En viittinyt tänään myöskään ratsastaa Bohemiaa, mutta päätimme irtojuoksuttaa ponit. Bohemian kanssa juoksi Noppa, ja näiden jälkeen juoksutimme vielä Mimmin kanssa hänen suomenhevostaan. Ponit pistivät ranttaliksi ja vetivät ihan hirveetä rallia kenttää ympäri, aivan kuin olisivat leikkineet hippaa! Paljon pukkeja, spurtteja, äkkikäännöksiä ja muutama pystyynnousukin! Sain paljon hauskaa materiaalia ja alla videokooste :)
Huom: En kaipaa minkäänlaisia kommentteja kentän pohjaan liittyen, se oli muutoin hyvässä kunnossa mutta yhdestä kohtaa löysempää ja upottavaa. Hevoset eivät vahingoittuneet tai liukastelleet siinä yhtään, kuinkas ne muuten olisivat niin innokkaasti juosseet :)
Voisin vielä kertoa kuulumiset leuastani ja sen parantumisesta; Perjantaina mulla oli röntgenkuvaukset sekä kontrolli Helsingissä, ja vähän jännitti sillä tällä kerralla selvisi onko luutuminen tapahtunut niinkuin pitääkin. Katsottiin lääkärin kanssa kuvat ja hän oli enemmän kuin tyytyväinen tulokseen. Kuvassa näkyi täydellinen leuka, eli se "litku" mitä hän oli leukaan laittanut, oli muuttunut aivan täysin luuksi. Vähän on toi leuka leveämpi leikatulta puolelta, mutta sen näkee ainoastaan kuvissa jos osaa oikein katsoa. Sitä voi kuitenkin kuulemma hioa, jos haluaa.
Seuraavaksi minuun ottaa yhteyttä erikoishammaslääkäri, joka tutkii suun ja katsoo kuinka ne tulevat hampaat täytyy asetella. Ensin joudun vissiin leikkaukseen, jossa mulle laitetaan tekojuuret sekä otetaan titaanilevyt pois (tämä levyjen otto ei ole vielä täysin varmaa) ja sen jälkeen on vielä yksi leikkaus jolloin mulle asennetaan 5-6 hammasta. Tämä kuitenkin tapahtuu vasta ensivuoden alussa.
Paljon on mulla vielä edessä, mutta pahin takanapäin ja ette uskokaan kuinka helpottavaa oli kuulla että kaikki on sujunut juuri niinkuin pitää. Varsinkin, kun sain kuulla että olen ensimmäinen Suomessa, jolle on tehty tämäntyyppinen keinoluuleikkaus! Ulkomaillakin vain kolmelle muulle, joten aika harvinainen minäkin olen. Hurjaa!
Aion ostaa kaikkien leikkauksien päätyttyä röntgenkuvat itselleni, ja ajattelin että haluatteko tekin nähdä kyseiset kuvat kaikista operaation vaiheista?
P.S Uusille lukijoille; leikkauksen syyn voit lukea tästä: http://viksujaemmi.blogspot.fi/2012/01/viimein-kunnon-talvi-asiaa.html

joo haluun nähä kuvat !:D
VastaaPoistasama täällä! Ihanan iloiset ponit! :''D
Poistahttp://tarujanaanu.blogspot.fi/
Ehdottomasti haluun nähä noi kuvat! Ja tohon vielä ni et ois varmaa olu kiva olla tuol kentäl etenki Nopan kyydeis, näytti melko hurjalta :D Ja vielä ilman varusteita, suurinpiirtein riimu päässä ja naru kaulalla, pikku rodeo ja vielä jos ois tippunu siihen pehmeimpään mutta myös ihanimpaan kohtaan:D
VastaaPoistaoi voi ihanaa noppa ja bohe vetää ihan tunteella ! :)
VastaaPoistahttp://gottaliveiton.blogspot.fi/
Ressu ja Johanna vetää hienosti tuossa ekassa kuvassa ;)
VastaaPoistaJa mä ainakin haluan nähdä ne kuvat! :D
mäkin haluaisin nähä kuvat! :)
VastaaPoistaMeni kyl ponit kovaa!! itekki ollaan kärsitty tästä sateesta -.- ei pääse tallille... mäki haluun sit niit kuvii nähä!! (: mua ei pelotaku itekki oon joutunu kuvattavaks lääkäril :DD
VastaaPoistaHeei, haittaako jos kysyn, mut mikäs sun leukaan on sattunut? :(
VastaaPoistaTässä postauksessa löytyy vastaus: http://viksujaemmi.blogspot.fi/2012/01/viimein-kunnon-talvi-asiaa.html
PoistaSait haasteen; http://viidmaa.blogspot.fi/2012/06/111-haaste-nro2.html :)
VastaaPoistaTahdon nähdä!! :)
VastaaPoistaTosi kivoja kuvia !
VastaaPoistaMusta ois kivempi jos et tummentais tollee noita ekoja kirjaimii :) eihän sillä oo oikeestaan väliä mut jotenki vaa :D
VastaaPoistaTähän postaukseen vain tylsyyksissäni laitoin, ei mulla muissa postauksissa ole noita mustia kirjaimia :)
PoistaOnnittelut Suomen ensimmäiselle keinoluuleikkauspotilalle! Ja siitäkin, että leuka on luutunut hyvin. Hurjalta kyllä kuulostaa. Monta leikkausta ja kaikkea. Itse ainakin haluaisin nähdä kuvat. :)
VastaaPoistaKiitos :) Kyllä on välillä vähän raskasta tämä kaikki ollut mutta positiivisella mielellä eteenpäin.. :)
PoistaTää ei nyt tähän postaukseen liity , mutta voitko joskus tässä kesän aikana tehdä taas Kulisseissa - videon?(:::
VastaaPoistaNe vanhatr Kulisseissa-videot on ihan PARHAITA!!
Nauran niille aina kippurassa ja vedet silmissä Xd
Mutta noi ponit on jotain yli silosta tuossa juoksutuksessa☻♥
Bohe oli ihan mahtava pukki kone ja niin myös Noppa:)
Tää oli hauska postaus!(::
Mulla ei ole vielä tarpeeksi kulissimateriaalia, jotta saisin tarpeeksi pitkän videon :/ Haluan siitä tulevan taas pitkän jotta on paljon naurettavaa :)
PoistaSulosta***^^
VastaaPoistaSiis, puuttuuko sinulta hampaita vai? :)
VastaaPoistaKyllä, alapuolelta puolet :D
PoistaHei! Sinulla on haaste:)
VastaaPoistahttp://iidakeranen.blogspot.fi/2012/06/haaste.html
Etkö sais oikeesti nyttenkään ratsastaa?
VastaaPoistaKyllä saan :)
PoistaHaastoin sinut! :--)
VastaaPoistahttp://kristallikavioita.blogspot.fi/2012/06/94-haaste.html
Ihania noi pukit! :D
VastaaPoistaHurrja postaus! :D Ponit veti oikee kunnolla. Mäkin meen muuten leikkaukseen ens vuoden alussa, jännittää ihan kamalasti mut äiti sanoo et Töölös on suomen parhaat lääkärit :) Varmaan nähäänki siel sairaalas? :D Se olis mageeta :DDD
VastaaPoistaItse en käy Töölön sairaalassa joten tuskin tultaisiin näkemään :D
PoistaMäkin haluaisin nähdä ne röntgenkuvat :)
VastaaPoistaIhanat Bohemia ja Noppa ♥ Lujaa meni :D
VastaaPoistaOon "pitkään" seurannut menojasi ja kivalta näyttää! :) voisitko tehdä postauksen teidän kehityksestänne? :)
VastaaPoistasiitä kun aloitit heppojen kanssa tähän päivään saakka :)
Täytyy katsoa jos tekisi jossain vaiheessa tämmöisen postauksen :)
PoistaHyppääkö Colorado tossa yhessä kenttäkuvassa? (: Entä kenen kanssa hyppää? (:
VastaaPoistaKyllä hyppää, omistajansa Roosan kanssa. roosajacolorado.blogspot.com
PoistaKiva postaus! Tykkäsin paaljon! (: ja sit hei, mikä ton irtojuoksutusvideon musiikki on? (:
VastaaPoistaEn muista biisin nimeä, mutta esittäjä on Offspring.
PoistaHeh :D Tossa videossa Noppa yritti ain ns. kiihdyttää, että pääsis bohemian eelle tai ainaki näytti silt xd Ihana postaus! Sori kommentti vähä myöhäs :(
VastaaPoista