torstai 22. tammikuuta 2015

auta ryhdistämään blogiani!

Koen, että nyt olisi aika hieman pysähtyä miettimään Viksua elämää-blogin sisältöä ja toivoisin teiltä lukijoilta parannusehdotuksia ja mielipiteitä blogistani :)

Musta on viimeviikkoina tuntunut, että postaukset ovat hyvin samanlaisia ja sitä kautta tulleet tylsiksi, joka tietysti vaikuttaa koko blogiin. Selatessani vanhoja ja vanhempia postauksia, huomasin että erikoispostauksia löytyy useinkin ja katsoessani noin muutaman kuukauden ajalta uusimpia postauksia, erikoispostaukset ovat huomattavasti vähentyneet! Postaustahti on pysynyt kuitenkin aika samana kolmen vuoden sisään, tietysti muutamina kuukausina on tullut postailtua vähemmän, lähinnä pimeimpien kuukausien aikana.

Se on totta, että nykyään blogini on paljon pinnallisempi; en kerro ulkopuolisesta elämästäni niin paljon enkä lisäile samantyyppisiä kuvia, mitä ehkä vuosia sitten olen lisännyt. Olen tullut varovaisemmaksi siitä, mitä blogiin ylipäätään voi ja kannattaa kirjoittaa ja se tietysti heijastuu siinä, ettei blogi ole enää ihan niin mielenkiintoinen. Kyllä minuakin kiinnostaa seurailla sellaisten ihmisten blogeja, jotka kertovat tarkasti elämästään, vastoinkäymisistä ja vaikka lifestyleblogeissa rakkauselämästään (; Silloin pääsee ns. sisään bloggaajan elämään kun seuraa tiiviisti heidän päiviään.

Blogini suosio oli selvästi huipussaan vuonna 2012-2013, kun kuvioissa oli mukana Viksun ja Puten lisäksi entinen vuokraponini Bohemia. Kyseisinä vuosina ratsastin todella paljon ja monipuolisesti: hyppäsin viikoittain, tehtiin hauskoja ja erilaisia juttuja hevosten kanssa (irtohypytys, hiihtoratsastus, lännenratsastus) ja ylipäätään toimintaa oli paljon. 

Nyt 2014-2015 kuviot ovat täysin erilaiset; Viksu lopetettiin vajaa vuosi sitten, Bohemia eikä Putte (lukuunottamatta muutamia kertoja) ole enää kuvioissa, Teemun kanssa ainoastaan menen sileällä tai maastossa eikä mulla ole muita ratsastettavia. Hevosharrastukseni on siis entiseen nähden yksipuolista eikä sen vuoksi postauksiakaan synny samaan tapaan. Tämä harmittaa, sillä yleisesti olisi ihana tehdä monipuolisesti hevosten kanssa kaikkea kuten ennen, mutta nykyaikana vuokrahevosia joiden kanssa saa tehdä vapaasti kaikkea, löytyy todella harvoin ja toisaalta sen ymmärtää. 

Sekin on fakta, että näin vanhetessaan (kuullostaapa hauskalta!) ei ehkä samalla tavalla tule hassuteltua ja hulluteltua niin paljon, opiskeluihin ja työelämään keskittyy enemmän ja ne hauskat ponivuodet ovat ohi (mm. pituuteni vuoksi). Elämä opettaa ja muuttaa ihmistä ja varovaisuus kaikessa lisääntyy. Se näkyy blogissani nykypäivänä, mutta onneksi mukaan mahtuu edelleen kulisseissavideoita ja videopostauksia tallityttöjen kanssa, joissa sisäinen lapsemme pääsee irti ;)

Jotta pystyn kehittämään ja ideoimaan blogia, haluaisin tietää..

a) mitkä postaukset ovat olleet mielenkiintoisimpia?








b) mitä postauksia haluaisitte enemmän? 

c) mitä parannusehdotuksia antaisitte blogille, onko jokin asia huonontunut?


Kun vastaat, lisääthän oman blogisi osoitteen mukaan! Ajattelin tehdä postauksen, johon valitsen muutamia mielenkiintoisimpia blogeja, sillä haluan uusia blogeja lukemistooni (;
Kiitos jos vastaat!

39 kommenttia:

  1. b) Itse ainakin pidän eniten Päiväni kuvina- postauksista, Parhaimmat/ hauskat kuvat- postauksista ja kysymyspostaukset ovat myös kivoja..
    c) Jos jotain parannuksia mietitään, niin enemmän erikoispostauksia, muuten blogisi on todella mukava ja perus heppapostaukset kuvineen ja videoineen on myös kivoja ;)
    Ja tässä vielä mun blogini: http://matskuntallielamaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Musta blogisi on edelleen mielenkiintoinen, vaikkei ratsastettavia hevosia olekaan enää niin paljoa. Sun postauksia on tosi kivaa lukea, ja oot ihan sairaan hyvä ratsastamaan! Ite tykkään kaikista postauksista, mitä olet blogissasi julkaissut, mut olis kiva saada video/kuvapostauksia. :)

    VastaaPoista
  3. a) Kivoimpia ovat olleet varmaankin (kaveri)video-, kuva- ja mielipidepostaukset

    b) Videoita olen ehkä vähän kaipaillut

    c) Ei oikeastaan, ehkä ulkoasu ei ole ihan omaan makuuni, ja postauksia ilmestyä useammin

    Kiva blogi kaikinpuolin (:

    http://haaveitahevosista.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. a) Kivoimpina ehdottomasti kaikenlaiset videopostaukset ja ratsastus- sekä kuvapostaukset tulevat heti perässä.
    b) Ehkä näitä muita postauksia kaipailisin lisää.
    c) Eipä oikeastaan, edelleen yksi mun suosikkiblogeista vaikka postauksia on vähän vähemmän :)

    Ja vielä mun blogi:
    http://ida-spirit.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. a) Itse tykkään todella paljon kuvapostauksista ja päiväni kuvina-postauksista! Lisäksi pidän paljon tallivideopostauksista.

    b) Mielestäni blogissasi on kaikkia postauksia sopivan sänölisesti ja riittävästi!

    c) Postauksia saisi tulla säännöllisemmin, mutta ymmärrän täysin jos sinulla on muutakin, kuin blogi ;)

    Oma blogini:
    miinajaponit.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. b) LISÄYS: lisää kulisseissa videoita, ne tuo ilon päivään!

      Poista
  6. a) tykkään kaikista sun videoista, ne on aina niin huolella tehtyjä ja selvästi panostat niihin kunnolla, myös editointiin :) lisäksi kuvapostaukset on lemppareita, hyviä kuvia on aina ilo kattoa.

    b) toivoisin enemmän juurikin noita erikoisempia postauksia ja videoita.

    c) eipä mitään kummempaa tuu mieleen, toivoisin ehkä enemmän juttua susta itsestäsi ja tietenkin olisi kiva useamminkin lukea sulta uusia postauksia :)

    http://aiinon.blogspot.com

    VastaaPoista
  7. a) Talli -videopostaukset (kunhan ne on napakasti ja mielenkiintoisesti leikattu), kuvapostaukset ja muut (esim. mielipidepostaukset ja muu pohdinta). Ratsastuspostaukset kiinnostavat vähiten, vaikka niitäkin on välillä mukava selata (itse olen vannounut puskaharrastaja, eikä tavoitteellisempi ratsastus henkilökohtaisesti kiinnosta :D).

    b) Monipuolisesti kaikkea mahdollista. Myös jotain aivot narikkaan -postauksia. :)

    VastaaPoista
  8. A) päiväni kuvina, koska sinulla on yleensä laadukkaita ja hienoja kuvia. Ja niissä kuulee sun päivästä.

    talli videopostaukset, koska ne on vaa niin parhaita ja nissä on niin hyvä meininki.

    ratsastuspostaukset koska et analysoi ratsastustasi aivan liikaa ja postaus pysyy ytimekkäänä ja kiinnostavana.

    B) Haluaisin nähdä päiväni kuvina postauksia ja talli videopostauksia.

    C) Aktiivisuus on vähän sun opiskeluiden takia laskenut, mutta tykkään kun yhen viikossa ainakin. Tykkäisin noissa ratsastuspostauksissa nähdä myös tallissa otettuja kuvia joskus. Mielestäni blogisi on pysynyt suunnilleen yhtä iloisena ja raikkaana kuin ennen.

    VastaaPoista
  9. Videopostaukset!!!<3<3<3

    VastaaPoista
  10. Itse olen melko uusi lukija, noin vuoden olen lukenut. Itse olen eniten pitänyt kulisseissa-videoista ja muut videot ovat olleet ihania! :) Niitä tietenkin haluaisi lisää. Myös kuvia olisi kiva saada paljon joka postaukseen, vanhojakin kuvia on aina kiva katsoa.
    Parannusehdotuksia ei kummemmin ole, mutta hieman useammin saa postata jos ehtii, ja kuvia paljon niin hyvä on :)!

    http://ratsastuskouluoppilaantarinat.blogspot,fi
    - blogi ei enään ole rats.koulublogi, vaikka osoite on. Nykyään blogissa seikkailee 7v koulutamma, jolla treenaan ahkerasti ja tavoitteellisesti :)

    VastaaPoista
  11. Itse tykkään iloisista kuvapostauksista eniten!:)
    Kooste videoita olisi kiva nähdä enemmän!
    Blogisi on mielestäni muuttunut parempaan suuntaan!:)

    pinkun-ja-inkun-life.blogspot.fi Nykyinen ulkoasu on huono, jos banneria ei lasketa, postaustaukokin loppuu pian ulkoasun muuttuessa!:)

    VastaaPoista
  12. tallivideopostaukset on tietenkin ehkä eniten sellainen asia, jota halusin täällä nähdä, mutta myös kuvapostaukset on tosi kivoja :) mun mielestä sun blogi ei oo muuttunut juuri muuten yhtään tylsemmäksi, mutta videoita teet nykyään harvemmin :/ toki silloin kun niitä teet niin ne on tosi upeita!

    VastaaPoista
  13. Oikeastaan kaikki noista "postausideoista" on kivoja ja kivaa vaihtelua on videopostaukset ja muut vastaavat :)

    VastaaPoista
  14. Tosi kiva olis saada erilaisia erikoispostauksia (my day, kuvapostauksia, jne)! Ja yks ehdoton lemppari olis hauskoja-ja tilannekuvia! :D Ja just videopostauksia olisi kiva saada :)
    Mun mielestä tää blogi on hyvä tälleen. Ehkä enemmän erikoispostauksia, kuten itekkin kerroit, että ne on vähentynyt. En oo huomannu muuta eroa, kun vain aktiivisuuden, ja sen ymmärrän, itsekin koitan postata aktiivisesti koulun ohella.

    http://janinajakarvakamut.blogspot.fi/
    Enemmän koiraan ja valokuvaukseen liittyvä, löytyy myös hevostelua! :)

    VastaaPoista
  15. kaverivideopostaukset ehdottomasti! ♥️

    VastaaPoista
  16. a) kuvapostaukset taitaa olla kyllä noista parhaat!
    b) musta sun ei tarttis tehä oikeestaa mitään enempää tää blogi on näin just hyvä! Ja videoita vois olla kiva saada enemmän, teet niistä niin ihania!<3

    dontstopthemoving.blogspot.fi <-- mun blogi jos haluut käydä kurkkaamassa!:)

    VastaaPoista
  17. Mielipidepostaukset on aina mielenkiintoisia! Ja ite en ehkä niinkään välitä tän hetkisestä ulkoasusta ja blogin värimaailmasta mutta ei sillä väliä, kiva blogi sulla! :)

    http://lifeasallu.blogspot.fi

    VastaaPoista
  18. a. Päivä kuvina-postaukset sekä videopostaukset on yleensä kaikkein mielenkiintoisimpia lukea, mutta välillä on myös kiva lukea kunnon treenipostauksia, niistä löytyy usein inspiraatiota omaan ratsastukseen. :)

    b. Mitään suurempia parannusehdotuksia mulla ei ole, sulla on aina laadukkaita kuvia ja kirjoitat hyvin. Tietysti mitä paremmin uskaltaa päästää lukijat "iholle", sitä mielenkiintoisemmaksi blogi muuttuu. Mutta rajansa kaikella ja jokainen kirjoitelkoot niistä asioista, joista luontevalta tuntuu, kenenkään ei tulisi lukijoiden vuoksi kertoa yksityiselämästään. :)

    http://othellov.blogspot.fi

    VastaaPoista
  19. a) kuvapostaukset on ollut ehdottomia suosikkejani :--D niitä on hauska katsoa!
    b) kaipailisin lisää tallivideopostauksia ja esim. kysymyspostauksia :-)
    c) empä oikeastaan keksi parannettavaa, postauksia voisi tulla hieman useammin ja kaipailisin enemmä erikoispostauksia :--)

    Sulla on kaikin puolin mukava blogi!

    Tässä vielä mun blogi!:
    kisaradalla.blogspot.fi

    VastaaPoista
  20. a) Itse pidän eniten tallivideopostauksista, mielipidepostauksista ja ihan vaan normi ratsastuspostauksista. Huumorilla varustetut videot ovat ihan huippuja!

    b)/c) Toivoisin ehkä enemmän erikoispostauksia. Voisi olla myös kiva jos kertoisit joskus Teemun ratsasteluista jotenkin erikoisesta näkökulmasta tai erikoisella tavalla. Teemukin voisi joskus päästä ääneen ;)

    Vaikka blogin sisältö on hieman muuttunut tässä vuosien varrella, niin luen silti postaukset aina yhtä mielenkiinnolla. Sun blogis on ollu aina mun yks suosikkiblogeista ja toivottavasti jatkat blogin ylläpitämistä vielä pitkään! Kiitos kaikista ihanista postauksista ja videoista, joita on ollut ilo katsella :)

    Ainiin tässä vielä oma blogini: http://riiviotjakaurakamu.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  21. a) sun kaikki videot on hauskoja ja huoliteltuja joten niitä ja kuvapostaukset on kans kivoja :)
    b/c) sun postaukset ovat välillä hirveän tylsiä lukea - Teemu painoi ohjaille, mutta parani loppua kohden".. Näitä kuvia voisi hyödyntää muutenkin tai kertoa eri näkökulmasta :)

    http://jussilaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  22. a) Sun kaikki postaukset on aiheesta ja tavasta riippumatta ihan huippuja, mutta kyllähän ne huumorilla varustetut videopostaukset kiilaavat kaiken ohi... ;)
    b) ei minkäännäköistä väliä, pääasia että löytyy jotain luettavaa tai katseltavaa, kaikki käy. Tässä muistellessani kaikki kulisseissa -videot kiilaavat kyllä kaiken ohi!
    c) Pikaisella miettimisellä en keksi muuta, kuin että hevoset ovat vähentyneet, joten postausaiheita ei varmaankaan löydy niin usein. Enpä tiedä :D

    http://tavoitteenatavoittamaton.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  23. a) ehdottomasti ratsastus- ja tallivideopostaukset. Ei sen itse aiheen tarvitse olla mikään ihmeellinen kun vaan osaa toteuttaa sen mielekkäästi! :)

    b) Tallivideopostaksia voisi tulla enemmän

    c) Enemmän analysointia, kerronta pintapuolista (niin kuin itsekin sanoit)

    http://todellaturha.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  24. a. kaikki postaukset on tosi kivoja, mutta eniten tykkään ehkä videopostauksista niin hevosten kanssa kuin ilman, päiväni kuvina-postauksista ja tilannekuvapostauksista!

    b. ihan kuvapostauksia, puhelimentyhjennyspostauksia on aina kiva lukea ja sitten juuri näitä tilannekuva- yms kuvapostauksia

    c. mikään ei oikeastaan ole huonontunut, paitsi tosiaan nykyisin ei enää pääse samalla lailla tekstiin ja kirjoittajan elämään sisään. toisaalta ymmärrän sen kyllä, itsellänikin on tällä hetkellä hieman yksipuolista tämä ratsastaminen.

    http://kellyteamie.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  25. A. Eniten olen pitänyt tallivideopostauksista ja kuvapostauksissa

    B. Kuvapostauksia ja päiväni kuvina-postaukset

    C. Voisi tulla useammin videopostauksia :)

    http://juicejaponit.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  26. a. Videopostaukset(kulisseissa -videot) ja erilaiset kuvapostaukset ovat olleet todella kivoja! :)

    b. Videopostauksia voisi aina olla enemmän esim. tallilta

    c. Olisi kiva kuulla enemmän mielipiteitäsi eri postauksien yhteyksissä, muuta en juurikaan keksi :D

    welifedream.blogspot.fi

    VastaaPoista
  27. A. Kaveri-videopostaukset, päivänikuvina-postaukset
    C. Blogi on juuri tälläisenä hyvä, videoita olisi ehkä kiva saada hieman enemmän välillä yksityiskohtaisten ratsastustreenaus sepittelyiden tilalle.

    Tykkään tosi paljon lukea sun blogia ja teillä näyttää olevan huippu talliporukka. Erityisesti plussaa siitä, että jaksat nähdä vaivaa kuvien lisäämisessä. Kuvat puhuvat aina puolestaan :D

    VastaaPoista
  28. a. Kaverivideopostaukset ja kuva postaukset
    b. Kuvapostauksia, videopostauksia ja mielipidepostauksia
    c. En tiädä

    VastaaPoista
  29. a. kaveri videopostaukset ja tallipäivä videopostaukset on ehdottomasti parhaimpia! niistä aina huokuu teidän tyttöjen välinen luja ystävyys suhde tänne ruudun toisellekkin puolelle! :)
    Nuita kahtia haluaisin tänne enemmän :)

    VastaaPoista
  30. a) päiväni kuvina -postaukset sekä ihan normaalit ratsastuspostaukset ovat mielestäni niitä kaikkein mielenkiintoisimpia luettavia.
    b) Enemmän videoita, sä osaat tehdä niitä niin hyvin! Sekä mieleipide tekstejä olisi myös mielenkiintoista lukea enemmän :)
    c) Parannus ehdotuksina ehkä blogia leveämmäksi ja kuvia isommaksi. Tai en sitten tiedä, onko mulla vaan hassu näyttö ja olen tottunut oman blogin isoihin kuviin että se ottaa vähän silmään. Makuasioita, ja niistähän ei tunnetusti saa kiistellä haha! Mutta muuten blogillasi on kyllä aina aivan upeat ja uniikit ulkoasut! Siitäkin plussaa :)


    http://tarujanaanu.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  31. Itse tykkään kaikenlaisista postauksista sinulla, mutta kaikki videot on mahtavia, päiväni kuvina postaukset myös ja kuvapostaukset. Toki tykkään muistakin postauksista. Minulla ei ole blogia. Emmi olet hyvä bloggaamaan!

    VastaaPoista
  32. TALLIVIDEO- JA KAVERIVIDEOPOSTAUKSET!

    VastaaPoista
  33. päiväni kuvina ja kaikenlaiset videopostaukset on lemppareita! Mutta myös muutkin on kivoja!:)

    VastaaPoista
  34. Kuva,video ja kaveripostaukset on kaikista parhaimpia :D

    VastaaPoista
  35. Kuva- ja videopostaukset! Lisäksi olisi kiva jos ulkoasun joulunpunainen värimaailma vaihtuisi johonkin hieman rauhallisempaan :)

    VastaaPoista
  36. a) mielenkiintoisimmat ovat olleet ratsastuspostaukset runsain kuvin, kaikki videopostaukset ja tilannekuvapostaukset.

    b) myday-videoita/päiväni kuvina-postauksia haluaisin nähdä enemmän :)

    c) blogi saisi olla leveämpi ? :)

    VastaaPoista
  37. a) päiväni kuvina -postaukset ja tilannekuvapostaukset
    b) erikoispostauksia ja kuvapostauksia
    c) en nyt äkkiä keksi tähän mitään :)

    VastaaPoista