ratsastushistoriani

tässä postauksessa teidän toivomanne tarina omasta ratsastusurastani, ihan ensimmäisestä ratsastuskerrasta tähän päivään :) toivottavasti jaksatte lukea tarinani.

Ratsastuksen aloitin noin neljävuotiaana naapurimme shetlanninponilla Simolla. Se oli noin 115cm lehmänkirjava ruuna, omapäinen ja hieman laiska. Kävin noin kerran viikossa ratsastamalla Simolla, olin aina yhtä innoissani mennessäni tallille punaisissa kumisaappaissa ja trikoohousuissa. Joka kerta halusin ottaa näkkileipiä taskuun mukaan, joita tarjosin ponille joko ennen tai jälkeen ratsastuksen. Olin kiinnostunut tällöin ainoastaa ratsastamisesta, hoitamisen jätin aina äidille. Hän harjasi ja varusti Simon sillä aikaa kun minä olin laitumen reunalla repimässä tuoretta ruohoa tallin muille hevosille.
Ratsastus tapahtui lähimaastoissa; metsäpoluilla ja hiekkakuopilla. Tallilla ei ollut mitään kenttää, joten tallin omistajakin joutui ratsastamaan vain maastossa. Lenkit taittuivat aina käynnissä, sillä olin vielä sen verran kokematon ja pelokas, etten uskaltanut ravata tai laukata. Joka viikko käytiin maastossa ratsastamassa, enkä kyllästynyt siihen vaikka kiersimme samoja lenkkejä, pelkkää käyntiä mennen. Minulle riitti vain se, että sain istua ponin selässä ja katsella maisemia.
Muutaman vuoden ratsastettua Simolla uskalsin silloin tällöin ravata sen kanssa. Äitini opetti minut keventämään ja opin sen aika nopeasti. Simolla oli mukava pieni ravi, joten siihen oli helppo mukautua. Muutamat laukatkin otettiin silloin tällöin, ja aloin innostua enemmän ja enemmän ratsastuksesta.
Eräänä kesäpäivänä olimme äitini kanssa pyöräilyretkellä, ja poikkesimme Järvenpään ratsastuskoululle. Seurasimme yhtä ratsastustuntia ja totesin äidille, että olisipa ihanaa jos minäkin pääsisin. Äiti oli heti innoissaan ajatuksesta, täytyihän mulle saada kiva harrastus, josta nautin. Ilmoittauduimme ratsastuskoulun alkeiskurssille, ja niimpä seuraavana syksynä, vuonna 2004 menin ensimmäiselle kunnolliselle ratsastustunnille.
Sain alleni kimon, siron wpb-tamman Nellan. Harjoittelimme jo ensimmäisellä kerralla keventämistä, ja minusta tunnilla oli tylsää, sillä osasin jo keventää. Kaikenkaikkiaan jäi kiva fiilis tunnista ja olin innoissani, sillä sain muutamia hyviä kavereita uuden harrastuksen myötä.
Jossain vaiheessa lopetin Simolla ratsastamisen, sillä poni alkoi olla jo vanha ja eläkkeen tarpeessa, eikä minullakaan enää ollut niin paljon innostusta käydä sen luona, sillä meillä oli tosiaan vain maastot käytössä ja ponilla pääosin täytyi vain kävellä.

Jatkoin torstaisin Järvenpäässä ratsastamista, ja pikkuhiljaa pääsin korkeammalle tasolle ratsastamaan. Sain monta uutta lempiponiakin, mutta kaikista rakkain ja lempparein oli Nella-poni, jolla ratsastin ihka ensimmäisellä tunnillakin. Rakastin hypätä sillä, koska se ei koskaan kieltänyt ja teki hauskoja hyppyjä. Poni ja minä sovimme hyvin yhteen, sillä olemme molemmat herkkiä ja hieman temperamenttisiä. Lisäksi tykkäsin ratsastaa pienellä Marmor-ponilla, kauniilla, erittäin reippaalla Siirillä ja maailman rauhallisimmalla ja kilteimmällä valkoisella Jaskalla.
Poneista vähiten pidin lehmänkirjavasta, yksisilmäisestä Max-ponista. Se oli laiska ja itsepäinen poni, eikä totellut minua koskaan. Aina se ryöstäytyi ympyröillä ratsastaessani, tai jäi kentän keskelle jäkittämään eikä liikkunut mihinkään, vaikka kuinka yritin antaa pohjetta ja raippaa. Lisäksi toinen poni, Tomppa, oli mielestäni inhottava, koska sekin oli tosi laiska, tahmea eikä kääntynyt mihinkään. Olin siis enemmän reippaiden ponien tyyppiä, ja melkein mikä tahansa reipas poni kelpasi ;)

Estetunneilla pelkäsin aina hyppäämistä, ja kun oli oma vuoroni hypätä, sydän pomppi hullun lailla ja olin epävarma. Ponit kuitenkin hyppäsivät kiltisti eikä kukaan kieltänyt melkein koskaan. Siispä aloin pikkuhiljaa tykätä enemmän estehyppelystä, koska luulin että esteiden ylittäminen on kuin leikkiä vain ja ei tarvitse kuin ohjata poni esteelle. Jossain vaiheessa kuitenkin tämäkin luulo toteutui vääräksi, sillä sain alleni ponin, joka oli herkkä kieltämään. Muistan kyseisen tunnin ikuisesti, sillä olin toivonut hurjasti Nellaa estetunnille, mutta kun kävin lukemassa listan, nimeni kohdalla luki "Tumppi". TUMPPI! Voi kamala, se oli poni, jota melkein vihasin. Kovasuinen, reipas ja juoksi vain alta. Olin erittäin pettynyt ja yritin anella kaveriltani, joka oli saanut ratsukseen Nellan, että vaihtaisimme ponit. Jouduin kuitenkin tyytymään Tumppiin ja tuohtuneena lähdin sillä ratsastamaan. Meillä oli kuitenkin kiva tunti ja Tumppikin liikkui oikein nätisti, se ei ollut vielä kieltänytkään kertaakaan.
Ratsastuksenopettaja ehdotti, haluaisimmeko hypätä korkeutta. Innostuimme ajatuksesta ja pikkuhiljaa estettä nostettin isommaksi ja isommaksi. Tumppi hyppäsi joka kerta tosi kiltisti. Kun este oli nostettu noin 60cm, Tumppi iskikin liinat kiinni ennen estettä ja tipuin selkä edellä maahan. Se ei sattunut, mutta säikähdin hieman sillä jalkani jäi jalustimeen kiinni ja raahauduin pitkän matkaa ponin perässä. Rohkeasti nousin kuitenkin vielä selkään ja taisin ottaa vielä muutaman hypyn matalalla esteellä.

Ratsastuskouluvuosien aikana tipuin reilu kymmenen kertaa, mikä ei ole mikään valtava määrä, ratsastinhan viisi vuotta siellä. Koskaan en tippunut mitenkään pahasti ja kipusin aina heti uudelleen ponien selkään. Kehityin ihan mukavasti ratsastuskoulussa, mutten ikinä päässyt ratsastamaan mihinkään hyvään, tasokkaaseen ryhmään, sillä en ollut vielä niin taitava enkä osannut ratsastaa hevosia peräänantoon. Muodossa sain muutamat ponit kulkemaan, ja olin tosi fiiliksissä kun sain pienen Marmorin pyöreälle kaulalle, koska se oli yksi haastavimmista poneista. Sillointällöin ratsastuskoulun ohella kävin yksityistallilla kaverini mukana, ja pääsin joskus ratsastamaan suomenhevosruuna Viksulla. Se oli ihana, kiltti, aika vanha ruuna, mutta silti elämänsä kunnossa ja keksi jekkuja ratsastajien päänmenoksi. Ratsastelin kokoajan useammin ja useammin Viksulla, ja aloin unelmoimaan että hitsi kun olisi ihana saada vuokrata sitä. Niimpä päätin laittaa sen omistajalle vuokrausehdotuksen, ja kesälomalla 2009 sain luvan alkaa vuokraamaan Viksua.
Lopetin samalla Järvenpäässä ratsastamisen, sillä halusin omistautua kokonaan Viksulle ja oppia ratsastamaan sillä. Kehityimme yhdessä jonkin verran, kävin silloin tällöin sen kanssa koulutunneilla ja meillä oli tosi mukavaa yhdessä!
Kuukausi oli vierähtänyt, kun tallille saapui uusi poni, Sputnik. Se oli suklaanruskea risteytysponi, lihavassa kunnossa, mutta silti suloinen ja kiinnostuin siitä paljon. Ajattelin mielessäni että olisipa ihana joskus ratsastaa sillä. Eräänä päivänä se toteutuikin, sillä ponin omistaja Suvi kysyi, haluaisinko testata Puttea. Olin jo ratsastanut Viksun ja sen takia olin hieman väsynyt, mutta suostuin silti ratsastamaan ponilla. Ja hyvä kun suostuin; Putte oli juuri niin kiva kun olin ajatellutkin ja siispä sovimme, että alkaisin käymään Viksun ohella ratsastamassa joka maanantai Putella. (tossa alla on iso bloggerin oma tekemä väli, älkää välittäkö..)

ensimmäinen estetunti viksulla

Tästä alkoi siis Viksun ja Puten putki. Vuosi kului mukavissa merkeissä, sekaan mahtui rutkasti onnistumisia, mutta myös muutamia epäonnistumisiakin sekä este-ja koulukilpailuja. Puten kanssa kävin muutamissa koulukisoissa sijoittuen aika huonosti, sillä Putte oli jekkutuulella kisapaikalla, kulki pää pystyssä, mulkoili kaikkea ja keksi ties mitä konnankoukkuja radalla. Viksun kanssa kävin estekilpailuissa, huonolla maineella, Viksu nimittäin kieltäytyi melkein jokaiselle esteelle. Niimpä päätin että näiden ponnyjen kanssa tyydyn ratsastamaan vain turvallisella kotikentällä :D

Viksun kanssa meillä on harvoin sattunut epäonnistumisia tai mitään muutakaan pahaa. Puten kanssa on sitten käynyt kaikenlaista sitäkin enemmän. Lukuisia kertoja olen pudonnut ponin selästä, sillä Putte on todellinen rodeoponi välillä, eikä selässä tohdi pysyä millään. Joka tippumiskerralla olen jotenkin satuttanut itseni, milloin luita murtunut, milloin sattunut aivotärähdyksiä tai lihasrevähdyksiä. Välillä myös omistajan kanssa on ollut hieman viileyttä havaittavissa, olen nimittäin ollut hieman huolimaton ponin hoidossa/liikutuksessa. Kaikestahuolimatta Putte oli ja on minulle erittäin tärkeä poni ja varmaan tärkein poni mitä minulla on koskaan ollut.

 Aloin olla pitkä Putelle puolenvuoden sen hoitamisen aloittamisen jälkeen. Olin saanut kasvupyrähdyksen ja kasvoin huimaa vauhtia. Ratsastus Putella alkoi käydä liian hankalaksi, sillä en saanut pohjetta enkä jalkaterää pysymään paikoillaan. Sinnikkäästi jatkoin ponilla ratsastamista silti ja yritin peittää totuutta itseltäni.
Talvella 2010 kuitenkin oli pakko toteuttaa se, mitä en olisi halunnut tehdä. Lopetin Puten hoitamisen, sillä sen lisäksi, että olin sille liian pitkä, olin löytänyt uuden vuokraponin, Gandin. Se oli ruskea, siro wpb-ruuna ja muistutti hyvin paljon Nellaa. Kaksi kuukautta kerkesin ponilla ratsastamaan, ja olin kiintynyt siihen tosi paljon, sillä se oli äärettömän kiltti ja mukava poni, vaikka ratsastaessa vaatikin erittäin paljon. Aloin oppia ratsastamaan sillä ja saamaan sen herkäksi avuilleni ja innoissani jo katsoin kohti kevättä, mitä kaikkea ihanaa voisimmekin tehdä yhdessä. Tämän kaiken unelmoimisen sain kuitenkin unohtaa, sillä talvella 2011 sain ilmoituksen kesken koulupäivän. Sellaisen ilmoituksen, jota en olisi kuuna päivänä halunnut kuulla.
Gandi oli kuollut. Sen jalka oli murtunut tarhassa ollessaan, ilmeisesti joku muu hevonen oli potkaissut sitä. Ihana, rakas, kiltti Gandi! En enää koskaan näkisi sitä, eikä meillä olisi mitään yhteistä tulevaisuutta! Olin surun murtama aika pitkään, mutta elämän täytyi jatkua.
Aloin etsimään vaivihkaan uutta vuokraponia Gandin tilalle. Halusin osaavan ponin, jolla saisi myös hypätä. Kyselin muutamalta kaverilta, tietäisikö kukaan heistä ketään, kenellä olisi vuokralle annettavia hevosia. Kukaan ei kuitenkaan tiennyt.
Tutustuin 2011 alkupuolella paremmin Aadaan, Bohemian omistajaan, Facebookissa ja sovimme tapaavamme eräänä viikonloppuna heidän kotonaan. Tutustuttiin siinä sitten paremmin ja kun hänkin kuuli Gandin kuolemasta, hän ehdotti että voisin kokeilla ihan vaan huvin vuoksi eestinhevostamma Bohemiaa. Aada kertoi että etsi Bohemialle vuokraajaa, ja jos kiinnostuisin ponista, voisin alkaa sen uudeksi vuokraajaksi. Laitoin idean korvan taakse ja kävin testaamassa Bohemiaa. Ihastuin siihen heti ensimmäisellä kerralla, se oli aikalailla minun tyyppiäni, vaikka olikin laiska ja vaati ratsastajalta taitoa. Päätin alkaa tamman vuokraajaksi huhtikuussa 2011 ja edelleen samalla tiellä ollaan :)

 Bohemia on tajuttoman kiva poni, ja erittäin osaava, huhhuh. Se opettaa paljon niin koulu-kuin estepuolella ja olen tämän kevään aikana kehittynyt huimasti ratsastajana. Bohemialla ei olekaan mikään tavallisen ponin elämä takanaan, se on kokenut kovia, ja todellakin painottaen sanaa kovia. Tarina on surullinen, mutten sitä kerro julkisesti enkä muutenkaan kenellekkään, sillä omistaja on sitä pyytänyt ja tajuan sen erittäin hyvin myös itse.
Bohemian kanssa ollaan harjoteltu enemmän esteitä kuin koulua, sillä Bohemia kielteli erittäin herkästi, koska sen luottamus oli pilattu esteratsastuksessa. Olen ollut ainoa, joka sillä hyppää, ja sitäkautta B on alkanut luottamaan muhun eikä ole aikoihin kieltänyt. Korkeammat esteet ollaan jätetty pois, sillä ponin takajalat eivät kestä korkeampia esteitä. Syksyllä meidän olisi tarkoitus osallistua pieniin harjoitusestekilpailuihin, saa nähdä mitä tulee ;)
Viksun kanssa menee todella hyvin, saan sen liikkumaan nykyään kivasti ja senkin kunto on kasvanut. Ikää ei juuri Viksusta huomaa, sillä se on edelleen pirteä kuin peipponen ja välillä aika jekkuilija, tosin viimeaikoina nekin ovat jääneet vähälle.

Viksun, Bohemian, Gandin, Puten ja ratsastuskoulun ponien lisäksi olen päässyt ratsastamaan monilla muillakin hevosilla. Ihan kaikenlaisten hevosten selässä on käyty ja mitään ratsastusuraltani en haluaisi ottaa pois, enkä kadu mitään. Toivon että ratsastusurani jatkuisi yhtä mukavana ja tulevaisuudessa ehkä kilparadoilla, kuka tietää! ;)

Pahoittelen, että kuvia on erittäin vähän, bloggeri ensinnäkin on ihan k*sipää, ja siirtelee välillä ite kuvia eripaikkoihin, ja toisekseen mulla on toooosi vähän kuvia mun ratsastuskouluvuosista tai viksun ja puten alkuajoista :/ toivottavasti nää jotkut kuvat edes riittivät ja tää postaus kelpaa teille ;) kommenttia olis enemmän kuin kiva saada... O:)