tiistai 14. tammikuuta 2014

talvileikkejä

Huh mikä pakkanen! Kun sitä lunta ja pakkasta toivottiin niin luontoäitihän on rupeutunut vallan villiksi, en henkilökohtaisesti ihan näin kylmiä pakkasia toivonut... vaikka tämän karvaisen suokkipalleron mielelle kirpeä pakkanen antoi piristävän vaikutuksen.. ;)
Viksun kanssa tosiaan oli tänään vähän sellainen leikkimispäivä, otettiin kaikki irti ihanan aurinkoisesta tiistaipäivästä laukaten sänkkärillä, ottaen paljon kuvia ja hyppien puunrungon yli. Hauskaa oli yllin kyllin, ihan varmasti myös Viksulla. Ensimmäiseksi ajattelin ottaa siitä pellolla poseerauskuvia ja pari ihan kelpo-otosta sainkin. Tämän jälkeen maiskautin sille jotta kävisi  pyörähtämässä vähän kauempana pellolla, mutta herralla oli muut suunnitelman mielessä ja lähtikin kirmaamaan täyttä laukkaa pukkien saattelemana ympäri peltoa. Sillä oli hirveän kivaa enkä ole koskaan nähnyt sen olevan noin pörheänä kuin tänään! Käytin sitten tilanteen hyödyksi ja keskityin vain nappailemaan otoksia lentävästä karvapallosta. Myöhemmin kuvia katseltuani huomasinkin siellä olevan muutamia aivan ihania ja onnistuneita kuvia.

Tässä kuvasaldoa tältä päivältä, mitäs pidätte ja mikä on suosikkinne? :)
(laita hiiri kuvan päälle niin näet kuvan numeron)




























Viimeisinpänä muttei vähäisimpänä pieni kooste tältä päivältä. Hyvää loppuviikkoa kaikille ja pukeutukaa lämpimästi!

42 kommenttia:

  1. Ihan mahtavia kuvia :) kauniita maisemia!

    VastaaPoista
  2. siis tarhaako tämä fleece/villaloimella? Kun tuolla kuvassa näkys että jonki aikaa päällä ollut kun ihan jäisessä lumessa pinta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelin itsekin miten loimi oli kuurassa, mutta kyllä se on ihan ulkoloimi villan tyyppisessä muodossa.

      Poista
  3. wow mitä kuvia emmi! olin (ja olen) aina kaikki päivät siihen asti koulun seinien sisällä, että aurinko on lähestulkoon laskenut kokonaan, en oo päässyt ulos ihailemaan tällaista ihanan kirpeää pakkassäätä, (ikkunastakin tänään kattelin haikeena, että ois niin makeeta olla nyt ulkona esim. ponien luona kameran kanssa)!! Ihanaa että sulta löyty samaiselta päivältä näin upeita kuvia ja toi videokooste oli jotenki "piste I:n päälle" suoritus, mä tulin jotenkin hirveen hyvälle tuulelle tästä :D ihanaaaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä oon Oonan kanssa! Makeita kuvia :-) mäkin aina kaverin kanssa luokassa tunnilla "kumpa olis nyt kuvaamassa" mutta ei.. Sulla on Emmi tosi hyvä blogi :-)

      Poista
    2. Oi, ihana kommentti Oona :) Ja ihan totta puhut, eilen oli poikkeustapaus (ja luksusta) kun päästiin koulusta aikasin niin kerkesin hienosti nauttimaan ihanasta säästä, loppuviikko meneekin sitten neljän seinän sisällä.. :/

      Kiitos myös Miinalle kivasta kommentista!

      Poista
  4. Ihania kuvia kaikki! 18 ja 26 oli mun lemppareita. :)

    VastaaPoista
  5. 23. on ihana! Ihan huippunättejä kuvia muutkin. :)

    VastaaPoista
  6. Ihanan pirteä postaus ja toi video! :--)

    VastaaPoista
  7. Ihana valo noissa kuvissa ja tietysti kuvattavakin esiintyi edukseen ;)
    Huonoja ei ollutkaan, mutta kivoimmat 16,18 ja 27!

    VastaaPoista
  8. osaatpa ottaa kivoja kuvia, tuli hyvä mieli kun jollakin ollu kivaa, itse nyt kipeenä :p

    VastaaPoista
  9. Ää ihan mahtavia kuvia!! :-)

    VastaaPoista
  10. ihana pallero poni <3

    VastaaPoista
  11. Kauniita talvikuvia! 12. ja 16. ovat mun lempparit (:

    VastaaPoista
  12. Juuri tämän takia rakastan suokkeja! Viksulla on niin ihana ilme ja se on muutenkin tosi suloinen pallo. Ja ihana talvikarva tekee siitä vielä söpömmän :)
    sulla on ollut onnea kun olet saanut tutustua tuollaiseen eläinystävään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano, se on vaan niin söpö tuossa paksussa karvassaan (toki kesäisin muutenkin) :)

      Poista
  13. 16 on kyllä hauskin ja hurjin, mutta 18 ja 22 on hienoimpia :) viksulla on niin söpö ilme niissä :)

    VastaaPoista
  14. Ihanan talvisia ja kauniita kuvia, tykkään erityisesti 11, 13,14 ja 26 :)

    VastaaPoista
  15. Oivoi miten kauniita kuvia! ♥ Parhautta kun suokeista tulee talvella tuommosia karvapalloja mutta kevät on sitten ihan toinen juttu, hevonen luovuttaa talvikarvansa aina oikein kiltisti minulle (8

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ja Viksu kun pudottaa karvaansa vielä melkein juhannukseen saakka..!

      Poista
  16. voi että miten muhku viksu :D just tän takia tykkään kylmäverisistä eniten ku ne on nii jytkyjä :3 18 tai 23 on parhaimpia kuvia :)

    VastaaPoista
  17. Voi miten söpö Viksu, kiva postaus ja kaikki ihania kuvia!:) Lemppareita oli kuitenkin 11, 14, 15 ja 21! :3

    VastaaPoista
  18. uiih mite ihania kuvia ♥ Viksu näyttää niin iloselta kun se saa mennä tuolla miten haluaa :) En osaa päättää kuvista suosikkia , kaikki on mahtavia !

    Muutenkin sulla on superkiva blogi, tykkään lukea ja aina on niin kivoja ja hyvänlaatuisia kuvia :)

    VastaaPoista
  19. Ihan uskomattoman makeita kuvia! Ylivoimaisesti parhaimmistoa mielestäni mitä olen sun blogissa nähnyt, mieletön tunnelma ja toki kuvauskohde söpö kuin mikä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä olen, nämä kuvat ehdottomasti parhaimpia mitä olen etenkin Viksusta ottanut :)

      Poista
  20. Kaikki loikkakuvat oli parhaita! Tabletilla ei näy noi numerot.. Oot huippukuvaaja!

    VastaaPoista
  21. Ihan huippua kun vihdoin päästään nauttimaan talvesta! Ihana postaus kertakaikkiaan! Kyllä Viksulla riittää tuota talvikarvaa! :'D Ja voikun hän näyttää pirteältä myös loikkiessaan tuolla - kaikki kuvat on tosi upeita ! (': Ja nää sun videot on kyllä aina niin kivoja myös.

    VastaaPoista
  22. wau, ihan sairaan upeita kuvia !!

    VastaaPoista
  23. Tosi kivoja kuvia! mä rakastan tätä blogia! <3 :) hyviä postauksia aina! :)

    VastaaPoista
  24. 3,15,18,21 oli kivoja:)

    VastaaPoista
  25. Ihana Viksu! Nää kuvat tästä ponista on aina ihania ! :3

    VastaaPoista
  26. Ihania kuvia, mutta malttia clarityn kanssa ;) Mun lemppari on 3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omaan silmään ei näytä pahalta, mutta makunsa kullakin! :)

      Poista
  27. Mahtavia kuvia, lemppariksi osottautui 16,18 & 26! :) Suomenhevonen on yksinkertaisesti kaunis & arvostettava hevosrotu!

    VastaaPoista
  28. 16 ihanan riehakas kuva. hyvin otettu myös.

    VastaaPoista