sunnuntai 30. syyskuuta 2012

tehokas viikonloppu (paljon kuvia!)

Noniin, tässä postauksessa siis perusteellinen kertomus eilisestä estetunnista ja tämänpäiväisestä koulutunnista. Viikonloppu on ollut erittäin onnistunut ja Bohemia oli molempina päivinä paras ikinä. Oikeasti. Se teki kaiken mitä pyysi eikä sen kanssa tarvinnut taistella puolia tunnista saadakseen sitä edes jotenkinpäin avuille. Nyt ratsastus oli mukavaa ja jäi aivan ihana fiilis :)



Rakensimme eilen Aadan ja Viljan kanssa kunnollisen radan (klikkaa ratakuva isommaksi), jonka Aada oli löytänyt netistä. Oli todella kiva päästä pitkästä aikaa hyppäämään oikein kunnolla ja muutoinkin ratsastamaan ponilla kun sillä en ole pariin viikkoon päässyt käymään.
Huomasimme kuinka tärkeää tekninen alkuverkka on ja kuinka paljon se vaikuttaa hevosen avuille saamiseen. Teimme tehtävää jossa suhteutetun linjan esteiden ympärille täytyi tehdä voltti. Alkuun oltiin ihan hukassa ja Bohemia pääsi työntymään lapa edellä voltilla. Pikkuhiljaa sain sen suoremmaksi alleni ja tehtävä näytti ja tuntui hyvältä. Tämän jälkeen Bohemia olikin erittäin nöyrä ja teki kirjaimellisesti kaiken mitä pyysin!
Tämän jälkeen aloimme hyppäämään suoraan rataa. Vähän jännitti miten Bohemia hyppää radan puhtaasti kun ei oltu jokaista estettä hypätty erikseen ja tutustutettu ponia niihin. Lähdin matkaan ja ohjasin vain päättäväisesti ponin jokaiselle esteelle. Rata sujuikin yllätyksekseni paremmin kuin hyvin eikä Bohemia kytännyt yhtäkään estettä! Lisäksi suuri ongelmamme, laukan vaihtaminen esteen päällä, onnistui virheettömästi. Olin ihan hämilläni ja totesinkin Aadalle; "mitä tälle on tapahtunut?!".


Loppuun hyppäsimme muutamia esteitä vähän korkeampana (n.70-80cm). Poni tuntui erittäin hyvältä ja olin luottavaisin mielin. No, ihan niin luottavaisena mun ei olisi kannattanut olla sillä kostautuihan se.. Piti hypätä suhteutettu linja ja toin ponin hieman liian lähelle ensimmäistä estettä. Ylihän se siitä ei uskaltanut ponnistaa kun estekin oli noussut, vaan minä olin päättänyt jatkaa yli ja toivoa että kyllä se poni hyppää. Pian roikuinkin Bohemian päässä ja kyllä nauratti! Toinen seisoi kiltisti paikoillaan ihan hämillään, hetken se jaksoi minua pitää ylhäällä mutta päätti laskea pään alas jolloin liu'uin kaulalta maahan. Ai että sitä naurun määrää kun jälkeenpäin näin kyseisen kuvan, siinä ihan tosissaan näyttää että sitä turpahihnaahan mä yritin siinä korjata.. ;)
Eikun takaisin kyytiin ja lopputunti sujuikin ongelmitta ja saatiin erittäin hyviä hyppyjä aikaiseksi. Hieno poni!



Tänään päätimme pitää vaihtoehtoisesti perusteellisen koulutunnin. Työskenneltiin tunti pääty-ympyrällä ja työstettiin hevosia rennoiksi mutta aktiivisiksi.
Alkuun taas herättelin Bohemiaa kävelemään reipasta käyntiä ollen kuitenkin taipuneena sisäänpäin kevyellä ohjalla. Poni tuli avuille nopeasti ja oli yllättävän reippaalla tuulella, joten sitä oli helppo työstää. Myös kevyt ravi sujui hyvin, eikä pää noussut muodosta kuin muutaman kerran. Pikkuhiljaa keräsin ohjia lyhyemmiksi ja ponia kootummaksi. Ulkolapa karkasi aika monesti ja poni oli hyvin kyllä taipuneena sisäänpäin ja pyöreällä kaulalla mutta meni vähän kylkimyyryä ja yritti livistää koko kropan treenistä. Pienillä volteilla pyysin sitä vähän suoristumaan ja ravaamaan reippaasti ja pikkuhiljaa poni alkoi toimia kuten piti.
Laukassa sai aika paljon käskyttää Bohemiaa eteenpäin jotta sain siitä pyöreää laukkaa irti. Reippaasta laukasta oli helppo lähteä kokoamaan pikkuhiljaa ja pienentämään ympyrää. Bohemia teki oikein mallikkaat kootut laukkaympyrät, vähän olisi saanut olla aktiivisempi takapää mutta kaikenkaikkiaan kun tamma oli hyvin avuilla, se oli tärkeää :)
Lopuksi ravattiin molempiin suuntiin harjoitusravia, tein vähän käyntisiirtymisiä ja volteilla erittäin koottua ravia pienimuotoiseen passageen asti. Hieno tunne kun hevonen ikäänkuin tanssi allani!


Loppuun vielä editoitu kooste viikonlopusta;

Niin, tämä oli tehokas, onnistunut ja viimeinen minun ja Bohemian virallinen ratsastuskerta ja viikonloppu... :'(
Tästä lisää seuraavassa postauksessa..

40 kommenttia:

  1. Millä ohjelmalla muokkaat nuo reunat kuviin ja miten?

    VastaaPoista
  2. Siis lopetatko sä bohemian vuokrauksen? :///

    VastaaPoista
  3. Voi eei.. Miks vika ratsastuskerta? Jaja mikä oli videon toinen biisi?

    VastaaPoista
  4. VEIKKAISIN että maneesin myötä bohemian vuokraushinta nousee? ja siksi emmi ei voi jatkaa.. mutta en sitten tiedä :)

    VastaaPoista
  5. Teijä meno näytti tosi kivalta:)!
    voiei.. seuraavaa postausta odotellessa.. !

    VastaaPoista
  6. Wauu, hienon näköstä menoa! :)) seuraavaa postausta sitten odotellessa..

    VastaaPoista
  7. mistä oot ostanu ton sun mustan takin? :)

    VastaaPoista
  8. millon seuraava postaus tulee? :D

    VastaaPoista
  9. voi ku oli kiva katsoa noin siistiä ratsastusta! :)
    Tää ulkoasu on tosi kiva, tykkään ja paljon.

    VastaaPoista
  10. joo seuraavaa postausta ootellessa.. ^ mut onks toi tuol takana se maneesi? hieno :D ja ratsastat upeesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, keskeneräinen maneesi näkyy joissain kuvissa taustalla :)

      Poista
  11. oi meet niin hyvin Bohemialla! harmi JOS lopetat sen vuokrauksen :/ näin mä ainakin ymmärsin :( seuraavaa postausta odotellessa...

    VastaaPoista
  12. voi ei ootte niin hienoja ! :) whää, mua ihan ahistaa jo lukee se seuraava postaus kun se tulee.. :(

    VastaaPoista
  13. ooh ihana bohemia!:o♥♥ en haluis seuraavan postauksen tulevan ollenkaan :(

    VastaaPoista
  14. Täh, viimene? ;o Eikai. :'( Te ootte nii hyvä pari! :)

    VastaaPoista
  15. Onks tolla Viljalla omaa blogia (::

    VastaaPoista
  16. Omistaaka Aada tuon tallin, onko bohemia Aadan vai onko tuo vuokratalli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aadan perhe omistaa. Ja Bohemia on niiden.
      Sorry jos vastasin väärin ..

      Miks viimene? Lopetaksä Bohen kans?

      Poista
    2. Joo, kuten anonyymi vastasikin niin Bohemia on Aadan poni ja talli on heidän omansa.

      Poista
  17. KAMALA! Ei saa jättää ihmisiä tälleen jännitykseen :D Ihana postaus ja ihania kuvia! Tuo videokin oli tosi hyvä :)

    VastaaPoista
  18. Voitko taas linkata videon, kun en löytänyt youtubesta, eikä tää kone suostu toistaan tota videoo blogissa ? (:

    VastaaPoista
  19. Hei mikä toi eka biisi oli? Ärsyttää ku oon kuullu sen jossai mut en saa päähäni sen nimee :DD

    VastaaPoista
  20. Musta tuntuu tosi pahalta jos sä lopetat Bohemian kanssa kun olitte niin super hyvä pari! Toivottavasti seuraava postaus tulisi pian, koska pelkään mitä tuleman pitää... :(

    VastaaPoista
  21. Voisitko laittaa seuraavaan postaukseen kuvan tuosta radasta jota hyppäsitte? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäsin tähän postaukseen tuon ratapiirroksen, klikkaa kuva isommaksi :)

      Poista
  22. saisko teitä tulla joskus kuvaamaan? asun tässä tuusulassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinasitko Viksun vai Bohemian kuvaamista? Bohemia asuu Keravalla, Viksu Tuusulassa Jäniksenlinnassa.

      Poista
    2. Viksun kuvaamista lähinna :)

      Poista
  23. Mikä kamera sulla on ja kuka yleensä kuvailee suo kun ratsastat

    VastaaPoista
  24. Heh mä taisin lukee sun kaikki postaukset alusta loppuun, tää sun blogi on ihan huippu!! Kirjotat hyvin, kuvat on kivoja ja ulkoasu ihan mahtava. + Ääää mä kadehdin sun istuntaa! T. yks hepalleen liian pitkä ratsastaja, jonka istunta ei ikinä näytä tolta..... :D

    http://tuupejajenny.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla ! Ja voiei, mun istuntaa ei todellakaan kannata kadehtia, onhan se toki kehittynyt tässä ja kehittyy mutta paljon on vielä hiomista (;

      Poista
  25. Sul on muutes kiva blogi :) ja hei, kuka tuo tyttö joka menee nykyisin Nopalla on? :)

    VastaaPoista
  26. mikä toi toka biisi on? Ootte/olitte mahtava pari Bohemian kanssa :) ! Ratsastat super hyvin ja oot mahdottoman kaunis!

    VastaaPoista