perjantai 6. syyskuuta 2013

kysykää kysymyksiä! (+puhelinkuvia)

Näiden puhelinkuvien saattelemana ajattelin, että voisin nyt lähiaikoina toteuttaa kysymyspostauksen, viimeisimmästä kysymyspostauksesta kun on aikaa jo jonkin verran ja luulen monilla lukijoilla heränneen erilaisia kysymyksiä tässä välissä :) Mitään muita postausideoita mulla ei juuri nyt tule mieleen, joten kaikki ehdotukset (ja tietenkin ne kysymykset!) ovat erittäin tervetulleita!

Sen vielä mainittakoon, että Viksu on ollut tämän viikon ajan superhieno, ehdottomasti parhaiten menneitä kertoja mitä aikaisemmin! Käynti ja ravi ovat hyvin laadullisia ja Viksu on yrittänyt parhaansa kokoajan. Laukkatyöskentely on ainoa, jossa ei vielä riitä tarpeeksi voimaa, mutta sitä olenkin nyt treenannut aika paljon ja kokoajan on laukka paranemaan päin. Keskiviikkona hyppäsin kolmoissarjaa ja jumppasin laukkaa, jotta Viksu käyttäisi jalkojaan kunnolla ja saisi lihakset hommiin. Pitkästä aikaa hypyt olivat ilmavia ja Viksulla riitti energia oikein hyvin, toivotaan että saisin jossain vaiheessa taas todistusaineistoa tänne saakka :)
Kyselin muuten Viksun omistajalta varsakuvia, joita lupasi yrittää etsiä ja näyttää. Voin tänne blogin puolellekin jonkun laittaa näkyville. Viksu on kuulemma varsana ollut hyvin ruma, laiha ja heiveröinen, jota ei ole paljoa kehdannut kuvailla. Kyllä, uskokaa tai älkää, minäkin yllätyin kuullessani tämän nyt niin terveestä, iloisesta ja pyöreästä Viksusta!

tyttöjen kanssa maneesiposeeraus ennen treeniä
teemukin halusi poseerata (;
tunnin jälkeen duckface ja teemua ei kiinnosta
iltamaastoon lähdössä
karkki komentaa viksua
peltotreenin jälkeen hikinen hevonen (ja ratsastaja)

naantalissa sain uuden pusukaverin!
lisää pusuja, tällä kertaa viksulle <3
pesun jälkeen teemu kävi piehtaroimassa kentällä ja tässä tulos...
puhdas hevonen osa2
<3
maaston ohella kävimme kotipihassa moikkaamassa äitiäni, voikun saisi hevosen omaan pihaan!


Mutta tosiaan tämän postauksen pääpointtina oli, että KYSYKÄÄHÄN KYSYMYKSIÄ niin paljon kun mieleen juolahtaa, kysykää ihan mistä vain ja valitsen parhaimmat kysymykset :)
p.s mitä pidätte uudesta ulkoasusta ja bannerista?

43 kommenttia:

  1. ooi banneri on kyllä ihana ! Jaja, miksi tykkäät Teemusta ja Viksusta niin paljon ?

    VastaaPoista
  2. ihana ulkoasu!
    Mikä sun mielestä on tärkeintä ratsastuksessa?
    Oletko ajatellut ostaa omaa hevosta missään elämänvaiheessa? jos vastasit kyllä, millaisen?

    VastaaPoista
  3. Ihana ulkka ja kuvia! :)
    MMikä sai sut valitsemaan just Teemun ja Viksun?
    Mitkä on sun mielestä tärkeimmät asiat mitä ratsastuksessa tarvii osata?
    Miten hoidat ulkonäköäsi?
    3 hyvää ja 3 huonoa asiaa mistä pidät / et pid itsessäsi tai ulkonäössäsi?

    VastaaPoista
  4. Kivoja kuvia!:)

    Mikä on korkein hyppäämäsi este?

    paras saavutus?

    Karkki vai suklaa?

    VastaaPoista
  5. Askellajit eivät ole laadullisis vaan laadukkaita

    VastaaPoista
  6. Onko santralla omaa hevosta?
    Onko sillä blogia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Santralla ei edelleenkää oo blogia...

      Poista
    2. Ei ole Santralla omaa hevosta eikä blogia.

      Poista
  7. Ei näy uus banneri ainakaan mulle vaikka kokeilin päivittää sivua monta kertaa ja avata tän sivun uudestaan jne.. :(
    Ja sit niitä kysymyksiä:
    Käytkö Teemun tai Viksun kanssa säännöllisesti valmennuksissa/tunneilla?
    Miten päädyit aloittamaan ratsastuksen?
    Aijotko hakea jatko-opiskelemaan jonnekkin jossain vaiheessa?
    Tykkäätkö enenmmän maastoilusta vai kentällä työskentelystä? Ja ei, nyt ei saa sanoa että molemmat:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyl mulla ainaki näkyy :)

      JA emmi jos et keksi muuta postailtavaa ni jatko-osia toivekuvapostauksille tulemaa! ;)

      Poista
  8. miten oot oppinu ratsastamaan noin hyvin? ymmärtääkseni et ole paljoa valmentautunut, vai olenko tajunnut jotain väärin ? :D

    VastaaPoista
  9. Kuka hevonen on sopinut sinulle tähän mennessä parhaiten?
    Miten päädyit Viksun vuokraajaksi?
    Seurusteletko, jos et haluaisitko?
    Ostaisitko Teemun itsellesi jos voisit?
    Oletko mielestäsi tyttömäinen?
    Tykkäätkö enemmän hevosista vai poneista?
    Parhaat kaverisi?
    Lempiblogi?
    Lempielokuva?

    VastaaPoista
  10. Hei onko noi tokavikassa kuvassa olevat housut ollut hyvät? Ajattelin ite ostaa samanlaiset, ja sattumalta huomasin että sullakin on semmoset:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat olleet oikein hyvät, ne on jo 3-4 vuotta vanhat mutta toimivat edelleen oikein hyvin (; Eivätkä ole rikki menneet tai kuluneet.

      Poista
  11. Tuntuuko Teemun selkäranka hyvin ilman satulaa ratsastaessa ?
    Tuntuko teemu kivalta kun ekan kerran ratsastit sillä?

    ja sitten tähän kysymykseen haluisin et vastaat nyt: Kun on ostamassa hevosta sanooko sen hevosen omistaja ne mitä se syö vai täytyykö ite alkaa sit kattoo mikä sille sopii ja mistä se ei sitte pidä yms. ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä yleensä aina on hevosilla joo "ruokalista" valmiina, tosin muutoksiahan ruokaan saattaa tulla hevosen käyttötarkoituksen mukaan ja moni vaihtaa ruokamääriä tai aineita syksyisin, kesäisin ja talvisin. Ihan kuten ihmisilläkin, niin hevosillakin on elävä ruokalista.

      Poista
  12. Haluaisistko muuttaa mitään luonteestasi?

    VastaaPoista
  13. minkä merkkiset ratsastussaappaat sulla on?

    VastaaPoista
  14. Maksatko itse kaikki kulut mitä hevosharrastuksestasi tulee?

    VastaaPoista
  15. Hevosaiheiset:
    Suosikki ratsastusvarusteesi?
    Mikä ratsastuksessa on mielestäsi parasta?
    Pahimmat virheesi ratsastaessa?
    Missä olet ratsastuksessa hyvä? (esim. pohkeenväistö, avo/sulkutaivutukset, esteet, istunta jnejne..)
    Onko sulla koskaan ollut tunnin jälkeen ihan huono fiilis?
    Oletko meinannut joskus lopettaa ratsastuksen?
    Onko ne hööksistä ostetut punaiset ratsastushousut olleet hyvät?
    Millainen olisi "unelmiesi hevonen"
    Aiotko joskus tulevaisuudessa hankkia oman hevosen?
    Vertaa Teemua ja Viksua keskenään, molempien hyvät ja huonot puolet?
    Oletko koskaan ajatellut aloittavasi kisaamisen ja valmentautumisen?
    Millainen on sinusta onnistunut ratsastustunti?
    Onko ponit vai hevoset kivempia?
    Onko sulle koskaan sattunut pahasti hevosten kanssa touhutessa?
    Mikä on pahinta mitä sulle on hevosten kanssa/ratsastuksessa tapahtunut?
    Oletko koskaan pelännyt hevosia/ratsastamista?
    Millainen oli ensimmäinen kerta kun ratsastit Teemulla/Viksulla?
    Onko viksulla vai teemulla kivempi selkä ilman satulaa ratsastaessa?
    Mitä haluaisit parantaa ratsastuksessasi?
    Pidätkö eniten maastoilusta, esteistä, koulusta vaiko kaikista?
    Oletko koskaan kokeillut vikellystä tai lännenratsastusta, jos olet, millaista se oli?

    Muut:
    Miten hoidat hiuksiasi kun ne on noin pitkät ja terveen oloiset?
    Suoristatko/Kiharratko ikinä hiuksiasi?
    Kuinka monta kertaa viikossa käyt suihkussa?
    Haluaisitko muuttaa jotain ulkonäössäsi/luonteessasi, jos haluat, niin mitä?
    Haluaisitko olla pidempi vai lyhyempi?
    Kuinka monta kertaa päivässä peset hampaat?
    Mikä kännykkä sulla on?
    Lempiherkkusi?
    Mikä tekee päivästä täydellisen?
    Mikä tekee päivästä surkean?
    Viihdytkö enemmän yksin vai kavereitten kanssa?
    Viime kesän paras muisto?
    Lempihedelmäsi?
    Pidätkö shoppailusta?
    Mistä yleensä ostat vaatteesi?
    Yleisin hymiö jota käytät kirjoittaessasi?
    Luetko paljon kirjoja?
    Lempileffasi?
    Tykkäätkö enemmän kauhu-, toiminta-, vaiko komedia leffoista?
    Oletko koskaan harrastanut muuta kuin ratsastusta?
    Millainen on hyvä ystävä?
    Seurusteletko?
    Pidätkö vauvoista?
    Millainen olisi toivomasi tulevaisuus?
    Mikä tekee sinut iloiseksi?
    Lempimarjasi?
    Oletko matkustellut paljon ulkomailla, jos olet, niin missä eri maissa?
    Mihin haluaisit matkustaa?
    Oletko koskaan käynyt Kuopiossa?
    Mitä yleensä teet vapaa-aikanasi silloin, kun et ole tallilla?
    Meikkaatko paljonkin?
    Onko sulla koskaan ollut ruskeat, punaset tm. eriväriset hiukset?
    Onko sulla hyvä näkö?
    Mitä mieltä olet tatuoinneista ja lävistyksistä?
    Montako korvareikää sulla on korvissa?
    Millainen sinun ihosi on?
    Miten pidät huolta ihostasi?

    siinäpä niitä!:D



    Mikä kännykkä sulla on?

    VastaaPoista
  16. Haluaisitko kisata joskus teemulla?
    Onko ada "valmentajasi" vai pitääkö sulle joku muu joskus tuntia?
    Näätkö vielä kaktua vaikka hän vaihtoikin tallia?
    Onko sulla parasta kaveria vai monta yhtä hyvää ystävää?

    VastaaPoista
  17. Tunnetko Kaktun, jos tunnet niin kuinka kauan olette tuntenut ja entä oletteko käyneet koskaan samalla tallilla?

    Kysyin tän kysymyksen siks etten oo varma:)

    VastaaPoista
  18. voisitko vastata näihin videolla? :)
    kummalla tallilla tykkäät käydä enemmän?viksun vai teemun
    mikä on sun lempi vaatetus (ei talli ja talli)
    tärkein meikkisi mitä käytät eniten
    mistä tulet hyvälle mielelle:)?
    oletko miettinyt omillesi muuttoa vai asutko jo nyt
    mikä puhelin sulla on?
    teemun ja viksun lempivarusteet mielestäsi?
    onko kyntesi lakatut nyt?
    onko sulla ikävä sun mopoautoa:D?
    viksun ja teemun hyvät ja huonot puolet?
    lempi värisi
    tuleeko kulisseissa videoita enää?
    monta hevos kuvaa sulla on noin?ei oo pakko laittaa tarkkaa:D
    mikä on parasta kesässä,(syksyssä) ja talvessa ja (keväässä)?
    seuraatko kaktun ja futuran blogia?
    menisitkö mielummin kisoihin teemulla vai viksulla
    jos menisit nii kummalla koulu ja kummalla este?



    VastaaPoista
  19. -Aijotko joskus hankkia oman hevosen?
    -Onko blogin pitäminen rankkaa?
    -Lempi vaatekauppasi?
    -Lempi juomasi?

    VastaaPoista
  20. top 3 parasta kaveriasi?
    paras bloggaaja?
    viksu vs. teemu
    lempi elokuvasi?
    lempi hevosrotu?
    koulu vai esteet
    lempi eläin?
    paras muisto tältä kesältä
    onko bloggaus kivaa
    oletko koskaan halunnut lopettaa ratsastuksen?
    onko Emmi kaunis nimi?
    harrastatko muuta kuin ratsatusta?
    kuinka monta kertaa olet tippunut viksulta entä teemulta?
    lempi ratsastus kamasi?
    asutko yksin?
    paras video kanavaltasi?
    lempi karkki?
    lempi hevosen väri?

    VastaaPoista
  21. Mikä Teemusta tekee Teemun?
    Mistä et voisi luopua?
    Koulu- vai estesatula, kummassa istut mieluummin?
    Kannukset vai raippa?
    Tiedätkö, paljonko Teemu hyppää vaikkapa yksittäisenä?
    Haluaisitko kisaamaan?
    .. Jos vastasit kyllä, kummalla hevosella?
    Entä mihin luokkaan?
    Kuulutko ratsastusseuraan, mihin?

    VastaaPoista
  22. Tää ulkoasu on todella kivan oloinen :) kysyttävää en ny keksi D:

    VastaaPoista
  23. Mitä tehtäviä teet yleensä kun ratsastat?
    Käytkö ikinä jonkun ammattilaisen valmennuksissa/tunneilla?
    Mistä otat blogiisi taustakuvat ja brushit bannereihin vai teetkö taustat itse?
    Onko Temmu enemmin reipas kuin laiska?

    VastaaPoista
  24. tykkäätkö enemmän kouluratsastuksesta vai este?
    voisitko kuvitella itselläsi mustia hiuksia?
    mikä on sun toinen nimi?
    luetkos voitto kotiin blogia?
    onko sulla ikinä murtunu luita?
    gollarit vs farkut
    pitkät vai lyhyet kynnet?
    mikset käytä turvaliiviä ratsastaessasi?
    mikä on sun lempi biisi?
    lemppari vaate tyylisi?
    halvaisitko viksun ja teemun samalle tallille jos kyllä niin kummalle tallille?
    mastoilu vai kentällä meno?
    ulkokenttä vai maneesi?
    monesti viikossa käyt keskimäärin tallilla?
    haluaistiko panostaa blogiisi enemmän vai oletko nyt tyytyväinen?
    kävitkö lukion?

    + kiva ulkoasu! :)

    VastaaPoista
  25. Paljon maksaa teemun ja viksun ratsastelut?
    Onko sun mielestä sussa jotain huonoapuolia ja hyviä? mitä? ( esim jossakin luonteessa jotain vikaa.. ym)
    Pidätkö sun ratsastustyylistä, istunnasta, ym ? onko jotain parannettavaa?

    Hienon ulkoasu! :)

    VastaaPoista
  26. Lopetatko teemun hoitamisen vai jatkatko vielä kauankin ?

    VastaaPoista
  27. mikä on sun nimi instagramissa? jos siis oot siel. no entä kikis? jos on! mikä puhelin sul o ?

    VastaaPoista
  28. oi, banneri on ihana! <3
    voisitko asua pohjois-suomessa? missä kaupungissa?
    mihin matkustaisit, jos saisit lähteä ihan mihin vain? miksi?
    mikä on ystävissäsi parasta?
    mitä harrastusta harrastaisit jos et harrastaisi ratsastusta?

    VastaaPoista
  29. Ihana banneri ja ihania kuvia <3 Viksu on söppis <333

    VastaaPoista
  30. kauon sulla menee aina yhden postauksen kirjoittamiseen aikaa yleensä?
    tykkäätkö paljon huppareista?
    halvaisitko hevosen?
    saisitko oman hevosen /ponin jos haluaisit?
    jos saisit ottaa teemun tai viksun itsellesi ilmaiseksi nii kumman valitsisit?
    esteet vs koulu?
    talvi vs kesä?
    viksun ja teemun hienoimmat loimet?
    mitä ottaisit autiolle saarelle mukaan? 1 asia
    kone vai puhelin
    kummasta luopuisit? kamerstasi vai koneestasi
    oletko käynyt ikinä aurinkomatkoilla? jos olet niin missä?
    käytkö viksun ja teemun luona yhteensä 4 viikossa?
    oletko harkinnut hiustesi leikkaamista?
    mitä blogeja luet eniten?

    VastaaPoista
  31. kauan sulla meni kasvattaa hiuksista noin ihanan pitkät :)?

    VastaaPoista
  32. 1. 4 lempiväriä?
    2. 4 lempihedelmää?
    3. Hyvät bileet vai rankka ja antoisa este/kouluvalmennus?
    4. Mitä hymiötä käytät eniten Facebookissa, viesteissä yms.?
    5. Mistä kaupoista ostat sun vaatteet yleensä?
    6. Mikä on paras tapa kehittyä ratsastajana? (tietysti vaan ratsastamalla) mutta vähän laajempi vastaus!

    VastaaPoista
  33. Seuraatko jääkiekkoa?
    (Jos seuraat, kuka on lempijääkiekkoilijasi?)
    Jos saisit tavata jonkun julkkiksen, kenet tapaisit?
    Matkustaisitko mielummin kaupunki- vai rantalomalle?
    Pidätkö enemmän lämpimästä vai kylmästä?
    Talvi vs. kesä?
    Mikä on kesässä parasta?
    Entäs talvessa?
    Treenaatko itseäsi mitenkää ratsastuksen lisäksi?
    Oletko koskaan miettinyt/harkinnut hevosalan opintoja?
    Seuraatko tv:stä mitään sarjoja?
    Komedia- vs. kauhuleffat?


    VastaaPoista
  34. Saisitko kisata Teemulla, jos haluaisit? Entä haluaisitko ylipäätään kisata Teemulla? :)

    VastaaPoista
  35. Aijotko ostaa joskus oman hevosen?
    Jos aijot niin lopetatko Viksun ja Teemun vuokrauksen?

    VastaaPoista
  36. Jos otat vielä kysymyksiä vastaan niin haluaisin kysyä, että teetkö ikinä Viksun ja Teemun kanssa maasta käsin mitään harjoituksia? Jos teet, niin minkälaisia?

    VastaaPoista