sunnuntai 31. toukokuuta 2015

perjantain ratsastus 22.5

Hyvää sunnuntaita!
Tässä ollaan keskiviikko-torstaiyöstä asti oltu ärhäkässä vatsataudissa, joka ilmestyi kuin tyhjästä kovien vatsankouristeluiden kera. Kaksi päivää kului siis täysin sängynpohjalla eikä tullut kuuloonkaan nousta ylös muuta kuin oksentamaan. Yksinkertaisesti mikään ruoka tai juoma, edes vesi, eivät pysyneet sisällä ja mietin jo että tässähän pitää kohta tiputukseen lähteä ettei keho kuivu liikaa.

Tietenkin näin valmistujaisviikonloppuna pahoin pelkäsin etten pääsisi kavereideni juhliin, mutta kuin taikaiskusta lauantaina olo oli sen verran hyvä että juhliin päästiin kuin päästiinkin!

Tämän postauksen aihe ei kuitenkaan koske sen kummemmin vatsatautiani kuin juhliakaan, vaan tulin vielä jakamaan reilun viikon takaisia kuvia Teemun liikutuksesta 22.5 :) Teemu oli tuolloin hyvin jäykkä ja vahva edestä eikä mitkään puolipidätteet ja taivuttelut meinanneet herkistää suuta. Kuvissa se näyttää yllättävän kivalta, mutta todellisuus satulassa olikin sitten aivan toinen. Multa katosi tunto vasemmasta keskisormesta sillä olin unohtanut ottaa sormuksen pois ja sehän painoikin sitten vahvan ohjastuntuman takia hermoon..









Pitkästä käyntityöstöstä huolimatta Teemu ei osoittanut pehmenemisen merkkejä, joten siirryin suosiolla laukkaamaan pääty-ympyröillä ja sain etuosaa vähän kevenemään. Vahva se siitä huolimatta oli ja otin satulan pois jonkin ajan kuluttua kokeillakseni, onko satulatta ratsastamisella vaikutusta. Joskus tämä ilman satulaa työskentely rentouttaa Teemua selästä ja tällöin parantaa ratsastettavuutta.



Onpas Teemu tässä lihaksikkaan näköinen (;







Alku vaikutti aika huonolta ja samalla tavalla Teemu painoi kättä vasten. Luonteeseeni kuuluen en kuitenkaan luovuttanut vaan työstin, työstin ja työstin ja pikkuhiljaa Teemu antautui niskasta ja alkoi liikkumaan itseään kantaen. Sain tosi hyviä ravi- ja laukkapätkiä ilman että jouduin pitämään hevosta kasassa. Toki paremminkin olisi voinut mennä mutta tällä kertaa pääasia oli että Teemu kulkee rennosti ja itsenäisesti :)






Johan tuli kuvapläjäys ja samalla kuluneiden viikkojen kuvat julkaistua! Nyt odotellaankin seuraavia ratsastuskertoja ja uusia kuvia, josko Lolastakin saataisiin uutta materiaalia blogin puolelle ja sitä kautta pääsisitte vähän paremmin tutustumaan kyseiseen tammaan :) Palaillaan!

11 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja kivoja kuvia! Tuo Teemu on tosi hienon näköne! Ja tossa viimesessä kuvassa toi yks hevone.. :DD huhu iso on

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja joo, Adan ratsu kantaa tallin isoimman hevosen titteliä ;) Kokoa ainakin 180cm!

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Teemu on kyllä nykyään todella nätti hevonen! Hienoja kuvia :)

    VastaaPoista
  4. Voitko tehdä jostain teemun ratsastuksesta videoo tai videopostausta? (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmasti jossain vaiheessa on tulossa :)

      Poista
  5. Hienoja kuvia ja kiva postaus!:) Ois tosiaan kiva nähdä Lolasta materiaalia ja kuulla lisää tammasta:)

    VastaaPoista
  6. Sinun postauksia on aina yhtä mukava lukea! Olet todella taitava ratsastaja ja Teemu on todella vaikuttavan näköinen hevonen! Teemu on minun silmääni ehkä hieman hoikka poika, että jos sillä olis vähän enemmän mahaa, niin se ei ehkä näyttäisi niin laihalta. Onko teilläpäin hevoset päässyt laitumille? :)

    Harmittaa todella paljon, kun itselläni jää näin upea harrastus kokonaan pois elämästä! Tulee ihan ikävä tallille hoitamaan lämppäreitä ja niitä ihania kesäpäivä, kun vain saa tuoksuttaa sitä ihanaa hevosten hajua ja istua katsomassa ruohoa syövää hevosta <3 Ärsyttää, kun pitikin mennä muuttamaan paikkaan, jossa ei ole tallin tallia.. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Teemulta tosiaan uupuu massaa ja se voisi olla pyöreämmässäkin kunnossa, mutta kokoajan sen lihaskunto kohenee ja toivotaan että massankasvu jatkuu laiduntamisen myötä. Meillä on hevoset siis aloittaneet laidunkauden :)

      Harmi kuulla ettei sun läheltä löydy hevosia, hevoset nimittäin ovat parasta terapiaa vaikka just ihan vaan vierestä katsoen kun hevonen syö! Toivotaan että vielä joskus pääset hoitamaan ja ratsastamaan.

      Poista
  7. Oi vitsi sulla on ihanan pitkät jalat! Olispa itselläkin!

    VastaaPoista