maanantai 26. tammikuuta 2015

koulu- ja esteviikonloppu

Nyt onkin vuorossa hieman poikkeavampaa ratsastuspostausta, sillä kuvioihin saatiin vähän mustavalkoista väriä mukaan ;) Jos muistatte, vuosi sitten hyppäsin Dimmalla, joka on erään tallilaisemme irishcob-tamma ja hypyytin ponia kerran viikkoon. Se oli ihanaa vaihtelua sekä minulle että Dimmalle ja olin joka kerta yllättynyt miten paljon ponnua tältä tupsujalalta löytyykään.
Dimma lähti kesäkuun alussa maalle laiduntamaan ja suunnitelmissa oli, ettei se palaisi enää Nybackaan takaisin. Toisin kuitenkin kävi ja sattumalta puhuttiin ponin omistajan kanssa, josko hyppäisin pitkästä aikaa muutamia esteitä. Minähän suostuin ilomielin, sillä kaipaan todella vaihtelua Teemuun ja ylipäätään ratsastamiseen :)

Ensin kuitenkin kuvia lauantaista, kun olimme Teemun kanssa tunnilla.



Jarrut hukassa? Ilme kertoo kaiken ;) Alkuun siis kevyessä istunnassa reipasta laukkaa kumpaankin suuntaan, jotta Teemun lihakset vertyvät ja sitä on vähän helpompi lähteä työstämään.


Aluksi meno näytti kutakuinkin tältä. Jännittyneisyyttä ja jäykkyyttä, jota lähdettiin tavalliseen tapaan jumppaamaan reiluilla taivutteluilla käynnissä ja ravissa molempiin suuntiin. Niskaa pyrittiin saamaan joustavammaksi ja rennommaksi nopeilla puolipidätteillä, sillä hitaat avut vain laittaa Teemun pistämään vahvemmin vastaan.




Aika nopeasti Teemu asettui rennompaan muotoon, mutta täysin rehellisenä se ei kulkenut. Vaikka Teemu olikin hyvin avuilla ja pyöristi itseään, se ei ollut rehellisesti läpi ja tuntui taas selkään että se painaisi mua pois satulasta. Hyvin tyypillinen ongelma Teemulla.




Laukkaan mahtui sekä hyviä että huonompia pätkiä. Takaosa ei aina ollut täysin mukana ja paino oli etuosalla, mutta ottaessani välillä käyntiin ja valmistelin Teemun uuteen nostoon, se keveni ja takajalat jaksoivat työstää paremmin.




Lopuksi ravailin pidemmällä ohjalla ja isommalla ravilla, sillä tällä kertaa Teemu ei selvästi jaksanut työstää yhtä hyvin kuin edellisviikolla. Se oli tuplasti hankalampi ja vahvempi, eikä jumppailusta huolimatta tullut rehellisesti läpi. Mulla oli odotukset korkealla, sillä edellisviikko sujui niin hienosti ja nyt tuntui ettei mikään sujunut. Vaikka kuvissa Teemu näyttää aika hyvältä, kyllä niistä näkee että aika paljon joudun "kantamaan" sitä. Niinhän se menee ettei koskaan saisi julkisesti kehua, kun heti seuraavalla kerralla otetaan takapakkia ;)


Sunnuntaina sovimme, että hyppään Dimmalla viiden muun ratsukon kanssa. Dimman omistaja ratsasti puomeja alkuun, jonka jälkeen minä nousin selkään ja aloitin suoraan hyppäämään.

Voi että tuntui oudolta mennä lyhytlaukkaisella tupsujalalla joka oli höyhenenkevyt edestä! Laukassa hytkytti aikalailla ja sen huomaatte hyvin videolta, haha. Voitte kuvitella että oli vähän hakemista vuoden tauon jälkeen, mutta yllättävän hyvä fiilis mulla oli koko tunnin ajan :)



Aloittelimme alkuun kavaletilla ja ristikoilla. Jäin alkuun vähän himmailemaan, mutta Ada komensi reippaampaan laukkaan ja johan alkoi hypyissäkin löytymään sitä tuttua ilmavuutta!




Hyppäsin pientä rataa ensin matalilla esteillä, jonka jälkeen nostimme osan pystyksi ja lisättiin tämä punainen portti mukaan. Muutaman kerran tulin eri radat ja Dimma hyppäsi ehdottomasti parhaiten tämän erikoisuuden :) Askeleet osuivat nappiin ja hypyissä oli ponnua. Olipas hauskaa pitkästä aikaa!





Loppuun vähän ravailua pyöreänä ja rentona. Hieno tyttö <3

11 kommenttia:

  1. Oi että menette hienosti! :) Toivottavasti itsekin osaisin joskus ratsastaa noin hyvin :D

    VastaaPoista
  2. Vitsi toi Dimma on upeen näkönen! ♥

    VastaaPoista
  3. kiva että pääsit pitkästä aikaa hyppäämään 8) tosi hyvin näytti menevän ja dimma vaikuttaa kyllä kivalta hepalta.

    VastaaPoista
  4. Siis käytkö Kettusen tallilla? :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä mitään Kettusen tallia, ihan Nybackassa Keravalla käyn :)

      Poista
  5. sori pakko sanoa mutta nyrkit pystyyn!

    VastaaPoista
  6. Jos joku väittää, et irkut ei osaa hypätä, nii täysin väärässä, kivan reippaasti ja sujuvasti hyppäätte ;) ja ihana postaus, muutenkin kun niin reilusti kuvia ja Teemunkin kaa meet NIIN hyvin.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osannut itsekään aavistaa että niiltä saattaisi löytyä noinkin paljon ponnua ja ilmavuutta niinkuin Dimmalta! Yllätyin todella positiivisesti :)

      Poista
  7. Näyttää tosi kivalta hypätä toi Dimma :)

    VastaaPoista
  8. Miksi sä et hyppää Teemulla??:) mitä sä saat tehä Teemunkaa eli onko aina joko Ada tai Jutta samaan aikaan talilla kun sä oot ja komentelee sUa siel;)

    VastaaPoista
  9. Ahahahahah Ada tai Jutta komentelemassa :'DD kuulostaa nii hauskalta ku oon lukenu monta vuotta sun blogia (Jutan myös) ja videoiden yms kautta "tiedän" heidät :D

    VastaaPoista