtiä vaihdellen. Prinssi toimi kivasti pienestä tahmeudesta huolimatta.
Olen ajatellut järkkääväni tässä ennen taukoa/tauon aikana kysymyspostauksen mikäli teillä on tullut mieleen uusia kysymyksenaiheita elämästäni, ratsastuksestani, hevosista, opiskeluista tai mistä tahansa. Olisi kiva pitkästä aikaa vastailla kunnolla lukijoiden kysymyksiin, viime kysymyspostauksesta kun on aikaa varmaan vuosi!
Laitelkaahan kyssäreitä jos sellaisia löytyy, vastaan niihin ennen taukoa tai tauon jälkeen! :)
Esteet ratana vai yksittäisenä?
VastaaPoistaSuosikki vuodenaikasi?
Miksi aloit bloggaamaan?
Millainen on unelmahevosesi?
Helppo ja pitkä koulurata vai Vaikea ja lyhyt?
Millainen olet ratsastajana mielestäsi?
Onko sinulla poikaystävää?
VastaaPoistaMiksi facebookissa sinulla on niin vähän tykkäyksiä?
Missä opiskelet`?
Mikä on unelma-ammattisi?
Miten leukasi jakselee?
Miten meikkaat? Mitä tuotteita käytät?
VastaaPoistaHaluaisitko oman hevosen tai millainen olisi unelmahevosesi?
VastaaPoistaMikä on ollut ihanin matkasi Suomessa ja ulkomailla?
Lempi ratsastuspaikkasi ja miksi?
Lempi tvsarjat?
Esikuvasi tai idolisi?
Millaista musiikkia kuuntelet?
Tuossa oli nyt joitain, mitä tuli mieleen. :) Tsemppiä ja jaksamista!♥
Super upee toi Prinssi! Ja kysymyksiä:
VastaaPoista-Onko sinulla parasta kaveria ja jos on kuka?
-Mitkä ovat tavoitteesi ratsastuksessa?
-Mitä pelkäät?
-Onko sinulla omia eläimiä?
Mikä on pelottavinta mitä sulle on tapahtunut?
VastaaPoistaEntä ihaninta?
Pystytkö muistamaan ensimmäisen tippumisesi?
Miten vanhempasi suhtautuvat ratsastukeen?
Onko nuo sun vuokrapolleja?
VastaaPoistaAlatko jo heti käynnissä taivuttamaan hevosta tms?
Miten pitäisi ratsastaa kädelle painavaa hevosta?
Mitä voisi tehdä kun ratsastaa muuta kun voltteja ja taivutuksia?
Käytkö enään tallilla missä Viksu asui? :)
VastaaPoistamillä ohjelmalla teet yleensä bannerit
VastaaPoistaMillaista opiskelu nykyisessä koulussasi on? Aiotko jatkokouluttautua valmistumisesi jälkeen? Miksi työharjoitteluun meneminen tuntuu raskaalta?
VastaaPoistaMiten elämäsi on muuttunut Viksun lähdön jälkeen? Kuinka paljon ikävöit Viksua asteikolla 1-10?
VastaaPoista-Kun avaat blogisi ja näet nimen ''Viksua Elämää'' ajatteletko silloin Viksua?
VastaaPoista-Oletko ajatellut vaihtaa blogin nimeä?
Missä maassa haluaisit asua? Minne menet jatko opiskelemaan? Oletko harkinnut hevosen ostoa? Milloin haluaisit hevosen?
VastaaPoista-Mitä ohjelmia seuraat?
VastaaPoista-Kuka/ketkä on sun parhaita kavereita?
-Milloin aloitit ratsastuksen?
Miksi menet niin epäinnolla työharjoitteluun? :(
VastaaPoistaMinkä niminen sun tuleva hauva on? :)
VastaaPoistaHaha, miksi et kysy samaa ihan suoraan omalla nimelläsi, tästä kun ei tiedä kuin muutama kavereistani ja tutuistani? ;) Mutta tosiaan ei sitä koiraa todennäköisesti tulekkaan.
PoistaKoska mä oon sun salainen ihailija ;)
PoistaHääh oliks sulle tarkotus tulla koira? :)
Poista-puhelimen taustakuva
VastaaPoista-paras ottamasi kuva
-inspiraatio
-muisto
-tärkeintä nyt
- Mikä on pahin tippumisesi?
VastaaPoista- Onko hiuksesi oikeasti blondit?/Mitä väriä käytät hiuksiisi, vai käytkö värjäämässä kampaajalla?
- Urheiletko paljon?
- mikä oli viksussa parasta?
VastaaPoista- entä mikä on parasta teemussa?
- haluaisitko käydä ratsastustunneilla?
- haluaisitko uuden vuokrahevosen?
Olis kiva tietää enemmän sun opiskelusta miten on mennyt yms. Itse juuri saman alan opinnot aloittanut niin siksi kiinnostaa :)
VastaaPoistaMonta kertaa oot seurustellut?
VastaaPoistaKuinka usein käyt ns. Viihteellä?
Mitkä on lempi vaatekauppasi?
Lempiherkkusi?
Jos oot käynyt ulkomailla, niin missä?
Toimitko usein kuskina ?
Ootko pysynyt samassa kunnossa kun esim vuosisitten
koska rupesit meikkaamaan?
VastaaPoistamilloin suosittelet aloittamaan meikkauksen?
montako ruusuketta sulta löytyy?
VastaaPoistaOletko koskaan murtanut mitään luita?
minkälainen olisi unelmahevosesi?
maneesi vai kenttä?
Ala-aste vai yläaste?
VastaaPoistaAla-asteen lempi kouluaine?
Entä inhokki?
Koulu, maasto vai esteet?
Mikä on lempi meikkisi?
Mikä on lempiruokasi?
3 pahinta pelkoa?
Unelmasi tällä hetkellä?
Oletko koskaan ratsastanut ratsastuskoulussa?
Jos olet, niin missä?
Suosittelisitko tallia?
Käytkö säännöllisesti kisoissa?
Harrastatko mitään muuta kuin ratsastusta?
Hevoset vai ponit?
Tässä oli jotain random-kysymyksiä, mitä mieleen tuli. :)
-lempi ratsastusvaruste liike/kauppa ?
VastaaPoista-paras muisto viksun kanssa ?
-lempi ratsastustavara merkki?
-mielestäsi tärkein asia ratsastuksessa? (esim. kantapäät alas yms)
-unelma autosi?
-lempi koirarotu?
-lempi hevosrotu?
-lempi herkku?
-ensireaktiosi kun kuulit viksun laukkaavan vihreillä niityillä?