MYYNNISSÄ NIKON D40 RUNKO!
Olen myymässä vuonna 2008 ostetun erittäin toimivan ja hyvälaatuisen järjestelmäkamerani, Nikon D40 (ei tietääkseni myydä enää kaupoissa/nettikaupoissa). Ollut ahkerassa käytössä, muttei ole vaurioitunut millään tavalla. Käytön huomaa pääasiassa vain näytöstä, jossa on käyttöjen aikana tullut (kuten tavallista) pieniä kolhuja (ns. hiusnaarmuja), muttei missään tapauksessa haittaa näytöltä katsomista tai muutenkaan kameraa.
Olen itse tykännyt kamerasta todella paljon, laatu ihmetyttää edelleen, kuinka hyvä tämä kamera onkaan. Suosittelen kameraa erityisesti aloitteleville kuvaajille, mutta miksei myös kokeneemmille. Nikon D40 on hyvin helppokäyttöinen ja mulla ei ole tästä yhtään pahaa sanottavaa!
Myyn kameran sen takia, sillä olen ostamassa uuden, vielä laadukkaamman järjestelmäkameran, jossa on videokuvaus samassa. Tämän vuoksi myyn myös videokamerani, mutta se on jo varattu. Järjestelmäkamera on kuitenkin vielä myynnissä ja kaipaa kipeästi uutta kotia!
Hintapyyntö alustavasti 200€ (uutena maksoi noin 400€). Pakettiin kuuluu käyttöohje (+pikaopas), akkulaturi (+akku), usb-johto sekä "kennosuojus".
Huomioithan, että myyn vain rungon, objektiivi täytyy ostaa erikseen. Myisin muutoin myös objektiivin 55-200mm, mutta siinä on ajoittain tarkennusongelmia, jolloin objektiivi täytyy irroittaa ja laittaa uudelleen takaisin. Ottaa siis kuvia mutta välillä ei anna tarkentaa. Kuitenkin, jos jotakuta tämä ei niin kovin haittaa, voimme keskustella hinnasta :)
Ota yhteyttä joko tässä blogissa, tai sähköpostiini emmi246@luukku.com . Kysymyksiä otetaan vastaan.
Kaikki valokuvat, jotka blogistani löytyvät, ovat otettu tällä kameralla :)
oon pitkään halunnu järkkärin, mut ei oo tällä hetkellä rahaa D::
VastaaPoistaEmpun kans sama, ostan varmaan sit ihan uutena oman... tos ei siis oo videointimahdollisuutta?
VastaaPoistaEi ole, sen verran vanha kamera :/
Poistahei tää nyt ei kuulu tähän postaukseen mitenkäään, mutta eikös sulla ole hööksin timangi saappaat? onko ne kuinka kestävät, pehmeää vai kovaa nahkaa ja mukautuuko ne kuinka nopeasti jalkaan? Olen ostamassa sellaisia ja olisi kiva tietää ettei mitäään surkeita tulisi ostettua :)
VastaaPoistaJoo, siis löytyy Hööksin saappaat joissa pieni "timantti"rivi. Olen itse tykännyt tosi paljon, mukautuvat tosi kivasti jalkaan ja ovat pehmeää nahkaa. Itellä olleet tosi kestävät, tosin kerran muistaakseni on täytynyt vaihtaa vetoketju. Mutta suosittelen :)
PoistaArgh kun oot myyny jo ton videokameran! ;s Mikä merkki ja malli se on, ja onko ollu hyvä? :) Kerro kaikkee siitä, uus videokamera olis hakusessa.
VastaaPoistaOli Sony cx-130 mallia ja kyllä tykkäsin. Hyvä laatu, kuten varmaan videoistani huomaat (youtubessa 3mmmi). En nyt osaa siitä hirveästi mitään kertoa, on helppokäyttöinen ja hyvä zoom jne :) Aika samanlainen kun kaikki muutkin käsivideokamerat. Sopii hyvin käteen.
Poistamillä hinnalla myit sen videokameran ):
VastaaPoistaEi sillä väliä enää :)
Poistaäääh ! haluun tänn ! :D mut ei tällä hetkellä voi ostaa !:( millasta uutta kameraa meinäsit ostaa ? ;)
VastaaPoistaen vielä tarkalleen tiedä, nikonia suunnittelen :)
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistakameran rungolla ei voi kuvata.
PoistaJoo, valitettavasti kameran rungolla ei voi kuvata. Muutamia poikkeuksia kuitenkin löytyy joilla pystyy myös jonkinasteisia kuvia ottamaan.
PoistaJos ostat järkkärin, jossa on video, niin vaihda pois nikonista! voin suositella esim canonin 550d:tä !! Tosi helppokäyttönen ja hyvä (:
VastaaPoistaEn jostain syystä välitä Canonin järkkäreistä, vaikka monet niitä tuntuvat enemmän kehuvan. Mutta katsellaan, en ole vielä mitään päättänyt :)
PoistaHeh, pakko kommentoida. :) Itse myin myös tämän samaisen Nikon D40 rungon, ja putkessa oli myös tuo tarkennus ongelma. Mutta suosittelen tätä Nikon D5100 mallia, hyvä videonlaatu ja kuvien laatu sekä toi kääntyvä näyttö tuo mahollisuuksia kuvata vaikka miten päin kun aina näkee siitä näytöstä mitä kuvaa. :)
PoistaItselläni Nikon D3100, suosittelen! :)
PoistaMä taas suosittelisin Nikon D90 !
VastaaPoistaNo tuo on jo sen verran hinnahtava kamera ettei sellaiseen ole varaa, muutoinhan tämä olisi oiva valinta :)
PoistaMinulla itselläni on Canon EOS 600D, missä on videokuvaus samassa. Kuvienkin laatu on hyvä, kuten myös videokuvauksen:) Suosittelen. Tässä linkki kameran esittelyyn:
VastaaPoistahttp://www.canon.fi/For_Home/Product_Finder/Cameras/Digital_SLR/EOS_600D/
Muutamalla tutulla on juuri tämä kamera ja aika hyvä kyllä on :) Mutta jostain syystä Nikonin kamerat miellyttävät itseäni enemmän .
PoistaOi kun haluaisin ton!! mutta pitää keskustella vanhempien kanssa mutta otan yhteyttä jos aion ostaa :)
VastaaPoistaHei, millä hinnalla saisin tuon kameran ja objektiivin siinä samassa? =) Minkähintanen tuo objektiivi on jos kaupasta ostaisi uuden? Eka järkkäriä olen hankkimassa, oisko sulla jotain vinkkejä? ;)
VastaaPoistaKyseinen objektiivi maksaa about 200€ uutena, itse myisin todella naurettavaan hintaan sillä objektiivissa siis tarkennus jonkinverran rikki. Sanoisinko, että 20-40€ voisin pyytää :)
PoistaJa suosittelen juuri että jos et ole ennen järkkäreitä käsitellyt, ostaisit helppokäyttöisen järjestelmäkameran. Tokihan myös jos ostaa hieman vaikeamman aluksi, siinä voisi oppia aika hyvin, mutta en usko että se on niin kannattavaa.
Kannattaa ostaa esimerkiksi käytettynä kamera, niin saat halvemmalla :)
meinaatko ostaa vielä nikonin? meinaan nikonissa on hinta laatusuhde paremmin kohillaa ku canonissa vaikka molemmat onki yhtä hyviä canonissa se näyttö tuppaa vaa hämää kuvie laatuu.....
VastaaPoistaja kannattaa harkita yhtenä kamera vaihtoehtona Nikon D7000 se on tosi hyvä!
Kyllä, Nikon olisi tarkoitus ostaa, olen huomannut itsekin että Canonin näyttö väärentää kuvan todellista laatua. Olen katsellutkin juuri tota Nikonia, mutta ylittää hinta-rajani :/ :)
PoistaVoisin kysyy isseeltä et voisinko ostaa ton ;) Oon kuvaillu jo pitkän aikaa ja oma kamerani ei tarkenna kovin hyvin ja pimeällä ottaa huonoja kuvia niin tää olis aivan mahtava... Pitäs se objektiivi vaan hankkia ;D
VastaaPoistaSuosittelen kyllä tätä kameraa, ottaa yllättävän kivoja kuvia hämärälläkin, kun vaan asetukset ovat oikeat :)
PoistaMulla itellani on Nikon D3100, ihan älyttömän hyvä. Kuvista tulee tosi tarkkoja ja on vieläpä helppokäyttöinen. Ainiin, videokuvauskin on tosi hyvä:)
VastaaPoistahttp://www.youtube.com/watch?v=e2Innx3puNI
PoistaSamaa mieltä!
Poistamikä objektiivi sulla on käykö se canonin kameraan :)t. tietämätön...
VastaaPoistaNikonin objektiivit eivät käy Canonin kameroihin :/
PoistaHaluisin, mut en usko, et saan ostaa :(
VastaaPoistaMulla on nikon D3100 ja on hyvä ! Ei maksanu ku jotai 449 e + 18-55mm objektiivi ja kaupan päälle laukkuki :) suosittelen
VastaaPoistaTehkääpä oma blogi kauppaajat! ;) Tää on Emmin blogi.
VastaaPoistaJos olet hankkimassa uutta järjestelmäkameraa, jossa on hyvä videokuvaus + hyvät kuvat, niin voin suositella Sony a55 -järjestelmäkameraa. Itselläni on ollut käytössä jo reilun vuoden ja toiminut moitteettomasti. Saa todella hyviä kuvia ja videoita + on todella helppokäyttöinen. Jos suosit myös muita kuin Nikonin kameroita, niin suosittelen ainakin harkitsemaan tätä Sonyn järkkäriä :) Onnea etsintään!
VastaaPoistaMullakin on toi Nikon D3100 ja hintaa en tiiä kun sain sen lahjaks mut mukana tuli se kamera, objektiivi (en muista mut oisko 18-jotain yli sadan?), ja sit laukku. Suosittelen on ollu mul meinaa jo pari vuot mut ei oo ollu mitää ongelmii.
VastaaPoistaTosi kivan näkönen kamera. Oon jo aika kauankin halunnut järkkäriä ostaa, mutta ne on aika kalliita.. Tossa ois aika kiva hinta, mutta saako sillä otettuu minkäänlaisia kuvia, jos ei ole objektiiveja?
VastaaPoistaoona ilman objektiivia ei kuvia saa.
PoistaEi saa pelkällä rungolla otettua kuvia :/
Poistaok :). mut voisko sen sun objektin siis ehkä ostaa mukaan, vaikkei olekkaan iha hyvä niin toimii silti?
PoistaKyllä voi ostaa :) Hintaa ei ole kuin noin 40€ sillä objektiivilla juuri tuon tarkennusongelman vuoksi :)
Poistaooi, oon niin kauan halunnu järkkärin :3
PoistaLähettäisitkö postissa vai miten? :)
Ootko jo myynyt ? itsellä olis kiinnostusta (tosin täytyy vielä kysyä,etten sovi mitään ilman lupaa :)) taikun itsellä on canon (1100d) enkä oo laatuun kovin tyytyväine ja haluisin tän.. ja 200 euroo ei kuulosta edes pahalta kun laatua katsoo .. olisko toho saanut ostaa lisäksi putkenkin (+mikä hinta)? :)ilmottelen sulle ensviikolla lisää :)
VastaaPoistaEn ole vielä myynyt :)
Poistaok ! mitä tulis yhteensä jos putken mukaan ostais ? (:
PoistaHei! Olisin kiinnostunut kamerastasi :) en osannut laittaa uutta kommenttia tähän postaukseen , joten siksi vastasin tähän kommenttiketjuun. :) Tuleeko mukaan kuinka monta objektiivia tulee mukaan? Mutta ilmoittelen huomenna tai tässä lähi aikoina jos olen ostamassa kameraa :)
PoistaHelmi: 240€
PoistaBirtsu: Jos osasit lukea postauksen, siinä lukee että myydään pelkkä runko. Mitään objektiiveja ei saa mukaan, ellei halua ostaa puoliksi rikkinäistä objektiivia, jonka tarkennus välillä reistailee.
PoistaMuuten sitte vielä kysyisin että kuinka oot saanu noihin kuviin tuommosen hauskan "varjon" :D tai millä ohjelmalla ?:D
VastaaPoistaPhotoshopilla muokkaan kuvani, kyseinen "efekti" on drop shadow.
PoistaEi liity mitenkään asiaan mutta poistiko jutta bloginsa?
VastaaPoistaEn tiedä yhtään :o
Poistahei millä ohjelmalla muokkaat videos ja onko maksullinen?:)
VastaaPoistaLue UKK-välilehti.
Poistakun oot ostanu uuden kerro vähän minkä kameran vlitsit ja miten toimii. :)
VastaaPoistahei onkos vielä myynnissä? olisin valmis ostamaan! laittaisiks sä sen sit postis vai miten..?
VastaaPoistaja muuten viellä, että täytyy sanoa on sulla upea blogi!
On vielä myynnissä :)
PoistaJa kyllä, postissa laitan, ellei ostaja asu Uusimaalla että voidaan sopia noutopaikka.
PoistaKerroppa vähä mitä probleemaa siinä objektis on, ja ookko myymässä sitä? Oliko se 55-200mm ? Paljonko pyydät pelkästä objektista ? Toimiiko ihan normaalissa käytössä, ongelmista huolimatta ? Ja pystyykö sillä kuvaamaan kauemmaks ku nikonin 18-55mm?
VastaaPoistaLuin tosta aiemmin et ku siin oli vähä jotain, mutta niin kerro siitä jos oot luopumas siitäki, ku oon ettimäs just itelle tota 55-200mm ja ku ei nyt olis hirmusesti rahaa kovin kalliiseen pistää ja kesäks tarttis vähä pidempää objektia. :--)
Siis siinä on välillä ongelma ettei objektiivi meinaa tarkentaa, eikä se tällöin ota kuvaa. Yleensä siihen auttaa se että ottaa objektiivin irti ja laittaa takaisin. 55-200mm kuvaa paljonkin kauemmas kun 18-55mm objektiivi.
PoistaMyyn objektiivin hintaan 40€, tarkennuksen vuoksi.
Mutta siis saattaa kestää normaalia käyttöä ilman ongelmiakin joskus? vai onko jokakertainen riesa? Itseä kyl kiinnostais tää putki iha pirusti. Millon oisit myymäs tätä et luovukko heti, vai odotatko jonku aikaa? :---)
PoistaJoo, välillä ottaa kyllä kuvia ilman tuota ongelmaa, välillä saattaa tehdä sitä vähän enemmän, mutta kun ottaa objektiivia muutaman kerran irti ja laittaa takaisin ja vaihtelee zoom-väliä niin rupeaa taas toimimaan.
PoistaNyt on vähän auki myynkö milloin tota kameraa ja objektiivia, täytyy vielä varmistaa vanhemmilta :) Kommentoin tähän sitten mitä teemme.
Oolrait, yritän muistaa tulla kattoon näitä kommentteja et jos tiiät et myykkö. :---)
Poistaonko varmistunu vielä? :)
PoistaMyytkö vain rungon vai myös objektiivin?? Jos myyt molemmat niin OSTAN =) !!
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaONKO JO MYYTY?! voisin olla kiinnostunut ostamaan ;)
VastaaPoistaps. paljonko sellanen perus objektiivi maksais noin?
Kamera on varattu. Jos meinaat tavallista 18-55mm objektiivia, se maksaa about 60-80€, 55-200mm ja sitä paremmat 200€ ylöspäin.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista