torstai 6. helmikuuta 2014

kaurapusut viksulta!

Tsau kaikki karvaiset ja karvattomat, uskolliset fanini!
selfie!
Pikkulinnut lauloivat pari päivää takaperin että olette mua täällä blogissa kaipailleet kirjuriksi. No, enpä kyllä ihmettele lainkaan, kukapa tällaista nallekarhua voisikaan vastustaa! Mutta tosiaan, nyt vasta pääsin murtautumaan Emmin tietsikalle muutamien mutkien kautta ja skriivailemaan teille turinoita ihan näin päähejun näkökulmasta. Katsokaas kun ei tuo Emmi pääse pääni sisälle tutkimaan mitä oikeasti ajattelen kaikista puuhista mitä se mulle keksii.. Vaikka pakko myöntää, kyllä se on kivojakin juttuja mun kanssa tässä talven aikana tehnyt että ihan mielelläni oon suostunut yhteistyöhön hänen kanssaan.

Emmillä kun tuntuu olevan niin kiire jokapaikkaan (mitä en kyllä voi käsittää, mihinkäs tässä valmiissa maailmassa kiire on!) ettei ole meitistä sen tarkemmin kuulumisia kertonut, niin täytyyhän tässä hommat sen puolesta tehdä. Onneksi tällä kertaa ei tarvii huhkia fyysisesti, vaan voin rennosti istuskella tässä tietokonetuolissa ja painella nappuloita, helppoa kuin tarhoista karkaaminen!

kaverikuva tiistailta, pitihän sitä nyt sen kerran näyttää kiinnostuneelta, yleensä kun näytän...
..tältä.
Luntahan tässä on tammikuun aikana pikkuhiljaa sadellut tänne eteläänkin ja mä oon päässy vihdoin kasvattaa kunnon turkin itelleni. Villi ja vapaa suomipolle kun olen ja harrastuksena vaan syöminen ja helppo liikkuminen (meinaan nääs ettei kilpakenttiä tarvii kierrellä ja komeena olla), niin voi puskat rehottaa milloin mihinkin suuntaan. Miltähän puudelilta mä näyttäisin karvat ajeltuna, hyi kun rupee heti puistattaa ajatuskin..! Kyllä kaikkoais viimesetkin naiset ympäriltä! Nojoo, nää on näitä.

Tosta lumesta piti vaan sitä sanoa että tuo tyttöhän sitä on kovasti odotellut että pääsee mua rääkkäämään hankeen. Ai että lumessa juokseminen muka tekee hyvää, minä en ymmärrä.. Hikihän siinä tulee kun edes ajattelee. Nojoo, kyllähän mä sillon kerran kauniina pakkaspäivänä innostuin riehumaan oikein olan takaa kun Emmi päästi mut laitumelle vapaaksi. Pieruja ja pukkeja vuoron perään, ai että sitä elämää.. Kyllä tulee kevyt ja vapauttava olo, suosittelen teillekkin! Minä jos joku oon hyvä motivaattori kun ikääkin mittarissa sen 25vee.

Näiden irtojuoksutusten lisäksi oon ihan kahlittunakin joutunut juoksemaan jotkut ihme härpätykset päällä pitäen mun kaulaa kaarella. En muistakkaan millon viimeksi mulla on sellaset ollu päällä, kyllähän siinä vähän piti ensin peruutella ja mutkitella kun kokoajan oli paine suussa. Mutta rohkea mies kun olen niin eihän ne sellaset enää hetken päästä häirinneet, mut voi sitoa vaikka oksaan roikkumaan ilman että turpakarvakaan värähtää, tosin voi olla että tällä pitkään kasvatetulla mahalla tultaisiin aika nopeasti alas..

Hiekkakuopillekkin ollaan menty vaeltamaan, oli muuten hitsin kylmä mutta kaunis sää silloin. Mä voisinkin tässä näyttää pari kaapattua kuvaa siltä reissulta:


Joo, kyllä oli monipuolinen reissu. Tuli hypättyä renkaiden yli, kirmattua mäkiä ylös ja oltua kukkulan kuninkaana. Pakko sanoa että minähän tykkäsin!
Tossa ekassa kuvassa Emmi yritti vissiin lähteä lentoon huonoin tuloksin, välillä sitä tulee väkisinkin mietittyä onko tolla tytöllä varmasti kaikki ruuvit kireellä. Niin ja tossa keskimmäisessä kuvassa kun Emmi oli kameraa asettelemassa niin meikähän ei vieressä jaksanut seisoa vaan otin ja lähin muutamien metrien päähän puiden taakse. Tuli siinä tytölle kiire perään kun luuli että kotia olin menossa. Enhän minä nyt niin ilkeä viitti olla, viattomasti nälkä vaan iski kesken reissun ;)

Tällä viikolla olenkin joutunut kouluheppaa leikkimään pellolla, tylsää.. Hangessa oon puurtanut hiki kaviossa, mutta tämmöinen ikinuori kun olen niin virtaa riittää kun pienessä kylässä. Emmi on mua kehunut maasta taivaisiin miten hienosti liikun raskaasta pohjasta huolimatta, mut hei, sehän on itsestäänselvyys! Ainahan mr. Tosi-Viksu hommat hoitaa vaikka yhdellä kaviolla silmät kiinni!
...Mutta kyllä tämän kaiken teen ihan porkkanapalkalla, ei sitä ilmaseks mitään ryhdytä tekemään.

Mr. Tosi-Viksu itse hommissa tiistaina.
Emmihän käy mun kanssa leikkimässä yleensä maanantaisin ja tiistaisin, mut yllättäen tänään se tupsahti taas mun luo (mitä mä sanoin, vastustamaton kun oon)! Ennenkuin kerkesin edes porkkanaa sanoa niin taas sitä humputeltiin pellolla menemään kaula kaarella. Ei tähän kuitenkaan lysti loppunut, sehän kekkas hakea kentältä esteen ja kokosi sellasen pellolle! Voi turpakarvat sentään, minähän tästä ilostuin valtavasti ja kohta sitä loikittiin menemään. Hauskaa oli kummallakin ja sain tietysti namia vaivanpalkaksi, hehheh..

Kattokaa kun se taas yrittää lentoon lähteä! En minäkään kuitenkaan pegasos ole, vaikka aika korkealle pystynkin hyppäämään ;)

Oi kamala, kellohan näyttää paria minuuttia vaille puoli kahdeksan! Tiedättekös mitä se tarkoittaa? No minäpä kerron, silloin alkaa Emmin lempisarja Salatut Elämät (kakkaa, sanon minä) ja sehän tarkoittaa että Emmin kotiintulo kolkuttelee jo ovella. Täytyykin tästä rientää äkkiä takaisin talliin ettei hänen epäilyt herää (vaikka multa irtoaa talvikarvaa jatkuvasti, hitsi!).

Se on morjesta ja palaillaan taas toivottavasti pian!

26 kommenttia:

  1. Ihana ja hauska postaus, tälläinen ois kiva Teemunkin kirjoittamana! :)

    VastaaPoista
  2. Nää postaukset on niin ihania ♥

    VastaaPoista
  3. Ihana ! :3 teemukin pitäis päästää koneelle (;

    VastaaPoista
  4. Kiva että toteutit tän postauksen ! Hymy tuli monta kertaa huulille ja kuvat oli aivan ihania ! :--)

    VastaaPoista
  5. Tosi hauska postaus!:D niinku tossa ylempänä jo mainittiinki, nii olis tosi kiva tämmönen myös Teemulta! :)

    VastaaPoista
  6. Kyllä mää niin tykkään näistä Viksun postauksista! Naama meinaa ratketa hymyilystä ja naureskelen täällä vaan yksikseen noille jutuille... xD

    VastaaPoista
  7. hahahaa ihana viksu :D jos tulis teemulta...? mut viksu on paras! pusuja viksulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan pääseekö joskus Teemukin ruudun ääreen, kun on niin kovin hätähousu ;)

      Poista
  8. Mä niin tykkään viksu postauksista :3

    VastaaPoista
  9. Ihana tuo neljäs kuva, hyvin vois laittaa johonki kuvakisaanki jo, niin kaunis maisema ja mikä riemu! :) oi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kiva, harmi vaan että videosta napattu joten laatu kärsii paljon isompana kuvana :/

      Poista
  10. OIH, tätä on ootettu ! VIKSU <3 upeesti tehty postaus ja voisit viksu useemminkin emmin koneel käydä ;)

    ahh.. oon nyt lukenu postauksen kaksi kertaa kokonaan läpi ja taidan vielä kolmannenkin kerran lukaista, kun niin ihanaa lukemista on tarjottu ! Lisää vaan postauksia erikoisista aiheista ja normi kuulumiset aina tervetulleita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihana kommentti! Tosi kiva kuulla että tykkäsit :)

      Poista
  11. Niin ja tossa keskimmäisessä kuvassa kun Emmi oli kameraa asettelemassa niin meikähän ei vieressä jaksanut seisoa vaan otin ja lähin muutamien metrien päähän puiden taakse. Onkohan joku kuva jäänyt latautumatta tai jotain? Itse katsoin monta kertaa kuvaa enkä nähnyt mitään missä viksu olisi ollut yksin vai mitä tuo oikeen tarkoittaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun haluan videoida jostain kohdasta maastosta, hyppään alas selästä ja asettelen kameran oikealle kohdalle. Luonnollisesti Viksu seisoo vieressä ja mulla on ohjat toisessa kädessä, mutta tällä kertaa kameraa oli vaikeampi asetella joten annoin Viksun seisoa hetken aikaa yksin vieressä. Sitä kuitenkin rupesi kyllästyttää ja lähti kävelemään lähimpään puskaan :) Ei siis ole kuvaa tuosta tapahtuneesta, vaan tapahtui "kulisseissa".

      Poista
  12. Ihana viksu!♥♥Viksu sais mennä emmin koneelle useemmin;D. Nää Emmin sekä Viksun postaukset on parhaita! Ainaku tuun konelle heti kirjotan googleen viksuelämää ja heti vaan postauksia lukemaan aina voi tulla hyvin mielin kattomaan näitä sun postauksia! Ja aina otat hyviä kuvia! :D ja jos se Teemuki pääsis joskus emmi sun koneelle:D

    VastaaPoista
  13. ihana toi keltainen takki ! aa rakastuin ♥ ja hieno viksu :) tosi rento ja kivasti kirjoitettu postaus,eikä hauskuutta puuttunut !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tykkään itsekin keltaisesta väristä, ihana pirteä :)

      Poista
  14. Superkiva postaus, tää oli kirjotettu tosi hauskasti!:)

    VastaaPoista
  15. http://fionaraksun.blogspot.fi/2014/02/haaste.html
    Haastoin sut! :)

    VastaaPoista