Perjantaina ratsastin Bohemian perusteellisesti kaikissa askellajeissa läpi, en kuitenkaan mennyt kun noin puolisen tuntia. Koko poni oli todella hyvä alusta loppuun saakka, liikkui täysin omalla moottorilla ja teki mieluusti töitä. Edestäkään sitä ei juurikaan tarvinnut työstää, vähän taivuttelua alkuun ja teräväksi avuille, sen jälkeen se liikkuikin aivan itse kokoajan. Ravissa paljon voltteja ja ympyröitä joilla ravin tahdin ja peräänannon täytyi säilyä. Lisäksi kokorataleikkaalla ravilisäyksiä, ne lähti kun tykinsuusta ja pyöreyskin säilyi yllättävän hyvin.
Laukassa paljon ympyröitä ja muutamat vaihdot, poni oli terävänä ja erittäin kevyt edestä. Pohjetta ei tarvinnut käyttää yhtään mikä on hyvin epätavanomaista Bohemian kanssa, olin siis erittäin tyytyväinen tunnin jälkeen. On se vaan niin hieno....<3
Lauantaina menimme Aadan kanssa Bohemian suunnilleen puoliksi, itse alkuun, sen jälkeen Aada ja lopuksi keventelin itse ponin. Tällä kertaa sainkin herätellä Bohemian oikein kunnolla ja laittaa siihen tunnin alussa vauhtia, sillä oli tahmea pohkeelle eikä käyttänyt itseään tarpeeksi hyvin. Kun oli moottori viritetty niin ponista irtosi taas oikein kivaa liikettä. Ratsastin pääosin pääty-ympyrällä ja tein kulmiin voltteja joissa kokosin ravia erittäin paljon. Laukassa jälleen kunnolla avuille ja laukka reippaaksi ja tahdikkaasti sekä vaihtoja halkaisijalla. Hieman ennakointia ennen vaihtoa, muuten meni oikein kivasti :)
Ratsastin myös Aadan hevosella Kurrella Bohemian jälkeen hieman, oli kyllä hurjaa istua suuren hevosen kyydissä pienemmän ponin jälkeen. Siispä askellajit tuntuivat isoilta ja piti hetken totutella selässä. Kurre oli kuitenkin erittäin hieno ja käyttäytyi asiallisesti.
Tänään sunnuntaina ratsastelin Bohemian jo kello yhdeksältä aamulla, joten kun hevoset eivät olleet päässeet vielä siihen aikaan ulos jalottelemaan, tein oikein pitkät alkukäynnit ja alkuverryttelyt. Bohemia oli pirteällä tuulella mutta oikein rento. Kentällä en vaatinut siltä hirveästi muuta kun että oli rento ja kuitenkin terävä pohkeelle. Ravissa oli pehmeä edestä mutta olisi saanut olla vähän terävämpi muutoin. Laukka oli kuitenkin hyvää, rentoa ja pyöri hyvin, jälleen lopuksi muutamat vaihdot jotka tänään sujuivatkin paremmin kun yleensä. Bohemia jaksoi hyvin odottaa eikä "syöksähtänyt" avuilta pois, hienoa!
Viime videopostauksessa näkyneet kynteni aiheuttivat ihastelua ja jotkut pyysivät kuvaa kynsistä, joten tässähän teille kuva joita kiinnostaa :)
mulla olisi pari kysymystä sun mopoautosta! (--:
VastaaPoista1. ostitteko sen iha uutena vai käytettynä?
2. minkälaisen kortin sun on pitänyt ajaa, että saat sillä ajaa?
3. minlä merkkinen se on?
4. ootko ollut tyytyväinen? (:
* korjaan minkä merkkinen :Dd
Poista1. Käytettynä ystävältäni
Poista2. Ennen riitti ihan vain mopokortti, nykyään tarvitsee käydä erillisen mopoautokurssin.
3. Aixam Crossline
4. Oon ollut, helppo ajaa sun muuta ja auttanut mua tosi paljon kun pääsee itse kulkemaan säästä ja vuodenajasta riippumatta minne haluaa :)
*vasta ensi vuonna pitää käydä erikseen mopoautokortti, tämän vuoden puolella hommatuilla mopokorteilla saa ajaa mopoa ja mautoa.
Poistamiten meni sen yhen vuokrausehdokkaan kokeilu tänään, otatko vai jätätkö? :)
VastaaPoistaSanoin vahingossa väärin, hevosta käyn kokeilemassa siis vasta tämän viikon sunnuntaina :) !
Poistatosi kiva, että pääsit menee bohemialla! :)
VastaaPoistaOnko sulla uudet ratsastushousut? Näyttää samanlaisilta mitä mulla on. :)
VastaaPoistaEi ole uudet, ihan samat vanhat ovat :)
Poistaonko ne lähempää katottuna semmoset harmaat jossa on sitte violetteja raitoja? :)
PoistaEi ole vaan ihan liilat joissa vaaleanliiloja ja pinkkiin taittuvia raitoja.
Poistaai jaa :)
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaVau oot ihan älyttömän hyvä ratsastaja :) Sulla on ihan sikahienoja ratsastettavia aina, kirjotat niistä tosi mielenkiitoisesti että jaksaa lukea hyvin! Ja tosi upeet kynnet sulla, hih :)
VastaaPoistaVoi kiitos! :)
PoistaKiva nähä sut Bohemien selässä pitkästä aikaa :) Ja näytitpäs hassulta Kurrsen selässä, kun et siellä niin usein ole ;) Ois kiva tietää siitä sun mahdollisesta vuokriksesta, jota kävit kattomassa? ;)
VastaaPoistaSanoin vahingossa väärin, tämän viikon sunnuntaina siis menen sitä kokeilemaan :)
Poistaihan sika upeet kynnet :oo mut vähän kiva että pääsit taas ratsastamaan bohemialla :)
VastaaPoistaItekkö noi kynnet teit? ja miten? :D
VastaaPoistaitse tein ja no miten kynnet yleensä tehdään, lakkaamalla :D
PoistaAaa, okei no ois kiva jos kertoiliset hepasta edes jotain täällä, vaikka et sitä alkaisikaan vuokraamaan ;)
VastaaPoistaEsim. Nimi, rotu, ikä jne ;)
Mikä kamera sul on ja paljo suunnillee makso ?
VastaaPoistaNikon D5100, siinä 600€ paikkeilla oli 18-105mm objektiivin kanssa.
Poistaolisko sul aikaa/innostusta tehdä mun blogiin banneria?
VastaaPoistawww.choicesofmylife.blogspot.com
Sait haasteen :) http://estetykit.blogspot.fi/
VastaaPoistaemmi ootko saanut jo myytyä sen nikon d40 kameran ja sen objetkiivin, joka oli vähän rikki ? :)
VastaaPoistanikon D40 runko on vielä myymättä :)
Poista