sunnuntai 24. toukokuuta 2015

mitä meille kuuluu?

Niin, mitä Viksua elämää -blogikatraalle kuuluukaan näin kesän ollessa nurkan takana? :)

Kahden kuukauden blogitauon jälkeen ajattelisi, että allekirjoittaneella olisi jotain uutta kerrottavaa niin hevos- kuin yksityiselämässä, mutta täytyy sanoa että arki ja viikonloppu rullaavat oikeastaan samaan tahtiin kuin alkuvuonna. Blogin ollessa tauolla olen kerennyt valmistumaan lähihoitajaksi, viettänyt kuukauden loman, ottanut äkkilähdön Turkkiin ja aloittanut työt.

Näin kirjoitettuna kuullostaa aika siistiltä, mutta todellisuudessa suurimman osan ajasta olen istunut kotona ahdistuen kun lomalla ei ole tekemistä ! Huhtikuussa vietetty loma on aivan eri asia kuin kesällä, sillä muut kaverit paiskivat töitä, lukevat pääsykokeisiin ja/tai istuvat koulun penkillä. En kuitenkaan valita, loma on aina paikallaan vuodenajasta riippuen ja tiedostaen, että kesä ja alkusyksy (ainakin) menevät töiden parissa.

Hevoselämä on ollut aktiivisuudellaan vaihtelevaa. Alkukeväästä tuli ratsastettua vähän enemmän ja Teemun kanssa ollaan päästy mukavasti vauhtiin. Hyvä ratsastettavuus on jatkunut tänne toukokuuhun asti :) Ollaan treenailtu itsenäisesti sekä muutaman kerran käyty tunneilla ja joka kerralla tuntuu löytyvän uusia nappuloita hevosen toimiessa paremmin.

Tämä uudempi tuttavuus Lola, josta viime postauksessa mainitsin  kuvien kera, on myös ollut viikoittain kuvioissa mukana ja kokoajan opin tuntemaan sitä paremmin. Kiltti, mutta tammamainen luonne pitää kyllä hereillä eikä ratsastaessa anna mitään ilmaiseksi! Useasti liikkuu todella kauniisti ja yhteistyönhaluisesti, mutta muutaman kerran olen joutunut tilanteeseen jossa on varmisteltu että kumpi sitä määrääkään (; Lola on ihanaa vastapainoa Teemulle, ovathan ne kaksi aivan erilaista hevosta runkoineen ja persoonineen. Teemu on hyvin vahva, vaativa ja eteenpäinpyrkivä, kun taas Lolan kanssa saa olla tarkkana aktiivisuuden ja muodon kanssa, joka uhkaa painua liian syväksi. Molemmat tarjoavat paljon erilaista haastetta ja se jos mikä kehittää minua ratsastajana :)

Näin tiivistetyn elämänkerran jälkeen palataan hetkeksi itse blogiin.
Tässä on tosiaan tullut pidettyä jonkinmoista motivaatiokeskustelua itseni kanssa blogini jatkumisesta ja vielä viikko takaperin olin edelleen sitä mieltä että minähän en jaksa enää blogimaailmaa ja olin varma, että Viksua elämää on tullut tiensä päähän. En käynyt aikoihin katsomassa esimerkiksi tilastoja eikä kiinnostanut tippaakaan edes ajatella bloggaamista. Nyt saadessani uusia kivoja heppakuvia ja kavereiden kanssa suunnitellessa tulevan kesän tapahtumia pieni into kirjoittamiseen palasi ja ajattelin nyt aloittaa näin varovasti katsellen mitä tästä kirjoittamisesta taas tulee :) En tiedä onko siellä ruudun takana edelleen samat lukijat tavoitettavissa ja kiinnostuneita jatkamaan tarinoideni lukemista, mutta jokatapauksessa haluan yrittää herättää blogia taas eloon.

Onhan tämä kirjoittaminen todella kiva harrastus ja hyvä tapa purkaa pintapuolisesti elämää. On vain käynyt niin, että otan liikaa stressiä kirjoittamisesta ja koen, etten panosta blogiin tarpeeksi. Otan liikaa paineita lukijoista ja koen huonoa omatuntoa jos joka viikko en postaa jotain. Tämä on varmasti ollut merkittävä tekijä motivaation uupumisessa.
Siispä yritän jatkossa ajatella rennommin ja kirjoittaa ainoastaan juuri silloin kun itseltä tuntuu. Haluan kirjoittaa blogia sekä teille, mutta myös itselleni. En halua blogista työtä tai taakkaa, vaan mukavan ajanviettotavan ja keinon jakaa kuviani katseltavaksi :) Aion nyt julkaista muutamia postauksia kuluneelta ajalta ja kirjoitella uusia sitten, kun jotain uutta postailtavaa on!

Näin pitkästä aikaa olisi ihana lukea ketä siellä ruudun takana vielä on vai onko ketään? Onko teillä tauon aikana herännyt kysymyksiä tai haluatteko tietää jotain uutta? Odotan innolla kommentteja! 

39 kommenttia:

  1. Oi ihanaa kuulla susta pitkästä aikaa! Kävinkin tässä hiljan tarkistamassa, mikä olikaan syy ettei postauksia ole tullut ja helpotuin, kun kyseessä oli vain tauko :D

    Mun mielestä on kiva lukea postauksia, kun on oikeasti jotain kerrottavaa ja postauksista huomaa bloggaajan olevan motivoitunut hommaansa :) Silloin postaukset ovat paljon laadukkaampia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja se on ihan totta, että postaukset joihin on nähty vaivaa ja ne on kirjoitettu mielellään, ovat paljon kivempia lukea :) Pyrin itse myös samaan !

      Poista
  2. täällä ollaan kiva kun tulit takaisin :D

    VastaaPoista
  3. Täällä ollaan edelleen ja olipa ihana huomata et oot postannu pitkästä aikaa :)

    VastaaPoista
  4. Ihana ku postaisit taas,älä vaan lopeta bloggaamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän jatkaa bloggaamista uudella innolla joten lopettaminen ei ole suunnitelmissa ainakaan tällä hetkellä :)

      Poista
  5. Tosi kiva kun postailit taas ! :) Innolla jään odottamaan tulevia postauksia :D

    VastaaPoista
  6. Sun blogia on ollut todella kiva lukea ja tulee aina hyvälle fiilikselle! =) Toivottavasti jatkat, sillä täällä ainakin on yksi lukija joka odottaa innolla uusia postauksia. :)

    VastaaPoista
  7. Kannattaa tosiaan postailla aina, kun itsestä siltä tuntuu, eikä ainakaan kannata ottaa liikaa mitään turhia paineita! Jos ei kiinnosta postailla juuri jollakin hetkellä, niin sitten ei kiinnosta. Postailee aina silloin, kun kiinnostaa! :)

    Olen anonyyminä lukenut sun blogia tähän päivään asti ja voin todeta, että sun blogi on ollut kyllä todella kiva ja postaukset mielenkiintoisia, joista tuli aina mukava fiilis! Täältäkin siis ilmoittautuu yksi lukija, joka odottaa uusia postauksia innoissaan! =)

    http://tipsuttelija.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja postauksista tulee edelleen mukava fiilis! Kirjotin inhottavasti mennessä aikamuodossa tuon :'D

      Poista
  8. Voi miten ihanaa kuulla sustakin pitkästä aikaa! Ja kiva jos bloggaaminen vielä maistuu, ainakin minä viihdyn tämän blogin parissa paremmin kuin hyvin. :) Musta vaikuttaa siltä, että panostat oikeasti blogiin, taidat vaan itse olla liian kriittinen ;) Ei mitään stressiä tän suhteen, tää on aivan mahtava just tällaisena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan totta että olen todella itsekriittinen oikeastaan kaikissa asioissa, kiva siis kuulla että tämänhetkinen panostus riittää :)

      Poista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Näin lukijan silmään on aina vaikuttanut siltä, että panostat blogiin ihan kympillä :D kiva lukea teistä taas!

    VastaaPoista
  11. tervetuloo takasi! :) <3

    VastaaPoista
  12. Täällä sitä ollaan! Kirjoittele just silloin kuin siltä tuntuu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiva huomata että säkin vielä täällä blogini lukijana! :)

      Poista
  13. Täällä sitä ollaan! Kirjoittele just silloin kuin siltä tuntuu. :)

    VastaaPoista
  14. Oii ihania kuvia! Tee vaan postauksia silloin kuin ehdit ja haluat, ei paineita :)

    VastaaPoista
  15. Voit hyvin kirjoittaa vaan silloin kun tuntuu, että on oikeasti kirjoitettavaa ja motivaatiota siihen. Silloin postauksetkin ovat parempia!

    VastaaPoista
  16. Olen laiska kommentoimaan, mut sitäkin aktiivisempi seuraaja! ;) Postaukset on parhaimmillaan sillon, kun bloggaajalla ei ole stressiä tai paineta asiasta. Joten omaan tahtiin! Kuulolla ollaan kyllä:)

    VastaaPoista
  17. Ihana saada sulta taas postausta!♡

    VastaaPoista
  18. Lukijana ollaan edelleen, onhan tämä lemppari blogini! :)

    VastaaPoista
  19. Täällä ollaan! Olis kiva saada jonkinlaista kehitys postausta Teemusta, jos teillä kerran menee niin hyvin sen kanssa! :) Ja tietenkin "tutustua" tähän kauniiseen Lolaan! :) Ihanaa että oot taas täällä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ratsastuspostauksissa kertoilen Teemun ja mun treeneistä kuvien kera :) Lolasta kerron sitten enemmän kunhan saisin sen kanssa uusia kuvia!

      Poista
  20. Ihanaa että kerroit kuulumisia pitkästä aikaa! Monta vuotta oon seuraillut sun blogia ja kyllä tää blogi yks mun lemppareista on, tykkään tosi paljon kun tulee hevospostauksia ja sitten vastapainoksi tosi mielenkiintosta tekstiä ja MAHTAVIA videoita myös muistakin kuin heppa-aiheista. Monipuolisuus on se, minkätakia todellakin tykkään tästä blogista, aivan huippu ja innolla ootan uusia postauksia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista ja hyvä että pidät blogiani monipuolisena, siihen myös pyrin :)

      Poista
  21. Tää sun blogi on kyllä monta vuotta ollut lukulistalla, koska on niin ihana! Ei haittaa yhtään, vaikka taukoja tulisikin :)

    VastaaPoista