Jes, vihdoin ja viimein tuntuu että nyt tänne Etelä-Suomeenkin Uudellemaalle on saatu pysyvä lumipeite! On tätä jo kaivattukkin, ja niin tuntuu että myös hevoset ovat kaivanneet lunta ja pakkasta. Virtaa löytyy jokaisesta pollesta niin paljon, että välillä itketään ja välillä nauretaan.. Kunhan vielä saataisiin vähän enemmän lunta niin pääsisi paremmin treenailemaan hankeen. Sitä todella tarvitaan!
Joku kysyi jossain postauksessa (hävitin kommentin!) että kuinka mulla riittää aika hevosille, koulunkäynnille ja poikaystävälle. Vastaus on lyhyt: Hyvin riittää. Käyn neljä kertaa viikossa ratsastamassa. Kaksi kertaa niistä menee Viksua hoitaessa vain kilometrin päästä kotoani, ja toiset kaksi Bohemian luona, noin 25 minuutin matkan päässä mopoautolla ajettaessa. Tallilla mulla ei mene kuin muutama tunti, sillä molemmat ovat vuokrahevosia eikä omia, jonka vuoksi mun ei tarvitse kun ratsastaa, ja Viksun tallilla lisäksi siivota karsina. Siispä aikaa kuluu hyvin vähän, sillä olen myös todella nopea käymään tallilla ja harvoin jään chillaamaan ja kuppaamaan ns. "turhaan" tallille. Tässä puhuin kuitenkin enemmän vain Viksun tallilla käymisestä. Bohemian luona käyn perjantaisin ja sunnuntaisin, ja silloin varaan aina koko päivän pelkkään tallilla oleiluun. Meillä on siellä niin ihana talliporukka ja aina väkisinkin tulee juteltua niitä näitä ja kuvailtua ja vain oleiltua, etten viitsi sopia muita menoja silloin.
Silloin, kun mulla ei ole menoja tallille, eli maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin, olen koulun jälkeen yleensä tämän poikaystäväni kanssa ja muiden kavereiden. Koulussa saan olla kuitenkin kavereiden kanssa joka päivä niin paljon, että se riittää ja aikaa jää Henkan kanssa oleskeluun. Näemme niin koulussa kun sitten koulun jälkeenkin ja tulen yleensä arkipäivisin illalla kotiin yhdeksän jälkeen. Viikonloppuisin menee usein yömyöhään, heh..
Lauantaisin olen vaihtelevasti milloin missäkin sen jälkeen, kun olen käynyt ratsastamassa Viksun. Välillä jään Aadalle yöksi, ja vietän koko viikonlopun melkein Aadalla. Välillä taas olen kokonaan Henkan kanssa, ja välillä käyn tapaamassa muita henkilöitä. Nykyään mulla on joka päivälle jotain tekemistä, mutta yritän pyrkiä siihen että edes kerran viikkoon olen vain kotona rauhassa tekemättä mitään järkevää.
Välillä joudun perumaan tallikäyntejä syystä tai toisesta, että saisin vietettyä enemmän aikaa kavereiden kanssa. Poikaystäväkin vaatii kuitenkin jonkin verran, ja myönnän, että välillä Henkka on hieman pettynyt, että olen paljon tallilla. Ja uskoisin, että jos omistaisin hevosen, omistautuisin melkein täysin siihen, eikä Henkan kanssa oleminen enää onnistuisi samalla tavalla. Tästä syystä en toisaalta edes halua omaa hevosta, vaan vuokrahevoset riittävät loistavasti. Silloin mulla jää aikaa myös muuhun :)
Sitten jaan teille vielä uudet huonot uutiset leikkauksestani, sillä ne koskevat myös blogia sekä yleisesti ratsastustani.
Lääkärini soitti eräänä päivänä, että muutoksia on havaittu ja leikkauksesta tulee aiempaa suurempi. Kävin vanhempieni kanssa keskiviikkona tapaamassa kirurgia ja juttelemassa hänen kanssaan. Mulla on leuassa harvinainen, mutta hyvänlaatuinen kasvain nimeltään myksooma. Se on levinnyt leukaluuhuni asti, jonka vuoksi multa poistetaan kolme hammasta ja leukaluuta leveydeltään 4cm, pituudeltaan sen verran että omaa luutani jää vain puoli senttiä. He kokeilevat uutta tekniikkaa, jossa mulle laitetaan kasvamaan luuhun kantasolu, joka sitten kasvattaa uutta luuta leikatun paikalle. Myöhemmin tulen saamaan hammasimplantit ja kaikki irrotetut hampaat korvataan siis niillä. Prosessi kestää yli vuoden, mutta impaltit saan vasta parin vuoden kuluttua. Sillä välin joudun pärjäämään titaanilevyllä ja proteesilla.
Ratsastusta tämä koskee sillä, etten saa ratsastaa leikkauspäivän jälkeen (23.pv) puoleen vuoteen ollenkaan. Vaarana on leukaluun murskautuminen, joten en saa tippua tai aiheuttaa mitään tärähdyksiä. Siispä blogiin tulee tästä syystä todella harvoin, jos ollenkaan, päivityksiä. Aion siis sairaslomallani käydä kuitenkin tallilla silittelemässä hevosia ja muuten vain viettämässä aikaa, mutta selkään en saa nousta, paitsi mennä loppuvaiheella käyntiä.
Tästä kuitenkin varmaan lisää hieman myöhemmin, nyt mulla on vielä muutama viikko aikaa ratsastaa niin paljon kun kerkeän!
Lopuksi lisäilen muutaman ihanan talvisen kuvan, jotka otettiin tänään :)
Voi ei toi leikkausjuttu :( Kuin sä kestät? Mut nyt voit sitten ahkerasti videoida ja editoida meille hienoja videoita, kun säästyy aikaa ratsastukselta. Ja laita kuva sun mopoautosta + kerro siitä jotain!
VastaaPoistaVoi ei, nauti nyt vielä ratsastuksesta ku voit. Tosi kiva postaus ja ihanat kuvat.
VastaaPoistakurja toi leikkaus juttu :/ mulla oli viimevuonna samantapanen leikkuas, oli leuassa kans hyvälaatunen kasvain mikä piti poistaa ja samalla revittiin hampaitaki irti :D mulla vielä leikkauksen jälkeen tulehtus niin oli pari päviää naama ihan turvonnut kannattaa varoa ettei syö mitään mikä vois aiheuttaa tulehdusta se oli ihan kamalaa ku koko naama turpos :D
VastaaPoistaonnee siihen leikkaukseen! ja toivottavasti paranet sit nopeesti :)
VastaaPoistamunkin puolesta onnea leikkaukseen, ja paljon jaksamisia!
VastaaPoistatodella ihania nää kuvat ja mukava postaus =)!
voi hitto, puol vuotta ratsastamatta - mä en ikinä kestäisi :D mä en kyllä oikein voisikaan olla niin kauaa ratsastamatta kun on oma poni. mutta onnea ja tsemppiä leikkaukseen!
VastaaPoistavoi ei ihan kauhee toi leikkausjuttu :( toivottavasti se sit paranee kuitenkin hyvin! Sähän voisit kirjotella sit blogia ihan muuten vaan esim. just miten paranet jne :) tsemppiä!
VastaaPoistaOnnea leikkaukseen! Ihania noi kuvat :)
VastaaPoistaonnea leikkaukseen ! Inhottava tuo ratsastustauko. :( Pistelehän silti kuvia ja kirjottele kun käyt tallilla vain katselemassa :)
VastaaPoistaaivan ihania kuvia! <3 ja tsemppiä leikkaukseen!!
VastaaPoistaNo voihan, mutta tsemppiä täältäkin leikkaukseen :) Ja ihania kuvia oli! ;D
VastaaPoistavoi harmi toi leikkaus! :/ no mut nyt ilo irti ratsastuksesta ennen taukoo :) ja tsemppii leikkauksee!! ihania kuvia :')
VastaaPoistaJos haluut nii sähä voisit pitää blogii ihan sun muusta elämästä siihe asti et pääset taas ridaa? Ainaki mä olisin siel ensimmäisen lukijana :D Tosin ymmärrän kyl ihan hyvin jossei ajatus innosta..
VastaaPoistaTsemppii leikkauksee! :)
Onnea leikkaukseen! Ja onneks se on vaa puol vuotta ratsastuskielto,mun tutul oli yli vuoden..
VastaaPoistaVoi sua! Ketä ratsastaa sitten viksulla ja bohemialla,kun oot sairaslomalla? Tosi kurja toi sun juttu :( koita jaksaa,voimia! :)
VastaaPoistavoi kurjaa..:( tsemppiä leikkaukseen.
VastaaPoistaVoi ei miten monimutkaiselta leikkaukselta kuullostaa :/ Tsemppiä kovasti ja jaksamisia toipumiseen! (:
VastaaPoistavoihan harmi, paljon tsemppiä leikkaukseen! Laita kuvia kun käyt tallilla sen jälkeen ja mua kiinnostaa tietää, että miten paranet ja miten sulla menee! (: Ihania nuo kuvat, kivan talvisiam varsinkin ihastuin noihin Viksun kuviin! Millon Viksusta on tulossa taas videota? (: tsemppiä vielä, toivottavasti paranet nopeasti, eikä ylimääräisiä mutkia tule matkaan <3
VastaaPoistamä oisin ainaki ihan puolkuollu suunnilleen, jos joutuisin tollasee :s Mut hei tsemppiä sulle ! :)
VastaaPoistaonnee leikkauksee ja parane mahdollisimma nopee ;)
VastaaPoistaleikkaus on varmasti henkisesti että fyysisesti raskas,varsinkin kun et pääse pitkään aikaan hepan selkään:/ Toooooosi paljon voimia sulle!:)
VastaaPoistaainiin ja tosi hienoja kuvia!:D
Voi harmi että et pääse leikkauksen takia selkään noin pitkään aikaan, mutta parempihan se on rauhassa parantua ja sitten taas tauon jälkeen ratsastaa uudella innolla.. :)
VastaaPoistaTsemppii sul sinne leikkauksee !
VastaaPoistaTsemppiä leikkaukseen! Kauheen pitkä tauko ratsastuksest! Bohhe näytttää nois kuvis ihan pikkuponilta verrattuna Kurreen! ;) Kuka muuten on kuvannu?
VastaaPoistaapua!! en kestä ku sun blogii tulee nii pitkä tauko =OO!! voi eiiii =D no onnea leikkaukseen! ihania kuvia! vitsit ku bohe ja kurre on ihanii<3 =D
VastaaPoistaKiitokset jälleen jokaiselle ihanalle kommentoijalle :)
VastaaPoistaAnonyymi1: En tiedäkään, miten kestän! Kuultuani tämän uuden systeemin itkin koko loppupäivän ja olin muutaman päivän aika masentunut. Mut nyt on vaan sisulla jatkettava eteenpäin :) Ja voin joskus kirjoitella jotain mopoautostani + laittaa kuvan.
Anonyymi2: Jep, tiedän tunteen et naama turpoaa ja uskon että näin tulee jälleen käymään :/ Oon 2-3 pv sairaalassa jolloin varmistetaan etten saa mitään pöpöjä.
Anonyymi6: Oon päättänyt etten kirjottele hirveästi muusta elämästäni, vaan tää on vain heppablogi :) Ja tuskin teen muuta tauolla kun vaan lepäilen ja tapailen kavereita kunhan oon siihen kykeneväinen. Sillon, kun käyn tallilla, voin postailla kyllä jotain :)
Iinuskaa: Viksulla käy omistajansa ja jotain satunnaisia ihmisiä, Bohemialla käy muut vuokraajat + Aada.
Anonyymi8: Voin kirjotella jotain sitten paranemisista ja lisäillä kuvia vaikken käviskään muuta kun hoitelemassa :) Ja Viksu-videosta en vielä osaa sanoa mitään :/
angelchild: Joo, niin mäkin olin puolkuollut ton kuultuani :( Mut kun tietää, et leikkaus on pakko tehdä ja kyllä mäkin haluan sen hirvityksen varmasti pois mun leuastani, niin suostuttava on!
Kaisa: Kiitos! Ja niimpä :( Kuvat on ottanut Aadan sisko Jutta.
Julia: Kyllä mä jotain tulen päivittelemään sairaslomallani :) Ja niin ovat!
Voih tota leikkaus juttua! jaksamisia sulle :) mut kuka nyt sit Viksua ja Bohemiaa hoitaa ja liikuttelee? :) Ja voisiks sä muute tehä videopostaukse mis esittelisit vaiks sitä tallia ja talliporukkaa missä Bohemia asuu? :)
VastaaPoistaPs. OON SUN IDOLI! ::D en tie mist toi tuli mut siis nyt oon joka päivä ollu täällä blogissa ja youtubessa ja kattonu sun päivityksiä ja youtube videoita :)
Eveh_Kinkku : Kiitos :) Ja kuten ylempänä sanoin, "Viksulla käy omistajansa ja jotain satunnaisia ihmisiä, Bohemialla käy muut vuokraajat + Aada."
VastaaPoistaEn omistajan pyynnöstä esittele tallia, jossa Bohemia asuu, enkä talliporukkaa sen kummemmin.
Ja mahtavaa jos olen päässyt jonkun idoliksi!
voieii, tsemppii tohon leikkauksee ! Toivottavast paranet nopeest :) Pakko sanoo et kyl mäkii ihailen sua ! :D tai oot niiiin kaunis ja hyvä ratsastaa yms. :))) Ja ihan älyttömän söpöi noi kuvat :3
VastaaPoistavooi eei :'( Kovasti tsemppii siihen leikkaukseen, harmi kun tulee sit tollane ratsastustauko :( Mäki oisin kyl ihan kauhuissani jos mulla ois tollanen.. :/ Mut oli kans tooosi söpöi kuvia! <3
VastaaPoistamoi :--) ai että mä tykkään tästä blogista (: !! kuten muutkin on jo kommentoinut niin jos mä oisin sä niin en kyl kestäis o--; mutta onnea siihen leikkaukseen, menee varmasti hyvin ! luen sun blogia toosi paljon ja kattelen sun videoita youtubesta (; tykkääään ! :D
VastaaPoistaKirjota postauksia paranemisesta yms siltiki vaikka et ratsasta (: Itelläni on tulossa syksyllä samantapainen leikkaus, vähän lievempi kyllä, kiinnostaa miten paranet!
VastaaPoistaTosi kivoja kuvia ja muutenkin kivan näköinen blogi :)
VastaaPoistahttp://team-n-l.blogspot.com/
Aivan ihania kuvia, varsinkin tuo viimeinen. :---3 Eksyin sun blogiin Kaktun blogin kautta, kun katoin sen sun, Kaktun ja Aadan yhteisen videopostauksen. : D Tosi nätti blogi sulla!
VastaaPoistamikä olo? :) menikö leikkaus hyvin? ja tää on ihana postaus ja koko blogi on tällänen über ihana.. ♥
VastaaPoistaKiitokset jokaiselle kommentoijalle jälleen :)
VastaaPoistaAion pitää jonkinlaista leikkauspäiväkirjaa ainakin jonkin aikaa, jossa selviää miten paraneminen sujuu yms.
-nelli: ei ole mua vielä leikattu, leikataan 23.1 :)
Emmi oot aivan ihana ihminen! Oot tosi kaunis ja hyvä ratsastaa ja kaikkea! Ois kiva tuntee sut paremmi ja hei onnee siihe leikkauksee! Itelki pelottais pikkase mut parempi se on saada pois kuitenki! (-: Nii ja yritä laittaa näit kuvii isommiks ku ärsyttää ku ne on noi pienii nii ei nää kovi hyvii :(
VastaaPoistaAnonyymi: Voi kiitoksia! Ja kuvat on ihan muodon vuoksi täällä noin pieniä, mutta nehän saa isoksi kun klikkaat vaan kuvaa :) Sit näkyy normaalikokoisena.
VastaaPoistayää miten sä kestät ? o,o mutmut tsemppiiii ! <3
VastaaPoistaUskon että vaikka omistaisit oman ponin jäisi sulla aikaa myös poikaystvällesikin. Nimitääin mulla on poni sekä poikaystävä lisäksi vielä kavereitakin ja koulua on aina 4. Meen aina heti koulun jälkeen tallille ja sitten sen jälkeen poikaystävälleni ja jos aikaa jää nii kavereille. viikonloppuisin herään aamulla 9 ratsastan ja sen jälkeen olen kavereideni kanssa sitten ku poikaystävä jaksaa herätä niin olen sen kans kyllä sitä kerkee olla. Ja mulla on kokonaan poni omalla kontolla ajat pitää vaan suunnitella etukäteen :)ps. ihania vuokra heppoja sulla
VastaaPoistaSiis kyllähän sitä aikaa jäisi poikaystävällekin, mutta aika rankaksi se kuitenkin menisi joinain päivinä (riippuen matkasta tallille yms). Ja en halua aikatauluttaa liikaa elämääni, näin on oman tilanteen kannalta parempi että on vain vuokrahevosia :)
PoistaKamalaa! D: Joo oon vähä myöhäs xd
VastaaPoistaItelläni murtu jalka tammikuussa, enkä saanu ratsastaa 8 viikkoon, ensimmäiset kolme viikkoo kestinki, mut sen jälkeen heitin sauvat mäkeen ja kiipesin liinaratsastukseen. Oli kyl seuraavat 5 viikkoo nii kehittävii meille molemmille.
Tai, no, ennenku menin selkään mulla oli yks kaveri ratsastamassa 4 päivänä viikossa, ja sen jälkee ku ite aloin ratsastaa nii se kävi läpiratsastamassa kerran viikossa, että heppa jakso pyöriä mun kanssa liinassa. :D
Ootko kirjottanu tästä enemmän asiaa, esim. miten asiat on nyt? :)
VastaaPoista