Tänään ajattelin että teen teille enemmän kuva-ja videopainotteisen postauksen, enkä niinkään kirjoita niin paljon :) Ja tässä jo muistutan että pikapikaa paljon kysymyksiä tulemaan mulle, iihan mistä aiheesta vaan minuun ja vuokrahevosiini liittyen. Kaikesta saa kysellä! Sillä mitä nopeammin tulee vähintään 20 kysymystä, sitä nopeammin tulee videopostaus ;)
Sunnuntai-maanantai välisen yön oli Aadan luona, joten ratsastin Bohemialla aika paljon. Iltapäivällä noin 5 aikaan hyppäsin Bohemialla pienen tauon jälkeen, ja tauon kyllä huomasi ponissa erittäin hyvin! Vauhtia löytyi enemmän kun osasin odottaa ja enemmän kun ponissa on koskaan ollut, jouduin kunnolla pidättämään ja hidastamaan ettei kaahoteta ihan miten sattuu!
Hypättiin ihan kunnon rataa, joka sisälsi kaksi erikoisestettä. Toinen oli sateenkaarieste ja toinen vesimatto. Onhan Bohemia hypännyt niitä ennenkin mutta sateenkaarelle tamma silti pääsi kieltämään kerran. Muuten hypyt sujuivat älyttömän kivasti eikä epäröimisestä ollut tietoakaan. Bohemia on selvästi kehittynyt esteratsastuksessa ja tuntui että se hyppäsi ihan mistä vaan ja miten vaan, ohjasin vain esteelle ja poni hoiti homman kotiin ;)
Tultiin lopuksi yhtä tiukkaa estesarjaa, joissa piti kääntää viistosti esteille. Ekalla kerralla Bohemia meni toisesta esteestä ohi koska vauhtia oli liikaa, mutta sen jälkeen malttoi kuunnella pidätteitä ja meni tosi kivasti.
Illalla otettiin Aadan kanssa toisistamme kuvia, ja ihania kuvia tulikin! Aadasta otin rippikuvat ja Aada sen jälkeen kuvasi mua ja Bohemiaa ihan muuten vain :) Innostuttiin sitten kuvaamaan enemmän ja baanasin ponin kanssa, hypin ojien yli ja muutaman kerran heinäpaaliesteiden. Kypärää mulla ei ollut, koska aluksi oli tarkoituksena ihan vain ottaa seisomiskuvia, mutta B:hen voi kyllä luottaa niin paljon että menin sillä sitten ilman kypärää kunnolla. Älkää siis valittako ilman kypärää ratsastuksesta, normaalisti en todellakaan jätä missään tapauksessa kypärää pois.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------
Maanantaina menin koulua Bohemialla. Aluksi rennoksi ja pyöreäksi ratsastusta kaikissa askellajeissa, sen jälkeen kootummin. Ravi luisti kivasti ja poni oli mukava, mutta laukassa tuntui tosi tahmealta eikä raippakaan meinannut antaa vaikutusta. Siispä tein ponille sellasen tempun jonka se tietää ja jonka jälkeen alkaa liikkumaan eteen, ja sittenhän poni olikin ihan erilainen, pyöreä ja herkistyi :)
Harjottelin ponin kanssa laukanvaihtoja, joissa se osaa olla erittäin kettu. Etupää vaihtoi hyvin mutta takajalat jäi laukkaamaan aina edelleen samaa laukkaa. Aada näytti kerran mallia ja kyllä hänkin sai tehdä töitä ja käskyttää oikein kunnolla kun ei Bohemia millään meinannut vaihtaa puhtaasti! Lopuksi poni vaihtoi meillä molemmilla puhtaasti, ja kylläpä se kuumui! Sai kunnolla pidättää sitä veturia, ja välillä tehdä muutamia voltteja tai kääntää aitaa päin mikäli sai sen pysähtymään! Loppulaukoissa poni oli tooosi hyvä ja tooosi hieno, harpattiin taas yksi iso askel eteenpäin ja olin enemmän kun tyytyväinen meihin :)
Tänään tiistaina kävin Putella pellolla vähän baanailemassa ja nauttimassa nätistä ilmasta. Ponilla oli kuitenkin jekkupäivä ja sain kokea sen moneen kertaan! Aluksi poni kulki oikein nätisti, mutta sit alkoi pään alasvetämis-putki ja tipuin lopulta kaksi kertaa kyydistä ja noin viisi kertaa poni veti pään alas niin etten kuitenkaan tippunut. Alla videossa molemmat tippumiset ja yksi sellainen pätkä jossa en kuitenkaan tippunut :D Saa nauraa, ite sain ainakin makeat naurut niin paikan päällä kuin sitten videota katsoessa!
Huomenna menen taas Aadalle yöksi, saa nähdä mitä silloin keksitään ;) Ps. KYSYKÄÄ KYSYMYKSIÄ!
Minkä rotuinen Bohemia on? =)
VastaaPoistaEn tiiä onko kysytty, mut kysyn nyt silti
VastaaPoistaEli mikä on sun lempi ratsastuslaji ? :)
Asuuko se Aada tallilla? (:: Kun siis luen Kaktun blogia ja joskuks Kaktu kirjoitti, kun se oli menossa Aadan rippijuhliin, niin se meni tallille ja nyt säkin kirjoitit tässä postauksessa että jäit Aadalle yöksi? Anteeksi tällaset yksityisasiat ja ei tarvii vastata, mutta jostain oon vaan tällasen käsityksen saanut.... =)
VastaaPoistaIhan pakko kysyä että minkä merkisset satulat Bohemialla on? :DD
VastaaPoistaMontako kertaa viikossa ratsastat Viksulla ja Bohemialla? :)
VastaaPoistaAnonyymi 1: Joo, Aadalla on oma talli pihassa :)
VastaaPoistaKiitos kysyneille! Lisää vielä, kohta pääsen jo toteuttamaan kysymyspostauksen ;)
Oletko koskaan kilpaillut ja jos olet niin mitä? :)
VastaaPoistapaljon viksun tallilla maksaisi kuukaudessa hevosen ylläpito ? :)
VastaaPoistakuinka monta kertaa olet tippunut koko ratsastus urasi aikana ? entäpä vuoden sisään ?
VastaaPoistamitä teitte aadan luona kun siellä olit nyt viime kerran yötä ? :)
ps. aivan mahtava blogi oot iha huippu ratsastaja !
onko sua koskaan leikattu tai oletko joutunut sairaalaan yöksi ? Oletko joutunut hevosten takia lääkäriin, jos joo niin miksi ? Mikä on pahin juttu mitä on harrastukses aikana tapahtunu ? onko tullut ratsastaessa julkisia pahojakin mokia jos joo niin millaisia ?? :D
VastaaPoistaIhania kuvia! Aloin lukijaksi ehdottomasti! :)
VastaaPoistaKivoja postausaiheita :)
Mikä tän tallin nimi on, tai missä sijaitsee? Näyttää melko tutulta :)
VastaaPoistarakastan sun hiuksiaaa <3!
VastaaPoista