lauantai 4. toukokuuta 2013

täydellinen päivä! (kuvapostaus)

Tiedättehän sen tunteen, kun allasi kulkee kiiltävä, lihaksikas, into piukeana puuhkuttava hevonen, aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, lämmin ilma pakottaa riisumaan takin ja ympärillä pyörii paljon elämäsi tärkeimpiä ihmisiä? Eilen minulla oli juuri tällainen olo. Ei haitannut vuotava nenä eikä käheä ääni. Tuntui niin kesältä ja kaikki on vaan tällä hetkellä hyvin, että oli mahtava fiilis.
Ratsastin Teemulla eilen pellolla ja nautimme vain niin hevos- kuin ihmisystävien seurasta ja upeasta säästä. Otin muutamia ravi- ja laukkapätkiä ympäri peltoa ja voi vitsi miten kivaa hevosilla oli! Kyllä lenkkari lensi ja hevoset vaikuttivat välillä enemmänkin pupujusseilta kuin hevosilta, ainakin hurja kenttäruuna Colorado ;) Mukana kanssamme oli siis Roosa ja Lore, mikäli jotkut miettivät videossa ja osassa kuvissa näkyvää ratsukkoa.
Voitte kuvitella kuinka vaikeaa oli istua tuon suuren, isoliikkeisen ruunan kyydissä ja yrittää näyttää edes jotenkin järkevältä ja samalla pidättää innokasta ratsua. Huomatkaa muuten Teemun uusi hieno satula, joka sopii sen selkään kuin nakutettu ja jossa on erittäin hyvä istua :) Teemu on myös saanut selvästi paljon enemmän massaa ja lihasta verrattuna tammikuussa otettuihin kuviin.

Kuvia tuli otettua aivan hirveästi, joten ne puhuvatkoon puolestaan ja jätetään tekstit tällä kertaa minimiin..


Ja lopuksi keulin vähän rauhallisemmalla yksilöllä..
Meistä kuvailtiin myös paljon videoita, mutta en keksinyt mitään kivaa musiikkia taustalle tai muutakaan vaikka monta kertaa yritin editoida kivaa videota päivästä, joten tässä nyt yksi laukkapätkä meistä, tulevaisuudessa muita peltovideoita tulee sitten Teemuvideoon :)

31 kommenttia:

  1. Asuuko toi Colorado samalla tallilla ku Teemukin? :)

    Ihan älyttömän hyviä kuvia! Onko sulla millanen putki sun kamerassa? (oon muistaakseen jostaki kohti blogia lukenu et sulla olis nikon d5100, oonko iha väärässä? :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä asuu, ja vastaus löytyy UKK-välilehdestä :)

      Poista
  2. Että Teemu näyttää hienolta ! Ootte kyllä niiin hieno ratsukko, että..:) Ja niin ihanan aurinkoisia kuvia:) mahtaa Teemu olla aika rauhallinen kaveri kun ei välitä juuri mitään kun skootteri pörrää viereen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa Teemu on kaikkea muuta kuin rauhallinen kaveri nykyään, ihmettelen itsekin kuinka ei välittänyt tippaakaan skootterista, joka ajettiin sen viereen! Hassu hevonen (;

      Poista
  3. Voii ootte ihania ! <3 ja hyvin meette , wau !

    VastaaPoista
  4. Aivan ihania kuvia! Tekee itselläkin mieli peltoilemaan kun näitä kuvia kattoo :DD

    VastaaPoista
  5. Kivoja keväisiä (..ja vähän kesäisiäkin) kuvia! :D Aina kun itse ratsastan tennareilla/ugseilla tai muilla matalapohjaisilla kengillä, aina minulta lähtee jalustimet jaloista ja tasapaino on ihan hukassa. Enkä kertakaikkiaan ymmärrä, että miksi minulta katoaa heti tasapaino ja jalustimet lähtevät. Yritän painaa kantapäät alas, mutta ei tunnu auttavan. Miten sä pysyt noin hyvin tuolla selässä ja miten voisin treenata sitä, että pysyisin? :D Kun yleensä ratsastan saappailla, mutta aina joskus ne unohtuvat kotiin ja varsinkin kesäisin on kivaa mennä vähän rennommin tennareilla! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kieltämättä myös välillä vaikeuksia pitää jalka jalustimessa tennareilla, mutta nykyään kun istuntani on kehittynyt paremmaksi ja osaan pitää jalkaa paikallaan, ei ole väliä onko mulla mitkä kengät jalassa :) Eli siis istunta vaikuttaa hyvin paljon, jos käytät liikaa jalkaa, on täysin ymmärrettävää että jalka ei meinaa tommosilla tossuilla pysyä jalustimessa. Istu siis hevosen selässä niin, että polvesi on irti satulasta ja puristat itseäsi enemmänkin pohkeilla satulaan, jolloin jalka ei pääse heilumaan. Jos jalka ei kuitenkaan meinaa pysyä, on varmaan parempi että menet kokonaan ilman satulaa tai nostat jalustimet ylös :)

      Poista
  6. Hei Emmi !

    Olen menossa ekoihin estekisoihini ja jännitän ihan kauheasti, vaikka menenkin vain harjoituskisoissa. En ole siis koskaan ennen kisannut mitään enkä tiedä ollenkaan miten tulisi valmistautua. Mitä otan itselleni mukaan, millaisen asun tarvitsen ja kuinka minun tulisi valmistautua kisoihin ja rataan? Kuinka minun tulisi harjoitella hevosella ennen kisoja ja millaisia tehtäviä? Miten voisin poistaa jännitystä? Tuli nyt kysymystulva, mutta ajattelin kysyä sinulta kun osaat aina niin hyvin neuvoa! :) Toivottavasti jaksat auttaa minua vielä. Ja olipa kivoja kuvia nämä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tunteen :) jos ne ovat "vain" harjoituskisat niin ihan normaalit ratsastuskamat, tietenkin jos haluaa niin esim valkoisethousut voivat olla kivat :) Turha jännittyä, sehän on vain tarkoitus tuoda lisää kokemusta ja ensi kerralla ei sitten jännitäkkään niin paljoa. Rata kannattaa kävellä muutamaan kertaan ja katsella vaikka sinua ennen olevia ratsukoita jotta varmasti osaat radan. Jos annetaan palautetta niin kuuntele ne tarkasti jotta voit saada itsellesi hyviä, kullanarvoisia vinkkejä :) onnea sulle kisoihin :)

      Poista
    2. Ensimmäiset kisat on aina hyvin jännittävät ja on normaalia että olet jopa peloissasi tulevasta, muistan itsekin sydämeni hakanneen tuhatta ja sataa ja pakko myöntää, että tuntui kun pyörtyisin siellä ponin selässä!
      Kysymyksiesi vastaus iippuu siitä, oletko menossa kilpailuihin ratsastuskouluponilla vai omallasi. Mikäli ratsastuskouluponilla, todennäköisesti sinulle annetaan neuvoja tallilla, kuinka toimit ennen kilpailuja ja kuinka sinä treenaat niihin.
      Asusi voi olla ihan sellainen kuin normaalisti ratsastaessasi, mutta mikäli haluat olla siisti ja panostaa, voithan laittaa valkoiset r.housut ja yksinkertaisen ja siistin paidan/takin päälle. Harjoituskisoista kun on kuitenkin kyse, ihan normaalit r.housut, r.kengät/chapsit/saappaat ja paita käyvät. Mukaasi et muuta tarvitse kuin kypärän ja mahdollisesti raipan. Kannattaa siisteyden vuoksi edellisiltana puhdistaa kaikki varusteesi ja jos haluat, myös ratsusi varusteet.
      Mene kilpailupäivänä ajoissa paikalle, tutustu kilpailusääntöihin (jotka yleensä löytyvät tallilta), maksa lähtömaksu mikäli sellainen on ja tutustu myös esterataan niin jalkaisin kuin paperilta. Suosittelen, että kävelet radan jonkun kokeneen kanssa ja kertaat niin päässäsi kuin ääneen estejärjestyksen, jottet varmasti unohda sitä radalle mennessäsi ;) Jos sinulla on aikaa, voit katsoa muutaman ratsukon suorituksen, niin näet radan käytännössä.
      Ennen radalle lähtöä verryttele ratsusi hyvin, katso että se on kuuliainen ja tottelee apujasi. Verkkaa ensin kaikissa askellajeissa ja tee paljon ympyröitä, siirtymisiä ja pysähdyksiä, niin saat ratsun kuulolle. Hyppää verkkaesteitä sen verran, että ne onnistuvat, mutta älä kuitenkaan liikaa että ratsu jaksaa radan.

      Huh, tulipas vastaus, mutta tosiaan harjoittelu ja kilpailupaikalla toimiminen riippuu ihan siitä, oletko omalla ponilla vai ratsastuskoulun ponilla mukana. Tsemppiä :)

      Poista
    3. Olen omalla ponilla, ja omalla tallilla järjestetään nämä kisat, mutta yritänpä toimia nyt ohjeittesi mukaan! Kiitos paljon vastauksesta. :)

      Poista
  7. Kokee heppa ja kovaa menitte!:-)

    VastaaPoista
  8. Ihanan kesäisiä kuvia! Tuli taas himo laukkailla pelloilla... Näyttää toosi kivalta -otsikko on osuva :D

    VastaaPoista
  9. Ompas jännän näköset noi polvituet :D Tuntuuko ne jotenkin "omituisilta" kun ratsastaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin naureskelin polvituille, mutta se on vain suuri plussa että satulassa on sellaiset, sillä jalka pysyy paljon paremmin oikeassa kohdassa ja tukee istuntaa :) Eivät tunnu yhtään omituisilta.

      Poista
  10. Tosi kivoja kuvia ja todella aurinkoisia sellaisia!!!:)

    VastaaPoista
  11. onko sulla tällä hetkellä poikaystävää? :)

    VastaaPoista
  12. Olisi kiva saada videopostausta nuista sun ratsastuskamppeista !! :) Ja tosi mukava postaus, jälleen :)

    VastaaPoista
  13. kiva postaus jälleen ja ihanan kesäsiä kuvia! +teemu on saanu aivan hirveesti massaa vuoden alkuun verrattuna!:D

    VastaaPoista
  14. Voi että, pistää kuvat hymyilemään! Olette niin hienon näköisiä. :) En kestä tuota kuvaa, missä valkoinen pikkukoira on sylissäsi, ihana!! <3

    VastaaPoista
  15. Sä ratsastat hyvin! Ihania kuvia!:)

    VastaaPoista
  16. Ihania kuvia :) Erityisesti tykkäsin noista teidän yhteiskuvista Roosan ja Loren kanssa :3

    VastaaPoista
  17. Upea kookas laukka Teemulla!

    VastaaPoista
  18. Miksi jutta ei ole pitään aikaan kirjoittanut blogiinsa????????

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän on tällä hetkellä hyvin kiireinen ja kilpailee paljon, joten bloggaaminen on jäänyt taka-alalle.

      Poista
  19. Tiedän, että tämä on hevosblogi, mutta kun olet aina auttanut lukijoita monessa asiassa jos sinulta on jotain kysytty, niin ajattelin kysyä vähän vinkkiä. En oikein tiennyt mistä olisin voinut tätä asiaa pohtia, niin päätin nyt tulla tänne sinua häiritsemään! :D
    Eli itsestäni tuntuu, että olen hieman hankalassa tilanteessa.. Nimittäin viime kesänä ja syksynä, olin paljon silloisen hyvän ystäväni kanssa, melkein päivittäin. Sitten kaverini alkoikin viettämään aikaa lähes joka päivä parin-kolmen hengen tyttöporukassa, olin minäkin näiden tyttöjen kaveri, mutta en varsinaisesti mikään sydänystävä enkä ole montaa kertaa heidän kanssaan ollut vapaa-aikana, koska he eivät ole ollenkaan samanlaisia kuin minä. Entinen paras kaverini vietti kaiken vapaa-aikansa tyttöjen kanssa ja alkoi joskus puhumaan hieman töykeästi minulle ja välillä haukkumaan ilmeisesti vitsillä, mutta se ei siltikään tuntunut mitenkään naurettavalta. Silloin kävin ratsastuskoululla ratsastamassa kerran viikossa eikä minulla ollut muita tosi hyviä ystäviä, joiden kanssa olisin voinut viettää ylimääräistä vapaa-aikaani. Jäin vähän yksin. Sitten löysin ylläpitoponin, kävin (käyn myös edelleen) 6 kertaa viikossa tallilla ja löysin sieltä ihania ystäviä sekä muutaman muunkin uuden kaverin. Vuoden vaihteessa tyttöporukka alkoi ilmeisesti kyllästyä tähän entiseen parhaaseen kaveriini ja usein kun menin heidän kanssaan esim.ruokailuun, kuulin kun he sanoivat toisilleen tästä entisestä ystävästäni:"se on niin ärsyttävä, koko ajan se on kiinni mussa, mä en oikeesti jaksa sitä enää! -.-" ja sitten lisäsivät perään minulle: "älä sitten kerro sille mitää pliis :D". Kun eräänä päivänä tämä entinen paras kaverini soitti yhdelle tytölle porukasta. Eräs tyttö porukasta vastasi puhelimeen ja sanoi kaverilleni: "Me ei haluta olla sun kanssa enää!". Toisaalta ymmärsin porukkaa vähän, koska entinen ystäväni oli koko ajan kiinni eräässä porukan tytössä ja yritti koko ajan olla tytön paras kaveri ja vinoilla sille heti, joka sanoi jotain tälle hänen ns.silmätikulleen. Entinen hyvä kaverini sitten hieman hämmästyi, kun ei voinutkaan enää mennä porukan kanssa, mutta sitten tämä entinen hyvä ystäväni tuli minulle joka päivä pyytelemään jos voisin olla hänen kanssaan.. Se ei enää ollut sama henkilö enkä "tuntenut" sitä enää. Minua ei enää innostanut olla hänen kanssaan, jos totta puhutaan. En vihannut häntä enkä haukkunut häntä, mutta minulla oli jo uusia ystäviä tallilla, kaikki vapaa-aikani kului hevoseen ja kaikista mieluiten menin sinne tallille. Muut ylimääräiset aikani käytin kouluun ja koirani treenamiseen näyttelyihin ja kisoihin. Minulla ei ollut aikaa eikä enää kiinnostusta olla tämän henkilön kanssa, koska se oli aiemmin jättänyt minut eikä vuoteen ollut minun kanssani ja välillä vain töykeästi huomautellut ja viisastellut kun olin sanonut jotain. En halua olla hänen kanssaan väkisin, mutten haluaisi silti, että hän jäisi yksin. Mitähän minun kannattaisi tehdä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, kiva että otit yhteyttä, kyllä voin yrittää auttaa muissakin kuin hevosasioissa :)

      Todella töykeästi tehty kaveriltasi, että hylkää sinut uusien ystävien takia. Itsellekin on tehty samoin yläasteella, että kaverit alkoivatkin kaveeraamaan muiden kanssa enkä itse ollut aina selvästikään tervetullut mukaan.
      Voisit kertoa suoraan tälle entiselle kaverillesi, että sinua on elämä kuljettanut sen verran eteenpäin ettei sulla ole enää niin paljon aikaa nähdä, ja sanoa suoraan kuinka pahalta tuntui kun jäit ulkopuolelle. Se ei ole oikeaa ystävyyttä, että toinen jättää uusien kavereiden takia, ja kun ei kaverisuhde kukoista niin yritetään palata takaisin sinun luoksesi.

      Täytyy sanoa että aika vaikea tilanne, mutta luulen että kaverisi kyllä löytää uusia kavereita ja varmasti pärjää ilman sinuakin kun on kerta ennenkin pärjännyt. Yrittäkää puhua ja selvittää asioita, suosittelen sinua kertomaan suoraan, että kaverisi luonne on selvästi muuttunut. Tsemppiä!

      Poista
    2. Kiitos paljon vastauksesta! Se helpotti huomattavasti. Kerroin kaverille ettei minua enää innosta olla hänen kanssaaan, koska hän jätti minut uusien ystävien takia ja hän on muuttunut. Sanoin, että olen löytänyt uusia kavereita, ja viihdyn nyt heidän kanssaan sekä lisäksi hevoset vie aikaa niin paljon. Kaverini yritti koko ajan pyydellä anteeksi ja sanoi että on pahoillaan ja, että halua edelleen olla ystävä minun kanssani. Kerroin, ettei minulla ole enää kiinnostusta olla ystävä ettei asiat ole niinkuin ennen ja en voi valehdella siitä miltä minusta tuntuu..

      Jotenkin itsellenikin tuli tosi paha mieli, mutta minkä sille voin etten halua enää olla :/ Sanoin hänelle, että hän voi kyllä minulle jutella jne. mutta en halua olla hänen kanssaan, koska se ei enää tunnu luonnolliselta ja mukavalta. Mitä mieltä olet, teinkö liian ilkeästi? Kiitos vielä paljon vastauksesta! :)

      Poista
    3. Hyvä, että uskalsit jakaa ajatukseksi kaverisi kanssa :) On aina parempi sanoa suoraan, ja kuten sanoit, et voi valehdella siitä miltä susta tuntuu.

      Se on kaverisi oma päätös, että hylkäsi sinut sillä tavalla, ja seurauksista on vastattava. Et ole tehnyt mitään väärää kun sanoit suoraan fiiliksistäsi, ymmärrän sua erittäin hyvin ettei vanhat ajat enää voisi tulla takaisin, toimisin itse ihan samoin. Kyllä kaverisi ajan kanssa varmasti ymmärtää päätöksesi :)

      Poista