torstai 12. syyskuuta 2013

viksuilua

Nyt on taas Viksun vuoro asettua parrasvaloihin ihan oman postauksen kanssa, sillä jaksoin pitkästä aikaa raahata järkkärin mukaan kentän laidalle..!

Viksu on tällä ja edellisellä viikolla liikkunut erittäin hyvin niin sileällä kuin esteilläkin. Vanha herra on yrittänyt parhaansa ja toiminut juuri niinkuin on pitänytkin. Ei se kuitenkaan mitään ole ilmaiseksi antanut, olen saanut olla hyvin aktiivinen ja skarppina kokoajan jotta Viksu kulkisi omalla moottorillaan. Takapäästä se on taas vähän jäykkä ja hidas syttymään, mutta kun se on vertynyt kunnolla, on liikkuminen ollut todella hienoa Viksun mittakaavassa!

Koulupuolella olen keskittynyt paljon askellajien aktiivisuuteen eli siihen, että Viksu oikeasti ravaa takajaloillaan ja kevenee ja ryhdistäytyy edestä. Paljon on hommaa ollut että Viksu jaksaa työskennellä hyvässä ryhdissä, sillä sitä joutuu tukemaan hyvin paljon pohkeella.
Avotaivutukset ja väistöt kuuluvat nykyään jokakertaiseen treeniin, niillä saa hyvin jumpattua lapoja  ja saamaan takapäätä töihin. Viksu kun on hidas syttymään, aluksi avot ovat aika räpellystä ja askel lyhyttä, mutta kun vanhus on vertynyt kunnolla, väläyttelee se oikein hienoja avoja!

Keskiviikkona (jolta materiaalit ovat) oli vuorossa muutamien esteiden pomppimista samoin kun viime viikolla. Viksun laukka on tällä hetkellä erittäin laadutonta ja voimatonta, jonka vuoksi olen nyt laittanut erilaisia estetehtäviä aktivoidakseni laukkaa paremmin. Esteillä Viksu joutuu ponnistamaan kunnolla ylöspäin, ja tämä aina parantaa loppua kohden sileällä työskentelyä. Keskiviikkona laitoin kentän kulmaan okserin ja yhden kavaletin kokorataleikkaalle. Viksu ponnisti muutamaa ekaa hyppyä lukuunottamatta ilmavasti ja reippaasti. Huomasi heti miten ennen hyppyjä tehty hyvä ja pyöreä laukkatyöskentely paransi hypyn laatua :)
Viksu oli koko tunnin hyvin energinen ja ponnua löytyi, joten muutin lopuksi okserista pystyn ja nostin sen noin 90cm. Näin korkeaa hyppään Viksun kanssa hyvin hyvin harvoin, jottei sen jalat rasitu liikaa, mutta nyt hevonen tuntui varmalta ja energiseltä, joten uskalsin hieman korottaa. Tuosta noin vaan vanha herra pomppasi (Viksun mittakaavassa) ison esteen! Olin hyvin ylpeä ja hieman yllättynytkin hyvästä hypystä :)
Lopuksi menin vielä pääty-ympyrällä hetken laukkaa ja ravia, sillä esteiden jälkeen Viksu on aina parhaimmillaan, kuten oli nytkin. Se ravasi täysin läpi ja työnsi takajaloilla hyvin alleen ja laukkakin rullasi vähän paremmin alkutuntiin verrattuna. Hieno mies!



Vastauspostauksen yritän toteuttaa ensiviikon alussa viimeistään, katsotaan miten viikonloppuna on aikaa, sillä olen todennäköisesti menossa viikonloppuna lauantaina Hevoset Stadikalla -tapahtumaan, jonne saan ilmaisrannekkeet. Onko kukaan lukjoista menossa kyseiseen tapahtumaan? :)

28 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus ! :-) Hienosti meette ! :)

    VastaaPoista
  2. Oisko mahollista saadan sinun s-postiosoite?
    Tosi kivasti meette kyllä Viksun kanssa :) Kiva katsella teidän menoa kun ei ole mitään paineita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sähköpostini on emmi246@luukku.com .

      Totta, Viksun kanssa voi harrastaa rennolla mielellä ja pitää vain hauskaa :)

      Poista
  3. Ootte Viksun kanssa niin hyvä pari!! :)

    VastaaPoista
  4. mun on pitkää pitäny kysyä että onko Viksu ex-ravuri? :)

    VastaaPoista
  5. Oletko laihtunut kesästä? Näytät laihemmalta :D mutta Viksu on tosi kivannäkönen ja ratsastat hyvin, hienoa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että jonkun mielestä näytän laihemmalta, mutta pakko myöntää että olen lihonut kesän aikana.. :D
      Kiitos kehuista!

      Poista
  6. jos pysäytät videolta kuviks noi kuvat, niin millä muokkausohjelmalla teet sen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan Pinnacle Studiolla pystyy ottamaan videolta kuvan, eli sama ohjelma jolla myös editoin :)

      Poista
  7. Olin pudottaa silmät päästä, en oo ennen ees tajunnu kuinka magee viksu on ja siitä ei todellakaan uskoisi tuota ikää! Hienoa työtä oot tehny sen kanssa, tsemppiä teille jatkoon!

    VastaaPoista
  8. hienon näköstä menoa teillä! ootte niin hyvä pari viksun kanssa :)

    VastaaPoista
  9. Viksu menee kyllä tosi hienosti ja elastisesti ton ikäseks suomenhevoseks! :)
    Ja juu oon menossa Hevoset Stadikalla tapahtumaan, poninhoitajaksi kaverille.

    VastaaPoista
  10. ooooi, viksu kulkee sulla tosi nätisti:)! Sunnuntaina oon itse Stadikalle menossa;)

    VastaaPoista
  11. voi viksu on kyllä vaan niin super hieno, ei voi muuta sanoa! hieno pari ootte ;--)

    VastaaPoista
  12. Saanko kysyä että mistäs/miksi sait ilmaiset liput? :) Viksu on superupea polle! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuvannut kenttäratsastusnäytöksessä esiintyvien Roosa Lappalaisen ja Mimmi Irannon esittelyvideon, joten sain palkaksi :)

      Poista
    2. Oisko mahdollista nähdä se video jossakin? :) sun videot on aina niin upeita niin olis kiva nähdä tämäkin video, kun en itse päässyt paikanpäälle katsomaan :)

      Poista
    3. Ei ole nähtävillä missään, ja se oli vain ihan yksinkertainen pätkä jossa tytöt esittelivät itsensä :)

      Poista
  13. Saako sua tulla moikkaamaan stadikalla? :)

    VastaaPoista
  14. Mä oon kans menossa hevoset stadikalla tapahtumaan. (:

    Viksu on kyllä loistokunnossa! Ei kyllä uskoisi, että herralla on jo noinkin paljon ikää.:D On kyllä hieno ja selvästi hyvin huolehdittu hevonen! :)

    VastaaPoista
  15. Kylläpäs viksu osaa liikkua nätisti, ootte tosi ihana pari:) Itse olen kanssa menossa Stadikalle :D

    VastaaPoista
  16. Tosi hienolta näyttää tuo teidän meno :)

    VastaaPoista
  17. näin sut stadikalla! :) tuijotin pitkään että oletko se sinä, kuuntelin kans tosi tarkkaan että kuulostaako toi sulta ja kyllähän se sinä olit haha :D

    VastaaPoista
  18. Woow, hienoa ratsastusta ja magee hevonen!

    Mikä musa videolla on?

    VastaaPoista