Postauksia ei ole tullut viikkoon kiireiden takia. Elän nyt ammattikoulun loppusuoraa ja koko kevään kestää työharjoittelujakso, joten päiväni ovat pidempiä ja tällöin muu tekeminen jää vähemmälle. Pääsen töistä neljän aikoihin, ja koska työpaikka sijaitsee Helsingissä, matkoihin kuluu noin tunti suuntaansa ottaen huomioon ne aina niin ärsyttävät neljän ruuhkat! Jokaisena päivänä ratsastin/hoidin vähintään yhden hevosen, ja tallipäivän jälkeen menin melkein suoraan suihkun kautta nukkumaan. Luonnollisesti näin talvisin pimeäkin on jo vielä niin aikaisin, ettei kuviakaan ole tullut otettua.
Maanantaina ratsastin entisen hoitoponini Puten, jonka hoitamisen jouduin lopettamaan kasvettuani sille liian pitkätksi. Olen ponille erittäin pitkä varsinkin, kun olen kasvanut pituutta vielä lisää, mutta kerta ei tee pahaa ja poni pääsi kunnolla töihin!
Tätä ennen 'koe-ratsastin' Viksun tallilla olevan 10 vuotiaan puoliveritamman, jonka liikutuksessa omistajansa tarvitsi pe-su apua.
Tiistaina ratsastin normaaliin tapaan Viksun, ja kenttä oli onneksi suhteellisen hyvässä kunnossa vaikka lunta satoikin runsaasti koko päivän, joten pääsin ratsastamaan Viksun ihan kunnolla. Ruuna oli muutoin oikein hyvä ja liikkui lennokkaasti eteen, mutta vasempaan suuntaan oli vähän kova suusta eikä meinannut tulla rehellisesti läpi avuille. Taivuttelin sitä kunnolla ja pyysin reippaammin eteen, jolloin "aukesi" kyljistä ja niskasta ja rupesi toimimaan tosi kivasti! Ravi oli erittäin tänä päivänä erittäin hyväntuntuinen ja Viksu kantoi itseään todella hienosti hieman raskaasta pohjasta huolimatta! Laukkasin myös muutaman kierroksen molempiin suuntiin ja oikealle työsti itseään hyvin pyöreänä. Vasemmalle ei uskaltanut rentoutua enkä viitsinyt pohjan takia äärimmilleen sitä taivutella ettei vaan kaadu, joten annoin sen vaan laukata rennosti pää ylhäällä.
Keskiviikko oli omistettu Teemulle. Olin töiden jälkeen väsynyt ja olin ajatellut vain ratsastella rennosti ja huolettomasti, mutta kuten normaalia, päädyinkin treenaamaan lopulta ihan kunnolla.. ;) Alkuun tein paljon avoja ja sulkuja jotta Teemu tuli aktiiviseksi ja kuuliaiseksi. Sen jälkeen laukassa ympyröitä lyhyehkössä laukassa. Teemu ja Viksu ovat molemmat vasempaan jäykempiä, joten myös Teemua sai taivutella kunnolla varsinkin vasempaan kierrokseen. Se oli hieman jäykkä takapäästä laukassa eikä meinannut millään rentouttaa itseään ja laukata aktiivisesti, joten käskin kunnolla eteen ja pyysin suurta laukkaa pari kierrosta. Johan rupesi työskentelemään paremmin!
Innostuin treenaamaan laukanvaihtoja pitkillä sivuilla, sillä Teemu vaihtaa hyvin, mutta saattaa jäädä vähän laiskaksi. Alkuun vaihdot onnistuivat terävästi, mutta loppua kohden ruuna väsähti eikä vaihdot onnistuneet niin hyvin. Sain kuitenkin runsaasti onnistuneita vaihtoja ja niiden kautta laukka pyöri äärettömän hyvin ja ryhdikkäästi!
Sunnuntaina olinkin koko päivän tallilla, puoli kymmenestä ilta seitsemään! Aamulla Keravan Ratsastuskoululla kannustamassa kaveria estekilpailuissa, jonka jälkeen kävin ratsastamassa Teemun. Menin täysin ilman satulaa (en siis karvasatulalla) ja voi kamala miten oli taas loppua kohden tuskaista istua selässä! En laittanut myöskään gramaaneja, sillä yritän pikkuhiljaa päästä niistä eroon ja saada Teemun työskentelemään yhtä rennosti ja hyvin kun gramaaneillakin.
Nopeiden apujen ja taivuttelujen kautta Teemu uskalsi rentoutua ja käyttää selkäänsä hyvin. Kun muistaa itse pitää avut pieninä ja käden tasaisena, se tukeutuu paremmin kuolaimeen ja laskee pään alas ja venyttää. Loppua kohden parani huomattavasti ja sain sen ravissa nostettua pitkästä muodosta hieman korkeammaksikin. Hienoa! Hiljaa hyvä tulee..
Teemun jälkeen kävin vielä ratsastamassa puoliverisen, joka osoittautui ihan älyttömän mukavaksi tammaksi kunhan vaan laittoi sen kunnolla töihin! Omistaa erittäin hienot liikkeet, tosin laukka on aikamoinen projekti jotta sen saisi pyörimään ja ylimääräiset pomppimiset loppumaan, mutta saa nähdä miten sitä ratsastetaan. Enempää en viitsi hevosesta täällä kertoa, saa nähdä jos ratsastan tammaa jatkossa uudelleen, kirjoitanko siitä enemmän.
Tämä oli nyt ihan vaan tylsä tekstipostaus ilman ihmeellisempiä kuvia, mutta mikäli jotain kiinnosti tietää mitä viikollani on tapahtunut, niin hyvä juttu (; Tulevalla viikolla on luvassa koulutunti Teemulla perjantaina ja Viksulla käyn ainakin tiistaina. En osaa sanoa, milloin seuraava postaus tulee, sillä lähden tyttöjen kanssa Leville hiihtolomaviikoksi rentoutumaan ja nauttimaan talvesta, ihanaa !
pala Nybacka-teamia <3 |
Kuinka te lukijat vietätte hiihtolomanne tänä vuonna? Onko kenties joku teistäkin tulossa Leville hiihtolomaksi? :)
Kiva postaus ! Me suunnataan myös Leville ensi lauantaina ja vietellään viikon hiihtoloma :) (http://life-withhorses.blogspot.com)
VastaaPoistaSamaan aikaan siis ollaan ! Vietähän kiva loma sinäkin :)
PoistaKiva postaus! :)
VastaaPoistaOli todella kiva ja mielenkiintoinen postaus, kuten aina sun postaukset on. :) Näistä tulee niiin hyvälle fiilikselle! Kiitos Emmi, kun piristit tylsää sunnuntai-iltaani :)
VastaaPoistaOi,ihana kuulla :)
Poistamäki meen leville hiihtolomaks, vko 9 :D
VastaaPoistaihana blogi mut olis kiva jos postailisit useemmi mut ymmärrän et blogi ei oo varmaaa nyt iha ykkössijalla muitten juttujen rinnalla. :D
Nyt ei valitettavasti ole aikaa niin paljon blogille muutoin kun viikonloppuisin, on koulujutut nyt paljon tärkeämpiä kun valmistuminen edessä :)
PoistaVoi miten kivat tiimitakit, punaiset on kyllä hyvänväriset! :)
VastaaPoistaJoo, ihanan piristävä väri, ihan kuin tonttujoukko oltaisiin (;
PoistaKiva postaus!:)Olin Levillä viime vuonna. Tänä vuonna vuorosa ois Ylläs:)
VastaaPoistaEn tiennytkään tuosta, että olet Nybacka tiimissä.. Sillä nimellä olen matkahuoltoon vienyt noita kl takkeja ( Olen työharjoittelussa liikkeessä, josta takit teille tulleet)Maailma on pieni :)
VastaaPoistaKyllä olen. Hauska sattuma tosiaan :)
Poistatosi kiva postaus taas kerran :) ite meen hiihtolomalla ratsastusleirille :)
VastaaPoistaens perjantaina ois lähtö leville :) mikä vko sulla on hiihtis?
VastaaPoistaViikkoa en muista mutta 16.-24.2 on hiihtoloma mulla ja tällöin siis olen Levillä :)
PoistaMulla on kymppiviikko hiihtoloma, ihan kotona Ylläksellä aattelin olla;)
VastaaPoistaHiihtoloma perjantaina ja lauantaina suuntaan Rukalle jee :) kiva postaus!
VastaaPoistamä meen kans leville hiihtolomalla (: millä te aijotte mennä sinne ? (: ja ihana postaus!
VastaaPoistaLentokoneella lennämme :)
PoistaHiihtoloma alkaa tän viikon perjantaina ja Rukalle lähden sunnuntaina. Saas nähdä mitä kaikkea 'kivaa' vanhemmat on keksinyt :P
VastaaPoistaOlin juuri kommentoimassa, että jos vain vähänkään sinulla olisi mahdollisuutta niin eikö kannattaisi välillä käydä ratsastamassa taitavan ja valvovan silmän alla, kun yksiksesi olet jo aika pitkään treenannut=alkaa tekemään asioita väärin huomaamatta sitä, mutta sitten tulikin tieto koulutunnista, kivaa!:))
VastaaPoistaJa meillä on hiihtoloma vasta kahden viikon päästä. Sitä odotellessa..
www.nippes-life.blogspot.com
Kun rahatilanne sallii, menen kyllä ihan kunnon opettajan silmän alle :)
PoistaMeen perheen kanssa hiihtolomalla Ruotsiin, ja ehkä käydään äidin tutulla jolla on muutama islanninhevonen (: Jos mennään sinne, saan varmaan myös ratsastaa :) Samalla (toivottavasti) kehittyy syksyllä aloitettu ruotsin kieli :D Lasketteluakin on suunnitelmissa
VastaaPoistariparilla menee koko viikko :D kiva postaus tääki ja ihana toi sun karva hattu :)!
VastaaPoistaMillon teet taas videopostauksia? (: Oli tosi kiva postaus ja aivan ihania kuvia sinusta ja teemusta! :o :"33
VastaaPoistaViime videopostauksestahan ei ole aikaa edes paljon, joten ei ole vähään aikaan todennäköisesti tulossa. Kiitos :)
PoistaAnteeksi kun tähän tälläisen asiasta toiseen hyppäävän kysymyksen, mutta voiko ottaa vuokrahevosen, vaikkei saa hevosta helposti peräänantoon?
VastaaPoistalueppa Emmin kirjoittama postaus muodosta ja peräänannosta :) Mielestäni vuokrahevosen voi ottaa vaikka ei helposti sitä saisikaan peräänantoon ratsastettua. Ei se ole ratsastuksessa tärkeintä, ja ainahan voi harjoitella!
PoistaTottakai voi ottaa vuokrahevosen vaikkei hevosta osaisi/saisi ratsastettua peräänantoon! Ei peräänanto ole niin suuri ja pakollinen juttu, että kieltäisi tai rajoittaisi asioita. No panic, vuokrahevosta vain etsimään jos olet sellaista suunnitellut :)
PoistaIhana postaus:)! Hiihtolomalla varmaan talleilen jonkun verran ja ehkä käyn ostoksilla veturissa (Kouvolan suuuuri kauppakeskus) kaikkee kivaa!
VastaaPoistaOotko käyny futuraa pitkään aikaan katsomassa? Tai siis Kaktua:D
En ole käynyt katsomassa Futuraa tai Kaktua, omien kiireidenkin vuoksi ei olla oltu yhteyksissä nyt.
Poistayllä oleva ano....-.-.-.-.-.-.-
VastaaPoista1. Veturi EI TODELLAKAAN ole iso
2.Emmiä ei kiinnosta että talleilet ja käyt veturissa
3.EHKÄ emmi kirjoittaisi jos olisi F ja Kaktua käynyt katsomassaa!!!D:
Ole hyvä emmi:))! Ihana teemu!!<3
Ok.
Poista1.Veturi ON (omasta mielestäni) iso
2.Ei ehkä mutta kun luet niin lopussa sitä kysyttiin.
3.Voi olla, kai nyt sitä kysyä saa?
Anteeksi emmi tänne tuli nyt epäasiatonta tekstiä mutta minkäs teet kun ihmiset tulee valittaa...:)!
voi luoja... jos et kuules ano iha lukutaidoton oo niin emmi kysyy miten aiomme viettää loman -.- joten älä jooko kommentoi itseäsi fiksumpien kommentteihin ;)
PoistaJoko olette tuttuja ja riidoissa tai vastaavaa, sillä en näe anonyymin kommentissa, johon sinä ensimmäinen anonyymi viittaat, mitään erikoista tai tyhmää? Jos luit tekstiä, kysyin itse mielenkiinnosta mitä lukijani ovat suunnitelleet hiihtolomalle, ja hän kirjoitti omat kuulumisensa ja kysyi asiallisesti Kaktusta. Ihan turhanpäiväinen "riita" teillä nyt :)
PoistaOon aika tietämätön mutta mikä se karva on joka on Teemun selässä,onkse satula vai häh? :-D
VastaaPoistaSe on eräänlainen karvasatula, kevyt "läpyskä", satulan korvike :) Mukava istuttava, siihen saa myös jalustimet kiinni mikäli haluaa.
PoistaItselläni taitaa olla aika normaali hiihtoloma... Serkut perheensä kanssa lähtevät matkoille jo ensiviikolla, joten heidän koira tulee meille kahdeksi ja puoleksi viikoksi, ehkä käydään vaarilla yhtenä päivänä :)
VastaaPoistamulla menee hiihtolomasta suurin osa äidin hautajaisiin ja muuttoon...:(
VastaaPoistaOsanotot sinulle!
PoistaHooooooooh tuo veturityyppi-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-:D:D:DD:
VastaaPoistaEMMI OON SUN SUURIN FANISI!!!!! Oon lukenu kaikki postaukset!! :)))))
Ihmiset ei vaan kestä kun niille kertoo totuuksia.........
Muut on ok, mutta tuo veturiihQpikkulissud44nolo on ÄR-SYT-TÄVÄ en tiedä miks..:D Emmi voisitko vastata!?!?
ootko sä tosissas? ihan oikeesti vaikket oliskaan nii jätä tällaset kommentit jonnekki ihan muualle.
PoistaEn ymmärrä mitä väärää "veturityyppi" kirjoitti saadaksen nyt näin paljon negatiivista huomiota? :D
PoistaVastailen kyllä kommentteihin heti kun kerkeän. Kiva kuulla että multa löytyy fanikin (;
tuli mieleen että mitä mieltä olisit, jos oisit löytäny sellasen vuokrahepan, jonka omistaja ei haluis mitään kuvii/videoita hepastaan nettiin. harmittaisko se?
VastaaPoistaOsittain kyllä, ei sen takia, että pääsisin kertomaan teille hevosesta, vaan tämä blogi on hyvä tapa kirjoittaa päiväkirjamuodossa kuvien kera mitä olen milloinkin hevosten kanssa tehnyt ihan itseäni varten :)
PoistaPääsiski lomalle... Koko 9 päivää painan töitä niskalimassa, jotta saisin itselleni edes hieman käsirahaa....
VastaaPoistaihania kuvia susta ja teemusta ! :) harmittaa ku ite käyn senverran pienellä tallilla niin siellä ei ole kuvaajaa mailla halmeilla :'D
VastaaPoistaHieno hevonen tuo Teemu!! Ja oon ite lähös Espanjaan viikoksi mummon ja vaarin luokse. EKaa kertaa lentokoneella ja vähän kauemmas kuin ruostiin tai viroon. :D
VastaaPoistaToivottavasti teillä on hauskaa siellä !!! :D
Ite oon hiihtolomaksi lähdössä Teneriffalle :) Siellä menee tänkin vuoden joululoma, syysloma meni Madeiralla ja viime vuoden hiihtoloma muistaakseni Lanzarotella ollessa :D Mutta hyväää reissua Leville päin ;)
VastaaPoistaonko aada alottanut koulun vuotta myöhemmin kuin muut -95 ? :)
VastaaPoistaEn valitettavasti vastaa muihin henkilöihin liittyviin kysymyksiin :)
Poistasut on haastettu (:http://anizzlifeitsmylife.blogspot.fi/2013/02/elamani-aakkoset.html muista lukea ohjeet!
VastaaPoistatoivon että teet sen (:
Minkä merkkiset ja hintaset sun ratsastussaappaat on ja mistä ne on ostettu ?:)
VastaaPoistaHööksistä ostettu, satasen muistaakseni maksoi :)
Poista<---- osaatko neuvoa miten tuo kuva vaihdetaan?:p
VastaaPoistaEn muista itsekään :/
PoistaEi siis pahalla, mutta miksi nykyään kirjotat tänne blogiin niin harvoin? :)
VastaaPoista"Postauksia ei ole tullut viikkoon kiireiden takia. Elän nyt ammattikoulun loppusuoraa ja koko kevään kestää työharjoittelujakso, joten päiväni ovat pidempiä ja tällöin muu tekeminen jää vähemmälle. Pääsen töistä neljän aikoihin, ja koska työpaikka sijaitsee Helsingissä, matkoihin kuluu noin tunti suuntaansa ottaen huomioon ne aina niin ärsyttävät neljän ruuhkat! Jokaisena päivänä ratsastin/hoidin vähintään yhden hevosen, ja tallipäivän jälkeen menin melkein suoraan suihkun kautta nukkumaan. Luonnollisesti näin talvisin pimeäkin on jo vielä niin aikaisin, ettei kuviakaan ole tullut otettua."
PoistaHaha mä näinki teidät levillä cheekin keikalla keskiviikkona, seisoin toosi lähellä teitä! :-D
VastaaPoistaOnko jokin vialla jos hevonen aukoilee suuta ratsastuksen aikana? vähän kuten tässä kuvassa: http://3.bp.blogspot.com/-z_dylILJJdA/UCDFossqQuI/AAAAAAAAASo/FNe83mY7NRE/s1600/nipsu30.jpg Nimittäin mun oma yp-heppa tekee sitä aika useesti.. Onko tuohon suun aukoiluun joku syy vai miksi hevonen tekee sitä?
VastaaPoistaSulla on tosi kiva blogi! On hienoa huomata miten tiivis porukka olette noiden team nybacka -tyttöjen kanssa! Hyvää hiihtolomaa Emmi!
Suun aukomiseen voi olla monia syitä, ensimmäisenä tulee mieleen, onko hevonen suustaan/suupielistään kipeä, onko sillä hammaspiikkejä tai liian kova kuolain? Tuossa kuvassa ponilla on tosin tavallinen nivel, jonka ei pitäisi olla kova.
PoistaOsa hevosista voi aukoa suutaan "muuten vain", vaikkei sillä kipuja olisikaan. Suun aukomisen voi estää kaksoisturpahihnalla (Viksulla ja Teemulla käytetään), joka estää kätevästi hevosta avaamasta suutaan.
Anteeksi kun nyt vielä vaivaan sua, mutta on ihan pakko kysyä sulta kun osaat neuvoa niin hyvin. Eli jäin miettiin tota jos se olisi kipeä suupielistä ja/tai suustaan niin mistä saisin sen selville? Ja miten voisin hoitaa sitten sitä? Voi olla että hevoseni turpahihna suitsissa on väärässä kohtaa.. Mutta hepalla on ihan perus nivelet ja raspattu säännöllisesti, siinä ei pitäisi olla ongelmaa.. Mutta kiitos tosi paljon ku jaksat neuvoa muita! :)
Poistahttp://1.bp.blogspot.com/-akSdMoXCF9U/Tntb86y-TAI/AAAAAAAAAIY/lyGb6BZAamQ/s1600/cheval+suitset+supergrip+ohjilla.jpg
Poistatuossa kuvassa hevosella kaksoisturpahihna, jonka pitäisi estää suun aukominen. missähän kohtaa mahtaisi ylläpitohevosesi turpahihna olla jos epäilet sen olevan väärässä kohdassa? :)
Aristaako hevonen suutaan laittaessasi sille kuolaimia tai harjatessasi/koskeassesi sitä suun alueelta? Heitteleekö se päätään kun yrität koskea tai laittaa suitsia? Pienikin hevosen epätavallinen käytös kannattaa ottaa heti selville. Suosittelen sua kysymään apua kokeneemmilta jos epäilet hevosesi olevan kipeä tai sua huolettaa suun aukominen. Tsemppiä!
tee taas kulisseissa video!!:)
VastaaPoista